Aikuinen ihminen saattaa ottaa liiankin raskaasti asioita. Voi jopa tulla tunneshokki. Mutta Jumala on uskovaisen ihmisen kanssa, sen takia on turvallista olla. Pienelle lapselle Jumala ei ole antanut isoja suruja. Muistan kuinka olin jotain viisi, kun pappa kuoli. Se oli asunut meillä kotona. Sitten kerran aamulla tuli soitto sairaalasta, että pappa on kuollut. Siinä sitte mummo ja äiti itki. En minä älynnyt silleen surra.. Lapsella on lapsen mieli, ei sen tarvitse suuria suruja surra.
Uskovainen ihminen saa kuitenkin olla kuin lapsi, Paavalikin kehoittaa iloitsemaan, sanoo jopa jotenkin niin, että taas minä sanon iloitkaa! Mitä ilon aihetta Paavalilla olisi ollut? Ei sillä ollut perhettäkään. No, se oli saanut käsittää parannuksen. Vainoojan tieltä oli kääntynyt. Mitä suurempaa iloa voi olla, kuin se, että on iänkaikkisen elämän toivo, toivo paremmasta. Lupausten lasten on siinä mielessä onnellista elää, että on rauha. Rauha Jumalan kanssa. Asiat on taivaaseen päin kondiksessa. Ja silloin Herran on kanssamme joka päivä, niin kuin oli Joosefinkin kanssa vieraallakin maalla.
- Ei lasten tarvitse surra
0
299
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1523998Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä392617Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte762040Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771884Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2041742- 721055
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n211052Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon140752Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen27749- 61744