Viron vihaajilla nyt näytön paikka

Fiksu suomalainen

Nyt olisi kerrankin mitä mainioin tilaisuus lähteä vaikka barrikadeille tai alkaa oikeasti toimia omia poliitikkojamme vastaan kun toimivat jälleen kerran virolaisen työllisyyden hyväksi suomalaisetn veronmaksajien kustannuksella. Huom! On aivan turha syyttää virolaisia tästä asiasta, on täysin Suomen ja suomalaisten veronmaksajien valitsemien poliitikkojen syytä että asiat on näin menneet.

Jokainen, joka katsoi tänään iltauutisia, sai kuulla Tallinkin tilanneen matkustaja-aluksen Turun telakalta.
Turun telakka ei ole suomalaisetn enää vaan saksalaisten monimiljoonikkojen.
Virallisesti Suomi ei saa maksaa telakkatukea mutta se on lakipykälisssämme naamioitu Innovaatiotuki-nimelle. Sitä saksalaiset monimiljoonikot saavat meiltä miljoonaa.
Suomen valtio omistaa 30% telakasta. Jos osakeiden arvo nousee, hyötyvät vain sakasaliset sillä he voivat enemmistöosakkaina päättää annetaanko osinkoa osakkeenomistajille vai sijoittavatko muihin kohteisiinsa; onko vaikea arvata mitä he tekevät? Aivan. Hyvästi nekin eurot!
Jos osakkeiden arvo puolestaan laskee, Suomi häviää silloinkin.
Kun laivaa aletaan tekemään, sinne hankitaan mitä ilmeisimmin totuttuun tapaan puolalaiset alihankkijat, koska heillä on ylläpidettyä teknistä osaamista. Suomimies jää nuolermaan telakan aidan ulkopuolelle näppejään työttömänä.
Kun Tallink saa aluksensa, se liputtaa Viron lipun alle ja ainakin pari-kolmesataa virolaista saa työpaikan.

Mitä tekee suomalainen? V.ittuilee tällaisella palstalla haukkuen virolaisia kun olisi todellakin syytä katsoa sitä omaa äänestyskäyttäytymistään ja omaa toimintaansa sen hyväksi, että poliitikot eivät saisi toimia kansaa k.usettaen kuten nyt tekevät. Viro valtionakaan ei ole syypää tähän, Suomi tekee näitä päätöksiä ihan itse.
Onko mikään ihme, että moni suomalainen työikäinen lähtee tästä maasta?

16

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evakon poika

      Meillä on vain maailman tyhmimmät politiikot. Katsokaa nyt rakasta pääministeriämme häntä ei missään nimessä voi kutsua penaalin terävimmäksi kynäksi. Hallitus muutenkin on kuin rippikoululeiri ympäristöministeri on ulkona kuin lintulauta. Kukkuu, kukkuu, mikä se suo on.
      Puolustusministeri puhaa puolustusliittoa Ruotsin kanssa, jolla ei ole edes armeijaa.
      Ruotsalainen virkaveli torjuu aikeen jyrkästi. Haloo vi talar inte samma språk kommenterar vänrikki nappula
      Sosiaali- ja terveysministeri kunnostautuu töiden hommamisessa lähipiirilleen.
      Tosin niin tökerösti ettei edes Kokoomus voi hyväksyä.
      Hallitus on saanut Suomen konkurssin partaalle.

      • *-*

        Puolustusliittokeskustelu pakottaa Ruotsin palaamaan - edes osittain - maanpuolustukseen kansainvälsestä toiminnasta. Vaikka näennäinen tavoite ei toteudu, se silti saa Ruotsin liikkumaan oikeaan suuntaan.


    • voroloiset

      Silja Linen kautta varastetuilla varustamotuilla tilaavat. Varmaan olet tästäkin "saavutuksesta" ylpeä.

      • telakan ent. hitsari

        Tuossapa nähtii sellaisen henkilön kommentti, joka ei tunne asioita...

        Aloittaja on oikeassa, suomalaisille tämäkin uutinen kerrottiin ikäänkuin se olisi valtavan upea juttu! Muutama suomalainen tukityöllistetty telakalla, voiha v...tu


      • sinä et tiedä
        telakan ent. hitsari kirjoitti:

        Tuossapa nähtii sellaisen henkilön kommentti, joka ei tunne asioita...

        Aloittaja on oikeassa, suomalaisille tämäkin uutinen kerrottiin ikäänkuin se olisi valtavan upea juttu! Muutama suomalainen tukityöllistetty telakalla, voiha v...tu

        Oikeastihan Tallink lunastaa Siljan kautta varustamotukea ja yritystukea yli sadan miljoonan euron edestä.


      • tässä tietoa loisell

      • uutta matoa

        Et ole Virolaisille mennettänyt kuin eukkosi. Otan osaa.


    • heh he he

      Ei näistä palstarassukoista ole edes omaa persettään pyyhkimään, saati sitten jonnekin äänestystilaisuuksiin tahi barrikadeille .

      • nooh eipä

        Taida sinusta olla edes siihenkään. Potalleko teet tarpeesi.


      • heh he he
        nooh eipä kirjoitti:

        Taida sinusta olla edes siihenkään. Potalleko teet tarpeesi.

        Eikä sinusta rassukasta ole edes suomenkieltä oikein kirjoittamaan.....


      • jatka vain
        heh he he kirjoitti:

        Eikä sinusta rassukasta ole edes suomenkieltä oikein kirjoittamaan.....

        Typerä voroloinen!


    • Fiksu suomalainen

      Jostain syystä ei palstan vironvihaajilta ole tullut yhtään asiallista kommentia, saati toimintasuunnitelmaa, miten päästä vaikuttamaan suomalaisten herrojen päätöksentekotapoihin.... ;-)

      Kukaan ei ole osannut kommentoida sitäkään, että miksi on hyväksyttävää jakaa saksalaislle niin suunnaton summa Innovaatiotukena?!
      Johan Kreikassa sijainneet saksalaispankit ovat saaneet, ja saavat yhä, mr. Käteisen päätösten ansiosta suomalaisten verorahaa useita miljoonia mutta räksytetään kyllä kernaasti, jos joku virolainen raksamies tekee töitä Suomessa tai, voi härregyyd, uskaltaa muuttaa Suomeen ja maksaa tänne verojakin! Ärsyttävintähän suomalaisen palstaräksyttäjän mielestä on se, että tänne veronsa maksava virolainen saa nauttia samoista yhteiskunnallisista tuista kuin veronsa maksava suomalainenkin (jatkuvasti harveneva joukko, kiitos päättäjiemme).
      Voi voi. Mutta niin kai se on, pienempää on helpompi yrittää kiusata kun itse on heikko, elää yhteiskunnan tuilla ja täytyy löytää sellainen syntipukiksi, jota uskaltaa haukkua.

      • danke

        Saksalaiset elättävät muun muassa voroloiset, ihan kohtuullista että saavat edes jotakin takaisin.


      • wergwec
        danke kirjoitti:

        Saksalaiset elättävät muun muassa voroloiset, ihan kohtuullista että saavat edes jotakin takaisin.

        Jaa meiltä vai? Voihan v.itun naama minkä heitit.


      • Aleksi Neukkulainen

        Nöyrin kunnioitukseni Fiksulle suomalaiselle. Hän on tämän palstan asiallisin ja asiantuntevin kirjoittaja. Hänen kirjoituksensa perustuu faktoihin, eikä tuntemuksiin / "etiäisiin" / Shellin baarissa kuultuihin kaljanhuuruisiin juttuihin.
        Fiksun suomalaisen teksteissä ei ole rasismia, muukalaisvihaa, katkeruutta tai kateutta, niinkuin tämän palstan monilla trolleilla.

        KIITOS Fiksu Suomalainen, sinunlaistesi henkilöiden takia minäkin olen ylpeä suomalaisuudestani!


    • Vinkki virolaiselle

      Kui sa tahad ilusam Soome keelt rääkida, ütle: vittunaama, ei vitun naama.
      Vöi ehk parem oleks: "vittupää".

      See nõu oli tasuta meie eesti väikevennale, palun :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      113
      9601
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      93
      9176
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      20
      7875
    4. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      25
      6289
    5. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6254
    6. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5398
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      8
      4508
    8. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4365
    9. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4273
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      39
      4193
    Aihe