masentunut

miksi ihminen sairastuu masennukseen? ihminen, jolla on ollut onnellinen lapsuus, joka on menestynyt koulussa ja ollut sosiaalinen.
nyt en enää jaksa nousta sängystä. vihaan sitä, kun herään unesta, jossa minulla on kaikki hyvin ja olen onnellinen. aamuisin katson ikkunasta ulos. jos aurinko paistaa, suljen verhot ja vedän peiton pään ylle. vihaan aurinkoa. se on liian onnellinen.
en tiedä kauan olen ollut masentunut. ehkä siitä asti kun lukio loppui. lähdin ulkomaille ja sairastuin bulimiaan, sitten anoreksiaan. ehkä se oli koti-ikävää. kun sitten vuoden päästä palasin kotiin, olin hetken onnellinen. hain korkeakouluun. aloin käyttää paljon alkoholia. koulu ei mennyt eteenpäin. anoreksia vaihtui itseni viiltelyyn. alkoholin kanssa en ajatellut painoani. olen viillellyt itseäni jo monta vuotta. muutaman kerran joutunut sairaalaan. ollut lähellä kuoleman portteja.
nyyt yritän jaksaa päivästä toiseen. välillä joudun kiduttamaan itseäni, mutta en enää niin fataalisesti. miksi? koska,vanhempani ja siskoni huomasivat mitä tapahtuu. siihen meni monta vuotta. näin heidän kyyneleensä. tunsin heidän tuskansa.
syön masennuslääkkeitä ja käyn terapiassa. yritän pelastaa itseni, mutta en tee sitä itseni vaan perheeni takia. siksi hoito ei edisty.

toivon kaikille masentuneille parasta.
ehkä jonain päivänä kävelen jotain teistä vastaan kadulla ja me kummatkin hymyilemme. ehkä sitten joskus.
2401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi sinä et pidä itsestäsi? Miksi sinä haluat ehdoin tahdoin olosi olevan huono? Eikö olisi itsellesi mukavampi, kun olisi asiat hyvin? Oletko mielestäsi saanut elämältä jo niin paljon, ettei sinulla ole oikeutta enempään? Luuletko, että se on joltain toiselta pois, jos sinulla on asiat hyvin? Etkö usko, että jokaiselle riittää hyvää siitä riippumatta, mitä itselläsi on? Luuletko, että pitää olla täydellinen kelvatakseen toisille? Miksi haluat parantua toisten vuoksi, miksi et itsesi vuoksi?

Tarkoitukseni ei ole loukata tai arvostella, vaan auttaa sinua kartoittamaan tilannettasi.

Äänestä
  • en lainkaan loukkaantunut viestistäsi, vaan arvostan, että vastasit siihen. Olen yrittänyt kartoittaa tilannettani, mutta en ole löytänyt kysymyksiin vastauksia.
    ehkä olen sairastunut, koska olen aina ottanut muiden huolet omaksi taakakseni. naapurin poika, minua kymmenisen vuotta vanhempi, tutustutti minut jo pienenä aikuisten maailmaan. en puhu nyt mistään insestistä, vaan näin kun hän ja kaverinsa joivat viinaa ja käyttivät huumeita. silloin kun naapurini ei juhlinut oli hän minulle kuin isoveli ja roolimalli. käytiin kalassa, vuokrattiin leffoja, veneiltiin. vasta nyt olen alkanut tajuamaan, että hän oli vakavasti maanis-depressiivinen tuolloin, sekä bulimikko. en ymmärtänyt sitä tuolloin. hän kertoi minulle kuolemanhalustaan ja uhkailikin kuolemalla ja minä kerta toisensa jälkeen 'pelastin' hänet. kaksitoistavuotiaasta lähtien. en kertonut tästä kenellekkään.
    hän on vielä elämässäni, taustalla. vielä samanlainen kuin silloin ja saatan yhä saada niitä puhelinsoittoja, jossa hän hyvästelee minut. haluaisin vieläkin pelastaa hänet. en jaksa keskittyä itseeni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


versus22 kirjoitti:

miksi ihminen sairastuu masennukseen? ihminen, jolla on ollut onnellinen lapsuus, joka on menestynyt koulussa ja ollut sosiaalinen.
nyt en enää jaksa nousta sängystä. vihaan sitä, kun herään unesta, jossa minulla on kaikki hyvin ja olen onnellinen. aamuisin katson ikkunasta ulos. jos aurinko paistaa, suljen verhot ja vedän peiton pään ylle. vihaan aurinkoa. se on liian onnellinen.
en tiedä kauan olen ollut masentunut. ehkä siitä asti kun lukio loppui. lähdin ulkomaille ja sairastuin bulimiaan, sitten anoreksiaan. ehkä se oli koti-ikävää. kun sitten vuoden päästä palasin kotiin, olin hetken onnellinen. hain korkeakouluun. aloin käyttää paljon alkoholia. koulu ei mennyt eteenpäin. anoreksia vaihtui itseni viiltelyyn. alkoholin kanssa en ajatellut painoani. olen viillellyt itseäni jo monta vuotta. muutaman kerran joutunut sairaalaan. ollut lähellä kuoleman portteja.
nyyt yritän jaksaa päivästä toiseen. välillä joudun kiduttamaan itseäni, mutta en enää niin fataalisesti. miksi? koska,vanhempani ja siskoni huomasivat mitä tapahtuu. siihen meni monta vuotta. näin heidän kyyneleensä. tunsin heidän tuskansa.
syön masennuslääkkeitä ja käyn terapiassa. yritän pelastaa itseni, mutta en tee sitä itseni vaan perheeni takia. siksi hoito ei edisty.

toivon kaikille masentuneille parasta.
ehkä jonain päivänä kävelen jotain teistä vastaan kadulla ja me kummatkin hymyilemme. ehkä sitten joskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu