Mistä lisä tienestiä?

yh mami

Miten voisin ansaita enemmän rahaa? Olen kolmen teinin työssä käyvä yh-äiti,mutta rahat ei riitä kaikkeen elämän perusasioihin. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois! Onko ideoita lisä tienestiin? Kiitos :)

3

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hypertrofia

      Itse olen hankkinut lisätienestiä jo vuosien ajan urheiluvedonlyönnillä. Teen sillä 1000-9000e vuodessa mutta tuota on hankala suositella koska oppimiseen kuluu pitkä aika ja varsinkin alussa riski hävitä on isompi.

    • dlkf

      Joitakin vuosia sitten hankin lisäansioita työskentelemällä aikuisviihdelinjoilla. Työ oli vapaata, sitä tehtiin kotona, saatoin yhdistää itseni linjoille ja poistua sieltä milloin halusin. Suurin osa soittajista halusi puhua seksistä, mutta yllättävän paljon oli myös sellaisia, jotka juttelivat aivan muita henkilökohtaisia asioitaan joista oli helpompi avautua tuntemattomalle kuulijalle. Joidenkin soittajien jutut tuntui todella ällöttäviltä, mutta helpotti, kun tiesi, että tyypistä pääsi eroon sulkemalla puhelimen. Palkka riippui puhelujen kestosta. Jos jaksoi valvoa iltayöt puhelimessa tienasi aika hyvin.

    • kataonna

      Sehän on paljon siitä kiinni, mitä haluaa ja osaa tehdä. Kyllä maailmassa tekemättömiä töitä löytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2709
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      236
      2607
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      64
      2349
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      195
      1829
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1318
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      21
      1259
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe