Täällä on vain keskustelu nettiriippuvuudesta ja itelläni tuleekin kulutettua tuota nettiä ihan kohtuullisen paljon, vaikkakaan harvemmin jään esim. johonkin chattiin rupattelemaan koko päiväksi. Tosin jos chattiin eksyn niin voin "vahingossa" jäädä sinne liian pitkäksikin aikaa.
Itse olen riippuvainen oikeastaan koko tietokoneesta. Ilman konetta(ja nettiä) en voisi maksaa laskujani. On paljon helpompi maksaa laskut tästä kotoa, kuin mennä jonottaa maksuautomaatille. Musiikki on koneella, radiotakin kuuntelen koneen kautta, lehdet ja uutiset tulee luettua netistä. Sitten tietenkin foorumeilla ja chatissa voi kuluttaa aikaa. Pornosivuilla tulee surffailtua myös kohtuullisen paljon jne.
Kaiken tuon lisäksi teen koneella paljon muutakin. Grafiikkaa, animaatioita jne. jne. Töissä usein tulee myös surffailtua netissä, tosin lähinnä luen siellä vain uutiset ja iltiksen netistä.
Olen sen verran riippuvainen tietokoneesta, että minulla on kaksi konetta ja kummastakin on varmuuskopiot toisella koneella, jos sattus menee jompikumpi kone tilttiin.
Minun mielestä tietokonemaailma on hyvin mielenkiintoinen, kun koskaan ei voi olla liian hyvä tai tietää kaikkia asioita.
Kaikki asiani ja suuri osa elämästäni on koneen kovalevyllä ja netissä. Minusta tämä on nykypäivää, eikä tässä ole mitään pahaa.
Olen riippuvainen tietokoneistani
5
1314
Vastaukset
- tiina
Minä olen huomannut saman, ilman konetta ei voi elää. ( minulla vain yksi)
Ihmisiä kummastuttaa vielä kovasti se että nainen on riippuvainen tietokoneesta/netistä.
TARVE: Opettajat jättävät viestejä ja heille viestitellään netin kautta, koulutehtävät palautetaan sähköpostin kautta, joka on myös puhelinta edullisempi tapa pitää yhteyttä kavereihin jopa ulkomaille, ei yllätys laskuja (kiinteä kkmaksu), helppo maksaa laskut jonottamatta, ajankohtaista tietoa saatavilla heti kun tarvitsee (ei tarvitse mennä kirjastoon hakemaan kijaa viime vuosikymmeneltä....... VIELÄKIN LÖYTYY MUUTA, mutta tossa nyt aluksi.
Tsemppiä koneittes kanssa. Minä talletan tiedostot koulunja että omaan koneeseen sekä korpulle... varmuuden vuoksi. - Antti
Olen joka päivä töissä netissä noin 6-8tuntiin ja kotona vielä noin 2 tuntia.Tai lasketaanko jos töissä on netissä.muttä aika paljon olen netin kanssa tekemisissä.NETTIRIIPPUVUUS
- Riippuvainen
Olen myös riippuvainen koneestani ja nyt pelottaa, miten ensi kevään pääsykokeisiin luku onnistuu, jonka ajattelin aloittaa tammikuussa. Aika hiljaselta näyttää tässä vaiheessa =S
- Taru
Juu, ja sitten on niitä kämmyköitä, jotka mahtuu vaikka povitaskuun. Voi pitää kalenterinakin, totta kai. :)
Sähköpostit voi lukea kännykän kautta.
Kun on tällainen kannettava kone, niin saa yhteyden esim. hotelleissa, nettiin jne.
Jep, nykypäivää. - ell
- suhteellinen käsite -
Minä olen riippuvainen ravinnosta, perheestäni, työpaikastani.
Pidän alkoholista, toisinaan tupakasta.
Olen riippuvainen läheisistäni.
Verottajasta, poliisista, Suomesta.
Syyllistämis kysymys on hyvin tärkeä juttu.
Jos addikti ei tunne syyllisyyttä eikä häntä syyllistetä esim. ajan käytöstä, Hänen kuuluu itse tiedostaa onko riippuvuus häiritsevää ?
Jos näin ei ole tarvetta tuntea, miksi riippuvuus pitäisi poistaa ?=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882