307-laatu !!!!

Ostin uuden Peugeot 307:n Tampereen Automaasta pari viikkoa sitten. Malli oli 1.6 XSI 3D. Auton luovutuksessa ajaessani autoa ulos hallista, pääsin pari metriä kun auto rupesi nykimään pahasti. Auto vietiin heti pikahuoltoon jossa sytytyspuolan todettiin olevan viallinen.
Seuraavalla viikolla autoon paremmin tutustuessani huomasin kauhukseni toisen takakaiuttimen puuttuvan, myös verhoilun ruuvit uupuivat.
Vilkkuviiksi on sökönä; rasahtelee eikä aina palauta.
Takapäästä kuuluu erikoista kopsotusta töyssyissä (ei kuulu vararenkaasta tai työkaluista yms.).
Sähköpeilit jäätyvät jo parin asteen pakkasessa eivätkä enää käänny normiasentoon. XSI:ssä peilit kääntyvät auton koria vasten --> onko ominaisuus suunniteltu Suomen talvioloihin??
Jarrut vinkuivat uudesta asti (autolla ajettu 640 km).
Kaikkein pahimpana: otin lisävarusteena spoilerin. Runkoon oli porattu reiät, jotka oli jätetty maalaamatta. Jo kolmen päivän päästä tutkiessani spoilerin kiinnitystä, huomasin huomattavan määrän ruostetta reiissä. Maalasin ne itse ja mainiteessani asiasta Automaan huollossa, sain kuulla että asennus oli tehty ohjeiden mukaisesti. Tämäkö on nyt 12 vuoden koritakuulle hyvää mainosta, kun spoileri olisi todennäköisesti parin vuoden kuluttua lentänyt tuulen voimasta irti???
Entisenä saksalaisauton omistajana luulin pääseväni eroon harmittavista pikkuvioista, mutta nyt niitä on siunaantunut aimo kasa. Ihastuin hyvään ajettavuuteen ja tyylikkääseen sisustukseen, mutta ostajaehdokkaille tiedoksi: miettikää laatua ja takuuaikaa --> mitähän jatkossa on luvassa näin lupaavan alun jälkeen...
PEUGEOT-MAANANTAIAUTOT KUNNIAAN! VIVE LA FRANCE!
275739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Terve!!
Et ole ainoa täällä maanpäällä. Itselläni oli 206 Gti pulisentoistavuotta. Siitä vaihdettiin kaksi kertaa alatukivarret. Mittaristo vaihdettiin( keräsi tuplasti ajokilometrejä.. ja heitti välillä kaikki mittarit nollaan ... ja toimi aina silloin ku huvitti. Sisustuksesta puuttui myös kiinnikkeitä. Kuskin puoleinen kajari oli jo valmiiksi rikki. Tuuletin vaihdettiin koska se piti 3 ja 4 asennossa semmoista meteliä että piti jo huutaa... oli kuulemma laakerit ,mennyt. Sivuairbagit sitten korjattiin ihan tehtaan pyynnöstä. Kuljettajan puoleisen ikkunan automatiikka ei toiminut( korjattiin). - 10 asteen pakkasessa heitti öljyt pihalle. - 20 astetta olikin jo sitten liikaa ettei enään jaksanut pitää lämpöjä. Tuulilasin automaatti pyyhin kulahti( korjattiin).Jarrut jumitti vähän koko ajan ja etujarrupalat piti vaihtaa jo 15000 km itse...
Ajeltuani 1.5 vuotta se riitti minulle pösöstä. Vaihdoin Nipponiin... kokeile sinä vaikka vaihtaa takaisin Saksalaiseen... Ranskan pelejä en enään kokeile.

Äänestä

Sekä vilkkuviiksi että perän kolina (vääränkokoiset pultit) ovat takuuseen korjattavia 307:n tyyppivikoja.

Näköjään joku muukin saanut maanantaikappaleen...

Äänestä

Elikkä pösön jos laittaa niin 406 hdi koneella, muista malleista on surullisia esimerkkejä näilläkin sivuilla.

Äänestä
  • Taitaa mallit 406 ja 306 olla kaikkien toimivimpia autoja pösöistä,kun ei oo tota vikalistaa kertyny siihen tahtiin kuin näistä muista malleista.

    Äänestä

  • 406 kirjoitti:

    Taitaa mallit 406 ja 306 olla kaikkien toimivimpia autoja pösöistä,kun ei oo tota vikalistaa kertyny siihen tahtiin kuin näistä muista malleista.

    307 on kiva auto ja meinasin hommata kesällä sellaisen. Kuitenkin jätin väliin koska lastentautien vaara on aina autossa kuin autossa. Paras pösö minulla on ollut (yhteensä 5kpl) 205 xs vm-88. Sillä tuli ajettua 270 tkm ja auto on liikenteessä vieläkin.

    Äänestä

  • Wanha GTI kirjoitti:

    Samoin aioin hankkia vuoden kuluessa 307:n, mutta mallissa esiintyneet lukuisat ongelmat yhdistettynä markkinoiden lyhyimpään takuuseen ovat saamassa toisiin ajatuksiin. Vaihtoehtoja vain on kovin vähän. Japseissa ei 190- senttinen saa kunnon ajoasentoa ja saksalaiset alkavat olla jo elinkaarensa loppupäässä, ensimmäisenä taitaa tulla markkinoille näistä uusi Golf ja sekin vasta parin vuoden kuluttua.

    Äänestä

  • 307:ää harkinnut kirjoitti:

    Minulla on vaihto edessä aivan lähikuukausina ja 307 vaikutti parhaalta vaihtoehdolta ja koeajot olivat todella lupaavia.

    Täällä on kuitenkin useampikin henkilö sanonut, että maanantaikappaleita riittää varsin monelle ja auton laatu ei muutenkaan olisi 206:sen ja 406:sen tasolla. 206:sen karmean laadun tuntien verrattuna esim. Clioon ovat ostoaikeeni kuitenkin aika jäässä. Hyvä tuttuni on Peugeotin korjaamolla töissä ja hän kuitenkin väitti kovasti, että uusia 307:skoja ei ole korjaamolla juuri näkynyt.

    Hyvä vaihtoehto olisi ainakin Focus mutta sekin tuli jo vuonna 98. VW:ssä on kuuleman mukaan vikoja ja paljon. Uusi Golf tulee vuonna 2003.
    Japsit ovat ylihinnoiteltuja ja tylsän tuntuisia.

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Kommenttina tuohon vikaherkkyyteen: itselläni on Golf ja kyllä siinä uutena oli muutamia vikoja mm. lukot ja ovikytkimet ja pissapojan letkun irtoilu. Olen ajanut nyt 2.5v ja vikoja ei ole enää esiintynyt takuuajan loputtua. Lukko-ongelmatkin ratkesivat omatoimisella voitelulla.

    307 varmaan paranee ajan myötä mutta en menisi ihan vielä ostamaan sitä. Sama homma Golfissa kun se ilmestyy 2003. No, sama homma itse asiassa kaikissa merkeissä kun tulee uusi malli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    307 etulokarit olisi muovia?!? Pitääkö paikansa?
    Jos pitää, voivat olla ilketä kovilla pakkasilla.
    Mutta eihän niitä sentään täällä päin ole :-)

    -Theo-

    Äänestä

  • Theo kirjoitti:

    307 etulokarit olisi muovia?!? Pitääkö paikansa?
    Jos pitää, voivat olla ilketä kovilla pakkasilla.
    Mutta eihän niitä sentään täällä päin ole :-)

    -Theo-

    Konepelti alumiinia ja lokasuojat, puskurit ja helmat komposiittimateriaalista. Palautuu kuulemma "alkuperäiseen muotoonsa kolarin jälkeen". Olisi hauska nähdä kuinka hyvin.

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Minulla on vaihto edessä aivan lähikuukausina ja 307 vaikutti parhaalta vaihtoehdolta ja koeajot olivat todella lupaavia.

    Täällä on kuitenkin useampikin henkilö sanonut, että maanantaikappaleita riittää varsin monelle ja auton laatu ei muutenkaan olisi 206:sen ja 406:sen tasolla. 206:sen karmean laadun tuntien verrattuna esim. Clioon ovat ostoaikeeni kuitenkin aika jäässä. Hyvä tuttuni on Peugeotin korjaamolla töissä ja hän kuitenkin väitti kovasti, että uusia 307:skoja ei ole korjaamolla juuri näkynyt.

    Hyvä vaihtoehto olisi ainakin Focus mutta sekin tuli jo vuonna 98. VW:ssä on kuuleman mukaan vikoja ja paljon. Uusi Golf tulee vuonna 2003.
    Japsit ovat ylihinnoiteltuja ja tylsän tuntuisia.

    Minulla on 307Hdi, ajettu 23tuhatta, korjaamo käyntejä useita ja vielä korjaamattomia vikoja mm.vilkun katkaisija ja jäähdytys puhaltimen pienenpi nopeus ei toimi, takapää kolisee ja jarrut vinkuu, -5:n asteen pakkasesta ei tahdo lähteä käyntiin. Autoon on vaihdettu ruiskun suutin ja ohjausboxi jne...Mitähän vielä ehtii ennenkuin vuosi tulee täyteen.

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Minulla on vaihto edessä aivan lähikuukausina ja 307 vaikutti parhaalta vaihtoehdolta ja koeajot olivat todella lupaavia.

    Täällä on kuitenkin useampikin henkilö sanonut, että maanantaikappaleita riittää varsin monelle ja auton laatu ei muutenkaan olisi 206:sen ja 406:sen tasolla. 206:sen karmean laadun tuntien verrattuna esim. Clioon ovat ostoaikeeni kuitenkin aika jäässä. Hyvä tuttuni on Peugeotin korjaamolla töissä ja hän kuitenkin väitti kovasti, että uusia 307:skoja ei ole korjaamolla juuri näkynyt.

    Hyvä vaihtoehto olisi ainakin Focus mutta sekin tuli jo vuonna 98. VW:ssä on kuuleman mukaan vikoja ja paljon. Uusi Golf tulee vuonna 2003.
    Japsit ovat ylihinnoiteltuja ja tylsän tuntuisia.

    kirjoitit: "Japsit ovat ylihinnoiteltuja ja tylsän tuntuisia." Kerrotko miksi uusi corolla on ylihinnoiteltu?

    Huonot vakiovarusteet vai missä suhteessa corolla on pösöä kalliimpi?

    Äänestä

  • 406 kirjoitti:

    Taitaa mallit 406 ja 306 olla kaikkien toimivimpia autoja pösöistä,kun ei oo tota vikalistaa kertyny siihen tahtiin kuin näistä muista malleista.

    Siltä tuo vaikuttaa ettei pösö osaa tehdä kuin kusisia koppimopoja. 607 on ollut elämäni huonoin auto"investointi" reippaalla marginaalilla.

    Äänestä

  • 406 kirjoitti:

    Taitaa mallit 406 ja 306 olla kaikkien toimivimpia autoja pösöistä,kun ei oo tota vikalistaa kertyny siihen tahtiin kuin näistä muista malleista.

    kyllä meikäläisenkin 406 on ollut vikoja suhteellisen paljon ei tosin mitään isoa.Mutta se palvelu jonka olen saanut(puhun nyt automaa herttoniemen pikahuollosta)on kyllä vailla vertaansa autoalalla.Ne käynnit jotka olen joutunut suorittamaan kyseisessä paikassa ovat osaltani olleet todellista nautintoa jos nyt auton korjausessa voidaan tällaista sanontaa käyttää.Kaveri(Ari nimeltään)näyttää nauttivan asiakkaan palvelemisesta muullakin tavalla kun pelkästään korjamalla auton kuntoon,hänellä tuntuu kiireestä huolimatta olevan aikaa jopa pitää pieniä myynti puheita työn lomassa.Siinä sivussa unohtuu nämä surullisen kuuluisat autoilun kulut,ei tule usein edes mietittyä oliko kallista vai halpaa.Tämä palvelu minusta korvaa kyllä osan laatupoikeamista.Hyvää jatkoa kaikille toivoo muitakin merkkejä kokeillut!

    Äänestä

  • Antti kirjoitti:

    Minulla on vaihto edessä aivan lähikuukausina ja 307 vaikutti parhaalta vaihtoehdolta ja koeajot olivat todella lupaavia.

    Täällä on kuitenkin useampikin henkilö sanonut, että maanantaikappaleita riittää varsin monelle ja auton laatu ei muutenkaan olisi 206:sen ja 406:sen tasolla. 206:sen karmean laadun tuntien verrattuna esim. Clioon ovat ostoaikeeni kuitenkin aika jäässä. Hyvä tuttuni on Peugeotin korjaamolla töissä ja hän kuitenkin väitti kovasti, että uusia 307:skoja ei ole korjaamolla juuri näkynyt.

    Hyvä vaihtoehto olisi ainakin Focus mutta sekin tuli jo vuonna 98. VW:ssä on kuuleman mukaan vikoja ja paljon. Uusi Golf tulee vuonna 2003.
    Japsit ovat ylihinnoiteltuja ja tylsän tuntuisia.

    Tervehdys!

    Ystävälläni on farkkudieselFocus. Takuuhuoltoon vaihdettu jo vetoakselit, putkistoja, yms... Ajettavuudeltaan kuulemma hyvä, lapsuuden vaivoja ollut yllättävän paljon. Ei silti, itsellä vm -96 406:nen ja kyllä siinäkin pikkuvikaa on piisannut. 406:nen ollut kuitenkin tien päällä paras minkä olen löytänyt. Testannut olen parikymmentä...

    Äänestä

Saitko peilit itse kuntoon? Iski, perkele, 607:n peileihin sama juttu tänään.

Äänestä
  • rasvaa peilien liukupinnat jollakin erittäin notkella voitelu/puhdistusaineella esim punainen
    prf,rasva hylkii hyvin kosteutta.itselläni on toiminut rasvauksen jälkeen hyvin.

    Äänestä

  • 307 kirjoitti:

    rasvaa peilien liukupinnat jollakin erittäin notkella voitelu/puhdistusaineella esim punainen
    prf,rasva hylkii hyvin kosteutta.itselläni on toiminut rasvauksen jälkeen hyvin.

    Peili muljahtikin jo paikoilleen ja pelittää. Seuraavassa huollossa poistatan kyllä sen kääntelyn keskuslukituksen yhteydessä.

    Äänestä

Muuten Automaa Tampereesta sen verran, että itse kyllästyin heidän "huoltopalveluunsa" ja olen käyttänyt pösöni Valkeakoskella pienemmällä huoltamolla, joka on pösön merkkihuolto. Huolto pelaa, ja jokainen huolto on selvästi edullisempi kuin Automaassa.

Äänestä

Käväisin joulun aikaan Kainuussa, jossa oli 25 astetta pakkasta. Uuden (2 kk) Peugeot 307:n lämmöissä (tutulla) oli suuria ongelmia - Peugeotin ikkunat eivät kuulemma tahtoneet pysyä sulina.

Äänestä

Kannattaapa työntää kättään vapaaehtoisesti paskaan... Hanki Toyota niin pääset niistä pikkuvioista joista halusit eroon.Ranskalaiset eivät tunnetusti osaa tehdä kuin patonkia!
Citicoissakin on niin kosteusarat sähköjärjestelmät että meno katkeaa jo
sadepilven ilmestyttyä taivaanrantaan...

Äänestä
  • Uskomatonta paskaa!!!!

    Tuo tojoskin omistava levyseppähitsaaja ei ole tuulipukunsa hupun alta edes nähnyt Peugeotia tai Citroenia saati sitten ajanut tai omistanut.
    Ei puhu kokemuksesta.

    Älykkyys ja ennakkoluuloisuus eivät kulje käsikädessä!

    Äänestä

  • voin sanoa yhden tojon, nissukan ja nyttemmin pösön omistajana,
    että kyllä noilla kaikilla pääsee pisteestä A pisteeseen B.
    Toisilla vain mukavemmin ja virkeänä :-D

    Pösö on ollut omistuksessa niin vähän aikaa, että viosta en
    vielä tiedä. Eiköhän se oikkunsa näytä joskus :-(
    Täytyy kyllä sanoa, että ei japanilaisissa ole minun kohdalle
    sattunut viallisia yksilöitä ja luotettavia ovat olleet. Olivat
    molemmat japani autoja, ei EU. Kaverin taistelua Opelin kanssa
    olen seurannut sivusta ja päätynyt lopputulokseen: - Opeli on
    halpa ostaa, tosi kallis pitää.... tosin Ford taitaa olla kanssa
    kallis pitää.
    No toisaalta ne varmaan siirtyvät 2v takuuseen, niin eiköhän tule
    omistajille halvemmaksi :-)

    Pääasia on, että kukin on valitsemaansa merkkiin tyytyväinen ja
    hyväksyy sen pienine vikoinen. Aivan kuin oman siippansakkin.
    Tulihan taas vuodatettua....

    -Theo-

    Äänestä

  • Peugeot 405 SRI kirjoitti:

    Uskomatonta paskaa!!!!

    Tuo tojoskin omistava levyseppähitsaaja ei ole tuulipukunsa hupun alta edes nähnyt Peugeotia tai Citroenia saati sitten ajanut tai omistanut.
    Ei puhu kokemuksesta.

    Älykkyys ja ennakkoluuloisuus eivät kulje käsikädessä!

    Tulipa tökkästyä arkaan paikkaan...!)
    Anteeksi.Saat ajaa millä haluat.
    P.S.-Joko on takatukivarsien laakerit vaihdettu!)

    Äänestä

  • Mä kirjoitti:

    Tulipa tökkästyä arkaan paikkaan...!)
    Anteeksi.Saat ajaa millä haluat.
    P.S.-Joko on takatukivarsien laakerit vaihdettu!)

    Olen omistanut 2 Peugeot 405:sta samoin kavereillani on tai on ollut yhteensä 4 Peugeot 405:sia, kaikki juuri niitä vuosimalleja joissa taka-akselin pitäsi hajota tiesuolan seurauksena.
    Yhteenkään ei ole vaihdettu taka-akselia, sen sijaan kaikissa on rasvanipat taka-akselilla.
    Yhtään sähkövikaakaan ei ole ollut. No onhan se ihmeellistä!

    Äänestä

307: n tankki posahti ( tuulilasi.fi ) palovarmasti vuoden auto?

Kommentoi aloitusta

307 kirjoitti:

Ostin uuden Peugeot 307:n Tampereen Automaasta pari viikkoa sitten. Malli oli 1.6 XSI 3D. Auton luovutuksessa ajaessani autoa ulos hallista, pääsin pari metriä kun auto rupesi nykimään pahasti. Auto vietiin heti pikahuoltoon jossa sytytyspuolan todettiin olevan viallinen.
Seuraavalla viikolla autoon paremmin tutustuessani huomasin kauhukseni toisen takakaiuttimen puuttuvan, myös verhoilun ruuvit uupuivat.
Vilkkuviiksi on sökönä; rasahtelee eikä aina palauta.
Takapäästä kuuluu erikoista kopsotusta töyssyissä (ei kuulu vararenkaasta tai työkaluista yms.).
Sähköpeilit jäätyvät jo parin asteen pakkasessa eivätkä enää käänny normiasentoon. XSI:ssä peilit kääntyvät auton koria vasten --> onko ominaisuus suunniteltu Suomen talvioloihin??
Jarrut vinkuivat uudesta asti (autolla ajettu 640 km).
Kaikkein pahimpana: otin lisävarusteena spoilerin. Runkoon oli porattu reiät, jotka oli jätetty maalaamatta. Jo kolmen päivän päästä tutkiessani spoilerin kiinnitystä, huomasin huomattavan määrän ruostetta reiissä. Maalasin ne itse ja mainiteessani asiasta Automaan huollossa, sain kuulla että asennus oli tehty ohjeiden mukaisesti. Tämäkö on nyt 12 vuoden koritakuulle hyvää mainosta, kun spoileri olisi todennäköisesti parin vuoden kuluttua lentänyt tuulen voimasta irti???
Entisenä saksalaisauton omistajana luulin pääseväni eroon harmittavista pikkuvioista, mutta nyt niitä on siunaantunut aimo kasa. Ihastuin hyvään ajettavuuteen ja tyylikkääseen sisustukseen, mutta ostajaehdokkaille tiedoksi: miettikää laatua ja takuuaikaa --> mitähän jatkossa on luvassa näin lupaavan alun jälkeen...
PEUGEOT-MAANANTAIAUTOT KUNNIAAN! VIVE LA FRANCE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu