Väliinputoaja

Hei, halusin jakaa omat ongelmani, toivottavasti jollaikin on kokemusta ja osaa auttaa. Olen siis myöhästynyt opiskeluissa ja ammattiopistolla kestää käsitellä todistustani. Hain opintotukea (jota sain ennen vaivatta) koulujen alettua ja kävin koulua normaalisti. En saanut kelalta edes päätöstä, eikä hakemustani enää löytynyt niiden järjestelmästä. Kun hain tukea uudelleen virkailijan kanssa takautuvasti, sekä asumis-, ja toimeentulotukea. Opiskeluni olivat tällön viimeisiä kokeita vailla. Sain kuitenkin vain noottia puuttuvista liitteistä (sähkölasku). Toimeentulotuen sijasta pyydettiin tyypillisesti hakemaan opintolainaa (vaikka päätoiminen opiskelu on jo päättynyt). En siis ole saanut mitään tukea mistään, vuokrani on maksettu vanhempien lainaamilla rahoilla, joita he ovat jatkuvasti vailla takaisin. Olen myös ottanut pikavipin saadakseni ruokaa. Työmarkkinatukea alan saamaan kyllä kunhan paperit tulevat koululta, mutta minulla vuokra ja laskuja on maksamatta. Onko siis normaalia olla 3kk ilman toimeentuloa tai minkäänlaista selitystä kelalta? Voisiko syynä todellakin olla vanhemmilta saatu apu, vaikka tilinauhoista näkee ettei se ole ollut vain hupia varten? Lisäksi isäni tienaa todella hyvin, mutta en hyödy itse siitäkään mitenkään kun on niin pirun nuuka ja rahahanat kiinni. Mistä raha vuokraan etten lennä pihalle!!!
4211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onhan se ihan normaalia, ettei tukea saa, jos ei osaa edes liitteitä toimittaa hakemuksiinsa. Miten ne päätökset muka pitäisi tehdä, jos sinä et toimita kaikkia tarvittavia tietoja? Onko se jotenkin yllättävää, ettet ole minkään tahon ainoa asiakas? Sinun asiasi varmaan pitäisi käsitellä ennen kaikkia muita, koska sinulla on kaikista vaikeinta.

Jos sinulla on mahdollisuus nostaa opintolainaa, nosta ja mene sitten sossuun päätöksen ja tiliotteiden kanssa pyytämään lisää apua. Jos et voi saada opintolainaa tai opintotukea yleensäkään, pyydä Kelalta todistus ja mene sossuun pyytämään apua. Vaikeaa?

Tietysti vanhemmilta saadut rahat vaikuttavat toimeentulotukeen kuten kaikki muutkin tulot. Jos saa rahaa muualta, ei sossun rahoja tarvitse. Juuri niin yksinkertaista se on.

Äänestä

Hei, tuohon työmarkkinatuen saantiin. Ennen ainakin työkkärissä kävi sellainen todistus koululta että olet suorittanut hyväksytysti kaikki opinnot mutta todistuksen saanti viipyy. Kun sellaisen todistuksen esitti työkkärissä niin laittoivat lausunnon kelaan vaikka tosiasiallisesti ei vielä tutkintotodistus ollutkaan kourassa. Siis käypäs kysymässä sieltä työkkäristä onnistuuko sellainen ja mitä siinä todistuksessa tulee olla että täyttää ehdot. Tuo tilanne on muutoin sinulle ihan kohtuuton.

Äänestä

" Lisäksi isäni tienaa todella hyvin, mutta en hyödy itse siitäkään mitenkään kun on niin pirun nuuka ja rahahanat kiinni. Mistä raha vuokraan etten lennä pihalle!!!"

Hanki omat rahasi.
Työnteko ei yhteiskunnalle kannata. Viisas pääsee vähemmällä, tyhmä työtä tekee.
Mene pikkupoika itse tienaamaan äläkä nynnyile. Niin se isäsikin teki ennenkuin sinut
nussi pihalle.

Äänestä
  • Jätät kaikkein tärkeimmän tiedon kertomatta eli ikäsi. Jos olet vielä alaikäinen, niin isäsi on huoltovelvollinen ja silloin ei kysytä onko hän nuuka vai ei

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Väliinputoaja kirjoitti:

Hei, halusin jakaa omat ongelmani, toivottavasti jollaikin on kokemusta ja osaa auttaa. Olen siis myöhästynyt opiskeluissa ja ammattiopistolla kestää käsitellä todistustani. Hain opintotukea (jota sain ennen vaivatta) koulujen alettua ja kävin koulua normaalisti. En saanut kelalta edes päätöstä, eikä hakemustani enää löytynyt niiden järjestelmästä. Kun hain tukea uudelleen virkailijan kanssa takautuvasti, sekä asumis-, ja toimeentulotukea. Opiskeluni olivat tällön viimeisiä kokeita vailla. Sain kuitenkin vain noottia puuttuvista liitteistä (sähkölasku). Toimeentulotuen sijasta pyydettiin tyypillisesti hakemaan opintolainaa (vaikka päätoiminen opiskelu on jo päättynyt). En siis ole saanut mitään tukea mistään, vuokrani on maksettu vanhempien lainaamilla rahoilla, joita he ovat jatkuvasti vailla takaisin. Olen myös ottanut pikavipin saadakseni ruokaa. Työmarkkinatukea alan saamaan kyllä kunhan paperit tulevat koululta, mutta minulla vuokra ja laskuja on maksamatta. Onko siis normaalia olla 3kk ilman toimeentuloa tai minkäänlaista selitystä kelalta? Voisiko syynä todellakin olla vanhemmilta saatu apu, vaikka tilinauhoista näkee ettei se ole ollut vain hupia varten? Lisäksi isäni tienaa todella hyvin, mutta en hyödy itse siitäkään mitenkään kun on niin pirun nuuka ja rahahanat kiinni. Mistä raha vuokraan etten lennä pihalle!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu