Miltä tunuu, tai tuntui olla toinen nainen? Kertokaa! Kaikki, myös ulkomaalaiset, värilliset jne... osallistukaa keskusteluun!
Toinen nainen
ensimmäinen
91359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moikka!
Ei mitään vaikeuksia olla toinen nainen kun olen asian hyväksynyt enkä odota miehen eroavan, vietetään hetkiä yhdessä kun mahdollista ja sen välisen ajan elän muutenkin täysin.
En istu kotona miettimässä miten mies on vaimonsa kanssa ja mitä tekee, se on hänen elämäänsä. Toivon että kaikki muutkin toiset naiset antavat miehelle arvoa eivätkä ala sotkemaan hänen elämäänsä erilaisilla vaatimuksilla, ainut mitä tapahtuu on että menettää miehen lopullisesti ja rikkoo monen elämän. Kyllä vapaitakin miehiä löytyy...
...hyvä asenne.
Miltäkö tuntui kohdata mies, se jota sanotaan Oikeaksi? Kun selviää että hän on naimisissa. Kun sielut siitä huolimatta janoavat toisiaan. Kaipuu ja ikävä tuntuu joka solussa, vaikka olemme vain viettäneet yhden yhteisen yön - ilman seksiä, ilman mitään muuta kuin läheisyys. Mitään suhdetta ei pääse syntymään, vain asiallista satunnaista yhteydenpitoa.
En halunnut sekaantua varattuun mieheen. En halunnut olla toinen nainen. En halunnut antaa mahdollisuutta ajatuksille, teoille, ei millekään. Halusin kunnioittaa toisten avioliittoa ja perhettä. Mutta mitä teki mies. Piiritti, teki kaikkensa, muttei mennyt yhtään pidemmälle kuin annoin mahdollisuuden. Ei sanoja syvemmälle.
Mies kertoi avioliitostaan, yritin toimia perheterapeuttina ja saada hänet näkemään asiat positiivisemmassa valossa, tukea häntä. En uskonut kenenkään avioliiton niin huonon olevan, on vain väärille raiteille joutuneita liittoja, väärinymmärrystä. Olin naiivi. Jätin miehen. Kaipasin, kärsin, itkin, yritin tehdä kaikkea älytöntä unohtaakseni... ja osoittaakseni ehkä hänellekin etten välitä.
Mitä teki mies: ilmestyi muutaman kuukauden päästä luokseni, ilmoitti muuttavansa pois ja eroavansa. Niin teki. Aloitimme yhteisen elämämme. Pian sain huomata hänen puheensa avioliitostaan tosiksi. En soisi sellaista helvettiä edes vihamiehelle, kauhea akka kotityrannina. Mies oli aivan romu kohdatessamme, mutta vuoden yhdessäolomme jälkeen hänen ystävänsä ja sukulaisensa hämmästelivät miten onnelliselta mies vaikuttaa. Sen kyllä näin minäkin. Onnellisia olemmekin. Vain hänen ex-vaimonsa jaksaa purkaa katkeruuttaan meihin avioerosta huolimatta. Häirintää. Käytös ja teot alkavat olla jo sitä luokkaa, että käräjille pitäisi viedä.
Minusta tuli siis ensimmäinen. Tai oikeammin: ykkönen nro 2. Mutta vastaus kysymykseen: en ikinä kykenisi olemaan toinen nainen, silloin jos rakastan.
Näin jälkeenpäin kuultuna. Olen iloinen,
että kaikkien tuskien jälkeen löysitte
toisenne ja olette onnellisia!!! Hyvää
jatkoa teille!
Jos se on kuiten virhe jonka huomaat vasta jonkun vuoden kuluttua ja alat ymmärtää että taisi siinä miehessäkin jotain virhettä olla.Tuleehan se niin ennemmin tai myöhemmin esille.Ainahan niitä "pelastajia" on kun toisen perhe on vaiheessa kiikunkaakun.Itse olen naimisissa ja saman miehen kainalossa ollut mummoikään asti ja ei taida enää tuo ukkokulta enää poistua kuin kuoleman kautta.Vaikuttaa siltä että teillä oli yhteys kai olemassa kokoajan,vaikka yrität kätkeä sen omaan viksuuteesi. Kirjeesi paljastaa sen ja sen ettet ole aivan puhdas itsekkään. Jos kaikki todella on nyt loistavasti niin ei kukaan jaksa kauan kiukutella.Olisko miehellä yhteys kokoajan entiseen vaimoonsa,vaikka salaa.Kun tunteet palaa vielä niin kuumana,että täytyy tyrannisoida.Eihän mies taistele jos kaikki on hyvin.Hän mieluummin luopuu kaikesta sinun tähtesi ja tekee kaikkensa ettei tarvisi ykkösvaimon kanssa enää riiustaa. kuitenkin.Varo ettei sinusta tule kotityranni vuosien saatossa.
t. Niin monta tuhlaajapoikaa palannut.
Taidat olla petetty katkeroitunu vaimo, vaikk et jätetty (mikä hämmästyttää että minkähänlainen mies jaksaa noin negatiivisesti asennoitunutta vaimoa, rakkautta ei suhteessanne kai ole. en tiedä mut tekstin perusteella). Et soisi kellekkään onnea. Vai ootko ite pettänyt ukkoasi, löytänyt elämäsi miehen, joka onkin sitten kusettanut ja olet palannu oman äijän luo?? Miks muutes ihmiset yleistävät omat tai toisten ikävät kokemukset koskettamaa kaikkia muitaki??
Ikävä tosiasia kuitenkin on, että jotkut tunnistaa onnen ja osaa pitää siitä kiinni. Osaavat rakastaa ja arvostaa toista. Harva kehtaa tunnustaa, ja toisaalta mitä sitä onneaan rummuttamaa, se on kahden kauppa. Minä ainakin olen iloinen niitten puolesta joilla on onnellinen suhde. Minä en ehkä tiedä mitä rakkaus on mut uskon tunnistavani jos joskus omalle kohalle osuu.Mut hei, mukavia vanhuuspäiviä ukkosi kanssa! :)
Ei,en ole petetty.Olen asunut mieheni kanssa hyvin rikasta elämää ,vaikka onkin sairaus mieheni nujertanut jo hyvin avioliittomme alussa.En silti ole tarvinnut pettämistä ajatella. Rakastan häntä sellaisenaan. Onnellinen olen vaukeuksistani huolimatta. Hyviä joulun odotus päiviä.
Olihan se alussa ihanaa, en edes ollut varma onko miehellä avovaimo vai ei. Tosin selvishän se piankin että oli. Silloin se vain oli jo liian myöhäistä. Vuoden kesti itkua ja hammastenkiristelyä. Tästä viisastuneena en enää koskaan, koskaan, sekoa varattuun mieheen, vaikka kuinka vannottelisi liiton olevan huonoissa kantimissa. siellä se saman naisen kanssa asuu edelleenkin. Ei ole itku vieläkään kaukana, kun joskus sieltä viestiä tulee... Olisin oikeesti tämän miehen omakseni halunnut. Voiko ihminen enää tyhmempi olla. Ei käy sen vaimonkaan osa kateeksi!
Etkö yrittänyt miestä omaksesi? Olisit pistänyt herran koville? Mikä siinä miehessä muuten niin ihanaa oli, hänhän oli pettäjä kuitenkin? ! Tiesikö vaimo ? Oisko tehnyt saman petoksen sinulle??