Kaikkien pitäisi mieltää se, mitä korruption tukemisesta seuraa Kouvolassa. Velkaa, lainaa, ongelmia. Korruptiolla tuetaan maahanmuuttoakin työllistämällä turhia virkamiehiä ja palkkaamalla heitä puhumaan maahanmuuton tärkeydestä yhä enemmän.
Lisäksi Kouvolan kaupungin tukeutuminen maahanmuuttoon ja siitä saataviin "tuloihin" on näennäistä ja onnetonta meininkiä. Se ei edistä myöskään paikkakunnalla muutenkin vähissä olevien työpaikkojen täyttämistä oikealla miehityksellä ja jo koulutuksen saaneiden työllistymistä, kun kaikkia aletaan kutsumaan koulutuksesta riippumatta tasa-arvoiseksi.
Maahanmuuttokoordinaattoreita lisää palkkaamalla Kouvolan kaupunkiin, koitetaan petata petiä suvaitsevalle maahanmuuton jatkumiselle EU tasolla. Pelinappulat ovat syypäitä siihen, että Kouvolan velat nousevat. Jatkuvat vähättelyt vain lisäävät ongelmia ja patistavat paikalliset hyvin hankalaan tilanteeseen tulevaisuudessa. 20000€ kertakorvauksen kiilto silmissä ja vaahto suunpielissä unohdetaan tulkkipalveluiden ym. kulut valtakunnallisesti ja kunnan sisällä.
Oman kunnan opiskelijoilla ei tunnu olevan väliä, jos tarjotaan 500€/kk opiskelijakämppää ja lainoja päälle. Kunta on täynnä tyhjiä asuntoja, mutta rosvous jatkuu. Jos kaupunki ostaisi pilkkahinnalla lisää asuntoja vapailta markkinoilta niin säästäisi opiskelijaltakin pitkän pennin, mutta se ei heille käy. Opiskelijoista ei makseta pätkääkään tälle kaupungille. On suorastaan vääryys opiskella. Ensvuonna voi olla tyytyväinen, ettei äitin tilille laittama synttäriraha 20€ vaikuta tuloihin! Kauan siihen menikin.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaiset_lopettaisivat_pakolaisten_vastaanoton_kouvolassa/6969432
Perussuomalaiset lopettaisivat pakolaisten vastaanoton Kouvolassa
Valtuustoaloitteen mukaan säästöt pitää ulottaa myös maahanmuuttopalveluihin, jotka pitäisi lopettaa kokonaan parin seuraavan vuoden aikana. Kouvolan maahanmuuttokoordinaattori pyörittelee päätään aloitteen perusteluille.
Väyrynen muistuttaa myös, että kiintiöpakolaisten määrä on ollut Kouvolassa vähäinen. Viimeisten kolmen vuoden aikana kaupunki on vastaanottanut runsaat 40 kiintiöpakolaista, joka on noin 10 prosenttia kaikista kaupungin pakolaisista.
Vastaanottamisen lopettaminen olisi Väyrysen mukaan suuri menetys myös siksi, että valtio on korottamassa pakolaisista maksettavia korvauksia. Syyrian konfliktin takia Suomi nostaa pakolaiskiintiötään 300 henkilöllä. Mikäli kunta päättää ottaa ensimmäistä kertaa pakolaisia vastaan tai nostaa aiempaa kiintiötään, maksaa työ- ja elinkeinoministeriö kunnalle 20 000 euron kertakorvauksen.
Korruption ja maahanmuuton tukeminen äänestäjien vika
7
205
Vastaukset
- on se saatana!
Juuri näin! Lisää vain paljastuksia tästä mädäntyneisyyden paskalandiasta. Joka kerta kun palkataan uusia virkamiehiä, aiheuttaa vain lisää töitä toisilleen ja me maksetaan.
- Jarza-72
20000€ häh! Kuka ton maksaa?
- Nyt tiedät
Ministeriö laati lisäkiintiön sijoittamiseksi SYLVIA-hankkeen, josta tuetaan pakolaisia vastaanottavia kuntia noin 2,8 miljoonalla eurolla. Taloudellinen tuki käsittää 20000 euron bonusrahan vähintään 20 hengen kokonaan uuden ryhmän vastaanottamisesta tai vuosittaisen kiintiön korottamisesta samalla määrällä. Lisäksi kunnille maksettavia laskennallisia korvauksia on nostettu kertaluonteisesti tänä vuonna keskimäärin noin 30 prosentilla. Laskennallisia korvauksia maksetaan kunnalle neljän vuoden ajan kiintiöpakolaisista. Korotus koskee vain ensimmäistä vuotta, mutta sitä maksetaan kaikista kuntaan vuonna 2014 tulevista kansainvälistä suojelua saavista henkilöistä, ei vain syyrialaisista.
http://www.tem.fi/tyo/maahanmuuttajien_kotouttaminen/kotouttamisen_kehittamishankkeet/sylvia-hanke/hankkeen_maksamat_tuet
http://www.tem.fi/tyo/maahanmuuttajien_kotouttaminen/kotouttamisen_kehittamishankkeet/sylvia-hanke
Hanke toimii ajalla 1.12.2013-31.5.2015. Sen rahoitus tulee täysimääräisesti Euroopan Pakolaisrahastolta.
http://www.intermin.fi/fi/ministerio/eu_rahoitus/solid-rahastot/pakolaisrahasto
Sitten pitää perustaa virkoja, kun on ajauduttu tilanteeseen. Kaikki tämä sisäministeriön siunauksella ja veronmaksajien rahoilla. Räsänen on suu vaahdossa jauhanu miten meidän pitää ottaa 300 pakolaista lisää. Sijoittaakohan ne nekin Heinolaan kun on Sote sopasta 300 ihmistä uupumassa 20000 asukkaan rajapyykin myötä. Muutenhan sekään ei täyty.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288644603450.html
- äitinkielenopettaja
Vähättelyä taas kerran, kuinka yllättävää. Kaupunkimme oikein kerjää tätä pakolaistulvaa.
- että kiitti vitusti
Mamunaiset ne tummempihipiäiset eivät näe itselleen muuta tehtävää kuin pirttiviljelyn. Jokin poikkeus voi olla.
Kun nainen arvostaa itseään, nainen näkee muitakin tehtäviä olevan.
Mamumiehet uskovat olevansa passattavia kotona, tässä olisi asennekasvatukselle sijaa. Heidänkin pitäisi osallistua kotitöihin.
Me emme tiedä mitä valistusta Kulman moskeijassa jaetaan.
Vapaaehtoistyöntekijät on sanonut että mamut voisivat osallistua vapaaehtoistyöhön. Kuinka se on toteutunut? Yksi vapaaehtoistyö olisi tulkkaus, nyt valtio maksaa 70e tunti tulkille.
- harripee
Järjettömyyden huippu. Elättää tarpeettomia palveluja paikkakunnalla tuottamalla ja elättämällä maksettuja käyttäjiä palveluille.
Samalla periaatteella Kouvolasta voitaisiin tehdä pizza-pitäjä. Kun Kouvolan omat asiakkaat eivät riitä useamman pizzerian elättämiseksi, nälkäisiä voitaisiin tuoda bussilasteittaita Lahdesta, Porvoosta, Kotkasta ja Haminasta. Ilmainen matka sisältäisi vapaavalintaisen aterian juomineen ja edestakaiset kuljetukset. Näin paikkakunnalle saataisiin synnytettyä pizzerioita, joilla olisi hyvät mahdollisuudet kannattavaan liiketoimintaan. Kuntalaisten etu olisi laaja tarjonta. Kunta tietysti maksaa kuljetukset ja tuontisyöjien eväät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1592930- 502208
- 2352203
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2472006Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261720Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä831470Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve441454- 1311236
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3171060Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65905