Mulla on ollut ihme vaiva nyt pari päivää. Se alkoi yhtäkkiä tiistaiaamun aikana. Eli on jotenkin tukala/hengästynyt olo, joka helpottaa, kun tulee muutama röyhy. Ja röyhyjä tulee lähes koko ajan, jo aamusta alkaen, vaikken olisi mitään edes syönyt vielä. Yöllä vaivoja ei ole. Samalla on tunne, että pitää välillä hengittää oikein syvään ja muutenkin tuntuu, että hengästyy helpommin kun ennen. Röyhtäily siis auttaa. Joskus loppukesästä oli samanlainen juttu ja se kesti muutaman päivän. Onkohan vaiva vatsa vai sydänperäistä? Mulla on DM2 ja siihen lääkityksenä Diformin ja lisäksi otan Primaspania. Olen syksyn aikana laihduttanut 10 kg ja vaivat senkun lisääntyy =o(
Mikä vaivaa =o(
Röyhtäilijä
0211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.