Millainen ihminen on fundamendalisti? Kertokaa kun en tiedä.
Kiitos vastauksista!
Kiitos vastauksista!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Fundamentalismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan raamattu on jumalan sanelema kirja ja sen kirjoittajia hän on käyttänyt vain välineinään. Näin ollen kaikki raamatussa on sanantarkasti totta. Raamattu on sisäisesti ristiriidaton ja se sopii myös biologian ja historiankirjaksi.
Ajatushan ei toimi, sillä raamatussa on sanantarkasti luettuna ristiriitoja ja se joutuu sotaan tiedettä vastaan. Esimerkiksi biologit ovat toista mieltä maailmansynnystä ja siitä onko jänis märehtijä vaiko ei. Ristiriitaisuuksista puhuttaessa voimme mainita esimerkiksi sen että Kainille ilmestyi tyhjästä vaimo. Ristiriitoja on myös siinä että eri evankeliumit kuvailevat samoja tapahtumia ristiriitaisesti.
Kiitos Sinulle kun valaisit asiaa.
Hyvää syksyn jatkoa!
Miten niin, että Kainille ilmestyi tyhjästä vaimo?
"Kain yhtyi vaimoonsa..."
Missään ei kerrota mistä tämä vaimo ilmestyi.
Kerrotko sen minulle?
Kuvitellaan kuitenkin ensin että tutkimme asiaa allegorisesti eli vertauskuvallisesti. Aatamin ja Eevan tarina, samaten kuin heidän jälkeläisensä kuvaavat symbolisesti ihmissuvun alkua. Silloin mainitsemani kohta tarkoittaisi yksinkertaisesti sitä että miehet yhtyvät vaimoihinsa ja saavat lapsia näin ihmissukua jatkaen.
>Missään ei kerrota mistä tämä vaimo ilmestyi.
Kerrotko sen minulle?<
No minä fundamentalisti kerron...
Kain yhtyi sisareensa. Aatamin ja Eevan lapsien oli vähän pakko naida perheessä ensin kun ei ollut muita.
Mitäs ongelmaa siinä sitten oli muka eettisesti jos kerta Jumala kielsi sukuruntsan vasta leissaan Israelin kansalle. Toisekseen biologisesti jos ihminen oli juuri vasta menettänyt kuolemattomuutensa, ihminen olisi erittäin hyvässä kunnossa geeneiltään, jotka sittemmin ajan myötä, kuten on todistettu tapahtuvan, heikkenevät. Jumalan käsky suvussa naimisen kieltämisesta on toisekseen biologisesti perusteltu nykyään ja oli varmasti jo silloin kun se laki annettiin parikolme tuhatta vuotta paratiisista karkotuksn jälkeen.
mutta tämä näkemys siis perustuu fundamentalistiseen tulkintaan, enkä ole sekoittanut tähän etiikkaa esim. sukuruntsaus ajatuksen mahdottomuudesta Jumalan sallimana. Se on ollut joskus välttämätöntä, mutta ei enää, nykyään sitä jopa seuraa kuolevan lihan kirous, lapsien todennäköinen vammaisuus.
olisi paljonkin asiaa kommentoitavana aiheen laajuuden vuoksi mutta jäniksestä vähän...
>ja siitä onko jänis märehtijä vaiko ei.<
Miten Jumala määritti märehtijän jos kerta jänis kuuluu märehtijöihin?
märehtijä eläimestä:
http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/AB8324A73D7E27FCC22564F40038C21B?opendocument&ryhma=2
Jäniksen tapaa syödä jätöksiään kutsutaan joskus ns. puolimärehtimiseksi.(pseudoruminant)
Jumalan käsky:
"Näitä älkää kuitenkaan syökö niistä, jotka märehtivät, ja niistä, joilla on kokonansa halkinaiset sorkat: kamelia, jänistä ja tamaania, jotka kyllä märehtivät, mutta joilla ei ole sorkkia: ne olkoot teille saastaiset;"
-5. Moos 14:7
Eli tässä Jumala pyrkii kertomaan israelilaisille mitkä eläimet ovat saastaisia ja joita ei pidä syödä. Miten siis Jumalan täytyy kertoa? Moderneja biologisia faktoja käyttäen vai tunnistusmerkkejä käyttäen joita tuohon aikaan mitä ilmeisemmin käytettiin?
Eli kysymys kuuluukin että miten tuohon aikaan määriteltiin märehtijä? Tunnettiinko tuohon aikaan sitä asiaa että lehmän pötsi on pelkkä ravinnon sulatuspaikka, toisin kuin mahalaukku joka ottaa vastaan ravinteita? Määritettiinkö märehtijä sen mukaan että se joko oksentaa/ulostaa ruokaansa ja käyttää sitä uudestaan? Jos olisimme historian tutkijoita ja fundamentalisteja, voisimme pian löytää tuosta käskystä informaatiota siitä miten tuohon aikaan määriteltiin märehtijä...
>Tunnettiinko tuohon aikaan sitä asiaa että lehmän pötsi on pelkkä ravinnon sulatuspaikka<
ITSEASIASSA pötsi myös tuon antamini linkin mukaan otti vastaan ravinteita... joten.. se tukee vielä enemmän suuhun oksennuksen ja ulosteensyönnin samankaltaisuutta(molemmat 'käytettyä' ravintoa)
....eli tämä märehtijätulkinta aikaan???
#&% :D
Väitteesi olivat mielestäni hieman yksipuolisesti vinoutuneita.
Hyvä opas Raamatun ymmärtämisen ja tulkinnan periaatteista:
http://www.nic.fi/~jlindell/raamluku.htm
Miksi Jumalan Pyhää Sanaa pitäisi tulkita ja
vielä käyttäen ohjeita, joita joku huuhaa-hölmö
on keksinyt?
Uskotteko tosiaan siihen juttuun Nooan arkista.
jos kaikki muut hukkuivat kun Nooan perhekunta, me kaikki ollaan sukua heillekkin.
Maailmanlaajuinen eläinten keräys sen ajan kulkuneuvoilla.
entäs ruokkiminen. Ei tätä ainakaan voi ottaa kirjaimellisesti
Itse kyllä luen Raamattua kirjaimellisesti ja pidän sitä totena. Nooan arkki rakennettiin aivan oikeasti. Rakentaminen kesti varmaan 100 vuotta. Mitä tulee eläinten kuljettamiseen niin Jumala käski ottaa jokaisesta lajista uros ja naaras edustajan. Tuohon aikaan varmaan eläimiä ei ollut niin paljoa kuin nykyään ja siksi niiden geneettinen perimä oli vielä varsin rikas. Näistä Nooan arkissa olleista eläimistä on sitten periytynyt nykyinen rikas luontomme. Voidaan ajatella että esim. joku koiraeläimien esi-isän uros ja naaras edustajat olivat Nooan kanssa arkissa ja näistä sitten ovat polveutuneet kaikki nykyisen koiraeläimet esim. ketut, hyeenat, shakaalit, sudet ym ym. Joten eläimiä ei ole ollut miljoonia.
Mitä tulee siihen että tiede sanoo evoluution ja sattuman synnyttäneet elämän, niin itse en usko siihen. Ei tiede aina ole oikeassa. Jos joku teoria on saanut paljon kannatusta ja tuntuu toimivan, ei se silti tarkoita että se olisi totta. Itse en näe mahdollisuutta uskoa Jumalaan ja evoluutioon yhtäaikaa. Joku toinen voi sen nähdä mahdolliseksi mutta minä en. Uskon Raamatun sanaan kirjaimellisesti.
Raamatun ristiriidat ovat näennäisiä ja jos niitä aletaan tutkimaan ottaen huomioon sen aikaiset elinolot ja kulttuurin niin kaikki selviää. Sitä paitsi Raamatussa ei mielestäni ole paljoakaan ristiriitoja. Näytäppä joku ristiriita jos voit?
Marko27