Yöllä mökillä

fingersclub

Oli heinäkuun alku, olimme koko perhe tavan mukaan mökillä, molemmat vanhemmat minä ja siskoni Katja.
Olimme viettäneet normaalin kesäpäivän käyden uimassa ja sukulaisillamme.
Kun ilta alkoi hämärtyä sanoin meneväni nukkumaan, talo oli vanhahko ja yläkerrassa ei ollut kunnon lämmitystä mutta kesäisin siellä nukkui hyvin. Siellä oli kaksi sänkyä minun ja siskoni, ne olivat vain muutaman metrin etäisyydellä toisistaan ja niiden välissä oli ohut hämärästi läpinäkyvä verho.
"Luin" pohjoisen yöttömässä yössä ilman lamppua vintiltä löytämääni muutaman vuoden vanhaa pornolehteä jonka olin joskus löytänyt koulun vessasta... Sitten kuulin siskoni tulevan ja laitoin lehden laatikkoon ja olin nukkuvinani.
Hetken päästä siskoni kysyi "Nukutko sä?" en vastannut ja kuulin kun siskoni avasi reppunsa, näin verhon läpi että hänellä oli kädessään n15 senttinen dildo, hän riisui pikkuhousunsa ja rintaliivinsä ja alkoi sormeilemaan itseään, litinän kasvettua hän ujutti dildon kosteaan pilluunsa ja voihiki yrittäen päästää mahdollisimman vähän ääntä, pian vauhti kasvoi ja voihkinan ääni koveni, hän vaiensi huutonsa laitttamalla tyynyn suunsa eteen. Katja pyyhki dildon talouspaperiin ja laittoi sen takaisin reppuunsa.
Noin puolen tunnin kuluttua siskoni oli nukahtanut ja kysyin nukkuiko hän, ei vastausta.
Hetken mielijohteesta siirsin verhon syrjään ja huomasin ettei katja ollut pukenut rintsikoita takaisin ja sitten hipaisin hänen b kuppista rintaansa, sitten painoin vähän kovemmin ja hieroin, sitten keksin laskea hänen peittoaan alemmas ja kokeilin pikkuhousujen läpi vielä hieman kosteaa pillua, hieroin pillua ja tungin käteni Katjan housuihin ja kostutin käteni pillunesteissä ja aloin runkata toisella kädellä itseäni ja toisella siskoani, äkkiä Katja heräsi ja hetken päästä yllättyneenä kysyi "mitä v*ttua sä teet?" ja veti peiton päälleen, kohta hän kuitenkin sanoi "en kerro vanhemmille jos suostut antamaan mulle orgasmin"
Sitten siirryin Katjan jalkoväliin ja vedin pikkuhousut pois ja katselin hetken kosteaa pillua ja nuuhkaisin pillua ja aloin nuolemaan pillua, Katja voihki ja sanoi että haluaisi imeä munaa, nousin ylös ja hän kaatoi minut sängylle, Katja otti mulkkuni huultensa väliin ja alkoi imemään ja nuolemaan minun sormeillessani pillua ja rintoja, kohta hän istui kasvojeni päälle imien yhä mulkkuani ja aloin nuolla pillua, hetken päästä, sanoin "nyt tulee" ja siskoni polvistui eteeni valmiina ottamaan suuhunsa lastit, tulin hänen suuhunsa ja Katja meni jalat kattoa kohti selälleen, hän sanoi "Nai mua, nai kovaa" ja työnsin kyrpäni hitaasti kosteaan pilluun, siskoni voihkaisi ja aloitin hitaat työnnöt. Kohta siskoni irrottautui ja meni kontilleen, "nussi perseeseen" sisko käski ja kostutin peräreikää pillumehussa ja työnsin mulkkuani hitaasti peräaukkoon, "kovemapaa" sisko kuiskasi ja työnsin mulkkuni perille asti ja rennosti työntelin ja vetelin, kohta otin Katjaa vyötäröstä kiinni ja istuin snägylle yhä mulkku siskossani, Katja alkoi ratsastaa selkä minuun päin ja minä sormeilin klitorista ja rintoja, kohta Katja huudahti kovaa ja värisi.
"Aah noni eiköhän ole homma hoidettu" Katja totesi huomasi että halusin vielä vähän, katja otti mulkkuni suuhunsa ja imi kovaa, kohta tulin ja vedin kyrpäni suusta. "hyvää" Katja totesi ja puki alusvaatteensa päälle. Menin omaan sänkyyni ja nukahdin tyytyväisenä.


Arvosteluja kiitos!

10

19037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jees-mies

      Ihan jees juttu.

      voishan tuota jatkaa ja kertoa vähän laajemmin ja käyttää adjektiiveja enemmän jne.

    • siitä vaan lisää

      siinä oli ainesta! vähän pidemmin jos jaksaisit kuvailla niin olis jo aika orgastista meininkiä!

    • tou

      Hyvin oli alku kirjoitettu. Mutta lopussa lysähti kaikki, kun jäi touhun kuvaileminen vain muutamaan sanaan ja kommenttiin. Ylipitkät lauseet lopussa eivät anna kovin rakentavaa ja huolellista kuvaa kirjoittelusta ja pilkku ei toimi pisteenä, ei vaikka mitä tekisit. Tuli tunne että hyvällä kirjoittalla on mennyt kiinnostus koko juttuun ja sen on vaan täytynyt saada nopeasti nettiin muiden luettavaksi. Myöskään saman sanan toistot yhdessä lauseessa eivät toimi rakentavasti. "katselin hetken kosteaa pillua ja nuuhkaisin pillua ja aloin nuolemaan pillua"


      Pahin oli kuitenkin se että ensin poika hennosti hivelee ihoa ja varovasti liikkuu hämärässä varoen herättämästä vanhempia ja yhtäkkiä sisko jakaakin persettä kuin jokin pornoleffan ammattilaistähti. Tässä putosi uskottavuus pois kokonaan ja siitä tuli melkein naurettava robottimainen pornoleffan panokohtauksen juoni joita on miljoonia tusinassa. Nuollaan, naidaan, naidaan eri asennoissa, naidaan vielä kakkoseen, otetaan suihin ja heitetään mäihät kasvoille - Halki, poikki ja pinoon. Kuitataan palkka ja häivytään kotiin.
      "Aah noni eiköhän ole homma hoidettu"

      Seuraavan kerran panosta siis myös lopun viimeistelemiseen ja sanavaraston käyttöön. Sinussa on selvää ainesta kirjoittajaksi.

      • fingersclub

        Kiitos hyvästä arviosta, kyllä noi sun latelemat jutut kuten ollut kiire pistämään luettavaks jne piti aika paikkansa, luin itekkin ton äsken ja oli se kyllä välillä vähän yksitoikkosta telstiä...


      • nainen

        Ettei olis niin, että kuvaileminen jäi vähiin, koska kirjoittajalla ei ole kokemuspohjaa seksin saralta ???

        En menisi kehumaan tarinaa muutenkaan, mutta jokainenhan saa yrittää...


      • Anonyymi

        Kaunis tarina


    • Anonyymi

      Sekä tapahtumat olivat miellyttävät, että kuvaus uskottava, miten seksin halu rupeaa kasvamaan, ja käy vastustamattomaksi. Kieli hyvää.

    • Anonyymi

      Täällä on pari omaa kertomustani, samoin seksinovelit-palstalla.
      No, en hallinne molempia samalla tavoin eli jos osaan suurin piirtein sen naisen pitää tyytyväisenä hetken, niin sen kuvaaminen muiden luettavaksi asti onkin vaikeampaa.
      Olkaamme näille kirjoittajille armollisia☮️

    • Anonyymi

      Paska

    • Anonyymi

      Minusta kertomus oli nimenomaan sellainen, että sen voi kuvitella toteutuneen oikeasti. Lisäksi se oli hellä, herttainen ja kiihottava.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      204
      2358
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1572
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      135
      1222
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      288
      1018
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      972
    6. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      288
      915
    7. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      906
    8. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      902
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe