Yli kolmenkympin elämän kokemuksella ihmettelen näitä koulukiusaamis tempauksia ja lume puheita että kiusaaminen vähentyisi. Ei se vähenny mihinkään vaan aina on tietty prosentti kiusaamista.
Itse kuulun tuohon prosenttiin jota kiusattiin koko ala aste ikä. Hyvin moni oppilas teki elämästäni helvetin ja neljännellä luokalla myös yksi opettaja osallistui muiden lisäksi kiusaamiseeni. Muistan edelleen kun hän koko luokan edessä huusi minulle että sinusta ei koskaan tule mitään etkä opi mitään. Ujolle ja hiljaiselle tuo oli lopullinen nöyryytys. En uskonut että aikuisetkin rääkkäävät minua kun lapsetkin niin tekevät.
Samana iltana heti kotiin mennessäni halusin kuolla. Koulutielläkin vielä tutut kiusaajat kivittivät ja nauroivat kun olen niin tyhmä openkin mielestä.
Olin kuullut jostain että lääkkeitä syömällä kuolee.
Menin neljäs luokkalaisena äidin pilleri purkille ja söin koko purkillisen joitain "lääkkeitä" Lähinnä alkoi vaan oksettamaan. Odotin koska nukahdan. Äiti tuli kotiin ja huomasi tyhjän pilleripurkin ja huusi missä ne kaikki on. Sanoin pudettaneeni vahingossa lattialle ja heitin roskiin ja kysyin onko ne vaarallisia. Kalkkitapletit ei kuulemma ole.
Elämä sitten jatkui. En enään lukenut läksyjäni tai kiinnostunut koulusta koska olihan opettajakin sanonut että minusta ei koskaan tule mitään enkä opi joten neljännellä luokalla luin viimeksi.
Kuvittelin kun vanhenen niin kiusaaminen loppuisi kun eihän aikuiset ihmiset kiusaa toisiaan. Yläasteella kiusa väheni mutta sielläkin oli aina tietty poikaporukka joka haukkui mutta niillä oli muitakin silmätikkuja.
Ammattikouluunkin sattui yksi tosi "kaveri" joka otti heti minut silmätikukseen ja kuittaili joka asiasta. Tein kaikki mahdolliset asiat väärin. Muutenkin häpesin itseäni niin en sitäkään vähää uskaltanut yrittää etten mokaisi. Sekin koulu meni miten meni eikä 1980 luvun nuoria huomioitu juurikaan kiusaamisen takia.
Tuli armeija aika niin eikö perhana sinnekin pitänyt sattua kolme täyttä ksipäätä jotka jatkuvasti nälvivät tekemisiäni ja pyrkivät saamaan kaikki syykseni. Onneksi olin juoni ja keksin levittää huhua korkeampiarvoisesta upseerista joka on tuttuni ja hän olisi lupautunut laittaa simputuksen ruotuun loppui kiusaaminen monilta osin ja jäi lähinnä ilkikuriseksi mulkoiluksi.
Olin todella kiinnostunut eräästä lajista armeijassa mutta en uskaltanut avautua että olisin päässyt toteuttamaan sitä koska tarvitsin tukea. Niinpä menin vaan muiden mukana siitä missä aita oli matalin. Tein mitä käskettiin enkä valittanut joten siinä se meni intti.
Alkoi työelämä. Olin löytänyt ammatin joka sopi minulle ja jossa sain puurtaa yksin. Eikö sitten pitänyt sattua pomoksi sellainen joka haukkui kaikki tekemiseni vaikka tein kaikki oikein. Hän myös haukkui yksityiselämääni vaikka ei tiennyt siitä yhtään mitään. Työt ei sujunut koska jouduin silmätikuksi taas vaikka olisin tykännyt työstäni. Irtisanouduin. Jatkoa......
Itse kuulun tuohon prosenttiin jota kiusattiin koko ala aste ikä. Hyvin moni oppilas teki elämästäni helvetin ja neljännellä luokalla myös yksi opettaja osallistui muiden lisäksi kiusaamiseeni. Muistan edelleen kun hän koko luokan edessä huusi minulle että sinusta ei koskaan tule mitään etkä opi mitään. Ujolle ja hiljaiselle tuo oli lopullinen nöyryytys. En uskonut että aikuisetkin rääkkäävät minua kun lapsetkin niin tekevät.
Samana iltana heti kotiin mennessäni halusin kuolla. Koulutielläkin vielä tutut kiusaajat kivittivät ja nauroivat kun olen niin tyhmä openkin mielestä.
Olin kuullut jostain että lääkkeitä syömällä kuolee.
Menin neljäs luokkalaisena äidin pilleri purkille ja söin koko purkillisen joitain "lääkkeitä" Lähinnä alkoi vaan oksettamaan. Odotin koska nukahdan. Äiti tuli kotiin ja huomasi tyhjän pilleripurkin ja huusi missä ne kaikki on. Sanoin pudettaneeni vahingossa lattialle ja heitin roskiin ja kysyin onko ne vaarallisia. Kalkkitapletit ei kuulemma ole.
Elämä sitten jatkui. En enään lukenut läksyjäni tai kiinnostunut koulusta koska olihan opettajakin sanonut että minusta ei koskaan tule mitään enkä opi joten neljännellä luokalla luin viimeksi.
Kuvittelin kun vanhenen niin kiusaaminen loppuisi kun eihän aikuiset ihmiset kiusaa toisiaan. Yläasteella kiusa väheni mutta sielläkin oli aina tietty poikaporukka joka haukkui mutta niillä oli muitakin silmätikkuja.
Ammattikouluunkin sattui yksi tosi "kaveri" joka otti heti minut silmätikukseen ja kuittaili joka asiasta. Tein kaikki mahdolliset asiat väärin. Muutenkin häpesin itseäni niin en sitäkään vähää uskaltanut yrittää etten mokaisi. Sekin koulu meni miten meni eikä 1980 luvun nuoria huomioitu juurikaan kiusaamisen takia.
Tuli armeija aika niin eikö perhana sinnekin pitänyt sattua kolme täyttä ksipäätä jotka jatkuvasti nälvivät tekemisiäni ja pyrkivät saamaan kaikki syykseni. Onneksi olin juoni ja keksin levittää huhua korkeampiarvoisesta upseerista joka on tuttuni ja hän olisi lupautunut laittaa simputuksen ruotuun loppui kiusaaminen monilta osin ja jäi lähinnä ilkikuriseksi mulkoiluksi.
Olin todella kiinnostunut eräästä lajista armeijassa mutta en uskaltanut avautua että olisin päässyt toteuttamaan sitä koska tarvitsin tukea. Niinpä menin vaan muiden mukana siitä missä aita oli matalin. Tein mitä käskettiin enkä valittanut joten siinä se meni intti.
Alkoi työelämä. Olin löytänyt ammatin joka sopi minulle ja jossa sain puurtaa yksin. Eikö sitten pitänyt sattua pomoksi sellainen joka haukkui kaikki tekemiseni vaikka tein kaikki oikein. Hän myös haukkui yksityiselämääni vaikka ei tiennyt siitä yhtään mitään. Työt ei sujunut koska jouduin silmätikuksi taas vaikka olisin tykännyt työstäni. Irtisanouduin. Jatkoa......
Vastaukset 14
Vanhimmat
Löysin uuden työnantajan ja kuten muutenkin elämässäni suhtauduin kaikkeen epäillen. Odotin kuitenkin innolla että pääsen työni pariin koska nautin siitä. Työt sujuu ja pomo on todella asiallinen. Asiakkailta olen saanut kehuja joten joka päivä odotan aina uutta työpäivää innolla.
Olen näin saanut elämäni rullaamaan ja minulla on oma asunto sekä auto yms joten ihmisestä josta ei pitänyt tulla mitään tulikin jotain. Varmaan jos neljännen luokan ope tietäisi repisi hän hiukset päästään.
No vaikka työ luistaa niin ihmis suhteet ei. Olen aina haaveillut naisesta ja sitä myötä parisuhteesta ja lapsesta. Ketä naista kiinnostaa erittäin huonon itsetunnon omaava mies. Ei ketään. Olen saanut lyhyitä suhteita joista minut on aina jätetty ja jokainen jättäminen on elämässäni suuri katastrofi. Yksi sellainen johti jopa työpaikasta eroomiseeni. Onneksi pääsin takaisin.
