Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Haluttomuus miehellä

Ikää mulla 23 ja miehelläni 27. Olemme seurustelleet 2 v 4kk ja asuneet vuoden yhdessä. Minua vaivaa se että minulla on ollut suhteen alusta asti enemmän halukkuutta seksiin, miehellä ei. Muuten menee hyvin, mutta seksiä liian vähän. Nytkin rakastelemme vain kuukauden tai kahden välein (ennen yhteenmuuttoa joka viikko), ja minusta tämä on todellakin vähän, mutta miehelle kuulemma on sopivasti. Hänellä on esiintynyt siis haluttomuutta heti yhteenmuuttomme jälkeen jonka myönsi kyllä ja olen esim. koittanut vähentää aloitteentekoa, mutta sillä ei tunnu olevan merkistystä. Haluttomuus on jatkunut jo vuoden. Aivan, kuin seksimme katoaisi... Vaikka olemme nuoria. (opiskelen, mies käy töissä)

Silloin kun seksiä on, se on ihanaa ja nautinnollista, mutta sitä on aivan liian vähän. Loppuajan kumpikin runkkailee omalla ajallaan mutta seksiä ei kuulu, miestä ei haluta muka omien sanojen mukaan.

Seksilelutkaan eivät tehoa, mies ei niistä innostu, että kaikki virikkeetkin kokeiltu. Olen yrittänyt vihjailla ja käyttää kaikki konstit, mutta ei... Tuntuu kurjalta, kun oma nainen ei haluta mutta pornoa katsoo usein niin kuin kyllä minäkin... Mutta silti haluaisin seksiä vaikka tyydytän lähes joka päivä. Toista naista hänellä ei ole, sillä hän ei ole pettäjätyyppinen mies vaan on kyllä aika rehellinen kaikessa.

Olen kuullut että haluttomat miehet ovat yleistyneet. Voiiko suhde toimia pidemmän päälle?

En ole trolli. Haluaisin asiallisia vastauksia.
9109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Haluttomuuteen ainoa mahdollinen syy ei ole testosteronin vähyys, mutta kyllä sen tsekkaamisesta pitäisi aloittaa. Jos testosteronin pitoisuus on matala, se on helposti hoidettavissa annostelemalla sopiva määrä geeliä tai pillereitä.

Jos testosteronimäärä kuitenkin on oikea, ei paljon ole tehtävissä mitään. Psykologit ja psykiatrit kyllä valehtelevat psykoterapialla muka olevan hyviä hoitotuloksia, mutta ainoa todellinen tulos on, että kukkaro kevenee. Joutuuko miehesi käyttämään lääkkeitä? Erityisesti erektiota vähentäviä ovat verenpaine- ja orgasmia masennuslääkkeet.

Biologiseen rytmiin kuuluu muutenkin, että seksihalut saattavat vähetä parin vuoden yhdessäolon aikana, mutta tästä ei tässä ole kyse, koska miehesi ei alunpitäenkään ole ollut kovin seksiä tarvitseva.

Ajoittainen pidättyminen seksistä, itsetyydytyksestä tai pornosta ei tuota tulosta. Kokeilkaa siis testosteronin mittausta. Hyvää joulun odotusta! :)

Äänestä

Ehkä se haluttomuus on just seurausta omista runkkailuista. Juttus perusteella vaikuttaa, että miehelläs on haluja mut jostakin syystä purkaa ne itsekseen.

Itsellä on oli kans perhe aikoja sitte nuorena ja hieman sama tilanne. Mua ei myöskään innostanu oma muija kovinkaan usein ja yks painava syy ole kortsuseksi. Tuota, kun jatkuu tarpeeksi kauan niin seksuaalisuus suhteessa vaan laimenee niin paljon ettei vaan sen eukon persus innosta, kun aivokoppa on siihen oppinu.

Ero tulee pian jos et saa hommaa oikastua, niin se vaan on.

Äänestä

Epäilen, että miehesi halut eivät juuri kasva tulevaisuudessakaan, hän on vain sitä tyyppiä, jota ei haluta kauhean usein, itse olen aika samanlainen, eikä vähäinen seksin tarve (käytän tuota termiä, en haluttomuutta) johdu minulla testosteronin vähäisyydestä.

Sun pitää funtsia, riittävätkö miehesi hyvät ominaisuudet kompensoimaan vähäisen seksin määrän. Jos vastaus on kielteinen, tiedät, mitä tehdä. Itse olen ollut onnekas, kun kahdessa pitkässä parisuhteessnia nainenkaan ei ole halunnut seksiä kovin usein, ehkä jopa minuakin vähemmän.

Äänestä

"Ehkä se haluttomuus on just seurausta omista runkkailuista. Juttus perusteella vaikuttaa, että miehelläs on haluja mut jostakin syystä purkaa ne itsekseen."

Osaatko sanoa, miksi mies sitten tekee näin? Hellyyttä ja läheisyyttä on, mutta yhdyntä on kuin punainen vaate miehelle ja en uskalla tehdä enää alotteitakaan, koska mies torjuu ne. Kuitenkin menee runkkamaan pornolle, vaikka juuri oli tilaisuus seksille.

Äänestä
  • Tuohon on vaikee vastata tietämättä asiaa sen tarkemmin. Mulle seksi ei ole koskaan ollu vastemielistä jos tota tarkoitit tuolla punasella vaatteella mut omasta kokemuksesta aloitteen tekeminen vaan laiskistuu ja laiskistuu jos se on ollut huonoa se seksi. Jossain vaiheessa homma on mukavempaa ihan itsekseen ja siinä vaiheessa normimies aattelee jo, että miksi tota akkaa tossa kattelen..?

    Onko tullut mieleesi, että miehellä jokin fantasia jota koettanut sulle tuputtaa mutta olet tuon torjunut ja nyt sitte osoittaa mieltään..

    Äänestä

työnnä löylykauha perseeseesi!

Äänestä
  • Mitäs jos tuun tunkee sen sun anaaliis niin syvälle et ei tartte enää fantasioida siitä, mitäs siitä tuumaat hinttari?

    Äänestä

Runkkaaminen ei takuulla vähennä haluja.
Veikkaan, että miehesi on oppinut, että ei kannata haluta.
Et kai yrittänyt dominoida herkkää miestä?
Tai vika voi olla lääkkeissä (mielenterveys tms)

Äänestä
  • Hän ei syö lääkkeitä (vielä), joten mitäköhän sitten mahtaa tapahtua, kuivuuko seksielämä kokonqaan? Sitä en kestäisi :(

    Haluttomuutta kun on jatkunut pitkään, niin minusta on suorastaan kidutusta kun joutuu olemaan miehen ehdoilla, en uskalla enää tehdä itse aloitteita... Ja kun en niitä tee, ei seksiäkään ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


halukasneiti kirjoitti:

Ikää mulla 23 ja miehelläni 27. Olemme seurustelleet 2 v 4kk ja asuneet vuoden yhdessä. Minua vaivaa se että minulla on ollut suhteen alusta asti enemmän halukkuutta seksiin, miehellä ei. Muuten menee hyvin, mutta seksiä liian vähän. Nytkin rakastelemme vain kuukauden tai kahden välein (ennen yhteenmuuttoa joka viikko), ja minusta tämä on todellakin vähän, mutta miehelle kuulemma on sopivasti. Hänellä on esiintynyt siis haluttomuutta heti yhteenmuuttomme jälkeen jonka myönsi kyllä ja olen esim. koittanut vähentää aloitteentekoa, mutta sillä ei tunnu olevan merkistystä. Haluttomuus on jatkunut jo vuoden. Aivan, kuin seksimme katoaisi... Vaikka olemme nuoria. (opiskelen, mies käy töissä)

Silloin kun seksiä on, se on ihanaa ja nautinnollista, mutta sitä on aivan liian vähän. Loppuajan kumpikin runkkailee omalla ajallaan mutta seksiä ei kuulu, miestä ei haluta muka omien sanojen mukaan.

Seksilelutkaan eivät tehoa, mies ei niistä innostu, että kaikki virikkeetkin kokeiltu. Olen yrittänyt vihjailla ja käyttää kaikki konstit, mutta ei... Tuntuu kurjalta, kun oma nainen ei haluta mutta pornoa katsoo usein niin kuin kyllä minäkin... Mutta silti haluaisin seksiä vaikka tyydytän lähes joka päivä. Toista naista hänellä ei ole, sillä hän ei ole pettäjätyyppinen mies vaan on kyllä aika rehellinen kaikessa.

Olen kuullut että haluttomat miehet ovat yleistyneet. Voiiko suhde toimia pidemmän päälle?

En ole trolli. Haluaisin asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu