Raskaus ei ole vielä puolessa välissäkään, mutta silti tulee välillä päiviä jolloin edessä oleva synnytys pelottaa aivan järjettömästi. Mihinkään ei pysty keskittymään ja itkeskelee vain lähes hysteerisenä.
Onko mitään apua puhua neuvolassa, vai hyssytelläänkö siellä sitä samaa kun kaikki ympärillä olevat ihmiset, että on siitä muutkin selvinny... Se ajatus ei tunnu nyt tippaakaan lohduttavalta kyllä. Päinvastoin, tulee sellainen olo että olenko minä niin paljon huonompi kun muut kun pelkään?
Onko mitään apua puhua neuvolassa, vai hyssytelläänkö siellä sitä samaa kun kaikki ympärillä olevat ihmiset, että on siitä muutkin selvinny... Se ajatus ei tunnu nyt tippaakaan lohduttavalta kyllä. Päinvastoin, tulee sellainen olo että olenko minä niin paljon huonompi kun muut kun pelkään?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kysymykseesi en kyllä osaa vastata, mutta itsekin pelkään synnytystä todella paljon. Raskauteni on vielä aivan alkuvaiheessa ja olen lapsesta uskomattoman onnellinen, mutta ajatus synnyttämisestä on kammottava...
Kaipa niistä asioista puhuminen neuvolassa auttaa. Tuskin vain hyssyttelevät, sillä kyllähän moni nainen pelkää synnyttämistä.
Kyllä sitä varmaan moni muukin jännittää. Mä jännitin jo ennen kun edes olin raskaana. Ja kyllä mä luulen, että jos vaan on muutenkin mukava se neuvolan täti, niin kyllä sille kannattaa kertoa. Mulla ainakin oli heti ekalla neuvola käynnillä puhetta siitä et, suunnitellaan se tuleva synnytys etukäteen omien pelkojen ja toiveiden mukaan. Ja mä ainakin luulen, että kun niistä omista peloistaan esim. sille neuvolantätille puhuu, niin ne pelot hiukan lievenee jo siitä puhumisesta... Kyllä ne siellä neuvolassa ymmärtää ja auttaa kaikin mahdollisin tavoin!! Tsemppiä vaan kovasti sulle!!
Uskon että kaikki odottavat äidit käyvät läpi samat pelot jossain vaiheessa raskautta, yleensä kuitenkin siinä puolenvälin paikkeilla. Haastattelemistani odottajista kuitenkin valehtelematta 98% sanoo pelkojen häviävän tai ainakin laimentuvan mitä lähemmäs h-hetkeä päästään. Yleensä viimeisinä viikkoina tilanne kääntyykin ihan päinvastaiseksi eli sitä alkaakin ajattelemaan et "Tulis jo! Aivan sama vaikka napero SÖISI tiensä ulos kunhan vaan se syntyis jo!!!"
Kuulisin mielelläni mitkä ovat fiiliksesi 8-10 vkon kuluttua. :)
Kiitos kovasti rohkaisusta, kaikille!
En varmaan vielä ihan noin pian vastaa, Hannah, ainakaan muuta kun väliaikatietoja. Meneillään vasta viikko 16! Kai se sitten paniikki repesi, kun lähipiirissä syntyi perjantaina tyttö.
Mutta nyt pyryttää lunta, piristää ja on muuta ajateltavaa! Ei kun ulos.
KIITOS vielä kerran kaikille ja tsemppiä muillekin!
Minulla on ihan sama juttu vaikka olen menossa jo kolmatta "väkertämään". Välillä on jopa käynyt mielessä että päästänkö itseni piinasta ja menen juttelemaan lääkärin kanssa sektiosta, mutta olen kuitenkin loppujen lopuksi tullut siihen tulokseen, etten halua sitä jo ihan mahdollisten komplikaatioittenkin takia.
Kyllä on tullut valvottua useampikin kuin yksi yö synnytyspelkojen vuoksi, mutta olen yrittänyt joka kerta alkaa muistelemaan pelkästään sitä ihanaa tunnetta kun kaikki on ollut ohi ja vaavi on köllötellyt rinnan päällä.
