Prinsessoille nimet

MamiMelissa

Tässä on toki vielä aikaa, mutta koska kaksosilla on tapana syntyä hieman etuajassa, on pieni riski, että kaksostyttömme joudutaan hätäkastamaan. Mikäli näin käy, haluan, että meillä on tytöille nimet valmiina.
Poikamme nimi on Robert, mikä tulee suoraan suvusta. Kutsumanimenä pojallamme on Roope, kuten aiempien sukupolvien Roberteilla.
Olemme molemmat syntyneet Suomessa ja puhumme molemmat suomea kotona sekä keskenämme että lapsillemme, koska se on meidän molempien virallinen äidinkieli, mutta molempien kotona on kuitenkin puhuttu muuta kieltä kuin suomea. Meidän kotikielemme lapsi tulee oppimaan päiväkodissa ja koulussa.
Meidän molempien sukunimet kuulostavat ulkomaalaiselta, vaikka molempien suvut ovat eläneet Suomessa jo vuosisatoja ja/tai vuosikymmeniä. Toki molempien sukujen jäsenistä osa on ollut myös suomalaisia.
Poikamme toiset nimet ovat täysin suomalaiset, samoin hänen kutsumanimensä, joten en kaipaa tähän urputusta siitä, miksi lapsille tulee "ulkomaalaiset" nimet. Eivät kuitenkaan ole mitään Trixibellejä ja Jean-Tristaneita, vaan ihan tavallisia Suomessa jo pitkään käytössä olleita nimiä.

Tytöille olemme ajatelleet näitä nimiä:

Aurora Vera Katariina
Vanessa Viola Johanna

Auroran nimi on aika varma, mutta toisen tytön nimessä varmaa on vain Johanna. Olemme harkinneet myös näitä:

Vanessa Lily Johanna
Amanda Mia Johanna
Amanda Lily Johanna
Amanda Lilia Johanna
Amanda Viola Johanna
Sophia Mia Johanna
Sophia Lily Johanna
Sophia Lilia Johanna
Sophia Viola Johanna

Ehdotuksia otetaan vastaan.

14

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenna.

      Robert,

      Aurora Vera Katariina ja

      Rebekka Saga Johanna
      Natalia Greta Johanna
      Nicola Iiris Johanna
      Rafaela Lisa Johanna
      Adelia Tara Johanna
      Alissa Inga Johanna
      Anna Lila Johanna
      Amelia Rosa Johanna
      Amorina Alva Johanna

    • Kyllikki Nyrkkinen

      Johan taas romaanin sepustit...ehkäpä kuninkaallisen perheen kaksoset voisivat olla vaikkapa Circca-Chanelle & Pircco-Isabellah.

      • MamiMelissa

        Millähän lailla me kuninkaallisia ollaan, nyt meni kyllä jännäksi :) Tarkennettakoon nyt sulle vemppaaja, että toinen meistä on saamelais-norjalaistaustainen, toinen saksalais-virolaistaustainen. Ja muistaakseni juuri myös ilmaisin, etten halua mitään ylieksoottisia nimiä, joten hukkaan meni. Asumme Helsingissä, eikä saamelaisuus, norjalaisuus, virolaisuus, sen enempää kuin saksalaisuuskaan vaikuta elämäämme muuten, kuin kotikieltemme osalta.

        Sirkka ja Hilkka olisivat muuten itse asiassa ihan hauskat toiset nimet tytöille (Pirkko löytyy jo aivan lähipiiristä), Roopen toinen nimi on myös tuollainen vanhahtava suomalaisnimi.

        Miten olis?

        Aurora Hilkka Katariina
        Amanda Sirkka Johanna

        :D


    • ...

      Annan ääneni Amandalle. Ja Ehdotan näitä.

      Amanda
      Adele
      Olivia
      Irene
      Elvira
      Ulrika
      Ingela
      Linnea
      Lovisa
      Sofia
      Viola
      Stella
      Iris

    • Jorma Hirvonen

      Mansikki & Muurikki
      Kirahviina & Kaljaana
      Rommiina & Pummiina
      Ofelia & Orkkuli

    • Täti

      Aurora Vera Katariina ja
      - Elvi(i)ra Sara Johanna
      - Erika Nora Johanna
      - Ursula Mi(r)a Johanna
      - Anelma Lily Johanna

    • yööööö

      Aurora Viola Katariina (Aurora Vera Katariina mielestäni liikaa r-kirjaimia)
      Amanda Vera Johanna

      Aurora Hilla Katariina (Hilkka Katariina....liian k-pitoinen..kova)
      Amanda Hilkka Johanna

      Aurora Hilla Katariina
      Inari Viola Johanna

      Aurora
      Saga

      Aurora
      Erika

      Aurora
      Verna

      Aurora
      Krista

    • &&&

      Aurora Saga Karoliina
      Stella Iris Johanna

      Vanessa Nita Karoliina
      Sophia Vera Johanna

      Stella Edit Karoliina
      Vanessa Erin Johanna

      Amanda Vera Julia
      Linda Nora Johanna

      Aurora Lila Karoliina
      Aava Nora Johanna

    • heta6

      Itse ihastuin viimeaikoina näihin nimiin tutkiessani nimiä joissa on kansainvälistä tuntua, mutta eivät mene övereiksi ja helppo lausua suomeksi:

      Aurelia
      Eliana
      Fiona
      Frida
      Inessa
      Isla
      Leona
      Minessa
      Milda
      Nelma
      Odessa
      Rosanna
      Sofianna
      Serafiina
      Telma
      Tianna
      Vivia

    • heta6

      Ja lähipiiristämme vielä joitain kivoja kansainvälisiä nimiä:

      Adalmiina
      Evita
      Elle
      Edith
      Jadeliina
      Kristella
      Lydia

      Muuten mielipidettä nimistä: Aurora on tosi kaunis nimi ja Vanessa myös. Amanda on mielestäni yliarvostettu nimi, se kuulostaa Suomessa ihan ok-nimeltä, mutta on ulkomailla aika ns. kulahtanut nimi eikä enää suosittu lapsilla. Amandat ovat siellä 20-40 vuotiaita usein kovia bilettäjiä. Tälläinen kuva itselle jäi omilta Lontoon ajoilta.

      • Pissismin uudet tuul

        Minessa Tianna Jadeliina

        Ihan selvä pissis jo ennen kuin oppii edes kävelemään!


      • typerää
        Pissismin uudet tuul kirjoitti:

        Minessa Tianna Jadeliina

        Ihan selvä pissis jo ennen kuin oppii edes kävelemään!

        Millä tavalla tyttärenne ovat PRINSESSOJA?? oletteko muka kuninkaallisia, noloa


    • jouluvalot

      Adele Nora Juulia
      Selena Vera Johanna

      Alisa Katri Johanna
      Sonja Leea Katariina

      Vanessa Aada Katariina
      Viola Nora Johanna

      Aurora on aika yleinen nimi nykyisin.

    • Nimikirja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4542
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2563
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      175
      1735
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      260
      1602
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1470
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1347
    7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1277
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1269
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1252
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      996
    Aihe