Noh.. Mulla on tämmönen ongelmanpoikanen. Puolitoista vuotta sitten seurustelin pojan kanssa, suhde päättyi huonoissa merkeissä ja masennuin.. En oikeestaan heti alkuun edes tiedostanu olevani masentunut. Vasta kun tapasin hänet ja yritin jutella, mutta mistään ei tahtonut tulla oikein mitään. Olin alamaissa kuukausia ja muutamat kaverisuhteetkin katkesivat. En pystynyt puhumaan ihmisille, en luottanut kehenkään.
Viime tammikuussa "heräsin". Koulussa juoksin parhaan ystäväni luo ja itkin vaan. Selitin hänelle kaiken ja sanoin että auttaa minua, että en jaksaisi enää yksin. Pelkäsin itseäni. Pelkäsin tekeväni itselleni jotain pahaa. Silloin huomasin, että puhuminen helpotti..
Viime kesänä asiat alkoi taas mennä huonosti. Tapasin uudelleen erään pojan, johon olin muutama vuosi sitten ollut ihastunut. Meillä oli jopa jotain juttuakin. Minkäänlaiseen juttuun en ollut kyennyt melkein vuoteen, pelkäsin joutuvani pettymään taas. Tapailtiin sen pojan kanssa kuukausi ja minä ja paras ystäväni käytiin yhdessä sen pojan ja hänen ystäviensä kanssa eräillä festareilla. Ehkä viikko niiden festareiden jälkeen poika pisti meidän jutun poikki.. Soitin heti ystävälleni ja hän tuli lohduttamaan mua. Sitten hän alkoi puhua. Hän kertoi, että he (siis se poika ja ystäväni) olivat tapailleet selkäni takana jo pitkän aikaa, mutta kumpikaan ei sanonut asiasta minulle. En voinut uskoa, että paras ystävä vois pettää niin kamalalla tavalla. Annoin hänelle valinnan mahdollisuuden: joko minä tai se poika. Okei, ehkä vähän paskamaista minulta, mutten keksinyt muutakaan mahdollisuutta.. Hän sitten teki valintansa, ja se oli se poika. Sen illan jälkeen en ole kummallekaan puhunut. En tiedä miten ois pitäny toimia, mutta tuo tuntui parhaalta vaihtoehdolta..
Olen huomannut tässä syksyn mittaan, että masennukseni on palannut. Ahdistaa ja tekis mieli vaihtaa maisemaa. Muutama viikko sitten huomasin, että toivon aina autossa istuessani kolaria. Usein mietin myös kaikenlaisia muita onnettomuuksia. Tekisi vain mieli tietää, että kuinka moni minusta oikeasti välittää.
Viimeisen 1½ vuoden aikana oon huomannu saaneeni vain paskaa niskaan. Tuntuu pahalta. Aika outoa toisaalta, ja tää viestikin on ihan sekava.. Vaikeeta selittääkin. Mutta en tiedä. En tiedä enää miten toimia itseni kanssa...
Viime tammikuussa "heräsin". Koulussa juoksin parhaan ystäväni luo ja itkin vaan. Selitin hänelle kaiken ja sanoin että auttaa minua, että en jaksaisi enää yksin. Pelkäsin itseäni. Pelkäsin tekeväni itselleni jotain pahaa. Silloin huomasin, että puhuminen helpotti..
Viime kesänä asiat alkoi taas mennä huonosti. Tapasin uudelleen erään pojan, johon olin muutama vuosi sitten ollut ihastunut. Meillä oli jopa jotain juttuakin. Minkäänlaiseen juttuun en ollut kyennyt melkein vuoteen, pelkäsin joutuvani pettymään taas. Tapailtiin sen pojan kanssa kuukausi ja minä ja paras ystäväni käytiin yhdessä sen pojan ja hänen ystäviensä kanssa eräillä festareilla. Ehkä viikko niiden festareiden jälkeen poika pisti meidän jutun poikki.. Soitin heti ystävälleni ja hän tuli lohduttamaan mua. Sitten hän alkoi puhua. Hän kertoi, että he (siis se poika ja ystäväni) olivat tapailleet selkäni takana jo pitkän aikaa, mutta kumpikaan ei sanonut asiasta minulle. En voinut uskoa, että paras ystävä vois pettää niin kamalalla tavalla. Annoin hänelle valinnan mahdollisuuden: joko minä tai se poika. Okei, ehkä vähän paskamaista minulta, mutten keksinyt muutakaan mahdollisuutta.. Hän sitten teki valintansa, ja se oli se poika. Sen illan jälkeen en ole kummallekaan puhunut. En tiedä miten ois pitäny toimia, mutta tuo tuntui parhaalta vaihtoehdolta..
Olen huomannut tässä syksyn mittaan, että masennukseni on palannut. Ahdistaa ja tekis mieli vaihtaa maisemaa. Muutama viikko sitten huomasin, että toivon aina autossa istuessani kolaria. Usein mietin myös kaikenlaisia muita onnettomuuksia. Tekisi vain mieli tietää, että kuinka moni minusta oikeasti välittää.
Viimeisen 1½ vuoden aikana oon huomannu saaneeni vain paskaa niskaan. Tuntuu pahalta. Aika outoa toisaalta, ja tää viestikin on ihan sekava.. Vaikeeta selittääkin. Mutta en tiedä. En tiedä enää miten toimia itseni kanssa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin ja ois kiva jos joku tähän vastais. Alkaa hajottaa olla yksin tän ongelmantapaisen jutun kanssa..
ootko tyttö?
en osaa vastata mitään.
Joo tyttö olen. Tuntuu vaan aika heikolta tää elämä vaihteeks.
en saanu selkoa mikä on ongelma mutta kaipa se siitä, minkäikäinen olet?
luin tällä kertaa jutun kokonaan, kaverisi teki paskamaisen jutun sulle, melkoinen ääliö.
Ilmeisesti oot maanis-depressiivinen joka kuuluu ikään jos oot 13-19?
täs on jotain juttua http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=43
ja googlella löytyy tietenki lisää
Joo, olen siis 17-vuotias. En uskaltais mennä millekkään psykologille selittämään asiasta. Saattaisi olla tarvetta? Niin ja tuo mitä ensimmäisessä viestissä selitin, eli ystäväni teko ja epäonnistunut seurustelusuhde ovat varmaankin syinä tähän mikä lie mulla onkaan..? Hankalaa tää minusta on.
... heidät on koulutettu kuuntelemaan, joten jos tuntuu ettei kukaan kuuntele, harkitse tuotakin vaihtoehtoja. Älä suotta ole ennakkoluuloinen ja pelkää, ihmisiä he ovat siinä kuin muutkin. Myös vaitiolovelvollisia, kuten minäkin.
Niinhän se on että ensimmäisistä epäonnistumisista tulee ne pahimmat arvet sydämeen, niin on sinullakin käynyt. Joskus haava on niin syvä, ettei sitä saa korjattua ilma apua. Pyydä apua jos et pärjää, sillä sinä ansaitset saada elämäsi takaisin. =)
Mua taitaa vaan pelottaa mennä. En osaa avautua ihmisille. Tiedän ehkä nyt 2 aikuista, joille voisin avautua.. Mutta tuntuu että ne on väärät ihmiset kenelle puhua.. Tai en osaa ajatella asiaa. Mutta voi olla myös mahdollista että pelottaa jatkaa elämää mitenkää.. Alan jo omastakin mielestä tuntua hullulta. :o
Ne psykologit on vaan koulutettuja hulluja, joten voit hyvillä mielin mennä heidän juttusilleen. :)
mulla on kylläkin vuosien kokemus siitä, että psykologit EIVÄT kuuntele.
eikä heitä ole juurikaan koulutettu kuuntelemaan. ei voikaan.
jos psykologi sattuu olemaan hyvä kuuntelija, se ei varmasti johdu koulutuksesta, vaan se on silloin hänen luonteenpiirteensä(empaattisuus, jollaista en kyllä ole koskaan tavannut psykologien keskuudessa).
kokemukseni on, että he kenties jututtavat ensin hieman kysellen vaikkapa perheestäsi ja isäsi ja äitisi ammateista jne., ja jossain vaiheessa saattaa laittaa sinut tekemään jotain testejä esim psykoosiriskin poissulkemiseksi ja on kuuntelevinaan ja sen jälkeen saattaa suositella jotain terapeuttia. ja piste. siinä se oli. se tekee 70 euroa, voit maksaa tilisiirrolla.
ja olenpa joutunut psykologien takia monesti pakkohoitoonkin. ei olisi kannattanut mennä.
mutta päätä itse. suosittelen kuitenkin, että jos sinulla vielä on joku joka kuuntelee, niin käytä ennemmin hänen "palvelujaan", ts. juttele hänen kanssaan, ei se sen kummempaa ole. asiat hoituvat sillä tavalla Varmasti paremmin kuin jos käytät jonkun epäpätevän psykologin palveluja.
kyllä se siitä =)