Monesko lapsi sinulla muuten on? Vaadi heti synnyttämään mennessäsi kipulääkitystä äläkä anna periksi. Minä aion myös esittää suurinpiirtein uhkavaatimuksia epiduraalin saamiseksi, sillä minä en ole sitä saanut aikaisemmilla kerroillakaan vaikka olen pyytänyt. Olen kummastuneena kuunnellut kuinka lähes kaikki tuttavani ovat puhuneet epiduraalin ihanasta vaikutuksesta, mutta minulle on molemmilla kerroilla käynyt niin, että on luvattu ja luvattu tuntikausia mutta sitten loppujen lopuksi on ilmoitettu tylysti ettei enää ehdi antamaan kun synnytys on jo niin pitkällä.Nyt pelottaa vielä enemmän kun edellisestä kerrasta on jo kymmenen vuotta ja sanotaan, että tässä tapauksessa äiti on ensisynnyttäjän asemassa.
Eiköhän me tästä kuitenkin selvitä kaikesta huolimatta...ajatellaan niitäkin äitejä jotka jossakin maailman kolkassa synnyttävät maalattialla tuskissaan jopa päiväkausia ilman lääkäreitä tai kipulääkkeitä ja parhaimmassa tapauksessa toistakymmentä kertaa elämänsä aikana. On meillä sentään hyvät oltavat täällä suomessa synnytyksen(kin) suhteen. Ehkä huono lohdutus mutta kuitenkin.. tsemppiä!!
Niin että joo... Tosiaan ensimmäistä kertaa menossa. Ja sehän tässä jotenkin kauhistuttaa kun ei tiedä mihin menee. No, äiti totesi että meistä kolmesta jokainen on tullut aivan omanlaisella tyylillään (minä syöksymällä suunnilleen sairaalan ovella...) että ei auta vaikka tekis monetta, ei silti tiedä mihin menee.
Äiti on onneks hyvin realistinen, ei pelottele, mutta ei vähättele. Ja kun on ollut sairaalassa vuosikausia töissä, osaa ottaa silleen objektiivisemman kannan näihin minun synnytysasento- yms pohdiskeluihin.
Kyllä sitä odotan minäkin, että saa sen vauvan sitten syliin, ei siitä muuten kyllä taatusti järjissään selviäis!
Olis ihana kun vois tutustua siihen hoitohenkilökuntaan etukäteen, olis helpompi mennä. Jos se toimis samalla tavalla helpottavana asiana kun hammaslääkärikammossa aikoinaan :)
Minulla laskettuun aikaan huimat viisi päivää enää ja synnytyspelot ovat tosiaan vaihtuneet noihin "Tulis jo ulos! Ihan sama mistä kunhan vaan tulis!".
Kieltämättä, tietysti sitä välillä hirvittää synnytys, mutta ei enää se kipu vaan lapsen terveys. Sattukoon ihan kuinka paljon vain kunhan lapsella kaikki on hyvin. Ei siihen kipuun kuole sattui se sit ihan miten paljon vain.
Eiköhän tästä hengissä selvitä, kaikesta tulevasta kivusta huolimatta!! =) Hyvää odotusta teille kaikille. Minä jään odottamaan "joskos huomenna, tai ylihuomenna, edes viikonlopun jälkeen tapahtuisi jotain..." ;)
aika jännää sinänsä, että mulla ei ole käynyt oikeestaan mielessäkään synnytys. nyt on menossa viikko 18. jotenkin tuntuu vaan toi synnytys ja huhtikuu niin kaukaselta asialta, mutta hyvä tietää että paniikkia on varmaan jossain vaiheessa tiedossa..=)!
heippa!
täällä on toista odottava äitee jolla on kanssa paha pelko synnytyksestä,eli A-P-U-V-A!olen puhunut asiasta neuvolassa jossa vähätellään.kävin sairaalassa pelkopolilla jossa vähäteltiin vielä enempi,tuli paha olo ja itketti.tuntuu että oon yksin asian kanssa,kukaan ei ota minua vakavasti...rv 34 ja epäilee vielä että lapsi on iso.ainoa lohdutukseni on itselleni että toinen synnytys on kuulemma helpompi.mun eka synnytys oli pitkä ja tuskainen imukuppisynnytys jossa lapsi vedettiin väkisin ulos,kamalaa!tosin ekaa synnytystä en pelännyt yhtään koska en tiennyt mitä odottaa..nyt pelkään!
iso hali sinulle!meitä on monia jotka vapisee pelosta,koita jaksaa toivon että kaikki menee hyvin!
Enpä kyllä ymmärrä että miten koulutettu henkilökunta voi olla niin sokeita sille että toiset voi oikeasti pelätä.
Kävi vaan mielessä että mihinkähän sairaalaan olet menossa synnyttämään?
..niinpä,kai ne on niin kyllästyneitä äiteihin ketkä "narisee"on kuitenkin kyse toisen pelosta,hädästä ahdistuneisuudesta.kai mulle sattui huono lääkäri,en tiiä.enkä suinkaan halua yleistää tätä sillä olen kuullut miten monia on auttanutkin..kyse on kaski-suomen keskussairaalasta jonne pitäis kohta taas lähteä synnyttää,hui!
jostakin olen kuullut tai lukenut että pelkopolilla nimenomaan on sellainen strategia, että siellä täytyy käydä useammin kuin kerran ja hoitohenkilökunnan tehtävänä on tällä ns. vähättelyllä suurinpiirtein testata, onko synnytyspelko todellista vaiko lievempää sorttia johon ei sen kummempia vippaskonsteja tai apuja kaivata.
Tiedä sitten onko totta, olenko nähnyt unta vai kuinka mutta tällainen vahva kuva minulla asiasta on. Pelkäävän osa ei ole kyllä helppo muutenkaan eikä se helpommaksi tule tuolla vähättelyllä :(
Tietenkin ymmärrän tuon että yritetään seuloa tositapaukset normaalijännittäjistä. Mutta kyllä se pitäisi ammatti-ihmisille avautua ilman vähättelyäkin. Sehän vaan pahentaa asiaa ja aiheuttaa pelon lisäksi pahaa masennusta!
Olen nyt itse yrittänyt etsiä kaikenlaista tietoa synnytysasennoista ja kivunlievityksestä ja lueskellut synnytyskertomuksia ja tutustunut synnytyssairaaloiden sivuihin ja artikkeleihin synnytyspelosta... Jokohan menee kohta yli :)
Mutta kyllä se nyt sinänsä on vähän auttanutkin. Ja miehen kanssa olen puhunut asioista ja omista toivomuksistani, hän toimikoon tulkkina jos itse menen ymmärryksen ulkopuolelle toiminnassani :)
Totta puhut, ei synnytyspelkoa saisi vähätellä ollenkaan! Joskus tuntuu kun lukee näistä hoitohenkilökunnan asennoitumisista= vähättelyistä, että onkohan heillä edes minkäänlaista kokemusta synnytyksestä vai ovatko he niin helpolla putkauttaneet vauvan ulos ettei ole tuntunut missään?
Yhden vinkin voin antaa ja joka kannattaa muistaa vaikka varsinkin ekalla kerralla sen toteuttaminen voikin olla hankalaa:
Muista rentoutuminen ja hengitystekniikka!
Itse pitkitin ensimmäistä synnytystäni olemalla kireä kuin viulunkieli ja pidätin kipujen aikana hengitystä sen minkä kerkesin, ja se on totta että vähemmällä olisin päässyt jos olisin noudattanut neuvoja mitä näistä annettiin esim. synnytysvalmennuksessa. Sitäpaitsi tuo hengityksen pidättäminen ei ole terveellistä vauvallekaan. Vetelin ilokaasuakin varmaan yhden säiliöllisen ja väärään aikaan tietysti niin ettei siitä ollut oikeastaan mitään apua..ainoa vaikutus oli etä aivot tuntuivat valahtavan jonnekin lattian rajaan.
Toisella kerralla meni sitten jo paremmin, ja jaksoin laskea välillä jopa leikkiäkin, osasin hengittää oikein niin happea kuin ilokaasuakin, ja olin paljon rennompi. Osakiitos tästä kuuluu kyllä ihanalle kätilöopiskelijalle joka oli tsemppaamassa mieheni lisäksi koko synnytyksen ajan. Synnytys oli sitten ohi 4,5 tunnissa kun ekalla kerralla siihen meni 13 tuntia.
Ja muistetaan reilusti vaan vaatia kivunlievitystä! Ei meidän tarvitse olla mitään supersynnyttäjiä luomumalliin ilman kipulääkitystä ym., niistä ei kuitenkaan ole vauvalle eikä itselle mitään haittaa