Vl ja ei-vl?

Tekeekö uskovainen aviovaimo syntiä, jos hän antaa aviomiehensä käyttää ehkäisyä yhdynnän aikana?

Siis jos mies käyttää ehkäisyä omasta tahdosta (ei vaimon), niin sortuuko uskovainen vaimo syntiin?
7834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jos vaimo hyväksyy miehensä ehkäisyn se on synti

Äänestä

Jos ehkäisyä ei hyväksytä, lienee kuitenkin sukupuolitautien torjuminen suotavaa. Intiimiä kontaktia välttämällä voidaan torjua myös flunssaa ja muita tartuntatauteja. Tämä on hyvä muistaa. Jotkin taudintorjumismenetelmät voivat olla myös ehkäisymenetelmiä, esimerkiksi karanteeni. Taudintorjuntamenetelmä ei liene syntiä, vaikka se samalla käytännön sivuvaikutuksena olisi siinä tilanteessa jossakin mielessä myös ehkäisymenetelmä.

Jos tämän jälkeen on vielä epävarmuutta asiasta, synnit voi pyytää anteeksi sunnuntaisin seuroissa.

Olen myös käynnistänyt selvitystyön siitä, voidaanko synnit saada anteeksi muuallakin kuin rauhanyhdistyksellä. Selvitystyö perustuu kilpailulainsäädäntöön ja EU-direktiiveihin ja tulen tiedottamaan sen etenemisestä ja tuloksista tällä palstalla.

Äänestä
  • "Selvitystyö perustuu kilpailulainsäädäntöön ja EU-direktiiveihin"


    Vai että EU-päättää... hmmm..



    jotenkin tulee yleisesti ottaen sellainen fiilis, että jotkut ovat hädissään, kun VL-perheet synnyttävät lapsia.
    Yrittävätkö he kieltää heiltä senkin.. Taitaa olla toivoton urakka:)

    Äänestä

Vl-opin mukaan yhdynnän tarkoitus on uuden elämän aikaan saaminen ja siinä ei ehkäisyä hyväksytä.

Yksi kertomus:

Vl-pariskunta koki lapsimääränsä kasvamisen ylivoimaiseksi asiaksi ja ensin käytettiin varmoja päiviä sekä keskeytettyä yhdyntää. (Molemmat siis olivat tämän kannalla. Vaimo enempi raskauspelkoineen)
Vaimon ajatukset muuttuivat ja hän teki miehelle selväksi, että tämä ei ole opin mukaan oikein.
Mies halusi edelleen jatkaa ehkäisylinjalla.
Ajan mittaan tilanne meni siihen, että vaimo oli tehnyt miehelle selväksi, että hän ei pidä miestään enää lestadiolaisena, koska hän ehkäisee.

No mies kielsi uskon.

Tämän jälkeen mies yllättäen lopetti ehkäisyn!

Arvatkaa mitä tapahtui?

Vaimolle iski hirveä paniikki, kun alkoivat tavarat tulla sisään ja hän kieltäytyi enää rakastelemasta.

Sitten vaimokin ymmärsi, että kyseinen oppi on hengenvaarallista tietyissä tilanteissa ja nykyisin heillä menee aivan hyvin. :)

Äänestä
  • Varma ratkaisu joka toimii meidän vl-perheessä: painan aina anaaliin. Tuntuu paremmalta kuin etupesä eikä tule lisää uskovaisia.

    Äänestä

  • Rotweiler kirjoitti:

    Varma ratkaisu joka toimii meidän vl-perheessä: painan aina anaaliin. Tuntuu paremmalta kuin etupesä eikä tule lisää uskovaisia.

    olet feikki...

    Äänestä

  • Enkä juttuasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omatunto -81 kirjoitti:

Tekeekö uskovainen aviovaimo syntiä, jos hän antaa aviomiehensä käyttää ehkäisyä yhdynnän aikana?

Siis jos mies käyttää ehkäisyä omasta tahdosta (ei vaimon), niin sortuuko uskovainen vaimo syntiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu