Mummo kuoli tänään syöpään. Tai no, oikeastaan siitä aiheutuviin sairauksiin. Tuli verenmyrkytys, joka sitten nosti tulehdusarvot niin korkealle, ettei mikään antibiootti enää tepsinyt. Nopea oli lähtö, maanataina sairaalaan, ja tänään sitten.. Rintasyövästä se lähti, piti olla homma hoidossa, kunnes löyty etäpesäkkeitä maksasta ja luustosta. Ne oli saatu hoidolla jo kuriin, mutta voimat loppui. Oltiin läheisiä hänen kanssaan, ja nyt on vähän outo olo, tyhjä, itkettää, mutta tiedän, että jos aloitan nyt, loppua ei näy vähään aikaan. On oltava vahva äidin ja siskon takia. Ihan varmasti viimeistään hautajaisissa kolahtaa. Hän ei ollut vanhakaan, 69 vuotta, rautainen rouva, monet koettelemukset selvinnyt. En oikeastaan edes tiedä miksi kirjoitan tänne, tuntui vaan siltä, että pakko. Kyllä muuttaa taas maailmankatsomusta tällainen, kuolema on kuitenkin niin kaukainen asia normaalissa elämässä. Taas osaa laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Onneksi ehdittiin eilen nähdä hänet ja muutama sananenkin vaihtaa. Ehdin silittää häntä ja sanoa hyvää yötä. Se on tällä hetkellä tärkeintä minulle.
Kuolema
Marjis
51071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse menetin läheisen mummoni teini-iässä ja silloin en halunnut surra sillä seurauksella, että surutyö kesti todella pitkään osaksi alitajunnan kautta unissani etc., joten kehotan suremaan silloin kun sen aika on, vaikka se tuntuisikin vaikealta. "Oikeampaa" aikaa surulle ei kannata odotella, sillä sellaista tuskin tulee. Vielä nyt lähes 3-kymppisenäkin hän on minulle läheinen ja on yhä olemassa minulle. Enää en sure, mutta kultaiset muistot aioin säilyttää koko elämäni.
Olen pian menettämässä toisen vanhempani vakavalle sairaudelle ja suru kolkuttelee jo ovia. Niin se elämä vaan menee, että läheisistä pitää luopua, senhän pitäisi olla luonnollista, mutta silti se vaan tuntuu aina ihan yhtä väärältä.
Voimia sinulle Marjis!
Vai alkuperäisen syövän jälkeen kolmannen kerran aktivoitunut sama syöpä?
Toivon voimia sinulle Marjis. Onneksi ehdit hyvästellä hänet.
Minun äidilläni on neljäs syöpä...pian kuolee.
Kyllä pitää itkeä ja pitää surra, mutta siihen ei saa jäädä olemaan. Jos et sure nyt, suru tulee myöhemmin. Kun olet surrut, ala muistelemaan hyviä asioita, katsele kuvia ja anna hänen siirtyä sydämeesi, niin, että jokainen ajatus hänestä on lämmin, hymyilevä läikähdys sydämessäsi... auttaa pitkälle elämässä.
Olen 45 nyt ja sairastuin rintasyöpään 44 vuotiaana, lapset alle 15 vuotiaita. Järkytys oli kova. Sain hoidot 6 sytostaattia ja 31 päivää sädehoitoa ja nyt viisi vuotta lääkitystä hormoonin estoon. Sulla on varmaan ihan hirveä ikävä häntä, tuska on kova mutta koita kestää, mitään muuta en voi sanoa. Äidillän aloitettiin sädehoito peräsuoleen kun omani loppuivat, olen ollut todella kovassa "prässissä". Kerroit että läheisesi maksassa oli etäispesäkkeitä, miten ne todettiin? Itselläni on koko ajan oikealla puolella vatsaa kipuja. Rankkaa on ollut ja ajatus syövästä on ollut joka päivä mielessä, siitä ei pääse mihinkään.....Hyviä jatkoja sinulle ja koita jaksaa