Parisuhdeväkivalta

Otitko nyt linkin itseesi? Ota opiksesi sitten ja mene nurkkaan häpeään! Ryhtiä ja asennetta NAINEN!

Se on kumma miten rakastuneena ei osaa varoa vaikka tajuaisikin tilanteen. Huonosta suhteesta pyrkii koko ajan vain eroon mutta se kontolloiva ei päästä pois.Ulkopuoliset ei ymmärrä tilannetta koska kontrolloiva luo unelma liiton kuvaa ulospäin tai luo kulissia että klatoinkohdeltu onkin se tekijä. Todellisuudessa se kaltoinkohdeltu yrittää erota koko ajan ja tekee paljon siirtoja eron eteen. Eristäytyy ja sulkeutuu puolisoltaan. Jokainen ratkaisu hakee eroa. Jokaisesta siirrosta näkee että klatoinkohdeltu ei näe suhteelle tulevaisuutta. Jos tuollaisessa suhteessa elää pitkään joutuu kaltoinkohdeltu hakeutuun terapiaan mieliala ja itsetunto asioiden takia sillä onhan se nyt selvää että ei kenenkään mieli kestä linkissä kuvatunlaista suhdetta.
Itsetuntoa se nakertaa ja hymyssä ei enää suu pysy. Kyllä rakkaus ja onni muuttuu kyyneliksi,mielentereyden romahdukseksi sekä itsetunnon murentumiseksi.

onneksi pääsit eroon kirjoitti:

Se on kumma miten rakastuneena ei osaa varoa vaikka tajuaisikin tilanteen. Huonosta suhteesta pyrkii koko ajan vain eroon mutta se kontolloiva ei päästä pois.Ulkopuoliset ei ymmärrä tilannetta koska kontrolloiva luo unelma liiton kuvaa ulospäin tai luo kulissia että klatoinkohdeltu onkin se tekijä. Todellisuudessa se kaltoinkohdeltu yrittää erota koko ajan ja tekee paljon siirtoja eron eteen. Eristäytyy ja sulkeutuu puolisoltaan. Jokainen ratkaisu hakee eroa. Jokaisesta siirrosta näkee että klatoinkohdeltu ei näe suhteelle tulevaisuutta. Jos tuollaisessa suhteessa elää pitkään joutuu kaltoinkohdeltu hakeutuun terapiaan mieliala ja itsetunto asioiden takia sillä onhan se nyt selvää että ei kenenkään mieli kestä linkissä kuvatunlaista suhdetta.
Itsetuntoa se nakertaa ja hymyssä ei enää suu pysy. Kyllä rakkaus ja onni muuttuu kyyneliksi,mielentereyden romahdukseksi sekä itsetunnon murentumiseksi.

Juuri näin, sanasta sanaan. Mennyt elämäni. Ja se jättää jälkensä.. rakennan itsetuntoani ja minuuttani uudestaan.

Miksi sä sitten olit siinä suhteessa niin pitkään, vuosia? Vai onko ne taas ne perinteiset, eli asuntolaina ym. mikä esti lähtemästä?

Ohhoh kirjoitti:

Miksi sä sitten olit siinä suhteessa niin pitkään, vuosia? Vai onko ne taas ne perinteiset, eli asuntolaina ym. mikä esti lähtemästä?

Tekstissäkin sanottiin ettei se lähteminen vaan ole niin helppoa kun toinen on alistanut sinut täysin.

Ohhoh kirjoitti:

Miksi sä sitten olit siinä suhteessa niin pitkään, vuosia? Vai onko ne taas ne perinteiset, eli asuntolaina ym. mikä esti lähtemästä?

Tyhmyyttäni. ... Lapsuudenkotini oli riitaisien vanhempieni mellastuspaikka, alkoholilla ja väkivallalla höystettynä. Seurusteluikään tultuani tapasin miehen, joka vaikutti ihanalta ja hurmaavalta, kunnolliselta, ..ihastuin.
Aika pian alkoi ilmetä mustasukkaisuus- ja omistushalua, läheisteni rajoittamista elämästäni - sillä en kuulemma tarvinnut elämääni enää muita kuin hänet. Kaikki liikenevä aika ja huomio piti kohdistaa hänelle. Hän on dominoiva luonne ja minä olin hieman ujo ja arka: kuinka helppoa hänelle - vain sanella miten ja minkälainen minun pitää olla.Asioistamme ei saanut puhua kellekään mitään. Kukaan ei arvannut mitään vuosiin.

