bremium

bmw varsinkin nykyään ja jo vuosia ollut ja tule varmasti olemaan edelläkävijä automaailmassa!jokainen joka vähääkään lukee autoista jne.tietää asian pitää merkistä tai ei!ja sekin kertoo myös paljon ,että jokin esim.automerkki herättää näinpaljon tunteita kuin bmw tekee!mutta faktaahan on että moottoriteknologiassa bmw on parhaimmillaan ja ylitse muiden!urheilullisuus on bemarille ollut aina tärkeä osa, mukavuuden ja muiden perusominaisuuksien kuten turvallisuudenkin ohella!mutta ehkä verrattuna meseen,bmw eroaa juuri urheilullisuuden painottamisella kautta malliston ja siksei bmw olekaan tehnyt koskaan esim.pakuja tai muita ns.työajoneuvoja kuten mese,joka vasta viimeaikoina alkanut myös urheilullisuutta tuomaan vahvemmin esille esim.uudessa c-sarjassaan!bmw myös jo rohkeasti tuonut tuotantoon asti futuristisia autoja ja innovaatioita autoissaan verrattuna pariin pahimpaan premium kilpailijaansa!esim.i3ja i8 mallit sekä tulevat uutuudet ja jo vanhempi kolmeturboinen kone 5sarjassa!myös 4pyöräohjaus,nelivetoon panostaminen jo kauan enemmän kuin audi.joka oli aikanaan nelivedon airut ja pitkään ainoa!audilla,bmw:llä ja mercedeksellä kaikilla omat vahvuutensa,enkä itse ainakaan halveksi näistä kolmesta mitään toisen kustannuksella juuri koska missä mese parempi toisessa bmw tai audi kuten testeissä usein on nähty!bmw esim.viimeaikoina pessyt mesen ja audin ja jopa farkku-vertailuissa .joiden pitäisi olla mesen heiniä 6-0!vaan eipä ole!nykyään siis todella tasaista ja kaukana ovat ajat jolloin mersu oli se nro.1!nykyään ykkönen on näistä se mitä ominaisuuksia kukakin arvostaa!itse olen mielenkiinnolla seurannut bemarin nykyaikaista valtavaa uusien mallisarjojen vyöryä,sekä moottoriteknologiaa joka siis bemarin voima.myös monet bmw- innovaatiot ovat todella jo lähes tulevaisuudesta ja onkin hienoa että rohkenevat tuoda niitä ensimmäisinä tuotantoon!esim.laservalotekniikka jota bmw tutkii,uusi akkuteknologia,monet pienemmät asiat .kuten 4pyöräohjaus,head up näyttö aikanaan ensimmäisenä, "stereotutka",ja pakko mainita itse muotoaan muuttava koritekniikka jota toki vasta tutkitaan!parasta on.ettei jämähdä vanhoihin tuttuihin kaavoihin ja kehitä vain niitä.vaan luo täysin jotain uutta!siinä bemarin uusi vahvuus moottoreiden rinnan!mese ja audi ovat myös hienoja merkkejä ja kaikilla olen ajanut ja jokaisella oma luonteensa!mese ja bmw ehkä hieman lähempänä toisiaan ideologioiltaan!kaikki nämä merkit tekevät omalla ideologiallaan premiumautoja.mutta tähtäävät samaan eri teitä!ps.bmw tunnettu aina myös oman tiensä kulkijana!aina se ei ole ollut paras tie ehkä(ja f1 kin.olisi mukava bemaria nähdä),mutta näyttää sille ettei oma ,rohkea suunta lainkaan huono ole,bmw:een sillä itsellisenä pysynyt (vaikka pienin lafka kolmesta premiumsakusta)!ja paranee vaan!tulevaa 9sarjaa,x7,..jne odotellessa..takuuvarmasti lisää bmw merkkistä kehitystyötä luvassa automaailman keulaan!
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kyllä nyt kykene lukemaan. Palaa asiaan kun osaat välimerkit ja suomen kielen. Tosin silloinkin se lukuinto kaatuu tarinoittesi paskaan laatuun ja epäkiinnostavaan aiheeseen. Siinä oikeen taas bmw-jätkän tyylinäyte äidinkielestään.

Äänestä

EVVK... aloittaja voi toki onanoida noiden kolmen merkin kanssa ihan niin paljon kuin haluaa.

Äänestä

Aloittajan kirjoituksesta ei saa mitään tolkkua, mutta yhden asian haluan mainita,
ETUVETOINEN PIENI TILA-AUTO!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bmw4ever kirjoitti:

bmw varsinkin nykyään ja jo vuosia ollut ja tule varmasti olemaan edelläkävijä automaailmassa!jokainen joka vähääkään lukee autoista jne.tietää asian pitää merkistä tai ei!ja sekin kertoo myös paljon ,että jokin esim.automerkki herättää näinpaljon tunteita kuin bmw tekee!mutta faktaahan on että moottoriteknologiassa bmw on parhaimmillaan ja ylitse muiden!urheilullisuus on bemarille ollut aina tärkeä osa, mukavuuden ja muiden perusominaisuuksien kuten turvallisuudenkin ohella!mutta ehkä verrattuna meseen,bmw eroaa juuri urheilullisuuden painottamisella kautta malliston ja siksei bmw olekaan tehnyt koskaan esim.pakuja tai muita ns.työajoneuvoja kuten mese,joka vasta viimeaikoina alkanut myös urheilullisuutta tuomaan vahvemmin esille esim.uudessa c-sarjassaan!bmw myös jo rohkeasti tuonut tuotantoon asti futuristisia autoja ja innovaatioita autoissaan verrattuna pariin pahimpaan premium kilpailijaansa!esim.i3ja i8 mallit sekä tulevat uutuudet ja jo vanhempi kolmeturboinen kone 5sarjassa!myös 4pyöräohjaus,nelivetoon panostaminen jo kauan enemmän kuin audi.joka oli aikanaan nelivedon airut ja pitkään ainoa!audilla,bmw:llä ja mercedeksellä kaikilla omat vahvuutensa,enkä itse ainakaan halveksi näistä kolmesta mitään toisen kustannuksella juuri koska missä mese parempi toisessa bmw tai audi kuten testeissä usein on nähty!bmw esim.viimeaikoina pessyt mesen ja audin ja jopa farkku-vertailuissa .joiden pitäisi olla mesen heiniä 6-0!vaan eipä ole!nykyään siis todella tasaista ja kaukana ovat ajat jolloin mersu oli se nro.1!nykyään ykkönen on näistä se mitä ominaisuuksia kukakin arvostaa!itse olen mielenkiinnolla seurannut bemarin nykyaikaista valtavaa uusien mallisarjojen vyöryä,sekä moottoriteknologiaa joka siis bemarin voima.myös monet bmw- innovaatiot ovat todella jo lähes tulevaisuudesta ja onkin hienoa että rohkenevat tuoda niitä ensimmäisinä tuotantoon!esim.laservalotekniikka jota bmw tutkii,uusi akkuteknologia,monet pienemmät asiat .kuten 4pyöräohjaus,head up näyttö aikanaan ensimmäisenä, "stereotutka",ja pakko mainita itse muotoaan muuttava koritekniikka jota toki vasta tutkitaan!parasta on.ettei jämähdä vanhoihin tuttuihin kaavoihin ja kehitä vain niitä.vaan luo täysin jotain uutta!siinä bemarin uusi vahvuus moottoreiden rinnan!mese ja audi ovat myös hienoja merkkejä ja kaikilla olen ajanut ja jokaisella oma luonteensa!mese ja bmw ehkä hieman lähempänä toisiaan ideologioiltaan!kaikki nämä merkit tekevät omalla ideologiallaan premiumautoja.mutta tähtäävät samaan eri teitä!ps.bmw tunnettu aina myös oman tiensä kulkijana!aina se ei ole ollut paras tie ehkä(ja f1 kin.olisi mukava bemaria nähdä),mutta näyttää sille ettei oma ,rohkea suunta lainkaan huono ole,bmw:een sillä itsellisenä pysynyt (vaikka pienin lafka kolmesta premiumsakusta)!ja paranee vaan!tulevaa 9sarjaa,x7,..jne odotellessa..takuuvarmasti lisää bmw merkkistä kehitystyötä luvassa automaailman keulaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu