Kohta olisi "syyskokouksen" aika, on kuulemma joulun jälkeen. Lukekaapa tarkkaan ilmoitukset ettei vaan jää menemättä. Mennään nyt kaikki yhdessä kuuntelemaan perustelut Jarnon vainoamiselle. Toivottavasti myös luottamusmiehet esittelevät aikaansaannoksensa ja hallitus viimein poksahtaa omaa mahtipontisuuttaan hajalle. Uusia rohkeita nuoria ihmisiä kehiin. Älkää nuoret peljätkö vaikka vanhat sössii, näyttäkää mallia!
JHL 525
5
197
Vastaukset
- strengelöinti
Onneksi siellä ei enää STRENGELÖIDÄ!
- jhl525 jäsen
Voisiko teistä JHL525 hallituksen toimintaa puolustavista joku kertoa, mitä te tai taustajoukkonne on saanut aikaiseksi viimeisen kymmen vuoden aikana? Kaikki yhdistyksen kehitys on tapahtunut strengellin 2012 alkaneen puheenjohtajuuden aikana.
Olisiko yhdistyksen luottamushenkilöiden pitänyt jarruttamisen, haukkumisen, juonittelun ja kateuden sijasta tehdä yhdessä asioita, kun kerrankin yhdistys sai veturiksi kokeneen ja osaavan järjestöaktiivin. Kun katsoo yhdistyksen tiedotteita tai pöytäkirjoja, niin useasti jarno on pyytänyt talkoisiinkin apua, mutta oliko hallituksen jäseniä paikalla, itse en ainakaan nähnyt yhtään kun kävin yhdistyksen mainosteltalla tai tapahtumissa?
Eilen tuli kutsu yhdistyksen syyskokoukseen 29.12.2014 klo 18.00 Naisvuoritalolle. Kutsussa mainitaan ettei JHL- liitto ole sisäisissä tutkimuksissaan löytänyt strengellin osalta mitään taloudellisia tai toiminnallisia epäselvyyksiä. Eli hallitus on valehdellut koko ajan, että jarno olisi tehnyt jotakin erottamisen arvoista. Itse aion mennä kokoukseen, sillä tämän tapaisen toiminnan ja yksittäiseen ihmiseen liittyvän ajojahdin on loputtava.
Mihin tätä hallitus porukkaa tarvitaan, ei mihinkään, vaihtoon vaan. Kokouksessa valitaan muuten uusi puheenjohtajakin jarnon eron johdosta. - JHL hallitus nyt hyv
Kehitys tapahtunut Jarnon aikana? Koko yhdistys on täysin sekaisin ja hallitus haukuttu syyttä suotta maan rakoon minä minä minä minä miehen toimesta. Mennään kaikki kokoukseen puolustamaan nykyistä hallitusta!!!!
- Maarit.
Suurin osa jäsenistä on nykyisen hallituksen tukena. Tulemme kokoukseen varmasti!
- kaikki julki
Koko yhdistys on ollut sekaisin nykyisen hallitukse johdosta, senhän jo osittain todetaan m.m, että keskustoimistolla ei ollut huomauttamista Jarnon toiminnassa.
Mikä on se todellinen syy selviää varmasti syyskokouksessa. Jossa nykyinen hallitus antaa oman vastineensa.
Sen päättää sitten jäsenistö onko aihetta nykyistä hallitusta puolustaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072087Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1171584- 1241510
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751216Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4821121- 671118
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9922Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138876