Moi, oon 9. luokkalainen poika ja kohta ois yhteishaku. Tiedän jo kaikki koulut mihin hakisin, tulevaisuuden ammatin (lähtöselvitysvirkalija tai stuertti), ja mulla on tosi paljon intoa ja tietoa. Tarkoitus on että työskentelisin Suomessa pari vuotta, ja sen jälkeen lähtisin ulkomaille (Britit, Saksa). Haen kaksoistutkintoon eli saisin ylioppilaslakin ja tutkinnon. Nyt oon kuitenkin alkanut epäröidä: ilmeisesti työllistyminen on niin vähäistä, että on melkeen turhaa edes mennä koko alalle. En kuitenkaan haluaisi olla työtön loppuikääni.
Luuletteko että mun kannattais hakea edes koko alalle? Onko siis hyötyä käyttää 3,5 v. koulutukseen josta en hyödy mitään? En edes osaa kuvitella että tekisin muuta kuin matkailupainotteista työtä.
Matkailuala?
2
163
Vastaukset
- Ukkoneuvoo
Moi,
täältä vastaa 38-vuotias ukko:
minusta suunnitelmasi kuulostaa hyvältä. Kaksoistutkinto antaa myöhemmin hyvät mahdollisuudet kouluttautua lisää, jos työpaikkaa ei meinaa aueta. Uskon kuitenkin, että esim. ilmailualalla työntekijätarve saattaa lähivuosina alkaa kehittyä positiiviseen suuntaan.
Ei kannata pelätä 3,5 vuoden uhrausta, koska sinulla on koko elämä aikaa oppia, opiskella, hankkia työkokemusta ja vahvistaa elämäsi suuntaa. Tärkeintä on, että hankit itsellesi koulutuksen nuorena, sillä se on pohja, jota kukaan ei voi koskaan ottaa sinulta pois. Se ei haittaa, vaikka se ei olisikaan lopullinen suunta tai kokisit tehneesi väärän valinnan myöhemmin - sitten kun olet valmistunut! Päin vastoin, vahvistat koulutuksella identiteettiäsi ja saat vankkaa elämänkokemusta jo siitä.
Myöhemmin on helppo suuntautua uudelleen (vaikka näin 38-vuotiaana jopa!!), jos siihen on tarvetta. Ei kannata pelätä nyt tehtävää valintaa liikaa. Pääasia on, että pysyy liikkeessä ja tekee asioita, jotka kiinnostavat. Siitä sinua ei kukaan voi syyttää.
Paljon pahempi on, jos lopettaa yrittämisen ja kieltäytyy olemasta utelias. Meidän kehitys- ja omistajaohjausministerimme on koulutukseltaan käsilaukuntekijä. Sinä pystyt helposti parempaan. Mene, äläkä yritä hallita koko tulevaisuutta kerrallaan - se pitää huolen itsestään! - alalla89
Moi! Matkailualalla työ pääasiassa matkatoimistoissa on vähentynyt paljon viime vuosina. Oma kokemukseni ja näkemykseni on, että ilmailualalla työtilanne on ihan hyvä. Maapalvelufirmat ja Finnair silloin tällöin hakevat henkilökuntaa juurikin mm. tuohon lähtöselvitykseen (työ tosin sisältää yleensä paljon muutakin kuin lähtöselvitystä). Lentoyhtiöt myös melko säännöllisin väliajoin hakevat matkustamohenkilökuntaa, jos ei vakituisiksi niin ainakin kausiluontoisesti. Olen sitä mieltä, että jos kiinnostaa, niin ei muuta kuin opiskelemaan alaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663302Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371038
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61677Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626