Alitajuisesti vertasin vanhempieni keskinäistä suhdetta tähän omaani: minunhan pitää olla hyvinkin tyytyväinen suhteeseeni, sillä eihän siihen kuulunut juopottelua eikä väkivaltaa. Hänhän oli vain todella " kiintynyt ja suojelunhaluinen" mustasukkaisuudessaan.

Viime vuosina piirteet kuitenkin paheni siinä määrin, että kuvioon tuli myös väkivaltaa. Siedin sitäkin vuoden verran. Olin jo romahtamispisteessä..olin vain ruma, huono, tyhmä, kaiken väärin tekevä paska.
Kaiken sen, lähestulkoon päivittäisen, arvostelun olisi pitänyt motivoida minua olemaan parempi ihminen. Uskoin vain huonommuuteeni. Mutta viimeisen
käsiksikäynnin jälkeen ymmärsin että minun pitää lähteä pois. Eroon. Kauas.

Pitkään on pitänyt pohtia mennyttä, ja monet kerrat puhua asiasta, että olen päässyt tähän pisteeseen: vaikka täydellisyydestä olenkin kaukana, en ole kuitenkaan niin huono ihminen kuin hän väittää.

Olen "toipilas" vielä. En pysty uuteen suhteeseen nyt. Voi olla että en koskaan? Ehkä parempikin niin. Meneehän tämä elämä näinkin..




Siinä vain pintaraapaisuna lyhyesti mitä yhteinen aika hänen kanssaan oli.

Eroon päässyt kirjoitti:

Tyhmyyttäni. ... Lapsuudenkotini oli riitaisien vanhempieni mellastuspaikka, alkoholilla ja väkivallalla höystettynä. Seurusteluikään tultuani tapasin miehen, joka vaikutti ihanalta ja hurmaavalta, kunnolliselta, ..ihastuin.
Aika pian alkoi ilmetä mustasukkaisuus- ja omistushalua, läheisteni rajoittamista elämästäni - sillä en kuulemma tarvinnut elämääni enää muita kuin hänet. Kaikki liikenevä aika ja huomio piti kohdistaa hänelle. Hän on dominoiva luonne ja minä olin hieman ujo ja arka: kuinka helppoa hänelle - vain sanella miten ja minkälainen minun pitää olla.Asioistamme ei saanut puhua kellekään mitään. Kukaan ei arvannut mitään vuosiin.

Alitajuisesti vertasin vanhempieni keskinäistä suhdetta tähän omaani: minunhan pitää olla hyvinkin tyytyväinen suhteeseeni, sillä eihän siihen kuulunut juopottelua eikä väkivaltaa. Hänhän oli vain todella " kiintynyt ja suojelunhaluinen" mustasukkaisuudessaan.

Viime vuosina piirteet kuitenkin paheni siinä määrin, että kuvioon tuli myös väkivaltaa. Siedin sitäkin vuoden verran. Olin jo romahtamispisteessä..olin vain ruma, huono, tyhmä, kaiken väärin tekevä paska.
Kaiken sen, lähestulkoon päivittäisen, arvostelun olisi pitänyt motivoida minua olemaan parempi ihminen. Uskoin vain huonommuuteeni. Mutta viimeisen
käsiksikäynnin jälkeen ymmärsin että minun pitää lähteä pois. Eroon. Kauas.

Pitkään on pitänyt pohtia mennyttä, ja monet kerrat puhua asiasta, että olen päässyt tähän pisteeseen: vaikka täydellisyydestä olenkin kaukana, en ole kuitenkaan niin huono ihminen kuin hän väittää.

Olen "toipilas" vielä. En pysty uuteen suhteeseen nyt. Voi olla että en koskaan? Ehkä parempikin niin. Meneehän tämä elämä näinkin..




Siinä vain pintaraapaisuna lyhyesti mitä yhteinen aika hänen kanssaan oli.

Tässä toinen samanlaista kokenut mutta lyhyemmässä suhteessa. Tuo jättää ikuiset arvet. Sen muistaa aina ja aina se satuttaa ja saa kyyneliin uudelleen. Aika parantaa pahimmat haavat mutta ikuisesti siitä jälki jää. Sulla varmaan vielä pahemmat kun olit vuosia tuollaisen kohtelun kohteena.

Mulla itselläni vääristyi kuva normaali parisuhteesta, rakkaudesta ja miehistä. On mennyt kauan aikaa että olen kyennyt päästään lähelleni miehiä edes ystäviksi. Epäluottamus heihin on vain kovin suurta ja odotukset heidän osaltaan eivät suuria ole.

Sitä odottaa saavansa kaikilta juuri tuota linkissä mainittua kohtelua. Odottaa myös ettei kukaan usko kun yrittää kertoa mitä on kokenut aikaisemmin.

Itse kohtasin syyllistämistä, valehtelijaksi haukkumista ja vähättelyä monelta suunnalta. Se tuntui todella pahalta koska oli kovasti avun ja ymmärryksen, lohdun tarpeessa. Oli kova paikka kun ei uskottu. Apua ei meinannut saada mitenkään. Seiniä tuli vastaan joka puolelta. Tuntui lähes mahdottomalta pelastautua.

Tunne oli kuin minut olisi haudattu elävältä ja huutaisin maan alla arkussa apua kaikin voimin ja hakkaisin ja raapisin hädissäni arkun kantta mutta silti hautaajat heittelisi maan pinnalla hiekkaa vaan lisää hautakuoppaan arkun päälle ajatellen "Joku hiiri siellä meteliä pitää. Ei ruumis."

Tiedän tunteen kirjoitti:

Tässä toinen samanlaista kokenut mutta lyhyemmässä suhteessa. Tuo jättää ikuiset arvet. Sen muistaa aina ja aina se satuttaa ja saa kyyneliin uudelleen. Aika parantaa pahimmat haavat mutta ikuisesti siitä jälki jää. Sulla varmaan vielä pahemmat kun olit vuosia tuollaisen kohtelun kohteena.

Mulla itselläni vääristyi kuva normaali parisuhteesta, rakkaudesta ja miehistä. On mennyt kauan aikaa että olen kyennyt päästään lähelleni miehiä edes ystäviksi. Epäluottamus heihin on vain kovin suurta ja odotukset heidän osaltaan eivät suuria ole.

Sitä odottaa saavansa kaikilta juuri tuota linkissä mainittua kohtelua. Odottaa myös ettei kukaan usko kun yrittää kertoa mitä on kokenut aikaisemmin.

Itse kohtasin syyllistämistä, valehtelijaksi haukkumista ja vähättelyä monelta suunnalta. Se tuntui todella pahalta koska oli kovasti avun ja ymmärryksen, lohdun tarpeessa. Oli kova paikka kun ei uskottu. Apua ei meinannut saada mitenkään. Seiniä tuli vastaan joka puolelta. Tuntui lähes mahdottomalta pelastautua.

Tunne oli kuin minut olisi haudattu elävältä ja huutaisin maan alla arkussa apua kaikin voimin ja hakkaisin ja raapisin hädissäni arkun kantta mutta silti hautaajat heittelisi maan pinnalla hiekkaa vaan lisää hautakuoppaan arkun päälle ajatellen "Joku hiiri siellä meteliä pitää. Ei ruumis."

Kuulostaa rankalta ja surulliselta. Vie todellakin oman aikansa toipua tuollaisesta kokemuksesta.

Jaksamista sinulle!

Eroon päässyt kirjoitti:

Kuulostaa rankalta ja surulliselta. Vie todellakin oman aikansa toipua tuollaisesta kokemuksesta.

Jaksamista sinulle!

Sitähän se oli...Mielestäni uskoo tai ei "uhrin" tarinaan niin apua ainakin voisi antaa. Ei se keneltäkään ole pois. Oli avun tarpeessa olija sitten sen auttajan mielestä puolisoista kumpi tahansa.

Uskominen tarinaan ja auttamaan ryhtyminen auttaa kuitenkin eteenpäin sillä ammattiauttajiin yhteydenotto auttaa paria esim. eroaan kun ammattiauttajat auttavat esim. turvapaikan/väliaikaisen asunnon saamisessa. Ja tukevat uhria eri keinoin pääseen irti väkivaltaisesta suhteesta. Uhri saa myös silloin apua mahdollisiin mielenterv. ongelmiin joita kohtelu on aiheuttanut.

Häh?

Vapaasta tahdostasi miehen nyrkkeilysäkiksi joka ottaa kaiken paskan vastaan, jossei tämä oo sun mielestä aiheellista keskustelua.

Haaa