9kk koira myydään koska aika ei riitä

mutta toisaalta joillein se on sitten onni. Nämä koirat kun lähtee sitten halvemmalla, jopa ilmaiseksi. Eikä sitä koirulia nyt seitsemässä kuukaudessa pilalle saa. Sen sijaan ehtinyt ensimmäinen omistaja opettaa sisäsiistiksi jo ja ehkä muitakin asioita saanut oppimisen alkuun. Hyvän koiruuden siitä murkkuikäisestä junnukoiruudesta saa, joka edellisen omistajan mielestä oli jo pelkkä rasite.

Edes tuo 7 vuotta ole vielä mikään paha, koirahan on vasta keski-ikäinen(ellei sitten ole joku irlanninsusikoira tmv iso ja lyhytikäinen). Moni etsii vanhempaa koiraa joka on päässyt yli häsläysikänsä. Jos allergia iskee 7 vuoden kuluttua, niin se iskee, ei sille mitään oikein voi. Tilanteen mukaan on pakko mennä. Pahimmillaan allergia voi olla hengenvaarallinen.

joopajoo....
joka tilanne on erilainen.
Eräällä tuttavallani on aina ollut koiria, tällähetkellä 2koiraa, ja lasta ovat toivoneet monta vuotta, 2-3vuotta juosseet kaikenlaisissa lapsettomuushoidoissa ja kun sen lopettivat niin pian olikin yllättäen tullut raskaaksi, ja saivat vuosi sitten kauan kaipaamansa lapsen. Nyt on lapsella alkanut tulla allergiaoireita, ja tuttavani on aivan kauhuissaan jos on allerginen koirille, allergiatestit pelottavat, koska tietävät että siinä tapauksessa joutuvat etsimään koirille uudet kodit! Pakkohan seon! Ei tuollaisessa tilanteessa oo muuta vaihtoehtoa!

toisenlainen juttu:
Hyvä ja rakas ystäväni, koiraihminen aina ollut. Piti koirista taukoa kun eka ja toka lapsi syntyivät, kun pelkäsi ettei aikaa riitä tarpeeksi koiralle. Nämä 2lasta kasvoivat kouluikään ja syntyi kolmaskin lapsi. Meni n.3vuotta ja pitkän pohdinnan jälkeen totesi että nyt koira sopii hyvin elämäntilanteeseen kun pienin lapsi ei enään vauva ja isommat jo niin omatoimisia. Ottivat siis koiran.
Välillä kun juteltiin oli huolissaan kun vanhempien lasten harrastusmenot lisääntyivät rutkasti, jotui vaihtamaan työpaikkaa reissuhommiin jolloin työpäivät lisääntyivät ja siis aika koiralle väheni. Sinnittelivät ja yrittivät parhaansa, mutta resurssit vain eivät sittenkään riittäneet. Minulla oli sillähetkellä vain 1koira ja nämä koirat tulivat hyvin toimeen, joten yhtenä päivänä kaverini vihdoin tunnusti että vaikka perhe rakastaa koiraa niin ovat vääränlainen perhe tällähetkellä koiralle ja ajanpuutteen vuoksi eivät olleet saaneet opetetuksi koiralle edes sisäsiisteyttä, koira oli tuolloin 10kk.
Joten minä otin koiran. Ja kuinka paljosta tuo koira olikaan jäänyt paitsi. Sille ei oltu opetettu mitään perusjuttujakaan. ja ajanpuutteen vuoksi ei ehditty lenkittää, ja siksikin koira tuhosi kotia, pissas jua kakkas joka paikkaan, joten päivisin jätettiin boxiin ja töitten yms jälkeen käytettiin kadun toisella puolen pikapissoilla ja taas boxiin kun perhe lähti menoilleen.
Ja tämä ystäväni ennen lapsia harrasti koirien kanssa, kävimme yhteisillä vaelluksilla koirien kanssa, koirat olivat aina hyvin koulutettuja.
Onneksi kaverini tunnusti ettei nyt pystynyt samaan kuin ennen ja luovutti koiransa 1kk minulle.
Mutta voi hyvänen aika sentään...
Eihän tuo koira edes osannut olla koira. Oli ollut meillä 5min kun jo seisoi keskellä keittiön pöytää ja kun toruin ja käskin pois niin katsoi hölmönä päälle eikä ymmärtänyt miksi en yhtynyt iloon, yritti vai heiluttaa iloisena häntäänsä, koiralle oli täysin uusi asia että siltä vaadittiin jotain. kun ollaan ahtaassa tilassa niin koira pyörii niinkuin pentutehtailijoiden koirat jotka ovat eläneet elämänsä häkissä jossa mahtui vain kävelemään ympyrää. Silloin tajusin että pitkä taival on edessä.Vuosi meni ennen kuin oppi sisäsiistiksi, ja vieläkin joskus käy salaa kuljetusboxissa eli omalla pedillään pissalla ja kakalla(outoa), 1v6kk meni ennen kuin alkoi vapautua ulkona, aluksi pelkäsi kaikkia ja kaikkea, eikä halunnut kävellä kuin noin 200m. ärhentelyt ruoasta, siihen pistin stopin heti alkuunsa, 2pvässä lopetti sellaiset uhittelut, mutta muuten kaikki koulutustilanteet olivat haastavia kun koira meni täysin lukkoon, ja alistui minulle eli heitttäytyi selälleen jos en heti silittänyt kun tuli luokse häntä heiluen. no ekaan vuoteen en opettanut mitään, poistin vain vääristä tilanteista ilman äänenkäyttöä, ja pikkuhiljaa luottamus alkoi kasvamaan, ja sitä kautta alkoi rohkaistumaan ulkonakin, ja emme lähteneet pelottavista tilanteista pois ennen kuin kodinvaihtajani rentoutui ja kävi esim haistelemassa pelottavaa kiveä, rohkea ja reipas toinen koirani opetti myös esimerkillään rohkeutta kodinvaihtajalle.
nykyään pystyn jo opettamaan koiraa, ja voi sitä riemua kun oppii esim jonkun tempun, kävelee vierellä hienosti, häntä ei ole enään koipien välissä, käymme pitkillä metsävaelluksilla ja molemmat tulevat luokse heti kutsuttaessa,ja kodinvaihtajani ei koskaan lähde niin kauas minusta ettei näkisi minua. Ei ryntäile, eli mm.odottaa ovella että minä menen ensin ja koira vasta vapaa käskyn jälkeen. Nykyään jo haistelee ja etsii piilottamiani herkkuja, kun aluksi ei osannut/tajunnut käyttää hajuaistiaan, ulkonakaan ei haistellut, pissas vain heti kun ulos pääsi. Eli opetin haistelunkin. Nyt koiralla on sääntöjä, säännöllinen elämänrytmi, paljon liikuntaa ja huomiota, leikkimistä toisen koiramme kanssa on juuri alkanut opettelemaan, tähän asti on kummissaan seurannut muiden koirien leikkejä. Koira pursuaa elämää, nauttii varsinkin vapaana juoksemisesta.
Ainut varjopuoli koirani elämässä on eroahdistus, koira on aivan sekaisin kun kaikki ihmisemme ovat poissa, onneksi 4ihmisen taloudessa aina joku meistä tulee kotiin niin ettei joudu olemaan pitkiä aikoja yksin!

nuo ovat ja todellakin on oikeasti niitä, jotka eivät tarpeeksi mieti paljonko se koiran pitäminen vaatii. Ja valitettavasti usein luovutaan koirasta sen ollessa murkkuiässä, kun ei osata eikä viitsitä tehdä sen kanssa töitä, jotka tietty pitäisi aloittaa jo pennun saapuessa taloon. Sitä olen aina ihmetellyt, kun esim. seitsen viikkoinen pentu tulee, niin sen ei anneta oikeistaan tutustua kehenkään ennen rokotuksia, mikä mielestäni on aivan älytöntä. Tosiasiahan on, että ne taudit voi tuoda vaikka itse kengän pohjissaan kotiin. Eihän kukaan ole seppä syntyessään, mutta kun ei edes vaivauduta tutustukaan eläimen pitoon. Siskonlikkani (opiskelija) hinkusi koiraa ja sanoin hänelle, että ei onnistu ilman, että eläin jää liian vähälle huomiolle. No annoin koirani hänelle hoitoon muutamaksi päiväksi ohjeiden kera ja hän päätyikin siihen, että siirtää koirahaaveet siihen asti, kun on ensin ammatti ja sitten oma koti. Hän hirvittävästi haluaa shelttiä ja onkin nyt löytänyt opiskelupaikaltaan perheen, joka kaipasi (pienen vauvan) vuoksi lenkitys apua. Nyt likka käy juoksemassa pari krt viikossa kahden sheltin kanssa semmosen 5 kilsan lenkin ja tutustuu rotuun näin paremmin. Itse suon koirilleni vähintään 3 tuntia/vrk ja viikonloppuisin 5 tuntia/vrk.

kohtaan reilumpaa luovuttaa se parempaan kotiin, jos ihan oikeasti ei ole aikaa täyttää sen tarpeita. Ei ole koiran elämää, jos joutuu aina olemaan yksin, eikä kukaan kerkiä lenkittämään ja leikkimään.

Tietysti, jos itse laiskana ottaa liian aktiivisen rodun, eikä perehdy tarpeeksi eri rotujen käyttötarkoituksiin, niin silloin voi syyttää vain itseään.

Hyvin tuttu kuvio ja koiria saa ihan liian helpolla jokainen kasvattajilta. Raha näyttelee pääosaa :(

Tiedän tosin perheitä missä tilan rajaaminen on ollut pelastus eli maaginen portti josta koira näkee alati laumansa vaan ei hetkellisesti pääse mukaan. Painotus toki että rajaus on hetkellinen ratkaisu ei pysyvä. Siinä vaiheessa jos koira joutuu jatkuvasti olemaan tarhassa tai portin takana niin luopuminen on aivan fiksu ratkaisu. Tässä kohtaa kuitenkin erityiseen painoarvoon nousee (jälleen) rodun, elämäntilanteen ja resurssien pohdinta. Ei kannata ottaa sitä ensimmäistä vastaan tulevaa koiraa vaan käyttää aikaa oikeanlaisen kasvattajan sekä yhdistelmän löytämiseen puoliksi suunniteltu on valmiiksi tehty. Kokeneillakin harrastajilla joilla ei ole perhettä on meinaa kentillä helisemistä koiriensa kanssa kun jalostus painottuu nykyään yhä tehokkaampaa ja vietillisempää suuntaa osin seurakoira roduissakin kun vastaani tuli FCI9-ryhmästä vastaan ilmoitus: vain HARRASTAVAAN kotiin! :D

Itsellä on kanssa nuori kodinvaihtaja kun omistaja luopui liiallisen kuumumisen vuoksi vaikka itsekin oli harrastaja/kasvattaja. Kiitin siitä entistä pitäjää että kertoi heti koiran ongelmakohdat niin tiesin hakea apua sekä alkaa työstämään sitä ja nyt 1,5 vuoden jälkeen käsissäni onkin helmi harrastuskaveri vaikka alkuun olisi moni sanonut kuoppakamaksi.
Summa summarum: luopuminen ei ole synti mutta rehellinen pitää olla uudelle kodille koiran plussista sekä miinuksista ettei joudu yllätysten takia uudelleen kiertoon!

No, ei koiraa voi laittaa tietenkään ihmisen yläpuolelle koskaan. Lapset eivät ole koskaan este koiralle tai työ yms. jos muka on niin sitä kutsutaan laiskuudeksi tai oman elämän hallitsemattomuudeksi. Jos näistä taudeista kärsii niin parempi kehittyä tai kärsiä mukisematta.

Minua surettaa erityisesti nämä vanhat koirat, jotka ovat ikänsä asuneet samassa ympäristössä, ja sitten kun ei olekaan enää mahdollista pitää koiraa niin myydään pois. Vanha koira menee ihan hämilleen ympäristön muuttumisesta, ja kestää kauan ennenkuin se tottuu uuteen perheeseen. Vanhaa koiraa, eikä mitään vanhoja eläimiä saisi myydä enää pois!

Niin, ei.. Mutta joskus on pakko tehdä näin.
Minun vanhempien kotona, perheessä on ollut n. 8 vuotta koira, joka tuli noin vuoden ikäisenä meille (myytiin, koska ei aikaa/jaksettu hoitaa). Se on veljeni metsästykoira. Myöhemmin veli muutti kotoa pois, mutta koira jäi meille. Me hoidettiin sitä muuten, mutta veli kävi aina syksyllä metsällä koiran kanssa. Minä pääasiassa koulutin sen mm. seuraamaan, ja kaikkia temppuja -enemmän tai vähemmän hyödyllisiä. Minusta kehittyi tavallaan sen toinen omistaja. Veljeä koira tietty totteli parhaiten, koska se metsästi koiran kanssa. Tietysti koira palvoo sitä parhaiten, joka antaa sen tehdä sitä mihin se on luotu.
No, vuodet vieri ja vanhemmat teki sukupolvenvaihdoksen. Koira muutti n. 9 vuoden ikäisenä veljelle. Paikkaan, jossa se kyllä oli käynyt(naapurustoon) mutta elämä olisi aivan erilaista. Erilainen ympäristö jne. Mutta ei koira voinut jäädä vanhaan kotiin, koska siellä olisi ollut vielä oudommat ihmiset vastassa, vaikka tuttu ympäristö toki olisi. Vanhempani eivät voineet ottaa koiraa uuteen väliaikaiseen asuntoon.
Noh... Viikonloppuisin minulla ja muilla perheenjäsenillä on mahdollisuus hoitaa ja käyttää lenkillä koiraa. Sen huomaa kaukaa, että koira ei oikeasti viihdy uudessa paikassa. Ei ei ei.. Onhan se aivan erilaista.
Kerran olin koiran kanssa lenkillä. Veli perheineen ei ollut kotona. Kun käännyttiin kotia kohti niin koira alkoi vastustella. Väkisin joudun kiskomaan koiran kotiinsa. Se jäi sydäntä särkevästi katsomaan minun perään kun lähdin pois.

Koira saa hyvää huolenpitoa, mutta kun uusi ympäristö ym. Se vain ei totu kovin nopeasti uuteen paikkaan.
Hyväähän tässä on se, ettei koira ole täysin tuntemattomien käsissä. Ja kuitenkin näkee meitä muita tuttuja.

Tässä sekava esimerkki, kun on pakko koira antaa toisiin käsiin.

Toi myymisjuttu..keskittyisi etsimään koiralle kunnon kodin ja lahjottaisi sitten. Uudella omistajalla voi olla monta mutkaa matkassa koiran eroahdistus vain yksi.