Tässä sen näkee kun oma arvo viedään nollille en osaa arvostaa itseäni enään niin että voisin markkinoida ylpeänä naiselle. Nyt olen vain onneton luuseri ja luonto toimii niin että nainen valitsee ne vahvat ehdokkaat ja heikot jäävät yksin.
Tämä naiseton kierre on saanut myös sellaisen ilmiön että suurinosa sukulaisistani luulee mua homoksi. Osa on sanonut suoraan ja osa epäsuorasti. Moni sukulainen selkeästi välttelee seuraani enkä saa koskaan edes kutsuja mihinkään juhliin vaikka lähisukulaiseni saavatkin. Mua ei ole vain olemassa suvulleni. Arvatkaa miltä umpi heterosta tuo tuntuu. Tekisi mieli mennä katolle huutamaan että olen täysin hetero mutta en vain kelpaa naisille.
Ärsyttää kaikki homo vihjailut joista puhe alkaa heti jos jonkun sukulaisen näen.
Siksi mulla ei ole kuin kolme ihmistä joihin luotan. Vanhemmat ja siskoni. Plus yksi oikea ystävä jolle onneksi pääsen purkamaan asioita mutta näemme silti tosi harvoin. Ehkä kerran vuodessa.
Harrastukseksenikin olen valinnut sellaisen jossa pääsen touhuamaan yksin tosin muutama sukulainen joka harrastaa samoja asioita on pyrkinyt tietoisesti osaltani sitä hankaloittamaan muunmuassa potkaisten ilman todellista syytä pois piiristä joissa toisinaan kokoonnumme ja saman teki toinen sukulainen toisaalla. Kaikkein paras mahdollisuus on harrastaa yksin ja sellaisten ihmisten kanssa joita et tunne eikä kannata edes opetella tuntemaan sillä kai hekin alkaisivat vihaamaan minua.
Kuten näette kerran kun sinut ihminen on koulussa alistettu ja todettu arvottomaksi hylkiöksi ei se kiusaaminen lopu edes aikuisena. Mun mielestä kiusatuille pitäisi kertoa totuus koska itse lapsena luulin että se loppuu mutta ei se lopu. Lopulta sinut hylätään myös sukulaisporukoista ja eristetään täysin yksin. Ja ettei vaan tulisi hyvää mieltä niin yhtään joulukorttiakaan et saa. Itse saan vanhemmiltani ja siskoltani kortin. Siskollani käydessä hänellä niitä on kymmenittäin ja kaikilta sukulaisiltammekin. Joskus halusin muistaa toisia jouluna kortilla mutta koskaan kun en saanut takaisin jätin koko jutun. Mitä virkaa on minun toivotuksilla kun ei ole minullakaan.
Hei.
Tarinassasi on paljon tuttua.
Minäkin olen ollut koulukiusattu päiväkodista lukioon asti. Puhevikani oli myös opettajille hauska ja helppo kiusaamisen aihe. Yritin itsemurhaa (myös äidin lääkkeillä) 14-vuotiaana, mutta eihän siitäkään mitään tullut. Kotona veli kousasi (fyysisesti ja psyykkisesti) ja vanhemmat olivat omissa ongelmissaan.
Olen ujo luonteeltani, mutta pelokashan minusta tuli ihmisten suhteen. jaksoin kuitenkin kouluttautua. Minulla ei ole yhtään ystävää, mutta..mutta..
kävin pitkään psykoterapian läpi ja uskaltauduin etsimään kumppania. Uskalsin etsiä ja pääsin suhteeseen ihmisen kanssa, joka on tunteellinen ja hyvä minulle. Tutustuimme (silloin ei ollut nettijuttuja) lehti-ilmoituksen perusteella. En olisi uskalatanut tutustua livenä.
Pitkä terapia oli hengenpelastukseni. Sain kokea, että joku on oikeasti kiinnostunut, empaattinen, jaksaa kanssani rämpiä asioita läpi. Psykoterapiaan pääsin, koska opiskelut olivat juuttuneet masennukseni vuoksi paikalleen.
Mietin saisitko sinäkin tukea psykoterapiaan kelalta. Vaikka työkykysi ei suoraan ole alentunut vaikeuksiei vuoksi, niin ehkä hyvä psykiatri saisi terapian tarpeen perusteltua kelalle. Erään henkilön tiedä, joka sai kuntoutuspsykoterapian, vaikka jaksaa hyvin käydä töissä. Perustelu oli se, että jos hän ei ala luottaa itseensä ja pitää itsestään, niin hän tapaa itsensä ja silloin "ei ole työkykyinen ainakaan". Hakemus meni läpi ja nyt hän käy kerran viikossa ja on hyötynyt hänkin.
Älä anna vielä periksi. Tutustuin mieheeni 30-vuotiaana ja nyt olen onnellinen. Kiusaamiskokemukset eivät enää niin satuta, vaikka aina minä ne muistan.
Tossa joulukorttiasiassa olet kyllä oikeasti vähän höhlä, siihen pitää
olla sitä sosiaalisuuspeliä aika lailla että niitä alkaa tulla.
Ehkä myös yhteiskunnallisesti hyväksyttyjä asioita eli jos sulla olis kohtalainen työpaikka, akka ja liuta lapsia, eukkos lähettelis niitä kortteja
ja sille läheteltäs takas, siinä sivussa säkin pääsisit niistä osalliseksi,
muuten ei ovet aukene sulle.
Nämä voi kyllä olla pääasiallisesti tosiaan niitä sukukuntien sisäisiä
juttuja, lähettelevät enimmäkseen toisilleen.
Mut jos sää alat yksinäisenä miehenä lähetellä joulukortteja,
niiden korttien saajat ajattelee vissiin, että mikähän kummajainen
tuokin on. Niin se menee, eivätkä lähettele takaisin.
Totuus kiusatulle: sä olet arvokas, ihan yhtä arvokas kuin kuka tahansa muu. Ymmärrä tämä ja kasvata sitä sisälläsi. Pura paskat kokemukset ulos itsestäsi. Mitä tapahtui, tapahtui, mutta se ei määritä sua. Asiat muuttuu, ihmiset muuttuu.
Kova juttu.
Mä olen kanssa koulutaustastani johtuen jäänyt sivuun entisistä "kavereista" aikanaan. Ei yhtä hurjaa taustaa kun sulla, mutta erilaisuus on eristänyt omanikäisistä, ja iästäni johtuen muakin luultu homoksi monesti. Ei se paljoa mieltä ylennä. Olen kuitenkin mielestäni hyvinkin maskuliininen, mutta minkäs muiden mielipiteille tekee.
Nostetaan, Ikuiset arvet, nokka tuuleen ja ollaan ylpeitä siihen mitä ollaan, vaikka ihmiset luulis mitä. Paras lääke tällasia asioita vastaan on löytää ihmisiä, jotka arvostaa sellasena kun on. Itse pidän yhteyttä itseäni huomattavasti vanhempien (
Minulle on käynyt vielä pahemmin kun en ole ollenkaan kyennyt etenemään jatko-opintoihin tai hakemaan edes töitä itselleni. Tyttöystävästäkään on ollut turha edes haaveilla vaikka olen haaveillut silti. Kavereita on kyllä muutama mutta eipä niitäkään tule nähtyä kuin suunnilleen 1-4 kertaa vuodessa.
En osaa sanoa kuinka suuri merkitys koulukiusaamisella on että olen tässä tilanteessa. Kai sillä aika suuri merkitys on vaikka noista kokemuksista on aikaa jo kohta 10 vuotta.
Tiedän että eteenpäin olis pitänyt elämässään mennä eikä antaa tuollaisten ikävien kokemusten pilata koko elämäänsä. Mut minkäs sille mahtaa että jotkut eivät ole henkisesti niin vahvoja kuin toiset ihmiset.
Netti on rikollisten hallussa, tämä rikollisuus on nyt sitten tunkenut joka
kotiin ja joka laitteeseen, tämä teknologia ja malli tullee muuten
pääsääntöisesti niin mistä ? No rapakon takaahan se, täällä vaan
hännystellään mukana, hoetaan orjallisesti samoja mantroja.
Koulukiusaamiset on pientä verrattuna tähän saastan, mikä on nyt
ujutettu jokaisen ihmisen koteihin ainakin ns. länsimaisissa
yhteiskunnissa. Nettipaskhasittiäinen käy vierailulla kenen tahansa
kodissa, seuraa niillä sinne hankituilla laitteilla niin kauan kuin saa
päähänsä stalkata, sitten kenties poistuu jälkiä jättämättä, eikä se/ne
kysele lupia mitä niillä urkkimillaan tiedoilla tekee.
Lähes jokainen koti on valjastettu nettisittiäis rikollisille telmintäkentäksi
mikä on niille avoinna.
Ja tämäkin oppi tulee sieltä rapakon takaa, pitää olla muka joku
ylempi taho, jonkin sortin polliisi systeemi millä pitää olla pääsy
kenen tahansa laitteisiin, ainakin sen heidän valtakuntansa
ulkopuolella.
Täällä ainoa seuraus tuosta opista on ollut kotitalouksille kotien
avaaminen rikollisille, eli nykyisin netti on rikollisten hallussa.
Jaa. No voithan sinäkin luopua siitä netistäsi, jos se noin paljon ahdistaa. Eivät ainakaan nämä viestisi niin kiinnostavilta näytä että moni niitä haluaisi kytätä ja vakoilla.
Juuri näin eikä kukaan nyt ihan helposti mitään salakuuntelulaitteita ja kameroita toisten asuntoihin asentele.
Itse olen vm-82 syntynyt nainen ja kärsinyt haukkumisesta melkein koko elämäni ja se on vienyt itsetuntoni nollaan, minua on myöskin kiusattu työpaikalla sekä vapaa-ajalla. Olen myöskin hyvin yksinäinen ja vielä kaiken lisäksi sinkku. Miehet ovat leikkineet tunteillani monta kertaa ja entiset kaverit puukottivat selkään, mutta muutama hyvä ystävä löytyy. Minusta on levitelty julmia juoruja pitkin kyliä ja siksi tuntemattomatkin ihmiset minut huomatessaan laukovat suustaan ilkeyksiä ja haukkuvat selän takana. En luota ollenkaan ihmisiin, vaan luotan tällä hetkellä vain ja ainoastaan itseeni. Se todella sattuu kun huomaa olevansa ihan yksin kaikkien vihamiesten ympärillä ilman mitään syytä, sillä koskaan en ole pahaa kenellekään tehnyt tai sanonut. En juurikaan uskalla/ halua poistua kotoa siinä pelossa että saan taas haukkuja niskaani.. kukaan ei kaipaa seuraani ja minua inhoaa niin moni ihminen ihan syyttä, sillä niitä löytyy naapurista, tuntemattomista ihmisistä ja tuntuu että lähipiiristäkin. Minua ja pahaa oloani ei ota koskaan kukaan vakavasti, ei lähipiiri, ei ystävät, ei kukaan..
No enpä tiedä mitä niin kiinnostavaa esim minun elämässäni on että rikolliset voisivat jotenkin hyötyä minua vakoilemalla.
Aloittaja Jeesustakin kiusattiin ihan alusta loppuun saakka tässä maailmassa. Se mitä kiusaajat eivät tienneet oli että Jeesus oli oikeasti Jumala, joka oli tullut elämään täällä ihmisten joukossa ihmisenä! Joka on tehnyt syntiä (esim. kiusannut) eikä tunnusta sitä synniksi, ei kadu eikä tee parannusta, se tuomitaan viimeisellä tuomiolla helvettiin. Jeesus on jokaisen ihmisen lopullinen tuomari.
Tämä sairas yhteiskunta on rakennettu sellaiseksi, että aina pitää olla joku, jota voi kiusata. Muutenhan kukaan ei voi tuntea itseään muita paremmaksi. Kiusatuissa itsessään ei tarvitse olla mitään "vikaa" - riittää, että vain on olemassa. En usko, että se tästä mihinkään muuttuu. Todennäköisesti vain pahemmaksi menee, mitä pienemmistä resursseista kilpaillaan, ellei sorretut sitten tee mitään vastahyökkäystä.