Ex Siikalatvavan kirkkoherra Erkki Piri sai varoituksen

vihdoinkin

Hiippakunnan piispa Samuel Salmi on antanut kirjallisen varoituksen ROVASTI ERKKI PIRILLE sopimattomasta käytöksestä. Uutisoi sanomalehti KALEVA 12.12.2014.

13

383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pappi2

      onko lestatiolainen.

    • tietenniisä

      Erkki tupakoinu mumojen verhot haisevaks, Samueli ainakin laestatiolainen

    • löytyykö

      Luetteleppa ne seurakunnat, jossa ei ole lestiolaisia kappalaisia tai kirkkoherroja?

    • eikai1

      Kärsämäki

      • kerettiläinen

        Siinäpä ne seurakunnat taitaa ollakin, jotka ei ole Lestaadiuksen ikeen alla.


    • hoitokokouksesta

      Kyllä Erkki Piri on saanut aiheesta varoituksen, E. Piri on pitään toiminyt SRK luottamus toimessa-ja henkilönä

    • näin on jatkot

      sinäpä se siellä oli Piru, vaan kärähtikö jäikö vain hiilhanko vai siirtyikö polttajaan, Piri oli alkanut kokouksessa Kriivaamaan julkisesti ja myöhemmin puhelimessa samaa hlöä ilmeisesti jääden hopialle josta oli Herran kosto- hengessä löperrellyt em hlö Rippi salaisuuden ulkopuolisille, kun ihminen vanhenee ja tulee siihen ikää kun seiso ei mikään, on kyläsonnin virka katkolla nuoremmille.

      • läskelä

        Jaa, vai on se Kaurasen kin helepeet pakkanen pannu


    • huuhaa porukkaa

      Siikalatvan seurakunnan Piippolan kappeliseurakunnan lukkari on imenut kirkkoherra PIRIN opin täydellisesti.
      On kuin kukko tunkiolla, vaikka lapsensa kasvatti vain keskisormea näyttämään.

    • olavivoitto

      Piti täkin vielä nähä, paljon on kyllä kuultu.

    • ihan ja sama

      mitä tuollanen kirkko ja sen piispa varotuksia antaa, siellähän saa jokainen olla sitä mieltä kun haluaa.Huu haa porukkaa on pesiytynyt kirkonpalvelijoiksi.

      • uöo-g bghä-l

        Jaa, että hoitokokouksia ja pedofilien peittelyä, kuten kunnallisneuvoksen tapauksessa. Omassa seurakunnassa, näinkö nimim. "ihan ja sama" ?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe