Elikkä kaverini alkoi seurustelemaan erään jätkän kanssa ja olemme olleet sitten isossa porukassa viettämässä perjantai-ja lauantai-iltoja yhdessä.
Eräänä kertana minulle esiteltiin ystäväni jätkän paraskaveri.. menimme sitten loppu-illasta ulos tupakalle ja jäimme kahden, jolloin yhtäkkiä tämä jätkä suuteli minua,
olin aivan ymmällä, kun en odottanut mitään sellaista. ja tästä kului pari tuntia jolloin minun oli aika lähteä, ja tämä jätkä tuli saattamaan minut ulos ja suuteli vielä minua..
no sitten kun näimme toisen kerran niin loppu-illasta olin jo hänen luonaan ja lopun voi arvata.. 3. kerralla ei tapahtunut mitään,, hän ei edes vilkaissut minuun.. 4 kerralla hän tuijotti minua kokoajan ja kutsui minua "rakkaaksi (huumorilla ymmärtääkseni) ja teki kaikkensa jotta minulla olisi kivaa.. ja kun sanoin yöllä lähteväni,, hän pyysi minua jäämään ja sanoi että voisin jäädä yöksi.. mutta ajattelin että on parempi lähteä ja lähdin ulos niin hän tuli perässä ja jälleen suuteli,, kysymyksenä on vaan että mitä hän meinaa ja ajattelee?! mitä pitäisi tehdä? kaverilleni hän oli sanonut että ei ole valmis seurustelemaan.!!! sain tämän jutun varmaan kuullostamaan joltakin 7luokkalaisen tarinalta mutta haluan saada teiltä mielipiteitä tai neuvoja.. ihmetyttää myös se kun jätkä ei pidä minuun mitään yhteyttä muuten esim kännykällä vaikka numerot on vaihdettu..

Vastaukset 1
Vanhimmat
No sen yhden perässähän se. Paras kun jätät huomioimatta mokoman ja keskityt omaan elämääsi.