Pori näyttää olevan hyvin etenevä kaupunki Tuulipuisto sähkö voimaloiden laajentamisen osalta.
Porin Energia laskee sähkön siirtohintoja 1.11.2014, arvonlisäverottomia siirtomaksuja 10%.
Muonion Sähköosuuskunta 1.1.2015, korotti verkkopalveluhintoja. Siirtomaksuja korotettiin 6%.
Muonion kunnan valtuustolla oli ratkaistavaksi. Ylimuoniossa Miemukkavaaraan hyväksyttävän noin 9 tuulipuisto voimalan rakentaminen. Valtuusto päätti, että ei rakentamista hyväksytä, koska myllyt näkymisellä haittaisi erämaa vaeltajien, erämaa tunnetta. Poriin muuttanut Muoniosta mies. Ylimuoniossa Utkujärven rannalla vapaa- ajan asunnon omistaja oli tiukkasanaisesti tuulipuiston takana rakentamiseksi. Vaikka hänen huville näkyisi pyörivät myllyn siivet. Ylimuonion kyläläiset olivat rakentamisen kannalla, koska useat lämmittävät sähköllä asuntojaan. Syynä oli sähkölaskujen säästäminen tuulipuiston rakentamiseksi. Käsittävätkö Viasveden kyläläiset sähköhyödyt tuulipuistosta. Onko suuri osa vastustajista ei kylään kuuluvia. Kokous nimilista tuulimyllyjen sähkötilaisuudessa koottiin Viasveden tilaisuuteen osallistuvilta allekirjoitukset. Tyhjiin papereihin, vaikka vain osallistujien nimet. Mihin nimiä käytetään ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.