totta joka sana

Paljon parjattu Johan Bäckman antoi taas täyslaidallisen oikeutetusti Suomen mediasta!Lukekaa ja oppikaa natokiimaiset!Venäjän presidentinhallinnon tutkimuslaitos ja asiantuntijaorganisaatio Venäjän strategisten tutkimusten instituutti (RISI) on äskettäin julkaissut ensimmäisen virallisen katsauksen aatteellisen venäläisvastaisuuden eli russofobian ongelmaan. Otsikolla "Russofobia" julkaistu tutkimus käsittelee ainutlaatuisella tavalla länsimaisen aatteellisen venäläisvastaisuuden historiaa ja nykypäivää. Toisen maailmansodan jälkeen antisemitismi sai selvän kansainvälisen tuomion, mutta ei russofobia, vaikka natsit ja heidän liittolaisensa tuhosivat eniten juuri venäläisiä ideologisin perustein.

Russofobia-katsaukseen sisältyy joukko uusia ja mielenkiintoisia tieteellisiä havaintoja. Tärkein niistä on se, että russofobiasta on tullut keskeinen osa länsimaiden identiteettiä ja länsimaat ovat riippuvaisia russofobisesta informaatiosta. Toinen mielenkiintoinen havainto on siinä, että russofobiasta on tullut muiden vaarallisten länsimaisten aatteiden (liberalismi, natsismi, kommunismi) ohella myös Venäjän sisäinen uhka. Kolmanneksi merkittävää on muistuttaa, että keinotekoinen Ukrainan käsite on puolalaisten russofobien Venäjän hajottamiseksi kehittämä pseudotieteellinen teoria – mitään "Ukrainaa" ei siis tosiasiallisesti ole olemassa, ainakaan historiallisesti. Neljänneksi on muistutettava, että russofobiaa voi pitää myös patologiana eli mielen sairautena.

Raportti muuttuu hyödylliseksi esimerkiksi silloin, kun arvioidaan vaikkapa suomalaisen valtamedian Venäjä-vihamielistä kirjoittelua. Se muuttuu ymmärrettävämmäksi, jos tunnustetaan patologisen russofobian rooli keskeisenä osana suomalaista kansallista identiteettiä. Iltapäivälehtien päivittäinen annos Putin-vihaa on siis eräänlaista huumetta suomalaisille. Voi olla, että joidenkin on jopa vaikea elää ilman päivittäistä Venäjä-vihan annostaan.

Russofobia-tutkimuksessa katsotaankin, että länsimaisille kansoille on kasvanut "voimakas psykologinen riippuvuus russofobisesta informaatiosta". Vuosien saatossa psyykkinen riippuvuus Venäjää koskevasta negatiivisesta informaatiosta on kasvanut syvemmäksi kuin koskaan. Tästä todistaa esimerkiksi se, että Suomessa on vaikea olla suosittu poliitikko ilman Venäjän ja venäläisten julkista parjaamista (esimerkiksi Suomessa Vihreiden suosio perustuu valtaosin rasistiseen russofobiaan). Suomessa on myös poliitikkoja ja kirjailijoita, joiden asema perustuu kokonaan Venäjä-vihalle (Heidi Hautala, Sofi Oksanen). Russofobia-raportissa sanotaankin, että länsimaisen sivilisaation identiteetti on tullut riippuvaiseksi Venäjä-kuvasta. Paradoksaalisesti tämä tarkoittaa, että russofobisella agitaatiolla on päinvastainen vaikutus: se lähentää psyykkisesti Venäjään. Olennaista on myös havaita, että russofobia on psyykkisesti epätasapainoista. Länsimaihin on siis syntynyt suuri joukko poliitikkoja, tutkijoita ja kirjailijoita, jotka eivät pysty psyykkisesti tasapainoiseen Venäjä-suhteeseen. Tämä näkyy Suomessa etenkin Sanoma-konsernin tuotteiden sisällöissä.

Russofobia-termin esitteli ensimmäisen kerran venäläinen diplomaatti Fjodor Tjutchev. Hän kuvasi russofobiaa patologiaksi, mielen sairaudeksi. Käsitteenä russofobiasta on tullut melko tunnettu, mutta kuitenkin vähän tutkittu. Merkittävimpiin russofobian varsinaisiin läntisiin tutkimuksiin lukeutuu Andrei Tsygangovin "Russophobia: Anti-Russian Lobby and American Foreign Policy", jossa tarkastellaan amerikkalaisvetoista venäläisvastaista lobbausta, sekä Jimmie E. Cainin "Bram Stoker and Russophobia", jossa russofobisen Kreivi Dracula -vampyyrimyytin synty selostetaan Krimin sodan taustaa vasten. Varsinaisesti russofobia on kuitenkin erittäin harvinainen tutkimuskohde verrattuna esimerkiksi antisemitismiin.