Olin tänään koiran kanssa kävelyllä

Se oli susi. Tuo kaamea elukka. Se kyttää aina jotta pääsisi raatelemaan lapsemme ja isoäitimme. Kukaan ei ole turvassa! Jopa perhettämme puolustavat viinalta haisevat aviomiehemme tunnustavat tämän. He kittaavat viinaa susipelkoonsa ja siksi haisevat. Minä taas pysyttelen seinien sisällä lapset kainalossa. Annan ennen vaikka oman henkeni kuin jätän lapseni susien raatelemaksi. Hyi kauheaa, lihaa ja luuta vaan jäljellä. Onneksi lapseni ei tätä nähnyt. Mieheni on taas jahdissa elikkä siis ryyppäämässä poikakaveriensa kanssa, joten häneenkään on turha turvautua.

Voi pupujussiparkaa. Kohta voi kenen tahansa lapsi olla syötynä samallalailla jos mieheeni on uskominen. Miksi mieheni pelottelee minua susilla? En voi käsittää. Pari kertaa olen käynyt kaupungissa ja minulla oli tosi hauskaa. Ei huolen häivää susista. Mieheni oli tuolloin lataamossa susipelon takia ja pääsin kerran eläissään käymään sukulaisten luona.

Nyt mieheni pommittaa minua. Olen kuulemma susihuora kun en kaupungissa ollessani pelännyt susia ja haukkuu minua kevytkenkäiseksi. Päästyään lataamosta mieheni oli neljä tuntia normaali-ihminen, kunnes pihalla oli hänen mielestään jokin painauma. Se oli kuulemma selvästi suden jälki ja lapsemme piti välittömästi raahata turvaan, pois ja mahdollisimman kauas pois raateluhampaitten ulottuvilta.

Kysyn teiltä, että onkohan tämä ihan normaalia perhe-elämää. Oiskohan ketään tuttua, joka voisi auttaa minua (ja eritoten) miestäni tässä asiassa. Kuulemma on olemassa jokin legendaarinen Susianalyytikko. Onkohan tämä tarina tosi ja voisikohan tuolta yliluonnolliselta mestarilta mahdollisesti saada apua tämänkaltaiseen ongelmaan?