ei enää

Olen 19 vuotias lukiolainen. Olen ryypännyt lähes poikkeuksetta kaikki viikonloput jo yli 2 vuoden ajan. Jonkun aikaa olen usein vetänyt molemmat päivät ja lauantaina aloittanut joskus jo aamusta juomaan. Lähes joka juomakerralla olen ollut vähintään kohtalaisen vahvassa humalassa. Nyt viimeviikonloppuna join ulkomailta tuomiani viinoja kavereiden kanssa kaksi päivää putkeen. Aiheutin humalapäissään kotona (asun vanhempieni luona) satojen eurojen vahingot rikkomalla muutamia tavaroita. Nyt olen tehnyt päätöksen, että vähennän juomistani rankalla kädellä vaikka väkisin. Suuri syy juomiseeni on aina ollut kontaktin saaminen naisiin, mutta en halua vedota enää tuollaiseen syyhyn. Mielestäni minulla on lievä alkoholiongelma. Usein on vaikea lopettaa juomista illalla kesken, kun on päässyt vauhtiin. Aion olla nyt aluksi noin kuukauden täysin selvänä, jonka jälkeen voisin taas lähteä kierrokselle illaksi. Mielestäni itselleni sopivin vaihtoehto on juuri kerran kuukaudessa humalaan asti. En halua enää jatkaa nykyistä tahtia. Viimeksi syyskuussa sain oltua viikonlopun selvänä, mutta nyt minulla on täysin erilailla motivaatiota kuin ennen. Pitäisi myös alkaa keskittymään opintoihin, jotka eivät suju mitenkään toivotusti. Nyt pitää vain perjantaina saada ajatukset pois juhlimisesta.
6801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen 21 vuotias jätkä ja ottanut noin 17 vuotiaasta lähtien joka viikonloppu no ehkä pari viikonloppua vaan selviä ja arkena myös otan joskus ei tää näin voi jatkua......

Äänestä
  • Joskus käy niin hassusti että lyhyelläkin putkella saa haimatulehduksen, ja vaikka ennuste
    on yleensä hyvä - siihen voi myös kuolla.
    Se on jumalattoman tuskallinen tauti, ja vanhaan aikaan (mulla oli kolme) sairaalan hoitajat ja osa lekureistakin leikki kansankynttilää, eiä pätevää kipulääkitystä meinannut saada lainkaan.

    Doku mä olen vieläkin, mutta kuivat kaudet ovat pidentyneet huomattavasti - nytkin kohta puoli vuotta.
    Kyllä sitä dokaa voi, mutta pitäkää moposta kiinni. Te olette nuoria ja riskejä jatkiä, ettekä tiedä (vielä), mitä on tosi kankkunen.
    Sanotaan nyt kahden kuukauden hörpyn jälkeen,
    kun ikää alkaa olla n. 40 mittarissa.

    Siihen on kuollut moni jätkä - yleensä diagnoosi tosipaha akuutti haima, kammiovärinät ja sen sellaiset.
    Jos tulee kännissä huomattavan agressiiviseksi, brenkku kannattaa unohtaa kokonaan. Tämän tyypin kundeilla ainakin 60%sti häkki heilahtaa, ja siitä on lottovoiton tasoa oleva chanssi päästä irti.

    Mutta mikäs minä olen neuvomaan - piipahdin saitille pelkkää piruuttani.
    Yksi jyrkkä mielipide: AA-jengin jutut ovat täysin hörhölästä, dokujen Vartiotorneja.. Tietenkin se on individuaali juttu, mutta kahden käynnin jälkeen vedin lärvit ja painuin aamulla rystämään studaavin handuin bisseä.
    Ja kas kummaa, justiinsa mun perään tuli mun AA-jengin vetäjä kaverinsa kanssa. Samassa kondiksessa. Me istuttiin samaan pöytään.

    Äänestä

  • agency kirjoitti:

    Joskus käy niin hassusti että lyhyelläkin putkella saa haimatulehduksen, ja vaikka ennuste

    makeen kuullosta slangia mutta täyttä paska puhetta....AA-ssa ei 'vartioida' ketään ihmistä...toiseksi: AA-ssa ei ole mitään 'vetäjiä'kaikki siellä ovat vain alkoholisteja..turha tänne tuommoista paskaa on kirjoittaa, täällä on muitakin AA-laisia kuin minä ja jos he eivät korjaa sinun kirjoituksia niin minä lupaan tehdä sen.

    Äänestä

  • agency kirjoitti:

    Joskus käy niin hassusti että lyhyelläkin putkella saa haimatulehduksen, ja vaikka ennuste
    on yleensä hyvä - siihen voi myös kuolla.
    Se on jumalattoman tuskallinen tauti, ja vanhaan aikaan (mulla oli kolme) sairaalan hoitajat ja osa lekureistakin leikki kansankynttilää, eiä pätevää kipulääkitystä meinannut saada lainkaan.

