Concerta

Onko joku saanut Aspergeriin metyylifenidaattia? Jos, kuinka on vaikuttanut?
132201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen rikastunut.

Sitä ei saisi määrätä aikuisille pakkausselosteen mukaan.

Mut ihan kivoja viihdekäytössä.

Äänestä

virkeämpi olo, jaksan keskittyä, ahdistus vähentynyt, sos. suhteet toimii paremmin

Äänestä

Eräs lääkäri sanoi Asperger-potilaalle, joka valitti lääkityksen heikentäneen vointia. "Olette sairautenne paras asiantuntija". Tämä asenne rohkaisi potilasta, ja tämä uskalsi sanoa lääkärille: "Kun vahigossa jätin pillerin väliin oloni parantui". Lääkäri totesi, että autismiin, johon Aspergerkin kuuluu ei ole lääkitystä. Niimpä lääkäri heti vähensi lääkitystä - positiivisin seurauksin. Tarpeeton lääkitys poistettiin vähitellen kokonaan (http://assijorinat.blogspot.ru)

Äänestä

Juu, minäkin olen todella lääkeyliherkkä, jos näin asian voisi ilmaista enkä vielä ole kokeillut metyylifenidaattia vaikka olenkin siihen reseptin saanut. Jossain vaiheessa kokeilen, yleensä huomaan jo yhdestä tabletista pienimmällä mahdollisella annostuksella, kuinka se elimistööni vaikuttaa. Olen yleensä kieltäytynyt lääkityksistä eikä tällä hetkellä menekään kuin fluoksetiini ocd-oireistoon.

Äänestä

Mihin sinä K.E. tuota lääkettä tarviit? Keskittymisongelmiinko? Vai yleisen vireystilan nostamiseen?

Äänestä

Sitäpaitsi et oo -76 vaan -67 tietääkseni vaikkei kyllä uskois.

Äänestä

Ajattelin sen auttavan mm. juuri tuohon liialliseen omissa ajatuksissa olemiseen, jolloin koko ulkopuolinen maailma ikäänkuin unohtuu. Kävin juuri muistitesteissä eikä niissä löytynyt mitään, joka viittaisi mihinkään muistisairauteen, päinvastoin sain listojen, luettelojen sekä numerosarjojen muistamisesta viivästetystikin keskiarvoa paremmat pisteet.

Äänestä
  • ps. testeissä mitattiin kaikki mahdollinen muistista sekä kognitiivisesta kapasiteetista, testejä oli yhteensä noin 10 kappaletta ja ne kestivät eri päivinä useita tunteja yhteensä

    Äänestä

ps. jos joku tahtoo vaihtaa ajatuksia koskien tuota vanhusprojektia, minut edelleen saa kiinni osoitteesta [email protected]. Olen myös yhteistyössä muutaman neuropsykiatriaan erikoistuneen erikoislääkärin kanssa säännöllisesti eli jos jotain kysyttävää on, voin välittää kysymykset eteenpäin

Äänestä

Onko tuo hyvä lääke väsymykseen?

Äänestä
  • Kerron kun olen kokeillut lääkettä, pitäisi aika varmasti piristää paljonkin. Tosin lääkettä syödessä tulisi myös osata pitää säännöllisestä unirytmistä kiinni, ettei joudu ylikierroksille, joka rasittaa elimistöä eli lääkettä ei saisi ottaa iltaisin ja sitä tulisi ottaa vain tarvittaessa eli jos olet yksi kotona eikä tarvitse mitenkään erityisesti keskittyä mihinkään erityiseen tai hoitaa vaativia asioita ei sitä kannata ottaa silloin. Näin itse näkisin asian. Ja jos tätä lääkettä alkaa kokeilla, pitäisi ensin varmistua siitä, ettei ainakaan verenpaine ole jo ennen lääkkeen kokeilua korkea. Myöskään ko. lääkettä ei tulisi ottaa edes kokeiluun, mikäli on taipumusta psykoottisuuteen. Eli hyvin varoen tulee amfetamiinijohdannaisia lääkityksiä ottaa kokeiluun ja heti lopettaa jos vaikeita sivuvaikutuksia ilmenee. Ja mitään lääkettähän ei tarvitse syödä vaikka lääkäri määräisikin, vaan itse saa päättää mikä sopii itselle vai sopiiko mikään.

    Äänestä

Näin on näreet

Äänestä

Kuukauden kokeilujakson jälkeen Concerta vaikuttaa sopivan minulle. Sivuvaikutuksia ei ole tullut ja keskittymiskyky parantunut lääkkeen vaikutuksen alaisena eli pystyn hoitamaan asioita, joita ennen en ole pystynyt tai joiden hoitamiseen on mennyt kymmenkertainen aika normaaliin verrattuna. Pienin mahdollinen annostus 18 mg toimii, vaikutusaika noin 12 tuntia depottina. Olen pitänyt myös välipäiviä lääkkeenotosta, aina sitä ei tarvitse, jos esim. ulkoilee luonnossa, harrastaa urheilua jne. eli päivinä, jolloin ei tarvitse keskittyä mihinkään yksityiskohtiin sen tarkemmin.
Erityistä tarkkaavaisuushäiriötä ei ole todettu testein, mutteivät testit kerrokaan kaikkea mm. selviytymistä arjen tilanteissa. Itse tiedän minulla olevan olleen lapsesta asti vaikeuta kohdistaa huomioni tarkkaavuutta edellyttäviin tehtäviin, joten sain lääkettä kokeiluun. En myöskään koskaan ole käyttänyt lääkkeitä väärin, joten neuropsykiatrian yksikössä pyyntööni suostuttiin, mikä oli helpotus.
Sitä en ymmärrä, että lääkettä määrätään pienille lapsille, joihen aivojen kehitys on vielä kesken. Tästä olisi mielenkiintoista saada perusteluja jostain, erityisesti siitä, kuinka kehittyvät aivot reagoivat lääkkeenkäyttöön pidemmällä aikavälillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


assi -76 kirjoitti:

Onko joku saanut Aspergeriin metyylifenidaattia? Jos, kuinka on vaikuttanut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu