Isäpuolet

Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta:
Olen eronnut lapseni isästä odotusaikana (mies jätti minut toisen naisen takia). Tästä on aikaa yli vuosi ja olen elänyt lapseni kanssa yksin. Lapsen isä on käynyt katsomassa alle vuoden ikäistä lastaan n. joka kolmas viikko (maantieteellinen välimatka on hyvin pitkä). Lapsen isä yritti kehitellä huoltajuusriitaa, mutta se päättyi heti sosiaaliviranomaisten päätökseen, että lapsi jää minulle. Mutta koko ajan olen ollut peloissani, että lapsen isä alkaa vaatia lasta itselleen, ja jatkuvasti hän uhkailee ja painostaa minua. Hänellä on työpaikka ja omakotitalo - minulla ei ole kumpaakaan, esim. näihin seikkoihin hän vetoaa. Kummallakaan meistä ei ole mitään päihdeongelmia ymv.

Nyt olen löytänyt uuden miehen elämääni. Olemme seurustelleet muutamia viikkoja ja nyt hän ehdottaa, että muuttaisin hänen luokseen asumaan. Uusi mieheni on "kunnollinen" ja vastuuntuntoinen.

Kysymys kuuluu; miten sosiaaliviranomaisten päätöksiin ja mielipiteisiin vaikuttaa uudenlainen tilanne. Katsovatko he mahdollisesti, että minä olen "huono äiti", koska olen aloittanut uuden suhteen (eroni jälkeen minulla ei ole ollut muita miehiä) vai pitäisikö minun pitää "matalampaa profiilia", etteivät viranomaiset tulkitse, että olen ottanut uuden miehen elämääni tässä vaiheessa kun lapsi on niin pieni (siis alle vuoden ikäinen).

Lapseni biologinen isä voi aiheuttaa hankaluuksia esim. vetoamalla siihen, että lapsi saattaisikin kiintyä uuteen "isäpuoleensa", jota näkisi päivittäin kun biologista isää lapsi näkee - ainakin toistaiseksi - vain joka kolmas viikko ja vierastaa. En ole kieltänyt lapsen isää tapaamasta lastaan useammin, mutta käytännön seikat ja hänen henkilökohtaiset asiansa rajoittavat lapsen tapaamiskertoja.

Tapaamiset on määrätty minun luokseni sen vuoksi, koska lapseni isän naisystävä on käyttäytynyt uhkailevasti minua ja lasta kohtaan, mm. hyökännyt kimppuuni ja uhannut tehdä pahaa lapselleni. Lapseni isä ei ole väkivaltainen - mutta ei kovin vastuuntuntoinen.

Niin, tekisinkö riskin lapseni suhteen sosiaaliviranomaisten silmissä, jos muuttaisin uuden miesystäväni luo. Lapsen biologinen isä ei pidä ajatuksesta ja tämä luo lisää jännitteitä jo valmiiksi tulehtuneeseen tilanteeseen. Suhteeni sosiaaliviranomaisiin omalla paikkakunnalla ovat täysin kunnossa, mutta sitähän en voi tietää miten uudella paikkakunnalla asiat hoituisivat kun minua ei tunneta ja ex-mieheni yritti mustamaalata minua jo täällä missä nyt asun - mutta ei onnistunut.

Uudella miesystävälläni on omakotitalo ja vakituinen, hyvä työpaikka. Sinänsä asialla ei minulle ole merkitystä onko vai ei, koska itse elätän lapseni ja itseni enkä sälytä vastuuta uudelle miesystävälleni, mutta viranomaisille asialla on merkitystä, koska he tarkastelevat tilannetta kokonaisvaltaisemmin ja vailla tunnetekijöitä.

Vai murehdinko taas asioita turhaan etukäteen?
2411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sulla ei ole mitään hätää. Ole huoleti. Jos noin paljon on näyttöä isän tavasta elää ja hänen uudesta naisesta, ei ole pelkoa lapsen menettämisestä.

Sitä paitsi sulla on oikeus aloittaa oma elämä ja olla onnellinen. Eikä kukaan voi sanoa sinun olevasi huono äiti, jos seurustelet. Sitä paitsi mieshän teidät jätti, et sinä.

Ja se ei ole mikään syy että lapsen isä pelkää että lapsi kiintyy uuteen mieheen isänään, sillä isä teki valinnan elämässään, ja valitsi toisen naisen, ei hänellä ole mitään sanomista siihen kuka sinun kanssasi seurustelee ja huolehtii samalla lapsesta. Niin ja jätti vielä odotusaikana! Olisi ajatellut aikoinaan.

Äänestä

pitäisi olla sanomista siihen kenen kanssa elät ja asut - sosiaaliviranomaisillakaan.. ellei siitä ole lapsellesi haittaa.
Mutta silti.. kannattaako ihan vielä tehdä niin suurta harppausta elämässä - jos olette seurustelleet vasta pari viikkoa?? ellei mies ole sitten jo tuttu pidemmältä ajalta.. seurustelkaa rauhassa hetken aikaa..
Ex-miehesi tuskin sen perusteella saa huoltajuutta itselleen että sinä asut toisen miehen kanssa - tai sillä perusteella että kiintyisi uuteen mieheesi häntä enemmän.. Sosiaaliviranomaisia kiinnostaa ainoastaan lapsen hyvinvointi ei se keneen hän kiintyy.. ja ainakin hänen ja sinun kannaltahan on hyvä että hän kiintyy 'isäpuoleensa' - ja sosiaaliviranomaisia kiinnostaa kyllä se että sinä itse ja lapsesi voitte hyvin - ja jatkatte elämäänne.. ei eron jälkeen tarvitse jäädä tuleen makaamaan
ex-miehesi omakotitalo tai työ ei mitenkään vaikuta siihen saako hän huoltajuutta vai ei - siihen on turha vedota..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ulpukkainen kirjoitti:

Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta:
Olen eronnut lapseni isästä odotusaikana (mies jätti minut toisen naisen takia). Tästä on aikaa yli vuosi ja olen elänyt lapseni kanssa yksin. Lapsen isä on käynyt katsomassa alle vuoden ikäistä lastaan n. joka kolmas viikko (maantieteellinen välimatka on hyvin pitkä). Lapsen isä yritti kehitellä huoltajuusriitaa, mutta se päättyi heti sosiaaliviranomaisten päätökseen, että lapsi jää minulle. Mutta koko ajan olen ollut peloissani, että lapsen isä alkaa vaatia lasta itselleen, ja jatkuvasti hän uhkailee ja painostaa minua. Hänellä on työpaikka ja omakotitalo - minulla ei ole kumpaakaan, esim. näihin seikkoihin hän vetoaa. Kummallakaan meistä ei ole mitään päihdeongelmia ymv.

Nyt olen löytänyt uuden miehen elämääni. Olemme seurustelleet muutamia viikkoja ja nyt hän ehdottaa, että muuttaisin hänen luokseen asumaan. Uusi mieheni on "kunnollinen" ja vastuuntuntoinen.

Kysymys kuuluu; miten sosiaaliviranomaisten päätöksiin ja mielipiteisiin vaikuttaa uudenlainen tilanne. Katsovatko he mahdollisesti, että minä olen "huono äiti", koska olen aloittanut uuden suhteen (eroni jälkeen minulla ei ole ollut muita miehiä) vai pitäisikö minun pitää "matalampaa profiilia", etteivät viranomaiset tulkitse, että olen ottanut uuden miehen elämääni tässä vaiheessa kun lapsi on niin pieni (siis alle vuoden ikäinen).

Lapseni biologinen isä voi aiheuttaa hankaluuksia esim. vetoamalla siihen, että lapsi saattaisikin kiintyä uuteen "isäpuoleensa", jota näkisi päivittäin kun biologista isää lapsi näkee - ainakin toistaiseksi - vain joka kolmas viikko ja vierastaa. En ole kieltänyt lapsen isää tapaamasta lastaan useammin, mutta käytännön seikat ja hänen henkilökohtaiset asiansa rajoittavat lapsen tapaamiskertoja.

Tapaamiset on määrätty minun luokseni sen vuoksi, koska lapseni isän naisystävä on käyttäytynyt uhkailevasti minua ja lasta kohtaan, mm. hyökännyt kimppuuni ja uhannut tehdä pahaa lapselleni. Lapseni isä ei ole väkivaltainen - mutta ei kovin vastuuntuntoinen.

Niin, tekisinkö riskin lapseni suhteen sosiaaliviranomaisten silmissä, jos muuttaisin uuden miesystäväni luo. Lapsen biologinen isä ei pidä ajatuksesta ja tämä luo lisää jännitteitä jo valmiiksi tulehtuneeseen tilanteeseen. Suhteeni sosiaaliviranomaisiin omalla paikkakunnalla ovat täysin kunnossa, mutta sitähän en voi tietää miten uudella paikkakunnalla asiat hoituisivat kun minua ei tunneta ja ex-mieheni yritti mustamaalata minua jo täällä missä nyt asun - mutta ei onnistunut.

Uudella miesystävälläni on omakotitalo ja vakituinen, hyvä työpaikka. Sinänsä asialla ei minulle ole merkitystä onko vai ei, koska itse elätän lapseni ja itseni enkä sälytä vastuuta uudelle miesystävälleni, mutta viranomaisille asialla on merkitystä, koska he tarkastelevat tilannetta kokonaisvaltaisemmin ja vailla tunnetekijöitä.

Vai murehdinko taas asioita turhaan etukäteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu