Surullinen loppu

Tämä tapaus sattui viime sodassa. Eräs vanhoillismies haavoittui tykistö keskityksessä. Viereisessä poterossa makasi esikoismies. Haavoittunut vanhoillismies vaikeroi tuskissaan. Esikoismies huutaa tälle vanhoillismiehelle kestääkö uskosi kuolemaa. vanhoillismies vastaa että ei kestä. Esikoismies valmistautuu auttamaan vanhoillismiestä, mutta silloin tulee uusi kranaatti joka tekee lopun tuosta haavoittuneesta.
192282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tavanomainen ns. hengellinen urbaanilegenda, jonka tehtävänä on toimia jonkun ryhmän tai uskonsuunnan tukena. Niillä pyritään vahvistamaan ryhmään kuuluvien uskoa, varoittamaan epäileväisiä ja horjuvia ja mahdollisesti toimimaan pelotteena "vastustajille". Näköjään näitä löytyy vähän jokaisesta liikkeestä, lestadiolaisryhmistä erityisen paljon.

Äänestä
  • Olen kuullut tämän muualtakin, voi hyvinkin olla sama kertomus, mutta en pidä mahdottomana etteikö näin voisi olla.
    Vanhoillisten taholta tämä tietenkin heti kielletään.

    Äänestä

  • Sotilas kirjoitti:

    Olen kuullut tämän muualtakin, voi hyvinkin olla sama kertomus, mutta en pidä mahdottomana etteikö näin voisi olla.
    Vanhoillisten taholta tämä tietenkin heti kielletään.

    Eli jos yhden vl:n usko ei kestänyt = kenenkään vl:n usko ei kestä? Eiköhän tässä ole hieman yleistystä... :)

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Eli jos yhden vl:n usko ei kestänyt = kenenkään vl:n usko ei kestä? Eiköhän tässä ole hieman yleistystä... :)

    Tuossa nyt kyllä kerrottiin yhdestä vl-sotilaasta, mutta sitä voi kysyä vl-leiristä kestääkö muiden sotilaiden, ehkä tämä on jo liian myöhäistä.

    Äänestä

  • Sotilas kirjoitti:

    Olen kuullut tämän muualtakin, voi hyvinkin olla sama kertomus, mutta en pidä mahdottomana etteikö näin voisi olla.
    Vanhoillisten taholta tämä tietenkin heti kielletään.

    Tietenkin on mahdollista, että näin on tapahtunut. Sehän kuuluu näiden tarinoiden luonteeseen, että ne voivat olla yhtä hyvin tosia kuin keksittyjä. Sitten muistamme sen, että vanhoillisilla on ihan vastaavia tarinoita, joissa esikoislestadiolaiselle tai johonkin muuhun lestadiolaisryhmään kuuluvalle "valkenee" väärä tilansa.

    Äänestä

  • Sotilas kirjoitti:

    Olen kuullut tämän muualtakin, voi hyvinkin olla sama kertomus, mutta en pidä mahdottomana etteikö näin voisi olla.
    Vanhoillisten taholta tämä tietenkin heti kielletään.

    Toivottavasti tämä kielletään myös esikoisten taholta.

    "Esikoismies valmistautui auttamaan muttei ehtinyt" Hah-hah-hah-haa.

    Luuleeko joku että mainittu (keksitty) Hänen Korkea Jumaluutensa Herra Esikoismies olisi kyennyt pelastamaan mainitun vanhoillismiehen ? Typeriä kakaroiden juttuja, jolle ei kannata korvaa lainata. Pelastus tulee jostakin muualta kuin esikoismieheltä viereisestä poterosta.

    Rauhaa vanhoillismiehen sielulle toivottaa esikoismies.

    Äänestä

vl-harhaoppeja, niin en voi parhaalla tahdollanikaan pitää asiallisena tällaista avausta. Kyseessä on selvästi tarkoitushakuinen tarina, joka voi olla täysin hatusta vetäisty. Eipä paljon evankeliumi mene eteenpäin näillä jutuilla.

Äänestä
  • en TODELLAKAAN ole minkään sortin lestaadiolainen, mutta mitä nämä esikoislestaadiolaiset oikein kuvittelee olevansa..kateellisia isommilleen? pahantahtoisia mukamas oikeoppisia. HAH!

    kaikki te olette harhaoppisia, niin VL:t kuin erityisesti EL:t ym rauhansanalaiset ym lestit!!!!

    Äänestä

  • jotain rajaa kirjoitti:

    en TODELLAKAAN ole minkään sortin lestaadiolainen, mutta mitä nämä esikoislestaadiolaiset oikein kuvittelee olevansa..kateellisia isommilleen? pahantahtoisia mukamas oikeoppisia. HAH!

    kaikki te olette harhaoppisia, niin VL:t kuin erityisesti EL:t ym rauhansanalaiset ym lestit!!!!

    Eli jos yksi el laittaa tänne ääliömäisen kommentin = kaikki el:t ovat sellaisia? Oliskohan tässäkin hieman yleistystä.... ;)

    Äänestä

  • jotain rajaa kirjoitti:

    en TODELLAKAAN ole minkään sortin lestaadiolainen, mutta mitä nämä esikoislestaadiolaiset oikein kuvittelee olevansa..kateellisia isommilleen? pahantahtoisia mukamas oikeoppisia. HAH!

    kaikki te olette harhaoppisia, niin VL:t kuin erityisesti EL:t ym rauhansanalaiset ym lestit!!!!

    ...mitä ne el:t luulee olevansa, kateellisia isommilleen... Osuit naulan kantaan.

    Äänestä

  • el-uskova kirjoitti:

    ...mitä ne el:t luulee olevansa, kateellisia isommilleen... Osuit naulan kantaan.

    EI todellakaan! Antaa palaa vaan jos onnellisia ovat ja onnelliseksi tulevat. Ilman Kristusta se ei kyllä onnistu missään joukossa, se on varma.

    Äänestä

  • el uskova kirjoitti:

    EI todellakaan! Antaa palaa vaan jos onnellisia ovat ja onnelliseksi tulevat. Ilman Kristusta se ei kyllä onnistu missään joukossa, se on varma.

    Ei todellakaan käy kateeksi, ei suuret määrät mitään ratkaise. Mutta uskon laatu ratkaisee, kelpaako se taivaan Jumalalle. Heiltä puuttuu omakohtainen usko, sillä he askaroivat lähimmäisen uskon kimpussa ja tekevät heidän vioistaan pakkoparannusta hoitokokouksissaan.

    Äänestä

  • Vapaita kirjoitti:

    olin Oulun yliopistossa historian laitoksella luennoilla, aiheena lestaadiolaisuus.

    Hoitokokouksia pidettiin 70-luvulla. Ja ne loppuivat muistiinpanojeni mukaan virallisesti vuonna 1980. En väitä etteikö niitä olisi pidetty, en ole aiheeseen perehtynyt, sen jälkeenkin, mutta niitä ei virallisesti todellakaan ( aiheesta väitelleen professorin mukaan) pidetä enää.

    Joten ei kannattaisi LEVITELLÄ VÄÄRÄÄ TIETOA.

    Äänestä

  • el-uskova kirjoitti:

    ...mitä ne el:t luulee olevansa, kateellisia isommilleen... Osuit naulan kantaan.

    Aivan:) nythän se selvis.

    Muuten ihan mielenkiintoinen havainto: Tuolla naapuripalstalla kukaan ei hauku teitä EL:t( tosin tuskin kaikki teistä edes tietääkään) eikä ketään muitakaan paitsi tietysti VL porukkaa rienataan enemmän kuin laki sallii.

    Täällä näköjään EL:t sun muut jaksavat tehdä pilkkaa ja vääristellä VL:stä.

    en ole mikään lesti, en VL enkä EL, mutta silti vaikuttaa siltä, että tällä EL puolella ollaan tosiaankin kateellisia ja kaunaisia isommilleen.

    Ei kai se nyt ole mitenkään rakentavaa puhua täällä pahaa toisista.

    Ei se pahan tahtoinen kirjoittelu teidän oloanne paranna. Toivottavasti lokaa ei levitellä muissakaan leireissä ei teistä eikä kenestäkään muustakaan.

    Äänestä

  • TOTAALISEN EI-LESSU kirjoitti:

    olin Oulun yliopistossa historian laitoksella luennoilla, aiheena lestaadiolaisuus.

    Hoitokokouksia pidettiin 70-luvulla. Ja ne loppuivat muistiinpanojeni mukaan virallisesti vuonna 1980. En väitä etteikö niitä olisi pidetty, en ole aiheeseen perehtynyt, sen jälkeenkin, mutta niitä ei virallisesti todellakaan ( aiheesta väitelleen professorin mukaan) pidetä enää.

    Joten ei kannattaisi LEVITELLÄ VÄÄRÄÄ TIETOA.

    Niitä kyllä pidetään vaikka niitä ei täällä kerrottaisikaan, eikä kaikista tule edes tietoa kokouksen ulkopuolelle. Onhan nuo tilaisuudet helppo naamioida vaikka miksikä. Turha on niistä esittää mitään tilastoja ne kaikki on huuhaata.Ei vanhoillisten tavat mihinkään ole muuttunut, vai onko vihollinen tehnyt parannuksen, ei ole.

    Äänestä

  • EX-lesti kirjoitti:

    Aivan:) nythän se selvis.

    Muuten ihan mielenkiintoinen havainto: Tuolla naapuripalstalla kukaan ei hauku teitä EL:t( tosin tuskin kaikki teistä edes tietääkään) eikä ketään muitakaan paitsi tietysti VL porukkaa rienataan enemmän kuin laki sallii.

    Täällä näköjään EL:t sun muut jaksavat tehdä pilkkaa ja vääristellä VL:stä.

    en ole mikään lesti, en VL enkä EL, mutta silti vaikuttaa siltä, että tällä EL puolella ollaan tosiaankin kateellisia ja kaunaisia isommilleen.

    Ei kai se nyt ole mitenkään rakentavaa puhua täällä pahaa toisista.

    Ei se pahan tahtoinen kirjoittelu teidän oloanne paranna. Toivottavasti lokaa ei levitellä muissakaan leireissä ei teistä eikä kenestäkään muustakaan.

    Mistä tiedät että esikoiset pilkkaa vanhoillisia.

    Äänestä

paskaa tänne saa kirjoittaa. Eikö olis parempi, jos tuon vanhuksen kaulaan pantasiin myllynkivi ja äijä syvään vedellä täyttyneeseen poteroon.

Äänestä
  • Tuohan avauksen teksti osoittaa selkeästi sen, että meitä ei pelasta mikään -laisuus. Uskon että tapaus on totta.

    Äänestä

  • Uskossa kirjoitti:

    Tuohan avauksen teksti osoittaa selkeästi sen, että meitä ei pelasta mikään -laisuus. Uskon että tapaus on totta.

    Vl:t hylkäävät kaiken sellaisen mikä paljastaa heidän alastomuutensa. Tuo kertomus on täysin mahdollinen niin kuin tosi onkin. Silloin kun usko käy heikoksi tulee epäusko sijaan. Epä usko ei ketään pelasta. He palvelevat minua huulillaan ja sisältä ovat täynnä kuolleitten luita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanhus kirjoitti:

Tämä tapaus sattui viime sodassa. Eräs vanhoillismies haavoittui tykistö keskityksessä. Viereisessä poterossa makasi esikoismies. Haavoittunut vanhoillismies vaikeroi tuskissaan. Esikoismies huutaa tälle vanhoillismiehelle kestääkö uskosi kuolemaa. vanhoillismies vastaa että ei kestä. Esikoismies valmistautuu auttamaan vanhoillismiestä, mutta silloin tulee uusi kranaatti joka tekee lopun tuosta haavoittuneesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu