Mistä sen tietää? Voiko rakastaa ketä vaan? En minä ainakaan.
Jo ala-asteella juoksin karkuun poikaa, joka halusi tanssia kanssani, koska itse en halunnut. Siitä kymmenen vuoden päästä luulin rakastuneeni mieheen. Tuo epätoivoinen rakastuminen ei ollut todellista, sen opin ajan kanssa. Hän lopetti orastavan juttumme toisen takia. Oli niitä minusta kiinnostuneita miehiä, mutta minua ei kiinnostanut, en antanut edes mahdollisuutta, en pystynyt, koska ei kiinnostanut. Olen vaikeasti ihastuva. Joko ihastun tai en, yleensä en.
Kyllästyin yksinäisyyteen ja päätin luopua kuuluisista kriteereistä. Aloin suhteeseen ystävämiehen kanssa. En rakastanut häntä missään vaiheessa romanttisessa mielessä, ajattelin että oppisin, mutta en oppinut. En rakastanut häntä, olin kaikkea muuta kuin onnellinen.
Ihastuin mieheen. Todella ihastuin. Ihastuin niin kuin en ole koskaan ihastunut. Minulle tuntemattomaan mieheen. Tuo mies valtasi ajatukseni niin, että oli pakko ottaa härkää sarvista. Tutustuimme. Ihastuin häneen yhä enemmän, syvästi..niin että itketti..itketti, koska en ole tottunut onnistumaan ja pelkäsin, pelkäsin menettäväni hänet.
Tarina on pitkä mitä sitten tapahtui. Lyhyesti sanottuna minä rakastuin. Hän on kaikkea sit' mist' aina haaveilin, enkä edes tiennyt haaveilevani. Hän onnistui täyttämään sen ainoan kriteerin, joka minulla todellisuudessa on, hän sai minut tuntemaan. Hän on niin samanlainen kuin minä ja silti sopivasti erilainen. Olemme tekemisissä. En juokse epätoivosena hänen perässään. En halua häiritä häntä. Haluaisin vain olla hänen lähellään. Jakaa elämäni hänen kanssaan.
Miksi?
Miksi toisille rakkaus ja sen eläminen on helppoa?
Miksi toiset joutuvat vain kärsimään rakkauden takia?
Miksi toiset saavat herätä aamulla rakkaansa vierestä ja toiset eivät?
Unelmistani suurin olisi herätä aamulla ja nähdä tuo mies vierelläni, vaikka sitten kuolat poskella tai hengitys haisevana..mutta hän olisi minun vierelläni. Millään muulla ei olisi väliä. Kaikkine vikoineen tiedän, että häntä rakastaisin. Koskaan en ole kokenut sanaa rakkaus niin helposti sanottavaksi kuin häntä ajatellessani.
Jo ala-asteella juoksin karkuun poikaa, joka halusi tanssia kanssani, koska itse en halunnut. Siitä kymmenen vuoden päästä luulin rakastuneeni mieheen. Tuo epätoivoinen rakastuminen ei ollut todellista, sen opin ajan kanssa. Hän lopetti orastavan juttumme toisen takia. Oli niitä minusta kiinnostuneita miehiä, mutta minua ei kiinnostanut, en antanut edes mahdollisuutta, en pystynyt, koska ei kiinnostanut. Olen vaikeasti ihastuva. Joko ihastun tai en, yleensä en.
Kyllästyin yksinäisyyteen ja päätin luopua kuuluisista kriteereistä. Aloin suhteeseen ystävämiehen kanssa. En rakastanut häntä missään vaiheessa romanttisessa mielessä, ajattelin että oppisin, mutta en oppinut. En rakastanut häntä, olin kaikkea muuta kuin onnellinen.
Ihastuin mieheen. Todella ihastuin. Ihastuin niin kuin en ole koskaan ihastunut. Minulle tuntemattomaan mieheen. Tuo mies valtasi ajatukseni niin, että oli pakko ottaa härkää sarvista. Tutustuimme. Ihastuin häneen yhä enemmän, syvästi..niin että itketti..itketti, koska en ole tottunut onnistumaan ja pelkäsin, pelkäsin menettäväni hänet.
Tarina on pitkä mitä sitten tapahtui. Lyhyesti sanottuna minä rakastuin. Hän on kaikkea sit' mist' aina haaveilin, enkä edes tiennyt haaveilevani. Hän onnistui täyttämään sen ainoan kriteerin, joka minulla todellisuudessa on, hän sai minut tuntemaan. Hän on niin samanlainen kuin minä ja silti sopivasti erilainen. Olemme tekemisissä. En juokse epätoivosena hänen perässään. En halua häiritä häntä. Haluaisin vain olla hänen lähellään. Jakaa elämäni hänen kanssaan.
Miksi?
Miksi toisille rakkaus ja sen eläminen on helppoa?
Miksi toiset joutuvat vain kärsimään rakkauden takia?
Miksi toiset saavat herätä aamulla rakkaansa vierestä ja toiset eivät?
Unelmistani suurin olisi herätä aamulla ja nähdä tuo mies vierelläni, vaikka sitten kuolat poskella tai hengitys haisevana..mutta hän olisi minun vierelläni. Millään muulla ei olisi väliä. Kaikkine vikoineen tiedän, että häntä rakastaisin. Koskaan en ole kokenut sanaa rakkaus niin helposti sanottavaksi kuin häntä ajatellessani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hieno viesti täytyy sanoa. Ainoa neuvo minkä voin antaa: Häiritse ihmeessä, ettei jää tekemättömäksi mitään, jota sitten myöhemmällä iällä tulee kaduttua. Joskus vaan tarvitsee tehdä se "Leap of faith". Vaikka siitä ei mitään sitten seuraisikaan, mutta ainakin olet koittanut.
Oli pakko ottaaihan selvää mitä tuo "Leap of Faith" tarkoittaa, en ollut siitä ennen kuullut.
Tämä tilanne on saanut minut jollain tavalla uskomaan "siihen oikeaan". Eihän kukaan ole voinut todistaa eikä kukaan tule sitä koskaan todistamaan onko se totta vai ei.
Ihastumiseni ei alkanut ensisilmäyksellä jo siksi koska olin ihastuessani varattu. Mutta ensinäkemästäni lähtien kolme vuotta sitten tuo mies on hitaasti mutta varmasti hiipinyt tajuntaani ja täyttänyt mieleni. Erosin aiemmasta suhteestani kauan ennen kuin arvasin tuohon mieheen tutustua. Tunteeni ovat kestäneet jo pitkään ja tuntuvat syvenevän päivä päivältä.
Usein minulla on vahva tunne, että löydämme takaisin toistemme luo ennemmin tai myöhemmin. Mutta joskus tulee pakokauhun hetkiä kun mieleni valtaa ajatus, että joudunkin elämään elämäni kokonaan ilman häntä. Uskoako tuohon yhteenkuuluvuuden tunteeseeni vai ei? Uskoako siihen oikeaan vai ei?
Voisiko olla mahdollista, että hän on minulle se oikea, mutta minä en olisikaan sitä hänelle?
Omalla kohdallani ja tällä elämänkokemuksella minun on todettava uskovani kyllä siihen oikeaan. Ja uskon sen olevan hän. Mukavan ihmisen kanssa keskusteleminen on aina mukavaa, mutta hänen kanssaan jutellessani minut valtaa yhä vain sanoinkuvaamaton hyvänolon tunne. Tunne josta en halua luopua...tunne jota en ole koskaan aiemmin tuntenut...tunne jonka kanssa haluaisin nukahtaa, koska olen viimein turvassa.
vahva tunne. Tunne jonka kokee vain hänen kanssaan,
Ihmeellistä, että juuri Hän, miljoonien joukosta.
Taitaa ap tuo rakkaus olla maailman vaikein asia, ainakin monesti siitä tulee sellainen.
Itse olen äärettömän huono rakastumaan kunnolla. Ihastuksia pieniä sellaisia tulee varmaan kaikille. Mutta omalla kohdallani ainakin on sellainen tuuri, että itse kun rakastun niin toinen ei rakastu tai sitten se joka minuun rakastuu niin minä en häneen samanlailla tunne. Aika harvinaista varmaan tuollainen, että olisi kummankinpuoliset tunteet tai no toinen voi laimeasti tykätä ja itse kuvittelet, että siinä on sitä suurempaa sielujen sympatiaa ja ymmärrystä jo pelkästä katseesta.Taitaa olla naisten harhakuvitelmia rakkaudesta.
Mutta ap kannattaa selvittää tunteita, jos sinusta ne kumminkinpuolisilta tuntuvat. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että toinen ei samoin tunne ja toisaalta voi vain nauttia jonkun ihailusta.