    Doku mä olen vieläkin, mutta kuivat kaudet ovat pidentyneet huomattavasti - nytkin kohta puoli vuotta.
    Kyllä sitä dokaa voi, mutta pitäkää moposta kiinni. Te olette nuoria ja riskejä jatkiä, ettekä tiedä (vielä), mitä on tosi kankkunen.
    Sanotaan nyt kahden kuukauden hörpyn jälkeen,
    kun ikää alkaa olla n. 40 mittarissa.

    Siihen on kuollut moni jätkä - yleensä diagnoosi tosipaha akuutti haima, kammiovärinät ja sen sellaiset.
    Jos tulee kännissä huomattavan agressiiviseksi, brenkku kannattaa unohtaa kokonaan. Tämän tyypin kundeilla ainakin 60%sti häkki heilahtaa, ja siitä on lottovoiton tasoa oleva chanssi päästä irti.

    Mutta mikäs minä olen neuvomaan - piipahdin saitille pelkkää piruuttani.
    Yksi jyrkkä mielipide: AA-jengin jutut ovat täysin hörhölästä, dokujen Vartiotorneja.. Tietenkin se on individuaali juttu, mutta kahden käynnin jälkeen vedin lärvit ja painuin aamulla rystämään studaavin handuin bisseä.
    Ja kas kummaa, justiinsa mun perään tuli mun AA-jengin vetäjä kaverinsa kanssa. Samassa kondiksessa. Me istuttiin samaan pöytään.

    olin tänään ryhmän kokoontumisessa ja siellä tapasin kymmenkunta tyytyväistä ja suurinpiirtein onnellista ihmistä,normaalit ilot ja surut kullakin.heille ja minulle on auennut uusi elämä raittiina vain ryhmän tuella.kaikille se sovi.
    pääasia,että kaikki vielä kärsivät alkoholistit tietävät missä on apua saatavilla,jos se hetki koittaa.silloin hänet toivotetaan todella tervetulleksi.tiedämmehän kokemuksesta miltä tuosta ihmisestä tuntuu.)=

    Äänestä

Nii tohon mun juomiseen viikonloppuna kuuluu aina että perjantai ja launtai en osaa yhtä päivää ottaa kyllä masentaa elämässä ois niin paljon muutakin...

Äänestä

mutta sinulla ei ole "lievä alkoholiongelma". Juomisesi on selkeän alkoholistista. En sano, että suunnittelemasi ohjelma ei voisi onnistua, jonkin aikaa. Mutta raittiit jaksot elät hampaat kirskuen, mieli kireänä, sitä kuukauden karkkipäivää odottaen. Jossain vaiheessa homma taas repeää, todennäköisesti nykyistä pahemmaksi juomiseksi, koska paineita pääsee kertymään. Olet niin nuori, että sinulle on turha paasata alkoholistin vaihtoehdoista - juomisen hyvät puolet ovat vielä voitolla. Kunkin juomarin täytyy ottaa oma pohjakosketuksensa jonka jälkeen paraneminen vasta voi alkaa. Kokeneena ja nähneenä tiedän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Malibu kirjoitti:

Olen 19 vuotias lukiolainen. Olen ryypännyt lähes poikkeuksetta kaikki viikonloput jo yli 2 vuoden ajan. Jonkun aikaa olen usein vetänyt molemmat päivät ja lauantaina aloittanut joskus jo aamusta juomaan. Lähes joka juomakerralla olen ollut vähintään kohtalaisen vahvassa humalassa. Nyt viimeviikonloppuna join ulkomailta tuomiani viinoja kavereiden kanssa kaksi päivää putkeen. Aiheutin humalapäissään kotona (asun vanhempieni luona) satojen eurojen vahingot rikkomalla muutamia tavaroita. Nyt olen tehnyt päätöksen, että vähennän juomistani rankalla kädellä vaikka väkisin. Suuri syy juomiseeni on aina ollut kontaktin saaminen naisiin, mutta en halua vedota enää tuollaiseen syyhyn. Mielestäni minulla on lievä alkoholiongelma. Usein on vaikea lopettaa juomista illalla kesken, kun on päässyt vauhtiin. Aion olla nyt aluksi noin kuukauden täysin selvänä, jonka jälkeen voisin taas lähteä kierrokselle illaksi. Mielestäni itselleni sopivin vaihtoehto on juuri kerran kuukaudessa humalaan asti. En halua enää jatkaa nykyistä tahtia. Viimeksi syyskuussa sain oltua viikonlopun selvänä, mutta nyt minulla on täysin erilailla motivaatiota kuin ennen. Pitäisi myös alkaa keskittymään opintoihin, jotka eivät suju mitenkään toivotusti. Nyt pitää vain perjantaina saada ajatukset pois juhlimisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu