Tuolla alempana jossain puhuttiin heikkoudensynnistä. Mikä on heikkouden synti ja miten se eroaa ihan tavallisesta synnistä?
Heikkoudensynti
pepe
191229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En tiedä, missä keskustelussa siitä oli puhetta, eri lestadiolaispiireissä esiintyy syntien jaottelua ensinnäkin ajatussynteihin ja tekosynteihin. Ja toiseksi synnit (kai yleensä tekosynnit) jaotellaan vielä heikkouden synneiksi ja pahuuden synneiksi (eli ehdollisiksi synneiksi). Vanhoillislestadiolaisuudessa esiintyy lisäksi termi 'kuolemansynti', joka on kai varsin lähellä ehdollisen synnin/pahuuden synnin käsitettä.
En uskalla mennä väittämään mitään varmaa vanhoillislestadiolaisuuden käsityksistä, koska en tunne sitä suuntaa niin hyvin. Mutta paremmin tuntemissani esikoislestadiolaisuudessa ja lyngenlestadiolaisuudessa heikkouden synti ymmärretään yleensä sellaiseksi synniksi, johon ihminen "lankeaa", vaikka haluaisikin olla tekemättä syntiä. Ehdollinen synti eli pahuuden synti taas on näiden mukaan kyseessä silloin, jos ihminen antaa itselleen luvan tehdä jotain synniksi tuntemaansa asiaa, ja jälkimmäisessä tapauksessa ihmisen sieluntilan ei katsota olevan kunnossa.
Tämä muistuttaa roomalaiskatolisen kirkon kuolemansyntioppia, tosin sillä erotuksella, että roomalaiskatolisen kirkon mukaan tietyt synnit ovat automaattisesti kuolemansyntejä riippumatta syntiä tekevän ihmisen asenteesta syntiin. Käsittääkseni vanhoillislestadiolaisten kuolemansyntioppi seuraa tältä osin roomalaiskatolisen kirkon kuolemansyntioppia, mutta ehkä joku vl osaa valaista asiaa paremmin.
Tässä asiaan liittyvä paikka Raamatusta:
Hebr. 10:26-27 "26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat."
sitten määritellään käsite "haluaa". Eikö siinä aina jonkinlaista halua ole synnin tekoon, jos sitä kerran tekee?
””Vanhoillislestadiolaisuudessa esiintyy lisäksi termi 'kuolemansynti', joka on kai varsin lähellä ehdollisen synnin/pahuuden synnin käsitettä.”
”Käsittääkseni vanhoillislestadiolaisten kuolemansyntioppi seuraa tältä osin roomalaiskatolisen kirkon kuolemansyntioppia, mutta ehkä joku vl osaa valaista asiaa paremmin.””
Mistä olet tuon tiedon saanut?
Olen itse kyllä vanhoillislestadiolainen, mutta käsite kuolemansynti on minulle ainakin vieras. Saattaa olla se on joidenkin v.lestadiolaisten käytössä, mutta ilmeisesti ei kovin tunnettu, koska en muista siitä kuulleeni. Olen koko ikäni (yli 30v.) ollut v.lest., mutta tosiaankin olen aina yhdistänyt ”kuolemansynnin” katolilaisuuteen.
Jos tämä ”kuolemansynti” on tosiaankin joidenkin v.lestadiolaisen käyttämä termi, niin minäkin toivoisin, että he siitä vähän kertoisi tarkemmin. Uteliaisuus minullekin asiasta heräsi.
Kysy vaikkapa Hyndeltä vanhoillislestadiolaisuus-palstalla. Muistaakseni hän siitä kirjoitti siellä joskus. Vai olisiko se ollut Käppäilijä? Siellä saamani määritelmän mukaan se ainakin sopi 100% yhteen roomalaiskatolisen kirkon katekismuksen määritelmän kanssa. Mutta voihan se olla, että se on vain yhden ihmisen käsitys eikä siten vanhoillislestadiolaisuudessa kovin yleinen...
Siinä on kyse asenteesta syntiin, eli joko sitä pitää vältettävänä tai sitten on "hällä väliä"-asenne. Ja kun tekee syntiä, niin ensinmainitussa tilanteessa on kyseessä heikkouden synti, jälkimmäisessä taas ehdollinen synti.
Onko esimerkiksi murha heikkoudensynti kunhan asenne on kohdallaan?
Tappaminen voi olla itsepuolustusta tai jonkin arvokkaan puolustamista, esim. oman lapsen. Onko se silloin kuolemansynti?
Entä murha, joka tapahtuu vuosien perhehelvetin takia, josta ei näytä olevan muuta ulospääsyä? Ei ainakaan tämä murhaaja sitä näe!
Kuka tuomitsee ihmisen mielen ja näkee kärsimykset? Maalliset tuomarit tekevät parhaansa.
Asiat eivät ole musta-valkoisia edes hengellisessä mielessä. Joten en uskaltaisi arviotani tai tuomiotani lausua tässä kohdassa. Onneksi se ole tehtävänikään.
mitenköhän juttusi liittyy tähän keskusteluun???
Miten niin ei liittyisi?
Jos puhutaan kuolemansynnistä, niin eikö tappaminen tai murha yleensä yksiselitteisesti lueta sellaiseksi?
Mutta koska asiat eivät oikeassa ihmiselämässä ole mustavalkoisia, niin jopa tappamiseen voi liittyä lieventäviä pointteja. Jotka voidaan katsoa ihmisen heikkoudeksikin! Tai ainakin hätäännyksissä ja epätoivossa tehdyiksi teoiksi. Synneiksi.
Anteeksi jos tyhmyyttäni en ymmärrä teidän näkökulmaanne! Ja sekaannuin yleensä asiaan.
jos heikkouden synnin määritelmä on se, että ihminen syntiä tehdessä ajatteelee sen olevan syntiä mutta heikkoudesta tekee sitä, niin näin ajateltuna tappaminenkin on heikkouden synti kunhan tuntee sen synniksi.
Kai nyt tappamisen jokainen normaali yksilö yleensä ajattelee ja tuntee synniksi. Niin pahaksi, ettei sitä ikinä haluaisi tehdä.
Jopa eläinten tappaminen voi tuntua synniltä. Kiduttaminen ainakin!
Eli se on sitä ns. oikeaa asennetta. Ei haluaisi tappaa. Koska se on syntiä. Toinen asenne taas johtaa kuolemansyntiin, tahalliseen tappamiseen.
Mutta entä jos luulee tai tuntee, että on pakko tappaa. Vaikka sodassa? Kenen synti se on?
Heikkouden synti voisi olla arkielämässä vaikka kiivastuminen liian helposti. Eli ottaa melkein turhasta herneet nenäänsä ja reagoi sitten sen mukaan. Sanoo pahasti, vaikka kuinka haluaisi olla lähimmäiselle ystävällisempi. Ei vain voi, kun on niin heikko siinä suhteessa.
Minä sanoisin tupakoinnin heikkouden synniksi, jos sen synniksi tajuaa, eikä voi lopettaa. Sitten jos sitä ei edes synniksi tunne, niin asennepuolella voisi olla tarkistamisen varaa...
eli se siis toimii niin, että "pienet" synnit ovat sallituja kunhan asenne on kohdallaan! Ja se on tietenkin jokaisen oma asia mikä on pieni ja mikä suuri synti. Ymmärsinkö oikein?
Henkilökohtainen kantani on, että ei ole mielekästä osoittaa tiettyjä syntinimikkeitä ja sanoa, että se ja se synti on niin paha ja kauhea, että jos sitä tekee niin sitten ei kyllä ainakaan voi olla uskovainen. Paremminkin kannattaa kiinnittää huomiota juuri siihen asenteeseen. Tuli mieleen otsikossa oleva lause eräästä kristikunnan vanhimmista hymneistä (Suuri Ylistysveisu, kuuluu vielä nykyäänkin ortodoksisen kirkon vigiliaan, alkujaan tarkoitettu aamulla laulettavaksi): "Suo, Herra, että me tämän päivän syntiä tekemättä viettäisimme." Siinä on oikea uskovaisen asenne syntiin, vaikka käytännössä tietysti on mahdotonta elää syntiä tekemättä.
Mutta jos ehdottomasti haluat käsiteltävän sitä tappamista, niin voisin kuvitella sellaisen tilanteen, että jollain on tarkoitus olla suuttumatta ja tarkoitus olla tappamatta, mutta siitä huolimatta jossain tilanteessa joutuu raivon valtaan, lyö, ja huomaa tappaneensa. Eikö se silloin sopisi heikkouden synniksi? Mutta mitään varmaa en uskalla väittää...
Sen sijaan 'murha' oikeudellisena terminä käsittääkseni sisältää jo itsessään ajatuksen siitä, että teko on harkittu ja suunniteltu. Ja silloin se minusta menee siihen kategoriaan, josta yllä olevassa hebrealaiskirjeen katkelmassa puhutaan: "jos me tahallamme syntiä teemme senkin jälkeen kun olemme tulleet tuntemaan totuuden, niin ei ole enää uhria syntien edestä jne..".
Nimenomaan ehdollisen synnin määritelmähän oli se, että ihminen tietää tekevänsä syntiä, ei siis heikkouden synnin määritelmä.
Sen sijaan heikkouden syntiä ihminen ei välttämättä edes tiedä ja tunne. Jokainen ihminen varmasti joka päivä tekee syntiä edes itse sitä huomaamatta.
Mutta ydinkysymys näiden välillä ei kuitenkaan ole se tietääkö ihminen tekevänsä syntiä vai ei, vaan se, millainen asenne ihmisellä on. Onko se asenne sellainen, että ihminen haluaa tahallaan ehdoin tahdoin tehdä syntiä vai onko se sellainen, että ihminen toivoo voivansa olla tekemättä syntiä.
En tarkoittanut, että heikkouden synnit olisivat sallittuja! En ajattele niin.
Käytännössä synti halutaan jakaa ehdolliseen ja heikkoudensyntiin? Onko niin että lestaadiolainen ei tee ehdollista syntiä? Entä sitten jos hän kuitenkin tekee?
Luulen, että minulla on vl-ymmärrystä muistissa melkoinen määrä, mutta se vl-kuuliaisuus, mikä on kaiken aa ja oo, minulta puuttuu.
Ajattelin veeällänä heikkouden synniksi kaiken sen, mihin lankesin sen vuoksi, ettei sillä hetkellä ollut voimaa vastustaa sitä syntiä. Synniksi sen tajusi ja siksi siitä tuli omatunto sairaaksi.
Syntejä olivat erityisesti ne asiat, joista seurakunta oli varoitellut selkeästi ja konkreettisesti. Tiedätte, mitä niitä oli.
Mitä enemmän ihminen on lainomaisessa uskossa, sitä pienemmät synnit tulevat uskomisen esteeksi. Vaelluksen vartiointi tulee pääasiaksi. Jopa radiosta iskelmien kuuntelemaan jäänti tai tv-uutisten katselu. Silloin oli niin. Muistan.
Ehdolliset synnit olivat sitten niitä, jotka TIESI vääriksi teoiksi, mutta asenne oli itsellä sellainen, että mielessään niitä ei synniksi halunnut käsittää. Nekin olivat juuri noita seurakunnan päätöksiä ja neuvoja.
Silloin peloteltiin, että ihminen tekee sellaista, josta ei enää tuntoa saa eikä sovitusta olekaan. Se oli kammottava ajatus. Peloteltiin Pyhän Hengen pilkan tekemisestä, kun ei ymmärtänyt kuten vl-seurakunta.
Minä siis tein vl-lestadiolaisena ns. ehdollista syntiä ja jouduin eroon. Pahin ehdollinen synti oli tottelemattomuus seurakunnalle.
Julkisetkaan synnit eivät kai ole niin pahoja, koska niitä ihminen itsekin pitää synteinä ja pyytää armoa ja anteeksiantamusta. Esim. juoppous, aviorikokset, väkivaltaisuus.
Kaikki kiertyy aina noihin vanhoihin juttuihin. Tänä päivänä en pysty ajattelemaan mustavalkoisesti syntiasioissa.
Mutta asennepuoli on silti tärkein. Yrittäminen elää Jumalan tahdon mukaan ja lähimmäisten rakastaminen sen mukaan, miten itseään rakastaa ja mitä itselleen toivoo.
Se voisi olla ehdollista syntiä, kun tietoisesti tekee lähimmäiselle pahaa. Nyt minun mielestäni.
Taisin taas poiketa asiasta. Haittaako?
Schmalkaldenin opinkohdat III Parannuksessa
Toisaalta saattaa ilmaantua lahkolaisia - kukaties niitä jokunen jo onkin, talonpoikaissodan aikana 22 minäkin niitä tapasin - jotka ovat sitä mieltä, että jos Hengen tai syntien anteeksiantamuksen saaneet, uskoon tulleet ihmiset sittemmin tekevät syntiä, he pysyvät yhtä kaikki uskossa eikä synnistä ole heille mitään vahinkoa. Tähän tapaan he rääkyvät: "Tee mitä lystäät. Kun uskot, se on poissa. Usko pyyhkii kaiken synnin pois!" Ja sitten he taas sanovat, että jos uskon ja Hengen saanut ihminen tekee syntiä, hänellä ei ole koskaan oikein ollutkaan uskoa ja Henkeä. Olen kohdannut useita tuommoisia sekopäitä ja pelkään, että samanlainen piru asustaa muutamissa yhä.
Siksi on tärkeätä tietää ja opettaa, että jos pyhät ihmiset, joissa tosin on perisynti, jotka sitä tuntevat ja sitä vastaan parannusta tehden taistelevat, jos he sitten kuitenkin lankeavat julkiseen syntiin, niin kuin Daavid lankesi (2. Sam. 11) aviorikokseen, murhaan ja jumalanpilkkaan, he sillä kertaa ovat vailla uskoa ja Henkeä
---------------------
Käytin joskus termiä kuolemansynti, mitä ei vanhoillisuudessa käytetä.
Yritin katsoa kristillisyyden julkaisusta ja nyt kun löysin niin valitetttavasti tätä tunnustuskirjan kohtaa daavidin esimerkistä
vuosikirjassa 1990 ei ollut vaikka tuo kohta muuten oli. Ei alustajakaan tohtinut selittää siksi jätti pois.
Eräs uskovainen teologi selitti että on uskovainen niin kauan kuin elää anteeksiantamuksesta.
Ettei mentäis teologiseksi saivarteluksi niin riittäis että sellainen tekee uskottomaksi mitä ei anteeksi jaksa pyytää. Kun ihminen lakkaa elää anteksiantamuksesta niin hän elää silloin synnissä mikä on kuoleman syntiä.
Toinen syy miksi joskus käytin kuolemansynti nimitystä johtuu 1. Johanneksen kirje 5 tekee syntiä kuolemaksi. Imisten mielissä elää näköjään vahvasti katolinen mielikuva luettelomaisista kuolemansynneistä johon sitten valitettavasti kirjoitukseni yhdistettiin. Valitettavasti kun olen lukenut raamattua ja tunnustuskirjoja ennen kuin olen täysin perillä kristillisyytemme käsitteistä. Kun raamatussa lukee syntiä kuolemaksi niin suomensin vapaasti kuolemansynniksi. Sitten alkoi väittely kun käsitteelle on jo näköjään keksitty jäykkä keskustelun estävä teologinen selitys kuolemansynnille niin voin lopettaa keskustelun kun alkaa menee niinsaotusti yli hilseen.
92 käännös
16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.
33,38
16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
1776
16 Jos joku näkee veljensä tekevän jonkun synnin, ei kuolemaan, hän rukoilkaan, niin hän on antava niille elämän, jotka syntiä tekevät, ei kuolemaan. Jos synti on kuolemaan: senkaltaisista en minä sano, että joku rukoilis.