Mikä vaivaa

Missä mättää, ettei mitään uutta ja mielenkiintoista ilmaannu keskustelupalstalle?
50-luvulla oli jutun aiheina oli kommunistien politikointi. Muistan sen hyvin. Silloin ei ollut nettiä. 60-luvulla ei tapahtunut mitään, paitsi Kekkosta kehuttiin ja haukuttiin. No, joo, 60-luvulla sain pimppiä eka kerran, yhdeltä mansikanpoimijalta, teki höpöä kollipojalle. Ei silloinkaan netissä vouhkattu. 70-luku jäi mieleeni siitä että poistuin paikkakunnalta pysyvästi. Loput, vajaat viisikymmentä vuotta ovat menneet harmaantuessa.
Koettakaa nyt, suonenjokiset, keksiä juttuja joita jaksaa lukea.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samaa miettinny.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanha jörrikkä kirjoitti:

Missä mättää, ettei mitään uutta ja mielenkiintoista ilmaannu keskustelupalstalle?
50-luvulla oli jutun aiheina oli kommunistien politikointi. Muistan sen hyvin. Silloin ei ollut nettiä. 60-luvulla ei tapahtunut mitään, paitsi Kekkosta kehuttiin ja haukuttiin. No, joo, 60-luvulla sain pimppiä eka kerran, yhdeltä mansikanpoimijalta, teki höpöä kollipojalle. Ei silloinkaan netissä vouhkattu. 70-luku jäi mieleeni siitä että poistuin paikkakunnalta pysyvästi. Loput, vajaat viisikymmentä vuotta ovat menneet harmaantuessa.
Koettakaa nyt, suonenjokiset, keksiä juttuja joita jaksaa lukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu