kun pelottaa, eikä tiedä mitä tekisi...

Äläs ny aattele viä noin pitkälle.. Menkat saattaa olla myöhässä vain sen takia et oot ressissä ja sit senkin takia ku niiät oikein pelkää et ne ei tuu, ni ei sit varmistikkaan tuu.. Siis ne jää ihan piruuttaakkin pois. Ihmisen keho on sellanen ihmeellinen asia et mieli ja keho toimii samaan aikaan. Jos sä pelkäät ja oot ressaantunu niin sun keho tuntee sen ja sillon se muuttaa käytöstään.. Ei ny oo ehkä ihan parhaalla mahdollisella tavalla selitetty.. Ootat ny ihan rauhassa niitä kuukautisia ja yrität unohtaa asian. Otat vähäsen "löysemin" siä koulussa ja puhut vaikka tästä asiasta jollekkin. Mä en jaksa uskoo et olisit raskaana jos ootte käyttäny ehkäsyä. Jos sun kuukautiset ei oo alkanu vaikak viikon sisällä, niin mee tekeen raskaustesti. Ja jos se näyttää positiivisa, niin sitten vasta rupeet miettimään sitä aborttia ja muita vaihtoehtoja.. Ei sun kannata ennen mitään varmaa tietoo miettiä mitään sellasta. Mut mietitään ny et sä olisit raskaana.. Olisko se abortti ainut vaihtoehto?? Ei, onhan sekin mahdollisuus et antais sen lapsen adobtioon.. Vaikka se tuntuiskin pahalta.. Sä oot kieltämättä viä nuori, mut et liian nuori.. Koulut voi lopettaa siks vuodeks ku laps on pieni ja jatkaa en jälkeen. Se on vaan vuosi sun elämästä ja todennäköisesti sun elämäs paras vuosi. Saisit olla sun oman lapsen kans. Ilmat et sä joutuisit miettiin sitä et oot tappanu oman lapses. Tuskin sä nin haluisti miettiä. On moni asua huomattavasti nuorempia naisia jotka on saanu lapsen ja pärjää ihan hyvin. Se harmillinen ptosiasia on vaan se et jokaisella pitäs olla oikeus syntymään ja rakastaviin vanhempiin. Ei kukaan saa riistä toiselta henkee.. Ja jos omasta mielestä ei halkuu lasta viä, niin se periaate on mutettava. Itse sä sen lapsen oot miehes kans tehnyt. Sun opn kannettava vastuu siitä mitä on tapahtunut. Mut mä en haluu paasata sulle. Ja niinkuin mä sanoin ei sulla oo viä mitään pelättävää..

Ja vaikka ny kävis niin et sä olisti raskaan aja päätyisit aborttiin se on sun henkilökohtainen asia. Aivan sun oma asias.. Ei se kuulu kelleekään muulle. Ja eikös raamatussakin jotenkin niin sanota et "älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi" Eli pidetääs ihmiset n emölyt sitten mahassa ja mietitään sitä omaa elämää..

Kaikkea hyvää sulle. Toivottavasti kaikki menee hyvin.. *haleja*

Että oletko siihen valmis, sitä en toisten mahdotonta vastata. Mieti nyt tarkkaan mitä teet.
Haluan kuitenkin kokemuksesta kertoa, että helposti ajattelee, että abortti on ohi yhdellä sairaala käynnillä, mutta sitä se ei välttämättä ole. Itse kykenin aloittaan normaalin elämän vasta kolmisen vuotta abortin jälkeen. Sitä edelsi unettomat yöt, itkukohtaukset, itsesyytökset, masennus, lääkitys oli käytössä jonkin aikaa.

En halua pelotella, mutta tämä oli minun kokemukseni. En osannut kuvitellakaan, mitä tulevan pitää, mutta nyt tiedän ja tiedän myös sen että toista vaihtoehtoo ei ollut käytettävissä.

Sinulla vaikutti olevan kaikki suunnilleen ok. Minä päädyin tohon rankkaan ratkasuun, koska sain kuulla, että lapsen isä rikollinen sekä havainnut ettei mielenterveyskään ihan ok. Jos lapsen isä olisi ollut joku muu olisin voinut päätyä pitämään lapsen.

Tsemmppiä sulle ja voimia rankan päätöksen kanssa.

Tosiaankin on monia vaihtoehtoja miksi kuukautiset voivat olla myöhässä... itsekin reilu puolitoista vuotta sitten uskottelin itselleni, että se johtuu vain stressistä. Mutta toisin kävi..

...pillereistä huolimatta olin raskaana.Seurustelin jo silloin nykyisen avomieheni kanssa ja yhteisellä päätöksellä valitsimme abortin. Ja voi, että olen sitä katunut. Vaikkakin toimenpide oli pillereillä tehtynä suhteellisen kivuton, jäi omatuntoon nyrkin mentävä kolo.
Usein olen jälkikäteen miettinyt oliko mitään todella hyvää syytä valita tämä vaihtoehto..

Noh, vaihdoin abortin jälkeen myös pilleri merkkiä, sillä olivathan edelliset nimenomaisesti pettäneet.

Hieman reilu kuukausi sitten huomasin olevani taas raskaana.Tälläkin kertaa ajatus tuntuu pelottavalta, mutta tiedän haluavani tehdä tämän lapsen. Mieheni on myös täysillä mukana ja puhumalla muiden äitien kanssa olen tullut siihen tulokseen että pelko on lähes normaalia odotus tilanteessa. Sillä harva ensi synnyttäjä on valmis äiti... siihen rooliin kasvetaan.

tiedän että stressikin saattaa tätä aiheuttaa...ja kun koko ajan asia pyörii mielessä niin...
toisaaltahan kaikki on aivan mainiosti...minulla on rakastava aviomies ja elämä sujuu aivan mainiosti...
mutta tiedän ettei lapsi mahdu meidän elämäntilanteeseemme tällä hetkellä...asia on monimutkainen enkä halua sitä kovin tarkoin selittää...
mutta minulla ei ole minkäänlaista halua saada alsta tässä elämäntilanteessa..

mutta toivossa on elettävä ja odotettava josko ne kuukautiset saapuisivat kuitenkin :)

itse abortista haluaisin kysyä..miten se oikeasti tapahtuu..tiedän kyllä paljon, mutta noin käytännössä...miten toimitaan?

Aloita nyt ensin tekemällä se raskaustesti. Sitä lykkäämällä et ratkaise mitään - elleivät sitten kuukautisesi ala. Mutta jos olet raskaana, asiat vain mutkistuvat.

Itselleni kävi niin, että 17-vuotiaana, kihloissa, kirkko varattuna, hääpuku ostettuna, yhtäkkiä huomasin olevani raskaana. Olin ajatellut, ettei ihan vielä. Emme olleet asuneet mieheni kanssa yhdessä, koska opiskelimme eri paikkakunnilla. Olimme haaveilleet toki lapsista ja pitäneet itsestään selvänä, että jonain päivänä meillä lapsia on - joko biologisia tai adoptoituja. Mutta silloin, kun istuin vessassa yksin ja tuijotin testipuikkoja, halusin vain itkeä. Suunnitelmiimme oli kuulunut hetki "omaa rauhaa", aikaa totutella ihan rauhassa toistemme tapoihin ja yhteiseloon. Olimme myös toivoneet, että ensimmäisen yhteisen joulumme saisimme viettää ihan kahden jossain Lapin erämaassa, seuranamme vain luonto joulun rauha. Vaan lapsipa tahtoi tulla maailmaan seuraavana kesänä, siis noin puoli vuotta ennen tuota suunniteltua ensimmäistä yhteistä joulua.

Olin aivan shokissa. Opiskeluni olivat kesken niin pahasti, että tiesin, etten mitenkään ehdi valmistua ennen vauvan syntymää. Abortti ei kuitenkaan ollut minulle vaihtoehto. Tiesin, että tämän lapsen on tarkoitus meille tulla... Se ei kuitenkaan estänyt minua huonoina hetkinä toivomasta keskenmenoa. Se ei estänyt minua toivomasta, että lapsi jotenkin ihmeellisesti siirtyisi sisareni kohtuun kasvamaan - tiesin heidän haluavan lasta enkä voinut ymmärtää, miksi meille annettiin vauva ja heille ei.

Raskauteni oli hirvittävän vaikea. Pelkäsin kaikkea mahdollista ja sen lisäksi minulla oli todellisia ongelmia. Kummasti se kuitenkin sujui, ja nyt poikamme on jo puolitoistavuotias. Niin rakas, niin ihmeellinen. Ja toinen pieni ihminen kasvaa sisälläni ja möyrii tomerasti. Ehdin nyt juuri valmistua ennen hänen syntymäänsä.

Ihmeesti kaikki järjestyy. Mutta kuten sanoin: ota selvää asioiden todellisesta tilasta. Ajattele, miten turhaan huolehdit, jos kuukautisten myöhästyminen johtuukin vain stressistä!

Voimahali, ja onnea tiellesi, mihin se sinut sitten johtaakaan.

Itse syön pillereitä,elän vakituisessa suhteessa,emmekä halua hankkia lapsia.

Ja kyllähän sitä välillä kuukautiset tuntuvat sooloilevan jotain omiaan syystä tai toisesta. Joten itse olen ottanut vakituiseksi toimintatavaksi,että jos on pientäkään syytä epäillä, kipitän kiltisti apteekkiin raskaustestiä ostamaan.Ja myöskin teen sen erityisemmin viivyttelemättä.(tietenkin sellaiseen aikaan,että mahd. vahinko näkyisi jo testissä.)

Mitä aikaisemmin asia havaitaan,sen enemmän aikaa on miettiä mitä tekee.Ja jos nyt sen testin teet,niin etpähän ainakaan enää stressaa missä menkat viipyy.Jo pelkästään tuo pelko voi niitä viivyttää.