kilpailutuksen tarjouspyynnöt lähettämisessä vitkuteltiin
Miksi?
metsamaapv1
27257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Maallikot emme ymmärrä näistä mitään, onneksi meillä VIISAAT päättäjät kuten Jaana, Esko, Pauli jne, joiden huostaan meidän on hyvä jättää huolemme, hyvä tästä tulee.....
joko se "Paulikin on saanut ylennyksen..
ty terävä pään väki Kärsämäellä, joilla tyhmyyden lisäksi päässä on myös kusta. Siksi, että henkilökunta luovutetaan1.1.2015 suurelle pelastavalle Attelle ja kilpailutuksessa edellytettiin myös palvelujen järjestämisen lisäksi henkilökuntaa!! Näin ollen muilla tarjoajilla ei ole henkilökuntaa, muilla kuin Atella!!! Ja maailma pelastuu. Ja tietenkin persenaama Hokkasella pukamat näkyy kun "hymyilee".
onko se Atten hlö-kunta entinen poispotkitulla ohennettu pitkän kokemuksen ja erittäin pätevällä ammati- osaamisella olevat hoitajat, nekö on attelle lahjoitettu?
Siltä näyttää että kunnanjohtaja meidät hoitajat omistaa. Onneksi meillä on ammattiliitot apuna.Muuten ollaan kuin ajettava karjalauma. jossa pitäisi olla suu kiinni. Ne jotka pystyy lähtee muualle töihin. Selänteeseen ja kalliooon.
Huomenta nimimerkki "hoitsu112". Eivät ay- asiat noin huonosti kuitenkaan ole. :) Suomessa on onneksi voimakkaita ammattiliittoja jotka toimivat erittäin menestyksellisesti julkisella, etä yksityisellä sektorilla ajaen työntekijän asiaa. Elämme "sopimis" yhteiskunnassa ja ammattiliitot varsin hyvin tietävät sen. Olen todennut jo monta kertaa aiemminkin, että Suomalaiset ammattiliitot eivät ole niin puhtaita pulmusia ja pelastavia enkeleitä niin kuin jäsenet niistä sinisilmäisesti uskovat.
https://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswo
Ensin kehut ammattiliitot ja sitten haukut.
Olisko 7 hoitsua siirtynyt muualle?
meni enemistöllä hitaalla sytytyksellä saada porukka kokoon ja ymmärtämään "tilanne, mutta se oli jo hätä sessio ja lapsi on happikaapissa
joo poijjaat, MO tuomion kautta viimeinen sana on T-talo&co, myös uuteen kilpailutuksen tulokseen
niin k-imbyet, T-talo pitäisi jo olla ilman kilpailutusta hommissa
T-talo pitäisi jo olla ilman uutta kilpailutusta hommissa
..Nämä on korkiampia asijoita joita me ei ymmärretä, ooes parempi jättää niille joilla on valtuuvet asijoittenn hoitoon.. persut aina valittaa kun ovat hopialla
alusta meni puihin ja kärsämäki palautettiin selänteeseen jonka kautta yrittivät attendonsa saada mikä meni edelleen puihin ja sitten attendon piti aloittaa vuoden alusta ja sekin meni metsään. Missä ne sinun korkeat asiat oikein ovat kun kaikki on menny perseelleen ja sinä niitä täällä mustamaalaat päivittäin jotka yrittivät kaiken edellisen välttää?
hallituksen kokouksessa ehdottaa että uusi sopimus olisi vain 2 vuotta optiovuodet siihen päälle mutta hyvävelit junttasi senkin.
Eipä nuissa oo paljo ymmärtämistä. Päättäjille tulee asiat selviämään että ei sitä ihan kaikkea ominpäin tehdä, tai Attendon kanssa.
Nämähän menee nopeutetulla aikataululla, hankintayksikön mukaan.
sopimuksella on hyväksyntä? http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/lakiasiat/juupajoki-sai-hankkia-sote-palvelut-valiaikaisesti/
siis ja kun ja sillälailla, että tuota jotta, misä vaiheessaa yskäsee ensimmäisen kilpailutuksen voittaja Terveystalo coucoucou
tietenniisä vahtoopi et mihin hintoihin 2-kilipailu nostaa urakkaa ja lasaattaa laskun lankijaamaan
ooha se varmoo, en ilikijä sanua pahasti k-johton toimista muuta kun että niin syvä'ltä että hyvvee tekköö, hys´hyys neo salattuja sisäisii asijoit joist eii halkastua sisään menevää saa mennä loihtimaan, onneksi sanavalikoomani on rajotettu-ja ymmärrys, etten loukkaanu vastapuolen sanomisesta, kun he usuttaa sijootus mielessä panna kakkoseen ja kiinaan, oeshaa se kokemus shinänsä vaan ei rahat riitä kansaainväliseen peluuseen ja se kakkosen kokemus ois sekin nyt laen mukkaan sisäistettävä ja otettava, kun minuu nii innohostahh se politikon tukanleikkaaja, kun HÄN punahuulisarvikuono essiintyy Tv ja sillä oikianpolisella suupielell jännästi venyttää aivan kuin avatuis sanojen esiin panolle, seoonkii niin sexyä että saan kiksejä joka kerta ja peräöljyt vaihtoon ja pyykkiä lissee, vaee mitäpä ei tekis SiniValkoisenIsänMaan hyväks, niih mitäpä ei tekish.
niin! "miksi"? jätettiin portti auki, rva kj, miksi? jätettiin kunnan portti auki 2 vko.si
nämä on korkiampien käsitysten asijoita joitei pitäs siviili rohkeuvella mennä irvuilemmaa, saatta tulla syyte kunnian loukkuuksesta
voin rakentaa persuille oikian erämaa- loukun, asetetaan se kunnantalon ovenpieleen kynnykselle johon syötiksi pannaan kreikka miljaardi -avustusrahat tuhannen euron teko- seteleinä, ne ku persut on niin rahan ahneita, eetei etes muutamaa mamuja voi avustaa taxikyytillä peltomarkettiin
Voi sinua raukkaa. Eikö kotona ole jo pienenä opetettu että kohtele toista niinkuin haluat itseäsi kohdeltavan. Auta aina heikompaasi.
Ei rauhanyhdistyksellä näin opetettu, vaan kuseta heikompia.
seoo nyky keskusta vahvennetulla Laestaatioolla piilo ikl