Onko

Autismin tai Aspergerin diagnosoinnissa olennaista se, ettei ole HALUA vuorovaikutukseen vai se, että siinä on PUUTETTA tai VAIKEUTTA? Itse olen aina ajatellut, että nimenomaan jälkimmäinen, mutta toiset sanovat ettei voi olla Autismin kirjolainen, jos haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

usein päällekkäin. Poikkeavasta vuorovaikutuksesta seuraa usein se, että muut pitävät outona ja Autismin kirjolainen saattaa vähitellen menettää motivaationsa vuorovaikutukseen, vaikka sitä kenties olisikin alun perin ollut. Kun kerran ei ole kykyä ottaa kontaktia sopivalla tavalla, moni pysyttelee mieluummin taustalla tai eristäytyy. Tai vaikka motivaatiota olisikin, niin ihmisten kanssa oleminen vie niin paljon voimia ja energiaa, että tarvitsee vastapainoksi myös paljon omaa aikaa.

Toki moni autisti voi olla näennäisesti hyvinkin sosiaalisesti taitava, mutta se on valepuku ja uuvuttaa ihan hirveästi.

Äänestä
  • Totisinta totta. Itse en tahdo olla kovinkaan usein ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa irl siksi, koska tilanteet kuormittavat ja rasittavat ihan liikaa ja väsyn hetkessä,eli siksi, koska pitää yrittää pystyä toimimaan eri tavalla, miten yleensä rentoutuneessa tilassa eli omana itsenään tahtoisi toimia. Mikäli ei toimi näin, tulee ristiriitoja, joista selviytyminen puolestaan syö loputkin voimat. Siksi useimmat autisminkirjoon kuuluvat ainakin osittain tahtovat olla pääosin yksin suurimman osan aikaa. Myös yliherkkyydet esim. valolle, äänille jne. vaikeuttavat keskittymistä sosiaalisessa kanssakäymisessä eri tilanteissa ja kukapa tahtoisi aiheuttaa itselleen ylimääräistä stressiä. Jossain vaiheessa nuorempana kun onnistuin jonkin aikaa olemaan työelämässä, jouduin päivittäin käymään työpaikan vessassa "nukkumassa" aina välillä eli pitämässä taukoa hiljaisuudessa ihan kaikesta mitä päivän aikana oli tapahtunut.

    t. Aspergerinfo/K.E.

    Äänestä

Toivottavasti aloittaja ei ole tekemässä missään yliopistossa tai vastaavassa tutkimusta aiheesta, koska mie tein sen jo enkä ole antanut lupaa ilman lähdeviitteitä käyttää aineistoani julkiseen levitykseen.

Äänestä

assi ja tykkään kyllä sosiaalisista tilanteista, jos niissä on jokin selkeä aihe, jota käsitellään ja/tai jolla on jokin merkitys. Sen sijaan "tyhjänpäiväinen rupattelu", joka on nopeatempoista ja hyppii aiheesta toiseen - ei kiitos.

Äänestä
  • Juuri noin! En voi sietää tyhjänpäiväistä rupattelua enkä osaa small talkia tippaakaan ja jos ei ole kiinnostava aihe johon motivaatiota en muista koko keskustelutilanteesta mitään. Keskittymiskykyni herpaantuu. Sen sijaan voin pitkiäkin aikoja keskittyä asioihin jotka minua kiinnostavat, ja ne jotka kiinnostavat, niistä tiedän ihan kaiken ja tahdon jutella eli sosiaalisen kommunikaation onnistuminen perustuu ainakin omalta osaltani pääosin asiapitoisen tiedon käsittelyyn, toisaalta jos tahdon rentoutua voin myös jutella niitä näitä joskin aika pitkälti yksikseni, koska muita ei kiinnosta tällainen yksipuolinen "vuorovaikutteisuus":

    Äänestä

Suurimmalle osalle ihmisistä ei ole väliä, mistä puhutaan - pääasia että ylipäätään puhutaan. Assit sen sijaan haluavat syventyä asioihin kunnolla ja käsitellä ne loppuun asti, mitä muut eivät useinkaan jaksa.

Äänestä
  • Aivan.
    Ja toivetta saada selville faktoja pidetään suurellisena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pfdsk kirjoitti:

Autismin tai Aspergerin diagnosoinnissa olennaista se, ettei ole HALUA vuorovaikutukseen vai se, että siinä on PUUTETTA tai VAIKEUTTA? Itse olen aina ajatellut, että nimenomaan jälkimmäinen, mutta toiset sanovat ettei voi olla Autismin kirjolainen, jos haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu