Sheriffille

SHERIFFI VAIHTOON?? Ehkä ei, mutta kannattaisi pohtia seuraavaa:

EN OLE ITSE VL, tosin entinen sellainen.

Olen seurannut jonkun aikaa tätä kirjoittelua tänne. Tänne tulee aika ajoin SELVÄSTI rienaavia ja esimerkiksi VL-äiteinä yms. esiintyviä huijareita, joita on tietysti vaikea todistaa huijareksi.
(tavoitteena heillä on selvästi saada klikattua viestiä niin usein auki, että se päätyy lopulta keskustelun avaussivuille kaikkien rienattaviksi.)


Ihailtavan tyynesti ja asiallisesti VL:t koittavat vastata rienaukseen. Ihailtavan tyynesti VL:t myös osaavat olla provosoitumatta suoraan sielunvihollisesta tulevaan herjaan.
Ihailtavan tyynesti he myös suhtautuvat SELVÄSTI huijareina esiintyviin rienaajiin.

Silti: keskustelu ei pysy asiallisena.
Lähes kaikilla muilla palstoilla herjaavaksi koettu kritiikki poistetaan välittömästi.

Kehottaisin VL-porukkaa edelleen olemaan provosoitumatta näihin rienaaviin kirjoituksiin.
Tämä palsta ei todellakaan mielestäni palvele tarkoitustaan. ITSEÄÄN PUHDASOPPISINA PITÄVÄT KIRJANOPPINEET/FARISEUKSET nostavat tänne pinnalle jatkuvasti, aivan selvästi rienaavassa mielessä tekstejä, joissa rienataan ja haukuttaan vanhoillislestaadiolaisia ja esitetään keksittyjä syytöksiä. Ennen kaikkea yleistetään joitankin (sein keksittyjäkin) yksittäistapauksia kaikkia VL:porukkaa koskeviksi.

kuitenkin:

MITÄ LAKI SANOO USKONNONVAPAUDESTA/PILKASTA/HERJASTA???

tulen tarkkaan seuraamaan tätä asiaa jatkossa.

Vaihdan tästä eteenpäin entisen nimimerkkine huvittunut3:sta PUOLUSTAJA 3:KSI, koska se paremmin kuvaa itsäni)
5363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Vaihdan tästä eteenpäin entisen nimimerkkine huvittunut3:sta PUOLUSTAJA 3:KSI, koska se paremmin kuvaa itsäni)"

voisi olla

"Pöppänä 84758305743903295"

Äänestä
  • Vaihda itse nimimerkiksesi "rienaaja"

    Äänestä

  • huvittunut 3 kirjoitti:

    Vaihda itse nimimerkiksesi "rienaaja"

    meni edellinen vanhasta muistista entisellä nimimerkillä:)

    Äänestä

VL, sinä arvoisa Puolustaja3 ? Ihan mielenkiinnossta kysyn, koska tuot sen jokaisessa viestissäsi esiin....

Äänestä

oletko huomannut itsekeskeisyytesi????
luuletko olevasi napaasi suurempi????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolustaja 3 kirjoitti:

SHERIFFI VAIHTOON?? Ehkä ei, mutta kannattaisi pohtia seuraavaa:

EN OLE ITSE VL, tosin entinen sellainen.

Olen seurannut jonkun aikaa tätä kirjoittelua tänne. Tänne tulee aika ajoin SELVÄSTI rienaavia ja esimerkiksi VL-äiteinä yms. esiintyviä huijareita, joita on tietysti vaikea todistaa huijareksi.
(tavoitteena heillä on selvästi saada klikattua viestiä niin usein auki, että se päätyy lopulta keskustelun avaussivuille kaikkien rienattaviksi.)


Ihailtavan tyynesti ja asiallisesti VL:t koittavat vastata rienaukseen. Ihailtavan tyynesti VL:t myös osaavat olla provosoitumatta suoraan sielunvihollisesta tulevaan herjaan.
Ihailtavan tyynesti he myös suhtautuvat SELVÄSTI huijareina esiintyviin rienaajiin.

Silti: keskustelu ei pysy asiallisena.
Lähes kaikilla muilla palstoilla herjaavaksi koettu kritiikki poistetaan välittömästi.

Kehottaisin VL-porukkaa edelleen olemaan provosoitumatta näihin rienaaviin kirjoituksiin.
Tämä palsta ei todellakaan mielestäni palvele tarkoitustaan. ITSEÄÄN PUHDASOPPISINA PITÄVÄT KIRJANOPPINEET/FARISEUKSET nostavat tänne pinnalle jatkuvasti, aivan selvästi rienaavassa mielessä tekstejä, joissa rienataan ja haukuttaan vanhoillislestaadiolaisia ja esitetään keksittyjä syytöksiä. Ennen kaikkea yleistetään joitankin (sein keksittyjäkin) yksittäistapauksia kaikkia VL:porukkaa koskeviksi.

kuitenkin:

MITÄ LAKI SANOO USKONNONVAPAUDESTA/PILKASTA/HERJASTA???

tulen tarkkaan seuraamaan tätä asiaa jatkossa.

Vaihdan tästä eteenpäin entisen nimimerkkine huvittunut3:sta PUOLUSTAJA 3:KSI, koska se paremmin kuvaa itsäni)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu