Mitä näkyy suhteeseen vakiintuuko vielä enemmän,muutama vuosi sitten näit minulle häät joita tanssitaan haitarimusiikin tahdissa,onko jo lähellä.
Miehellä on stressiä,koska oma lapsi,nuoripari aiheuttaa sitä,muuttivat isän taloon tuosta vain ja isä ja minä olemme nyt olleet toisessa paikassa.Muuttuuko tämä tilanne,muutammeko yhteen jonnekin,minkälaisen talon näet,jos sellaista näkyy.
Terveystilanne myös huolettaa,jatkanko samassa työpaikassa,vai mitä tulee eteen.
Miten nuorin poikani tulee pärjäämään,selättääkö masennuksen ja saa töitäkin.
Tuntijasi Hei!
2
139
Vastaukset
Hei
tällä hetkellä näen sinulle paljon puuhaa ja murhetta, laitat ja teet tunnollisesti tarpeiden mukaan.
mutta kyllä ne häät näkyvät edelleen, kai muistatkin etten osaa puhua ajoista (osaa, koska en usko aikaan....)
teidän kahden on hyvä olla yhdessä. ei tosiaankaan ole reilua, että teidän pitää lähteä evakkoon, se on hyvin itsekästä nuoremmalta polvelta ja ymmärrän tunteesi täydellisesti. se miehesi talo on mukava paikka asua, varsinkin edullinen. siinä se syy, miksi sinne on tulijoita. en usko että lähtisivät sieltä suosiolla minnekään, sehän on hyvä paikka asua. voih.
mies järjestää teille uuden asuinpaikan ja se on kodikas. monien alkuharmien kautta se järjestys löytyy, joudutte ensin nielaisemaan pari kertaa. mutta korjaukset hoidetaan kuntoon.
terveysasioista ei kenelläkään näkijällä ole lupaa puhua, muuten se taito häviää. jos katson kuitenkin energioitasi, sanon että olet useasti ristitulessa. sinulla on toisina päivinä heikkoa energiaa ja toisina päivinä voisit vaikka nostella karhuja. tiedät rajasi ja kannattaa olla varovainen, et ole yksin ja ota apu vastaan silloin kun sitä tarjotaan. sinun energiasi vaihtelee säännöllisin välein.
rahatilanteesi muuttuu ja ehkä kannattaa varautua siihen niin, että laitat vähän sukan varteen ajoissa. sillä tavalla pääset vaikeiden parin kuukauden ylitse ilman suurempaa stressiä.
jatkat työtäsi näillä näkymillä, niin kauan kuin se hyvältä tuntuu.
kyllä poikasi voittaa masennuksen, hänen on hyvä oppia puhumaan avoimesti. kaikki keskustelu auttaa häntä. taloutensa hän osaa turvata niin, että selviää. hän saa varmasti töitä vaikeuksien jälkeen, kun tuntee olonsa vahvaksi.
minä teen myös pitkiä tulkintoja, joissa sukellan syvemmälle asioihin, tämä oli tällainen lyhyt katsaus.
t. Keskiyö- Tonttutyttö
Kiitos jälleen,ihana tietää,että suhde ei lopu vaikka koetellaan,törkeäähän se on hänen pojaltaan,mutta minkä nyt tässä tekeekään.
Nyt on niin tiukkaa,että en pysty laittamaan säästöön mitään,joulukin pelottaa.
Kun saisi edes pienen voiton jostakin.
Oikein mukavaa joulun aikaa sinulle ja läheisillesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että336701- 51661
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574