vanhusten hoito

Eipä Lieksa eroa vanhusten hoidossa muusta Suomesta(yleistäen).Ei pääse sängystä jos ei itse siihen kykene. Kyllä makuuhaavojen hoito maksaa enemmän kuin ylös nostelu. Miksi olla yleensä töissä, kun ei haluta antaa vanhoille arvokasta loppuelämää. Odotatteko kunnes valituksia viedään korkeammalle tasolle?Työntekijöitä lisää ja palvelualttiutta.
4106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä ole mamutkaan siellä hoitamassa vaikka alkuun vaahtosivat siitäkin sen autuuden koittavan!

Äänestä
  • mamut ovat tulleet suomeen pelkästään oleskelemaan ei mitään työtä tekemään?

    Äänestä

  • Kuka hoitaa teitän vanhukset, kuka ajaa teitän pussit??? Sitähän somalit niin kovasti kyselivät Lieksaan tultuaan. On pärjätty tähänkin saakka ihan omin porukoin ja heistä nähden on pakkokin pärjätä. Ei taida tämän sukupolven aikana ehtiä heistä tulla lasta eikä paskaa.
    Ennen somalien joukkoryntäystä ei osattu edes kuvitella tällaista avustajalaumaa Lieksan raitille, pian kuitenkin totuus selvisi, eihän näistä oikeasti ole yhtään mihinkään. Vain jälkikasvun tuotto on huippuluokkaa. On oksan ottajaa, jos on kuusen kaatajaa. Rahaa rahaa tai rrassssisssmi!

    Äänestä

Vanhusten hoito laitoksessa ympäri suomea on täysin kuralla ja kun ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, otetaan kemiallinen käsipari avuksi helposti. Vain muutama on joukossa, jotka oikeasti huolehtivat asiakkaistaan. Pelottaa vanhuus, jos joudun laitokseen joskus. Toivottavasti siihen mennessä asiat on korjaantunut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


arvokas vanhuus kirjoitti:

Eipä Lieksa eroa vanhusten hoidossa muusta Suomesta(yleistäen).Ei pääse sängystä jos ei itse siihen kykene. Kyllä makuuhaavojen hoito maksaa enemmän kuin ylös nostelu. Miksi olla yleensä töissä, kun ei haluta antaa vanhoille arvokasta loppuelämää. Odotatteko kunnes valituksia viedään korkeammalle tasolle?Työntekijöitä lisää ja palvelualttiutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu