8,5 vuotta olit meillä. Kultainen noutaja. Isännän lenkkikaveri ja paras ystävä, meidän kaikkien "tohottaja". Monet asiat yhdessä koettiin ja oli ylä- ja alamäkiä. Kaikesta selvittiin, kunnes .... Tein virheen, en seurannut mitä 2v. tyttö teki ja sitten se tapahtui. Tyttö rojahti nukkuvan koiran päälle, koiraan sattui ja se puri. Hyvät kaverit tähän asti ja näin kävi. En osannut odottaa. Tytölle ei onneksi jää mitään näkyvää eikä hän edes tajunnut mitä tapahtui mutta elämä muuttui yhtäkkiä päälaelleen. Sovittu oli että jos näin käy, koira lähtee. Syytin itseäni rajusti mutta ei vilkkaan pikkuihmisen perässä pysy millään koko aikaa. Koira lähtee. Itkin koko illan enkä nukkunut yölläkään. Aamulla se oli tosiasia. Nyt piti lähteä. Normaali lenkki, viimeinen, mentiin kyyneleet silmissä. Lähtö oli onneksi kivuton, sääliksi kävi koiraa mutta järki voitti. Vanhaan malliin ei olisi uskaltanut jatkaa. Yksi virhe ja siihen loppui. Ei tästä tunnu selviävän millään. Aina kun menee ulos, palaa mieleen että ennen oli kaveri mukana, nyt menet yksin. Tippa tulee silmäkulmaan kun näkee "pojan" kaverit tutulla lenkillään. Nuku rauhassa siellä koirien taivaassa.
Viimeiselle matkalle
SO
783375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Mä otan osaa! Mun eläimist pitää ehkä luopua koska
isovelilläni on biille (ehkä) allergia.. Ize olen kokenut jonkun tyhmän joka ampui kissani tai
joku ajoi päältä tai eläin söi.. Olen menettänyt jopa parhaan kaverini (ihmisistä) Pian menetän kaiken! Nukkukaa kaikki eläimet siellä taivaassa
hyvin!
-Lapsi-
Toivottavasti ette enää ikinä erehdy ottamaan koiraa itsellenne, täysi idioottiperhe. Mitäs ette vahtineet pentuanne, ja sitten sai koira maksaa teidän välinpitämättömyydestänne hengellään. Turhaan siellä jeesustelet ja surevaa leikit. Ei tipu sääliä ei sitten yhtään. Taisi olla toiveissasi päästä "ylimääräisestä" harmista eroon. Tuskinpa olisi koira penskallenne mitään tehnyt, jos olisitte jatkossa vahtineet.
Tosi huonoa lopputalvea teille. Ottaa päästä juuri tollaiset idiootit.
Ei sitä koiraa ois ton asian takia joutunut lopettamaan, jos se oli muuten mainio perhekoira eikä ollut ikinä ennen osoittaunut mitään agressiivisuuksia!Kuulosti ihan joltain tyhmältä vedolta! Olikohan tuo nyt ihan välttämätön teko..?
Pari faktaa sattuneesta.
a) Olin 3 m. etäisyydellä ja seurasin tilannetta koko ajan mutta koira on nopea liikkeissään, tiedät varmaan ...?
b) Ylimääräisestä harmista ei ollut kysymys, päinvastoin. Missään nimessä en syytä koiraa. Koirakin on eläin ja välillä eläimen vaistot voittavat ns."järkevän" käyttäytymisen.
c) Koiraa oli opetettu pienestä pitän mm. eri asteisissa ohjatuissa koirakouluissa.
d) Koira oli ollut koko ikänsä tekemisissä pienten lasten kanssa ja kaikki oli mennyt aikaisemmin moitteitta. Kyseinen vaaranmahdollisuus tiedostettiin erittäin hyvin.
Mietin, kirjoitanko tätä juttua ollenkaan mutta kun tiedän, etten ole ainoa jolle on käynyt näin. Näistä ikävistä tarinoista ei paljon julkisesti huudella.
Hyvää lopputalvea sinulle ja onnea
jatkossa.
Et tiedä mistä puhut, kun et ollut sitä näkemässä (en tietenkään minäkään)! Todella törkeää tulla tuolla lailla syyttelemään ihmisiä! Minua ottaa päähän TUOLLAISET...
Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että harvemmin on ongelmakoiria eli jos jotain ongelmia esiityy koiran kanssa eläessä niin kyllä se on silloin kasvattajassa vika.
Se on totta, että koira on eläin ja siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tästä johtuen pitää myös muistaa, että koira on jalostettu susi ja tätä kautta laumaeläin.
Laumassa eläessään koiraeläimet tietävät tasan tarkkaan kuka on pomo ja miten lauman sisäinen järjestys menee. Tämän lisäksi sisäistä järjestystä vahvistetaan koko ajan eritavoin.
Perhe, johon ilmaantuu yhtäkkiä uusi laumanjäsen on koiran mielestä epävakaa ja sille on luonnollista pyrkiä selvittämään mihin hän itse kuuluu. Jos koira sinun tapauksessasi katsoi lapsen olevan niin sanotusti "alempaa kastia" se ei todellakaan voi vaistomaisille reaktioille mitään, vaikka lapsenne olikin jo noin vanha....
Väitän, ettei koiralla ollut pienintäkään tarkoitusta satuttaa lasta vaan se toimi vaistoimaisesti...joko tuntien itsensä ylemmäksi jäseneksi tai sitten silkasta kivusta, jota päälle rojahtaminen sille tuotti.
Oli asia miten vain: Ihminen on epämiellyttävän itsekeskeinen eläin, jolla hyvin harvoin on mitään ymmärrystä toisesta olennosta ja asiaa ei auta ollenkaan se, että ihmisellä ei ole omia vaistoja enää nimeksikään.
Toivottavasti karvainen ystävänne pääsi parempaan paikkaan.
Tuo oli väärin lopettaa koira, koira pelästyi ja puolusti itseään.. !!
Se oli sen kakaran vika, EI KOIRAN !
ei koiraa tuon takia voi lopettaa että se puolusti itseään, teit VIRHEEN jota et voi ikinä korjata!Toivottavasti olet nyt iloinen kun tapoit viattoman koiran.
Jos et kestä keskustelua ja kommentteja niin miksi edes tulet tänne keskustelemaan? Et kai odottanut muunlaisia vastauksia... ethän?
Niinkuin tämä SO sanoi jo, että koiraa oli käytetty eri asteisissa koulutuksissa ja ollut lasten kanssa tekemisissä, oli tämä lopettamis asia järkevä ratkaisu. tietysti koiralla on oikeus puolustautua mutta pitää sen silti katsoa ketä se alkaa puremaan. Sitäpaitsi emmehän tiedä edes oliko koira ollut muutenkin akressiivinen tämän tapahtuman jälkeen.
Jos joku ei hyväksy tälläistä periaatetta niinkuin heidän perheellään on niin sitten ei hyväksy ja tooivottavasti kouluttaa omat koiransa paremmin. Jos sellaisia uskaltaa edes koskaan ottaa. Perheessä oli sovittu että yksi virhe ja koira lähtee, koira teki virheen ja sitten oli sen aika lähteä, mitä epäselvää siinä on?! Turhaahan niitä rajoja laittaa jos niistäei sitten pidetä kiinni.. Ensin sovitaan että yksi virhe ja koira lähtee, no koira tekee virheen, sanotaan vain että katsotaan nyt vielä vähän aikaa..jos tekee vielä yhden virheen niin sitten on koiran aika. Näinkö teillä tehdään????
Mielestäni SO teki oikein lopettaessaan koiran hänen purtuaan. Pääasia ettei tytölle jäänyt mitään pysyvää jälkeä. Tottahan se on että on mahdotonta vahtia 2,5 vuotiasta vilkasta tyttöä ja samaan aikaan tehdä vaikka ruokaa.
Hyvää lopputalvea sulle SO, toivottavasti löydät vielä joskus jonkun kivan kiltin hauvelin..
Ja sullekkin Idiootti nyt sitte oikein hyvää loppu talvea, toivottavasti järkes ei oo loppunu sua kokonaan..!!
.... koira olisi vielä saanut elää ja olisi
tullut toinen tilanne ja lapsi olisi tullut raa-
delluksi. "Me hyvät" koirankasvattajat olisimme
osoittaneet sormella "tappajakoiraa" ja huutaneet
sille lyijyä perään.
Saan kai minä mielipiteeni ilmaista. Ja sitä paitsi, ei se tarkoittanut sitä, ettenkö "kestäisi" keskusteluja tai kommentteja.
sanoinhan tai ainakin oli tarkoitus sanoa viestissä että kaikilla on omat tyylinsä kasvattaa koiransa. Ja se on ihan hyvä tyyli kasvattaa että kun koira tekee virheen on sen aika lähteä koirien taivaaseen. Edellyttäen että koiralle on muistettu kertoa tämä asia, sillä kyllä ne koiratkin sen tajuavat kun asian niille ilmoittaa.
Hyvät loppu talvet!
Toivotavasti toi oli vaan provosointi yritys...
tai sit joku mättää pahasti. Ja vielä runoilemaan ja surkuttulemaan omaa tyhmyyttään...
Itse jätin pari vuotta sitten kultsuni hännän auton oven väliin ja se puri ranteeseen niin kauan että sain oven auki, tehtiin sopu ja todettiin että kävi vahinko. Ei ole ennen sitä eikä sen jälkeen purrut ketään.
Älkää enää IKINÄ ottako minkäänlaista eläintä, vaikutatte kyllä sellaisilta jotka jo kohta katselevat koiranpentuja sillä silmällä, vai olisiko kissanpentu vaihteeksi kiva ?
Lapsi oli syytön ja koira vielä enemmän, mutta vanhemmat pahemmanluokan idiootteja...
Mitä tapahtui säännölle: Älä hauku. ??
Mielipiteen voi esittää myös asiallisesti, eikö?
Jos päästä ottaa, ota lääkettä tai mene lääkäriin, vaikka tässä tapauksessa saattaisi auttaa pieni asennepreppaus ja käytöskoulu.
Pyydän anteeksi "Idiootti" viestin kirjoittajan puolesta, vaikka olenkin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Itse en ottaisi, enkä antaisi koiraa perheeseen, jossa ei huolehdita sekä koiran, että lasten turvasta.
Tuntu kauheelta lukea kuinka jo etukäteen oli asioista päätetty, että koira saisi lähteä. Olisit voinut tehdä joitakin järjestelyjä kun et kerta jaksanut vahtia. Miksi ratkaisuna oli juuri kuolema?! Eikö ollut muuta vaihtoehtoa, vaikka uuden kodin etsiminen? Nyt muistellaan haikeena ja ikävöiden! No toivottavasti on nyt hyvä mieli kun sait tappaa toisen! Sietää vähän kärsiäkkin! Tapoit pikkuises, ja se sentään oli teillä ekana, niin eikö sitäkin olisi pitänyt ajatella kun annoitte sille kuolemantuomion?! Eikö koiralla saa olla mitään tunteita ja luonnetta? Pitääkö teijän antaa sen maksaa virheistään kuolemalla?!! Kun itse vielä myönsit erheesi! Ja vielä selitit sen siten että ymmärrät miksi koira käyttäytyi siten! Olisi siinä jo pitänyt silloin ymmärtää ettei kuolema ole silloin ratkaisu! Tuskin koira ilkeyttään sitä teki! Olisitte hetken aikaa tätä pohtinut ja opettanut vaikka lastanne (koira oli varmasti lopulta kiltti), mutta taisitte oikeesti halutakkin siitä eroon!!!
Siis tiedostit vaaran tilanteen, mutta mitään et silti tehnyt. Ja miten tiedostit sen, kun juuri kehuit koirakouluista yms. Jos lapset oli vaan jo tarpeeksi kiusanneet koiraparkaa ja sinä kehtaa vahtia sivusta tapahtumaa, ihan kuin odottaen mitä tapahtuisi. Juurihan sanoita että oli sinun vikasi kun et vahtinut. Puhut hulluja ja ristiin asioita!!!Sinä jotain koulua tarvitsisit.Kai tiedät että varsinkin vanhemmiten koiran luonne saattaa muuttua, niin kuin ihmisilläkin, eikä se aina jaksa enää niin paljon. Varsinkin jos sitä on aina lapset rääkänneet, niin en yhtään ihmettele! Minun äitini koira on kanssa jo vanha ja kyläilevät lapset tietävät sen ja antavat sen olla rauhassa. Se tarvitsee omaa rauhaa ja lepoa! Ärtyisin minäkin tommosista ihmisistä! Olisit lopettanut itsesi! Ja täytyykö sitä aina koetella ja antaa koiran todistaa että on vielä kelpoinen ihmisille?!!
Sitäpaitsi uninen koira voi joskus olla arvaamaton, ollessaan pökkyrässä ja säikähtäessään, niin kuin ihmisetkin! minäkin kerran vetäsin nyrkillä kaveriani naamaan kun herätti minut säikyättämällä!
kirjoittamaan ennen kuin rupeet asiantuntevasti muita neuvomaan! Miksi ihmeessä koiranystävä pitää oikeana ratkaisuna koiran kuolemaa? On silläkin elämä, josta muut päättää ikävä kyllä, niin eikö se voi jatkaa sitä jossain muualla, maan päällä? Toivottavasti näin tiukoista säännöistä ei sovita lasten kanssa....yksi virhe ja sillä selvä! Uusia mahdollisuuksia ei anneta kun mikään ei kumminkaan muutu!Yksi virhe muuttaa ja leimaa koko koiran! Tää on tätä ihmisten diktatuuria....sääliksi käy niitä lapsia...
Me kasvattajat...kasvattajathan aina syyttää ekana kyllä omistajia!
jossittelua. Entä jos kaikki olisi käynytkin hyvin? Eipähän enää nähdä sitäkään kun koira on hoidettu pois päiviltä....Turha sitä on enää miettiä...myöhäistä...
Olisi kiva tietää, että purikohan se ihan tosissaanko vai näykkäsikö vain? Vai tekikö valehyökäyksen tai ärähtikö vain?
Jos koiranne kävi tosissaan lapsenne kimppuun ymmärrän teitä, mutta muussa tapauksessa en.
Se oli kuitenkin teidän ratkaisu ja muiden on se vain hyväksyttävä.
Rojahtikohan tyttö tahallaan koiran päälle vai vahinkossa?
Meillä on vuoden vanha poika, joka tietää jo ettei koiramme päälle saa rojahtaa tahallaan.
Koirallamme on huono selkä ja se on vanha. Tarkkana täytyy olla kuitenkin olla, vaikka emme koiraamme lopettaisi, vaikka se moisen takia näykkäisikin.(kyseessä on kääpiökoira).
Luulisi, että 2 vuotias jo jotain tajuaakin vai onkohan tyttö pilalle lellitty kauhukakara, joka sai tehdä koiralle mitä lystää?
Olikohan koiranne teille tasapuolinen perheenjäsen vai voiko koira sitä koskaan olla.
Tuli vielä mieleen, että miltäköhän tytöstänne tuntuu kun tajuaa, että koiranne tapettiin hänen takiaan!?
Onneksi koira oli jo noinkin iäkäs.
Jos kyseessä olisi ollut pieni näykkäisy tai edes koira olisi päästänyt käskystä irti (ei tuntematon komento koiralle), tilanne ei ehkä olisi tämä mutta se oli "tappomeininkiä", tyttö alla ja koira kiinni takaraivossa. Jos en olisi ehtinyt nopeasti väliin olisi lopputulos ollut erittäin ikävä. Nyt selvittiin ea-polin päänahan kokoonparsimisella (>10 tikkiä)
Molempia tarkkailtiin ja pyrittiin pitämään erillään liian läheisestä kontaktista ja komennon kohteena oli se, joka tilanteeseen hakeutui, yleensä tyttö. Komentaminen ei ollut huutamista vaan "nyt lähdetään muualle leikkimään" tyyppistä ohjausta.
Kyse ei ole "kauhukakarasta" vaan ihan tavallisesta vilkkaasta ihmisestä, jolle on asetettu selvääkin selvemmät rajat mitä saa tehdä ja mitä ei, itkusta ja huudon määrästä riippumatta.
Rojahduksen syy ei ole itsellenikään 100% selvä, aikaisemmin sellaista ei ole tapahtunut, vahingossa tai tahallaan.
oman ajatukseni julki. eli kun vaikka ihminenkin nukkuu ja joku tosta noin vaan rojahtaa päälle niin kai sitä sillon kuka vaan voi säikähtää ja jopa olla väkivaltainen. esim unissakävelijää ei pidä herätttää.. no se ei kai kuitenkaan taida kuulua tähän...
pointti oli siis että jos koira oli sikeessä unessa niin aika luonnollista on että se säikähtää ja puolustautuu kun sen "päälle hyökätään". mä en ikimaailmassa menis häiritteen tai silitteleen nukkuvaa koiraa. jos on omalle koiralle asiaa joka nukkuu niin herättelen kauempaa puheella. joskus on tullut mentyä viereen ja sitten saattaakin koira säikähtää ja herätä ja "hyökätä" kunnes vasta tajuaa että ei mitään hätää...
no, tämä oli vaan mun mielipide. hyvää lopputalvea kaikille=)
Tuossa tilanteessa olisi meidänkin koira valitettavasti lähtenyt lopetettavaksi.
Kiitos kun valaisit asiaa.
Ei taida ollakaan tuo kultainennoutaja paras mahdollinen lapsiperheen rotu, vaikka sitä paljon niin mainostetaan. Tiedän muitakin tällaisia tapauksia kultaisillanoutajilla. Varsinkin kun lapsi on mennyt häiritsemään nukkuvaa kultsua.
On muuten totta, että lapset toimivat hetken mielijohteesta. Joten uskon ettei lapsenne ole kauhukakara.
toi eukko joka tapatti koiransa hakee täältä vain hyväksyntää teoolensa ja kun sitä ei oikein tullut niin alkoi tarina muuttua.Ihme kultsu sen täytyy olla hampaaton kun ei jälkiä jäänyt...
Tarkoitin alkuperäisessä viestissä lauseella "ei jää mitään näkyvää" sitä, että puremia on päälaessa ja takaraivossa eli arpia jää varmasti mutta ne jäävät tukan alle piiloon. Jos samat vammat olisivat tulleet kasvoihin, ne näkyisivät koko loppuiän.
vaan tekosyy päästä koirasta,kun meillä on nyt lapsi
No mistä sinä voit tuollaista tietää?
Ihmisten ankara kritiikki on saanut selvästi sinut puolustelukannalle. Sitä en ihmettele, mutta valehteluasi kylläkin. Ensin annoit kuvan vain äkkinäisestä tapahtumasta ja koiran puremisesta, et mistään tappomeiningistä. Muistaakseni sanoit myös ettei lapselle käynyt kuinkaan ja mitään näkyvää ei jäänyt, ja yhtäkkiä ollaankin kursimassa päänahkaa kokoon! Tarinat muuttuu reaktioiden mukaan! Yritätkö hakea hyväksyntää teollesi! Vaikka koirasi olisi tehnyt mitä, en siltikään hyväksyisi tekoasi, olithan jo päättänyt etukäteenkin koiran kohtalosta...Eikö kukaan muu huomaa tarinoiden omituisuutta?!
moni muukin koira on ollut vihainen herätettäessä yllättäen, oli se sitten aikuinen taikka lapsi. Kultsut ovat mielestäni erittäin hyviä KOKOPERHEENKOIRIA, eikä vain lapsille tarkoitettuja. Koira kuin koira hermostuu alituisesta lasten kiusaamisesta. Lapsi tuskinpa oli kauhukakara, lapset ovat yllättäviä tapauksia, niin kuin koiratkin...
silti lapsen jotain tajunneen ja oppineen. Usein herää jopa elinikäinen pelko koiraa kohtaan jos tälläistä tapahtuu. Lapsesi on oltava jälkeenjäänyt tai sitten olet hitonmoinen liioittelija, kun kerroit että lapsesi halusi vielä leikkiä koiran kanssa!!
Koirasta luopuminen lapsen takia ei ole väärin, jos ei vaihtoehtoa ole. Koiran hankkiminen on virhe, jos hankittaessa ei oteta huomioon lasten saamista. Perheyhteisö on koiralle lauma, jonka hierarkian asettelu on ihmisten vastuulla. Koira ei olisi koira, ellei se aika ajoin mittaisi asemaansa muihin nähden.
Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse koiran ja lapsen välisestä ”ongelmasta”.
Mielestäni tässä tapauksessa ei voida syyttää lasta, ja vielä vähemmän koiraa. Koiraa ei voida ”opettaa” olemaan reagoimatta - kuten eläin reagoi. Lasta voidaan (ja pitää) kouluttaa olemaan häiritsemättä nukkuvaa koiraa. Lapselta ei kuitenkaan voi vaatia ehdotonta käskyjen noudattamista.
On helppo viisastella vierestä, mutta itse olettaisin ettei lapsi tuon tapauksen jälkeen enää olisi koiran päälle heittäytynyt. Perheessä koiran pitää tietenkin olla alamainen lapsellekin, mutta lapsenkin tulee oppia kunnioittamaan koiran rauhaa.
Eli mielipiteeni on, että kyseisessä tapauksessa olisi ollut vielä mahdollisuus molemminpuoliseen sopeutumiseen. Mutta kuten sanottu, vierestä on helppo viisastella.
ensimmäinen oikea kommentti koko keskustelussa. olisin kyllä kattonnu ja seurannu. pitänny kersan ja koiran eri huoneissa kun itse olisin touhunnu muuta. uskollista elämänkumppania en olis yhden arveluttavan tilanteen takia päiviltä päästänny...
aina tlläisissa tapauksissa,koira on se joka viimekädessä kärsii ja viedään lopetettavaksi.Kyllä 2,5 vuotias pystyy jo ihan hyvin kontrolloimaan käytöstään ja kunnioittamaan muitakin luontokappaleita.Eikö sitten koiralla ollut mitään muuta paikkaa esim isäntäväen sukulaiset tms,jotka koira tunsi.Itse sain sellaisen kotikasvatuksen,että nukkuvaa koiraa ei häiritä,käytännössä tämä tarkoitti etten mennyt samaan huoneeseenkaan,ja jos menin sain selkääni ja sen oppi kerrasta.Nyt lukuisia vuosia myöhemmin olen opettanut omille lapsilleni samoin ja hyvin on pärjätty.
Kasvatan sitä paitsi itse koiria ja niillä on elinikäinen palautusoikeus vanhin,jonka olen ottanut takaisin juuri kateellisen kakaran takia oli 13 vuotias.En kommentillani halua mitenkään ehdollistaa,että koira on aina perheessä ihmisiä alempana,mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Ps onkohan voinut käydä niin,että koira oli jommankumman puolison kulti ja toisen mörkö,näin lapsi ei edes opi miten siihen koiraan tulee suhtautua
Siksi, ettei lasta voi myydä, tai viedä lopetettavaksi.
Siksi tämänkaltaisissa vastakkainasetteluissa koira häviää aina.
Onhan se niin, että me luomakunnan kruunut ollaan korvaamattomia. Eihän sitä yhtä kapista piskiä säälitä jos mukuloitten pahoinpitelyä ei kestä! Nirri pois vaan!
Onneksi nykyajan vanhemmat ovat toista, kuin omat vanhempansa; ei tarvitse lapsille turhia rajoja tai sääntöjä. Ja saavat vanhemmiltaan ihan mitä ikinä haluavat!
on kyllä väärin hankkia koira hetken mielijohteesta tulevaa ajattelematta. Koira ei ole esine joka sysätään vaan syrjään, vaan vastuu on kannettava loppuun saakka. Luultavasti tämä koira ei ollut osa perhettä. Liian hätäisesti oli toimittu kuitenkin koko koira-asiassa. Ja miksi aina puhutaan luopumisesta, mutta ajatellaan vain kuolemaa? Muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Minä olisin voinut ottaa siitä kaverin kultsulleni joka myös tuli meille vanhana lapsen allergian vuoksi. Vaadin saada sen lopettamisen sijaan, ja niin sainkin. Sopeutui se meille loistavasti, varsinkin kun sillä oli täällä jo toinen vanhana otettu koira kaverina!
kanssa antanut lapselle mielummin selkään kuin tappanut koirani. Luulen kyllä että lapsi ei olisi enää tarvinnut kuria asian suhteen, sillä luultavasti oppi jo kerrasta. Tai mistä sen tietää kun äiti sanoi ettei lapsi tuntunut tajuavan mistä oli kyse!
Joka tapauksessa olisi hyvä juuri opettaa lapselle että koiralla on oma paikka missä se saa olla rauhassa ilman häirintää ja jos tämä ei pidä, niin sitten tarvitsisi lapsi pientä kurinpalautusta, niin kuin sanoit itselläsi olleen (tietysti muistaen että lapsi on kahden vanha).
Koira on mielestäni aina heräteltävä rauhallisesti jutellen ja myös mielestäni koiran pois antaminen olisi voinut olla parempi ratkaisu, myymistä tuskin pystyn edes kuvittelemaan sillä se olisi jo kaiken huippu (paitsi parempi sekin kuin kuolema). Itselläni kanssa on kaksi koiraa jotka olen saanut perheistä, joissa poisantamisen syynä ovat myös lapset...
Aivan.
Jos joutuu luopumaan hankkimastaan koirasta, niin vähintä mitä voi tehdä on hankkia sille uusi hyvä koti.
Koiran lopettaminen "pitovaikeuksien" takia on suorastaan absurdia. Vaikka koira onkin eläin, ei se kuitenkaan ole esine.
Alkoi mietityttämään kun meillä on myös kaksivuotias tyttö ja kaksi koiraa, joista toinen ei sano mitään vaikka sattuisi mutta toinen sanoo vaikkei sattuisikaan, olen monesti miettinyt mitä tekisin tämän 8 vuotiaan herkemmin itseään ilmaisevan uroksen kanssa, mutta kaikki on pysnyt kunnossa tähän asti hiukan erottelemalla koirien ja lapsen olopaikkoja, ajoin yhdessä, ajoin erillään. Silti en antaisi lopettaa koiraani vaan antaisin sen vaikka jollekkin jolla ei ole lapsia. Jos koiraa sattuu, sillä on periaatteessa oikeus sanoa. Olen silti pahoillani puolestanne :(
Olipa ikävä juttu josta ei valitettavasti selvinnyt kuinka pahasti koira puraisi/näykkäisi/urahti/murahti tytölle.
Toisaalta taas on aikuisten asia järjestää koiran ja lasten olinpaikat siten ettei vahinkoja pääse syntymään. Meillä koiralla on oma rauhaisa paikkansa jonne lapsilla ei ole mitään asiaa ja jonne koira mielellään pyydettäessä menee, sielä koira on turvassa lapsilta ja lapset saavat temuta rauhassa omia leikkejään. Vaikka koirani ei ikinä ole kenellekään ihmisille edes
murahtanut saati hampaitaan näyttänyt, niin haluan silti välttyä mahdollisilta lasten ja koiran välisiltä väärinymmäryksiltä.
Sitä paitsi jo hyvin pienet lapset ja hyvin pienet pentukoirat oppivat nopeasti mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja meillä, niin omassa lapsuudenkodissani, kuin nykyään omassa kodissanikin koira on aina lauman viimeinen, aina tulee ensin ihmiset ja sitten vasta koirat ja lauman johtajan (eli emäntä tai isäntä) tulee myös tukea tätä arvojärjestysasetelmaa.
Me nuoretaikuiset vain olemme nykyään niin selkärangattomia emmekä uskalla laittaa tiukkoja rajoja - mehän olemme saaneet vapaan kasvatuksen! (ja mihin se on johtanut - huh huh!)
kuka eläinlääkäri lopetti koiran tolla perusteella,jos ei edes uutta kotia yritettykään löytää
eläinlääkäri ei todellakaan tenttaa että miksi eläin lopetetaan!!! suurin osa ihmisistä jotka tuo eläimensä lopetettavaksi, ovat surullisia, jotkut jopa itkee niin että hyvä ettei niiltä silmät tipu päästä. meepä siinä sitten kysymään että "hyvä rouva, mikähän oli päätöksenne syy?". haloo! eläinlääkärin työ on lopettaa se elukka, ei moralisointi ja kysely. johan siinä menis tunteja työaikaa ja mitä ne eläinlääkärit vois OIKEESTI tehdä? jos omistaja haluaa elukalleen piikin niin se piikki on laitettava, oli kyseessä sitten sairas tai terve, nuori tai vanha eläin. ikävä kyllä!
et taida olla kuulutkaan eläinlääkärin koulutuksen eettisistä säännöistä
olenpa ollut eläinklinikalla töissä. ei siellä todellakaan kysellä lopetuksen syytä. jotku ihmiset tosin toi eläimensä hyvinkin itsekkäistä syistä piikille, mutta eipä siinä voinu lääkäri tehdä kuin työnsä ja laittaa elukka muille maille. näin se menee.
niin olen ainakin kuullut. Harmi ettei ihminen voi itse viedä itseään piikille...
Kyllä mielestäni lääkäri voisi hienovaraisesti kysyä asiasta, kyllähän potilaiden kanssa keskustellaan yleensä eikä tehdä lopetuksia vain hiljaa ja liukuhihnalla.
Lääkärillä voisi olla mielessä vaihtoehtoja ja hän voisi ehdottaa jotain uutta koiranomistajalle, joka saisi ehkä tukea ja uusia näkökulmia asiaan. Mutta jos lääkäri kieltäytyisi, niin luultavasti eläin saisi vielä kurjemman lopun jollain muulla konstin...
Ainahan sitä voisi kuitenkin yrittää...yhdessä pohtia jos voisi tehdä jotain muutakin tai lohduttaa omistajaa pelossa ja tuskassa jotta saisi rohkeutta uuteen mahdollisuuteen (jos siis terve koira lopetetaan).
Pakko niitä eläinlääkereitä on olla, jotka suunsa avaavat...miten muuten näillä lääkäreillä voisi olla lopetukselta pelastettuja koiria? Salaa tuskinpa niitä itselleen ottavat...Tiedän meinaan tälläisiä tapauksia.
Itse omistan kaksi koiraa joista toinen on kultanennoutaja. Kommentoimatta ollenkaan tapahtuman seurauksia en voi todeta kuin surullinen tapaus kaiken kaikkiaan.
Voisinko aloittaa päivääni enää surullisemmin?
P.s Toivottovasti lapsiperheet ottavat tästä opikseen. Lapsi ja koira on pidettävä eri huoneissa ellei itse pysty seuraamaan niiden toimia 100%. Toisaalta koirakaan ei ole lapsen leikkikalu.
siis VAIN kuullut, kukaan ei ole todistanut tai en ole nähnyt, että kultsut ei ole niitä lapsirakkaimpia koiria. tiedä tuota. eiköhän se ole kuitenkin siitä kiinni miten koiran kuin koiran kasvattaa=)
Voin tietenkin vain puhua omasta puolestani (ja samalla omasta kultsustani), mutta rauhallisempaa, kiltimpää, ystävällisempää jne. koiraa en tiedä kuin kultsu.
näin on
kun luin, että kultsut ovat yllättävän korkealla purematilastoissa. Mutta ei todellakaan pidä yleistää. Melkein aina on ihmisessäkin vikaa, kun koira puree.
Miten mahtaa olla koira purrut jos ei lapsessa ollut jälkeäkään, eikä tajunnut itse? Ihmettelen tuota sillä meillä on oma koirani purrut vahingossa (piti osua toiseen koiraan) minua leikin tuoksinassa ja kyllä tuli jälki, ei mikään verijälki mutta kunnon punainen rantu kuitenkin. Tuo oli vielä leikkiä, joten miten sitten jos koira purisi oikeasti? Kyllä lapsikin tajuaa jos koira puree niin että sattuu, onhan koira voinut varottaa, ja tuon ikäisellä koiralla voi olla selkäkin kipeä, who knows, silloin koira kyllä ärähtää usein vaikka kenelle. Meidän kultus on myös niitä ystävällisimpiä, joka ei edes murahda vaikka kuin nuuttaisi, välillä olisi syytä, ei lapsi muuten opi. Opetusta molemmin puolin, mutta kohtuudella. Ja teille jotka syytätte lasta, tuon ikäinen ei ole hemmoteltu vaikka koiran päälle kaatuisikin, minkäs teet jos itse vahingossa kupsahdat, tuossa iässä ei vielä ole kovin koordinoitua tuo liikkuminen. Meidän tyttö kaatuu joskus pienempäänkin kun koiraan, jos ei huomaa.
ja pidempää pinnaa en ole millään muulla koiralla nähnyt!
kuva on että kultsut ovat mitä kilteimpiä koiria. Jos juuri tämä on koittunut niiden kiroukseksi, kun niitä ottaa kuka vaan ja kohtelee miten vaan ajatellen ettei siitä vihastu tuu kumminkaan kun sehän on kultsu!
MOI SO!!!!!!!!!!!!!!!MINÄ olen tosi liikuttunut näistä asiosta mitä sinun koirallesi on nyt tapahtunut ihan itkettää.Toivottavasti koirien taivaassa on hyvä olla sillä ihanalla kauniilla viattomalla kiltillä koiralla.Tässä sinulle jää hyväis loru runo,Olit aina kanssani olit aina minun luonani mutta sitten se kaikki oli yht äkkiä vain huonosti jään sinua muistamaan koirani!!!!NYYHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!NYYHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kävi 10 vuotta sitten samalla tavalla tosin koira oli kettuterrieri.Yritin ehdottaa koiran lopettamista niin eukko pakkasikin tavarani ja heitti minut pihalle.Onneksi ei sen jälkeen koiran kanssa ollut enää vaikeuksia.Nyt koira on jo kuollut vanhuuttaan ja entisellä vaimollani on nyt 3 koiraa
Mitähän tuohon sanois...olet jo saanut niin paljon kaikennäköisiä kommentteja. Mun oma koira on hieman äreä pikkulapsille ja olenkin varoittanut lapsia ja heidän vanhempiaan siitä. Teidän tapauksessa koira oli aika syyntakeeton asiaan, niin myös lapsi, jolle vahinkoja sattuu. Mutta ikävä kyllä olitte päättäneet asian jo etukäteen: jos jotain tapahtuu, niin koira lähtee. Ja tämä saattoi olla se ainoa virhe! Hankkikaa uusi koira, kunhan olette toipuneet ja luvatkaa sille, että tällä kertaa mietitte toisenkin kerran. Jos jotain sattuu, miettikää ainakin viikko ennen lopullista päätöstä.
Kyllä varmasti koirakin tajusi väärin tehneensä, kun näki ketä oli purrut, eikä sitä tavakseen olisi ottanut.
Mutta joskus sitä on niin (yli)huolehtivainen tuosta jälkikasvustaan...
missään tapauksessa tuollaisille saa antaa mitään luontokappaletta,päinvastoin pitäisi hakea eläintenpitokieltoon.Muistan kun ensimmäinen lapsemme syntyi oli silloisia kavereita,jotka kysyi "kai te nyt sitten luovutte koirista,kun perheenlisäystä tuli".Huom.painotus sanoille silloisia ystäviä.Nyt on 3 lasta ja belggaria ja ikinä ei ole ongelmia ollut kun on säännöt selvät ja jaksaa tehdä vähän enemmän töitä
Rapatessa roiskuu, pitäkää laastaria ja hiilitabletteja aina saatavilla, sillä selviää normaaleista arkipäivän tilanteista. Turhaa kotieläimiään on lähettää lahdattavaksi.
Mielestäni myöskään tälle perheelle ei saisi enää antaa mitään eläintä. Meille myös on tullut kyselyjä koirien hävittämisestä kun lapsia tulee! Raivostun näistä aina!
Tiettyjen järjestelyjen avulla selviää myös lasten ja koiran kanssa samassa kodissa.
Mun mielestä teitte aivan oikein...tai no oikein ja oikein...ittellänikin OLI koira (sekarotunen)ja se jouduttiin lopettaan kun se puri pikkuveljen kaveria. Porukat teki jo selväksi että koira lopetetaan jos se PUREE IHMISTÄ!Alussa se tuntui väärältä ja niin pitääkin...mutta tosi asiassa koira muistaa teon ja mitä sille on tehty ja silloin se voi tapahtua uudelleenkin!!!!!!!
pihu tollasta täyttä paskaa
Tommoselle ei viitti kyllä sanoa yhtään muuta kuin että teijän perhe olis pitänyt lahdata koiran sijaan! Mistä tiedät että ratkaisu oli oikea? Vaikee sitä nyt on enää todistaa...Tuskinpa koira muistelee että purenpa uudestaan kun makuun pääsin! Päinvastoin, se voi opettaa myös koiraa oleen purematta!
kiitos vaan...että meijän perhe hirteen...
Meillä oli Karjalankarhukoira (sanotaan vihaiseksi:) ja pieniä lapsia jatkuvasti ympärillä...
Lapset vetivät milloin hännästä, milloin yrittivät selkään nousta, mut koira vaan jaksoi leikkiä... Vaikka se oli nukkumassa ja lapset menivät härnäämään, niin se ei koskaan näyttänyt pienintäkään ärtymisen merkkiä!
Koirat ovat yksilöitä, kuten ihmisetkin...
Ei rotu koiraa pahenna, vaan ympäristö!
Hyvä ettei teillä käynyt pahemmin!!!
VOIMIA
Lueskelin nuo viestit ja tulin tulokseen: Maalla on helppoa olla viisas, kun merellä vahinko sattuu.
Koira ei saa purra ihmistä.2,vuotias ei vielä tiedä mitä tekee.itsellämme on iso koira se ei tee pahaa kärpäsellekään,lapsiperheessä kokoajan elänyt.naapurissa on koira, joka on useasti purrut lapsia ja aikuisia ja aina on jonkin muun vika kun koiran.Jos koira puree se puree uudelleen.se on vaikeata lopettaa,mutta pakko,ihmista ei saa purra.
koiralle saa tehdä mitä vain vai? HÄ?!!!
Miksi et kertonut kaikkea heti kättelyssä? Miksi muuttelit tarinaasi? Haiskahtaa ennätysjahdilta..tai sitten pelkäsit itsekkin epätoivoista yritystä saada sääliä osaksesi..
Lasta ei voi syyttää, sinua kuitenki syytän. Toivon että vietät monta unetonta yötä, kun et edes yrittänyt etsiä koirallesi uutta kotia. Miksi? Minä olisin voinut sen ottaa ilomielin! En toivo sinulle enää yhtäkään koiraa...enkä lastakaan...
Opetit juuri lapsellesi keinon selvitä elämästä: Jos jokin ei toimi, siitä hankkiudutaan eroon. On koiria jotka todella vihaavat lapsia ollessaan jatkuvasti niiden rääkättävänä tai sitten ne pelkäävät lasten äänekästä ja omituist käyttäytymistä. Minulla on kuitenkin semmoinen kuva tapauksestasi että koirasi ei vihannut lastasi ja varmasti pelästyi myös itsekkin tajutessaan mitä oli tapahtunut. Satuttaa tuskinpa se olisi lasta halunnut sillä usein koirat tietävät että lapsi on lapsi, paitsi jos ei välitä kun on hermot kireellä lasten vuoksi.
Koirasi olisi voinut hyvin oppia myös tapahtuneesta, mutta sitähän emme enää voi tietää, nyt on liian myöhäistä. Et jäänyt odottelemaan vaan toimit heti ja me muut voimme vain arvailla.
P.S Varmista että lapsesi oppi tapahtuneesta ja että koiria pitää kunnioittaa, muuten et päässyt puusta pidemmälle.
Kirjoitin ensimmäisen jutun täydessä paniikissa. Paljon jäi ekalla kerralla pois mutta mitään en ole jatkokirjoituksissa muuttanut. Kirjoituksiani on kyllä luettu ilmeisesti aika kriittisesti ja vedetty surutta omia johtopäätöksiä, osa oikein suurin osa väärin. Kertomatta on myös jäänyt sekin, että ensimmäinen vaihtoehto ei suinkaan ollut koiran lopettaminen. Kun oli sovittu, että koira lähtee, se ei ensimmäiseksi tarkoittanut että koira kuolee. Sattuneesta syystä koiraa ei voinut tarjota lapsiperheeseen ja jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa (vanhempia pariskuntia, tuttuja) joille tällaista ehdotin. Ehdotukseen kuului myös minun maksama ylläpito koiran koko loppuiän (ruuat, verot, lääkärit). Se, että he eivät voineet syystä tai toisesta koiraa ottaa, oli heidän ratkaisunsa enkä siitä heitä voi syyttää. Lopettaminen oli viimeinen vaihtoehto. Julkiseen "kaupitteluun" en lähtenyt.
Muutamia yleisiä kommentteja aiheesta kirjoitteluun. Ensinnäkin tarina on tosi. Toiseksi minä en ole kovin nuori, vaikka nuorin lapsi on 2v. Vanhempikin lapsi on (6v.) ja silloin myös tehtiin ko. "jos jotain tosi ikävää sattuu" -päätös. Se aika meni kuitenkin hyvin vaikka sekä koira että lapsi olivat silloin paljon vilkkaampia. Minulla on ollut koira n. 20 vuoden ajan joten luulen tietäväni jotain koiranpidosta. Tätäkään ei saisi ilmeisesti kertoa mutta ensimmäinen koira, myös kultainen noutaja kuoli (lopetettiin) pahan kasvaimen aihettaman kärsimyksen vuoksi -90 luvun alussa. Molemmilla koirilla on myös metsästetty vesilintuja, joten ihan toimettomina ne eivät ole olleet niiden luontaisten viettienkään suhteen.
Tuskin 2v. lapsi edes tajuaa mitä on tapahtunut vai voiko joku lukijoista väittää muistavansa asioita, joita on tapahtunut teidän ollessa tasan 2v? Itse tilanteessa lapsi makasi mahallaan maassa ja koira oli päällä parin sekunnin ajan.
Kukaan ei ole puhunut sanaakaan siitä mahdollisuudesta, että koiralla olisi ollut mahdollisesti joku alkava sairaus (lonkat, selkäranka tms.) vaikka se ei vielä päällepäin näkyisikään. Ikäähän koiralla jo oli ja suurin touhuaminen hiipunut. Se on minusta yksi asiallinen teoria, jonka antoi puolituttu eläinlääkäri mutta sitäkään ei voi enää varmistaa.
Lasta en syytä tapahtuneesta enkä koiraa. Itseäni syytän ja vielä pitkään. Tapahtunut oli mielestäni puhdas vahinko. Joka päivä kyseinen asia on mielessä ja ottaa rajusti päähän.
Ennätysjahti? Kirjoitan tällaiselle palstalle ensimmäistä kertaa ja ennätyksistä viis.
Lopetan kirjoitteluni aiheesta tähän ja toivon kaikille koiraihmisille hyvää kevättä ja parempaa tuuria kuin minulla oli.
Kirjoitin ensimmäisen jutun täydessä paniikissa. Paljon jäi ekalla kerralla pois mutta mitään en ole jatkokirjoituksissa muuttanut. Kirjoituksiani on kyllä luettu ilmeisesti aika kriittisesti ja vedetty surutta omia johtopäätöksiä, osa oikein suurin osa väärin. Kertomatta on myös jäänyt sekin, että ensimmäinen vaihtoehto ei suinkaan ollut koiran lopettaminen. Kun oli sovittu, että koira lähtee, se ei ensimmäiseksi tarkoittanut että koira kuolee. Sattuneesta syystä koiraa ei voinut tarjota lapsiperheeseen ja jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa (vanhempia pariskuntia, tuttuja) joille tällaista ehdotin. Ehdotukseen kuului myös meikäläisen maksama ylläpito koiran koko loppuiän (ruuat, verot, lääkärit). Se, että he eivät voineet syystä tai toisesta koiraa ottaa, oli heidän ratkaisunsa enkä siitä heitä voi syyttää. Lopettaminen oli viimeinen vaihtoehto. Julkiseen "kaupitteluun" en lähtenyt.
Muutamia yleisiä kommentteja aiheesta kirjoitteluun. Ensinnäkin tarina on tosi. Toiseksi minä en ole kovin nuori, vaikka nuorin lapsi on 2v. Vanhempikin lapsi on (6v.) ja silloin myös tehtiin ko. "jos jotain tosi ikävää sattuu" -päätös. Se aika meni kuitenkin hyvin vaikka sekä koira että lapsi olivat silloin paljon vilkkaampia. Minulla on ollut koira n. 20 vuoden ajan joten luulen tietäväni jotain koiranpidosta. Tätäkään ei saisi ilmeisesti kertoa mutta ensimmäinen koira, myös kultainen noutaja kuoli (lopetettiin) pahan kasvaimen aihettaman kärsimyksen vuoksi -90 luvun alussa. Molemmilla koirilla on myös metsästetty vesilintuja, joten ihan toimettomina ne eivät ole olleet niiden luontaisten viettienkään suhteen.
Tuskin 2v. lapsi edes tajuaa mitä on tapahtunut vai voiko joku lukijoista väittää muistavansa asioita, joita on tapahtunut teidän ollessa tasan 2v? Itse tilanteessa lapsi makasi mahallaan maassa ja koira oli päällä parin sekunnin ajan.
Kukaan ei ole puhunut sanaakaan siitä mahdollisuudesta, että koiralla olisi ollut mahdollisesti joku alkava sairaus (lonkat, selkäranka tms.) vaikka se ei vielä päällepäin näkyisikään. Ikäähän koiralla jo oli ja suurin touhuaminen hiipunut. Se on minusta yksi asiallinen teoria, jonka antoi puolituttu eläinlääkäri mutta sitäkään ei voi enää varmistaa.
Lasta en syytä tapahtuneesta enkä koiraa. Itseäni syytän ja vielä pitkään. Tapahtunut oli mielestäni puhdas vahinko. Joka päivä kyseinen asia on mielessä ja ottaa rajusti päähän.
Ennätysjahti? Kirjoitan tällaiselle palstalle ensimmäistä kertaa ja ennätyksistä viis.
Lopetan kirjoitteluni aiheesta tähän ja toivon kaikille koiraihmisille hyvää kevättä ja parempaa tuuria kuin minulla oli.
Kirjoitin ensimmäisen jutun täydessä paniikissa. Paljon jäi ekalla kerralla pois mutta mitään en ole jatkokirjoituksissa muuttanut. Kirjoituksiani on kyllä luettu ilmeisesti aika kriittisesti ja vedetty surutta omia johtopäätöksiä, osa oikein suurin osa väärin. Kertomatta on myös jäänyt sekin, että ensimmäinen vaihtoehto ei suinkaan ollut koiran lopettaminen. Kun oli sovittu, että koira lähtee, se ei ensimmäiseksi tarkoittanut että koira kuolee. Sattuneesta syystä koiraa ei voinut tarjota lapsiperheeseen ja jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa (vanhempia pariskuntia, tuttuja) joille tällaista ehdotin. Ehdotukseen kuului myös meikäläisen maksama ylläpito koiran koko loppuiän (ruuat, verot, lääkärit). Se, että he eivät voineet syystä tai toisesta koiraa ottaa, oli heidän ratkaisunsa enkä siitä heitä voi syyttää. Lopettaminen oli viimeinen vaihtoehto. Julkiseen "kaupitteluun" en lähtenyt.
Muutamia yleisiä kommentteja aiheesta kirjoitteluun. Ensinnäkin tarina on tosi. Toiseksi minä en ole kovin nuori, vaikka nuorin lapsi on 2v. Vanhempikin lapsi on (6v.) ja silloin myös tehtiin ko. "jos jotain tosi ikävää sattuu" -päätös. Se aika meni kuitenkin hyvin vaikka sekä koira että lapsi olivat silloin paljon vilkkaampia. Minulla on ollut koira n. 20 vuoden ajan joten luulen tietäväni jotain koiranpidosta. Tätäkään ei saisi ilmeisesti kertoa mutta ensimmäinen koira, myös kultainen noutaja kuoli (lopetettiin) pahan kasvaimen aihettaman kärsimyksen vuoksi -90 luvun alussa. Molemmilla koirilla on myös metsästetty vesilintuja, joten ihan toimettomina ne eivät ole olleet niiden luontaisten viettienkään suhteen.
Tuskin 2v. lapsi edes tajuaa mitä on tapahtunut vai voiko joku lukijoista väittää muistavansa asioita, joita on tapahtunut teidän ollessa tasan 2v? Itse tilanteessa lapsi makasi mahallaan maassa ja koira oli päällä parin sekunnin ajan.
Kukaan ei ole puhunut sanaakaan siitä mahdollisuudesta, että koiralla olisi ollut mahdollisesti joku alkava sairaus (lonkat, selkäranka tms.) vaikka se ei vielä päällepäin näkyisikään. Ikäähän koiralla jo oli ja suurin touhuaminen hiipunut. Se on minusta yksi asiallinen teoria, jonka antoi puolituttu eläinlääkäri mutta sitäkään ei voi enää varmistaa.
Lasta en syytä tapahtuneesta enkä koiraa. Itseäni syytän ja vielä pitkään. Tapahtunut oli mielestäni puhdas vahinko. Joka päivä kyseinen asia on mielessä ja ottaa rajusti päähän.
Ennätysjahti? Kirjoitan tällaiselle palstalle ensimmäistä kertaa ja ennätyksistä viis.
Lopetan kirjoitteluni aiheesta tähän ja toivon kaikille koiraihmisille hyvää kevättä ja parempaa tuuria kuin minulla oli.
Kirjoitin ensimmäisen jutun täydessä paniikissa. Paljon jäi ekalla kerralla pois mutta mitään en ole jatkokirjoituksissa muuttanut. Kirjoituksiani on kyllä luettu ilmeisesti aika kriittisesti ja vedetty surutta omia johtopäätöksiä, osa oikein suurin osa väärin. Kertomatta on myös jäänyt sekin, että ensimmäinen vaihtoehto ei suinkaan ollut koiran lopettaminen. Kun oli sovittu, että koira lähtee, se ei ensimmäiseksi tarkoittanut että koira kuolee. Sattuneesta syystä koiraa ei voinut tarjota lapsiperheeseen ja jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa (vanhempia pariskuntia, tuttuja) joille tällaista ehdotin. Ehdotukseen kuului myös meikäläisen maksama ylläpito koiran koko loppuiän (ruuat, verot, lääkärit). Se, että he eivät voineet syystä tai toisesta koiraa ottaa, oli heidän ratkaisunsa enkä siitä heitä voi syyttää. Lopettaminen oli viimeinen vaihtoehto. Julkiseen "kaupitteluun" en lähtenyt.
Muutamia yleisiä kommentteja aiheesta kirjoitteluun. Ensinnäkin tarina on tosi. Toiseksi minä en ole kovin nuori, vaikka nuorin lapsi on 2v. Vanhempikin lapsi on (6v.) ja silloin myös tehtiin ko. "jos jotain tosi ikävää sattuu" -päätös. Se aika meni kuitenkin hyvin vaikka sekä koira että lapsi olivat silloin paljon vilkkaampia. Minulla on ollut koira n. 20 vuoden ajan joten luulen tietäväni jotain koiranpidosta. Tätäkään ei saisi ilmeisesti kertoa mutta ensimmäinen koira, myös kultainen noutaja kuoli (lopetettiin) pahan kasvaimen aihettaman kärsimyksen vuoksi -90 luvun alussa. Molemmilla koirilla on myös metsästetty vesilintuja, joten ihan toimettomina ne eivät ole olleet niiden luontaisten viettienkään suhteen.
Tuskin 2v. lapsi edes tajuaa mitä on tapahtunut vai voiko joku lukijoista väittää muistavansa asioita, joita on tapahtunut teidän ollessa tasan 2v? Itse tilanteessa lapsi makasi mahallaan maassa ja koira oli päällä parin sekunnin ajan.
Kukaan ei ole puhunut sanaakaan siitä mahdollisuudesta, että koiralla olisi ollut mahdollisesti joku alkava sairaus (lonkat, selkäranka tms.) vaikka se ei vielä päällepäin näkyisikään. Ikäähän koiralla jo oli ja suurin touhuaminen hiipunut. Se on minusta yksi asiallinen teoria, jonka antoi puolituttu eläinlääkäri mutta sitäkään ei voi enää varmistaa.
Lasta en syytä tapahtuneesta enkä koiraa. Itseäni syytän ja vielä pitkään. Tapahtunut oli mielestäni puhdas vahinko. Joka päivä kyseinen asia on mielessä ja ottaa rajusti päähän.
Ennätysjahti? Kirjoitan tällaiselle palstalle ensimmäistä kertaa ja ennätyksistä viis.
Lopetan kirjoitteluni aiheesta tähän ja toivon kaikille koiraihmisille hyvää kevättä ja parempaa tuuria kuin minulla oli.
Kirjoitin ensimmäisen jutun täydessä paniikissa. Paljon jäi ekalla kerralla pois mutta mitään en ole jatkokirjoituksissa muuttanut. Kirjoituksiani on kyllä luettu ilmeisesti aika kriittisesti ja vedetty surutta omia johtopäätöksiä, osa oikein suurin osa väärin. Kertomatta on myös jäänyt sekin, että ensimmäinen vaihtoehto ei suinkaan ollut koiran lopettaminen. Kun oli sovittu, että koira lähtee, se ei ensimmäiseksi tarkoittanut että koira kuolee. Sattuneesta syystä koiraa ei voinut tarjota lapsiperheeseen ja jäljelle jäi kolme vaihtoehtoa (vanhempia pariskuntia, tuttuja) joille tällaista ehdotin. Ehdotukseen kuului myös meikäläisen maksama ylläpito koiran koko loppuiän (ruuat, verot, lääkärit). Se, että he eivät voineet syystä tai toisesta koiraa ottaa, oli heidän ratkaisunsa enkä siitä heitä voi syyttää. Lopettaminen oli viimeinen vaihtoehto. Julkiseen "kaupitteluun" en lähtenyt.
Muutamia yleisiä kommentteja aiheesta kirjoitteluun. Ensinnäkin tarina on tosi. Toiseksi minä en ole kovin nuori, vaikka nuorin lapsi on 2v. Vanhempikin lapsi on (6v.) ja silloin myös tehtiin ko. "jos jotain tosi ikävää sattuu" -päätös. Se aika meni kuitenkin hyvin vaikka sekä koira että lapsi olivat silloin paljon vilkkaampia. Minulla on ollut koira n. 20 vuoden ajan joten luulen tietäväni jotain koiranpidosta. Tätäkään ei saisi ilmeisesti kertoa mutta ensimmäinen koira, myös kultainen noutaja, kuoli (lopetettiin) pahan kasvaimen aihettaman kärsimyksen vuoksi -90 luvun alussa. Molemmilla koirilla on myös metsästetty vesilintuja, joten ihan toimettomina ne eivät ole olleet niiden luontaisten viettienkään suhteen.
Tuskin 2v. lapsi edes tajuaa mitä on tapahtunut vai voiko joku lukijoista väittää muistavansa asioita, joita on tapahtunut teidän ollessa tasan 2v? Itse tilanteessa lapsi makasi mahallaan maassa ja koira oli päällä parin sekunnin ajan.
Kukaan ei ole puhunut sanaakaan siitä mahdollisuudesta, että koiralla olisi ollut mahdollisesti joku alkava sairaus (lonkat, selkäranka tms.) vaikka se ei vielä päällepäin näkyisikään. Ikäähän koiralla jo oli ja suurin touhuaminen hiipunut. Se on minusta yksi asiallinen teoria, jonka antoi puolituttu eläinlääkäri mutta sitäkään ei voi enää varmistaa.
Lasta en syytä tapahtuneesta enkä koiraa. Itseäni syytän ja vielä pitkään. Tapahtunut oli mielestäni puhdas vahinko. Joka päivä kyseinen asia on mielessä ja ottaa rajusti päähän.
Ennätysjahti? Kirjoitan palstalle ensimmäistä kertaa ja ennätyksistä viis. Jos ns. ennätyksestä saa jotain konkreettista, sen voi tällä puheella lahjoittaa lukijoiden haluamaan kohteeseen joka liittyy jotenkin eläimiin.
Lopetan kirjoitteluni aiheesta tähän ja toivon kaikille koiraihmisille hyvää kevättä ja parempaa tuuria kuin minulla oli, kaikki voi joskus mennä pieleen.
kirjottelu, lopettamisenhan hyvin osaatkin. Ei tollaset saa täältä mitään kannustusta. Ihmettelin kuinka tarinasi todellakin muuttuivat ja olitko muka välissäkin vastatessasi vielä paniikissa? Miksi kirjoittaa yleensäkkään tänne paniikissa ja miksi muka vielä oli paniikissa kun kaikki oli jo tapahtunut? Päätös oli tehty ja koira kuollut. Surullinen silloin luulisi olevan...
Ehkä sinun täytyy opetella ilmaisemaan itseäsi paremmin sillä todellakin jutuistasi sai sen kuvan että lopettamispäätös oli tehty jo aikoja sitten. Miksi et kertonut kaikkea heti, otit mieluummin vihat vastaan kertoessasi vain osan totuutta? Vai keksitkö kenties nytten vasta kunnon selitykset kun on aikaa kulunut? Pitäisihän sinunkin tietää että täällä suututaan heti jos kertoo asian hyvin itsekkäästi ja ympäripyöreästi kuvitellen että tekosi oli parasta mitä olla vaan voi!
Miksi ette muuten tutkineet koiraa ennen kuin tapoitte sen? Kovin sai yhdestä kirjoituksestasi sellaisen kuvan, niin kuin sanoit tappomeiningistä, mutta nyt yhtäkkiä kyse olikin vain muutamasta sekunnista, niikuin oli alussakin...! Muuttelet kokoajan tarinaasi ja olet hyvin epäuskottavan tuntuinen!
Jos olisit rakastanut koiraasi, olisit jaksanut kauemmin etsiä koirallesi kotia. Mitenkä niin ei julkisille markkinoille? Sieltähän minäkin oman kultsuni löysin, tosin sain sen ilmatteeksi, mikä onkin kohtuullista. Tämä perhe jaksoi nähdä vaivaa minuun tutustuessaan että varmistuivat koiran hyvästä tulevaisuudesta. Kultsuni kyläili usein luonani ennen kuin lopulta muutti tänne.
"Jos jotain sattuu päätös". Pitäisi miettiä jo ennen kuin ottaa koiran. Tuskinpa lapsia tehdessäsikään mietit niiden kohtaloa jos ne jotain tulevat tekemään? Yhtälailla myös koirasta on kannettava vastuu, vaikka se ei olisikaan lastesi veroinen. Koiraa ei noin vain heivata pois. Ei tainnut olla kovin tärkeä? Vaikka kuinka vakuuttelet koirataustaasi, et mielestäni vaikuta siltikään hyvältä ihmiseltä tarjoamaan eläimelle kotia.
Yrität selvästikkin puolustella vieläkin omaa käytöstäsi selittelemällä koirasi vanhuudesta. Onko sinulla hajuakaan kuinka vanhaksi koira oikein elää? Jotenkin ironisesti oli myös loppulauseessasi sanottu että toivottavasti muilla on parempi tuuri kuin itselläsi....itselläsi...itseäsi vaan ajattelet mutta koirallasi se vasta tuuri kävikin!!!
Vielä lopuksi tahdon sanoa, että epäilen sinua jo äitinäkin kun väität ettei lapsi muista. Sanoit myös ettei se tajua. En tiedä lapsesi älystä, mutta kyllä lapsi tajuaa ja oppii jo pienestä opitut asiat varsinkin jos ne on tapahtuneet kantapään kautta! Pelko on se asia, mikä lasta opettaa! Ja mitä muistamiseen tulee, niin kyllä monikin ihminen muistaa pitkällekkin asioita, myös minä, ja varsinkin traumaattisimmat. Teillähän oli sitä tappomeininkiä...
Jos ihminen ei selvästi muista, voi hän ainakin alitajuisesti muistaa. Ainakin serkkuni vielä tänä päivänä kaihtaa koiria kun pienenä rattaissa istuessaan sai kokea koiran hyökkäyksen...
Tutkiskele itseäsi!