Eli otteita naisen elämästä
Kun saavuin takaisin kotiin, ajattelin siivota lastenhuoneen. Ajatus oli niin klassikko, että se kuulosti lähes huvittavalta. Suoritus oli myös täysin hyödytön, kuin auton pesu sadesäällä. Tällaiseen noukkimiseen liittyi kuitenkin ajatus siitä, että jossain lelujen alla olisi jotain pölyntapaista, jonka voisi imuroida pois. Sitä kyllä löytyikin. Nousin seisomaan keskellä lattiaa ja ajattelin, että mistä alkaisin. Samassa päähäni asettui kattokruunu. Se tuli siihen kuin meduusa tai mustekala, ja kietoutui kiinni hiuksiini.
Kun olin hetken sitä yrittänyt selvittää, niin huomasin lampun olevan minussa kiinni kuin takiaisen villapaidassa.
Palataan hieman taaksepäin ja jätetään tämä nainen punaisine Lucia-kruunuineen sätkimään siihen kuin nukke teatterissaan. Kolmisen kuukautta sitten, kun tämä Bauhausista ostettu muoviluomus asennettiin lastenhuoneen kattoon, niin huomattiin että se jäi hieman liian alas. Lisäksi sen kuudesta lampusta paloi vain kaksi; vika ei ollut itse lampuissa. Jokin muu mätti. Ajoin takaisin Baukkariin metelöimään. He vaihtoivat lampun mukisematta uuteen. Samalla tutustuin erilaisiin keittiöhanoihin. Valikoima oli suhteellisen suuri. Hanat olivat juuri sellaisia kapistuksia, joita naiset mielellään koskettelevat. Olihan tämä yksinkertainen laite mitä arkisin asia keittiössä, ellei yksi keskeisimmistä.
Lopulta päädyin Ratian hanaan, joka miellytti silmää. Tämän päätöksen taustalla oli se, että olin vuosia sitten törmännyt tähän kaveriin Yrjönkadulla, ja hän oli lentänyt kumoon käyden ensin jossain rintojeni tienovilla nenineen. Tämä on vanha tarina, ja kerron sitä aina uudestaan ja uudestaan. Minusta siinä on jotain hauskaa. Niin hauskaa, että se ei kulu pois mielestäni, vaan jää sen poimuihin hihittelemään loppuelämäksi. Ja kun hana oli asennettu, niin tupareissa sen päälle oli unohtunut tiskirätti. Minusta tämä oli kardinaalitason designmunaus.
Kun ihmisellä on palava kattokruunu päässään, hän on sekä avuton että koominen, lähes alaston oman neuvottomuutensa kanssa.
(hymiö)
Kun saavuin takaisin kotiin, ajattelin siivota lastenhuoneen. Ajatus oli niin klassikko, että se kuulosti lähes huvittavalta. Suoritus oli myös täysin hyödytön, kuin auton pesu sadesäällä. Tällaiseen noukkimiseen liittyi kuitenkin ajatus siitä, että jossain lelujen alla olisi jotain pölyntapaista, jonka voisi imuroida pois. Sitä kyllä löytyikin. Nousin seisomaan keskellä lattiaa ja ajattelin, että mistä alkaisin. Samassa päähäni asettui kattokruunu. Se tuli siihen kuin meduusa tai mustekala, ja kietoutui kiinni hiuksiini.
Kun olin hetken sitä yrittänyt selvittää, niin huomasin lampun olevan minussa kiinni kuin takiaisen villapaidassa.
Palataan hieman taaksepäin ja jätetään tämä nainen punaisine Lucia-kruunuineen sätkimään siihen kuin nukke teatterissaan. Kolmisen kuukautta sitten, kun tämä Bauhausista ostettu muoviluomus asennettiin lastenhuoneen kattoon, niin huomattiin että se jäi hieman liian alas. Lisäksi sen kuudesta lampusta paloi vain kaksi; vika ei ollut itse lampuissa. Jokin muu mätti. Ajoin takaisin Baukkariin metelöimään. He vaihtoivat lampun mukisematta uuteen. Samalla tutustuin erilaisiin keittiöhanoihin. Valikoima oli suhteellisen suuri. Hanat olivat juuri sellaisia kapistuksia, joita naiset mielellään koskettelevat. Olihan tämä yksinkertainen laite mitä arkisin asia keittiössä, ellei yksi keskeisimmistä.
Lopulta päädyin Ratian hanaan, joka miellytti silmää. Tämän päätöksen taustalla oli se, että olin vuosia sitten törmännyt tähän kaveriin Yrjönkadulla, ja hän oli lentänyt kumoon käyden ensin jossain rintojeni tienovilla nenineen. Tämä on vanha tarina, ja kerron sitä aina uudestaan ja uudestaan. Minusta siinä on jotain hauskaa. Niin hauskaa, että se ei kulu pois mielestäni, vaan jää sen poimuihin hihittelemään loppuelämäksi. Ja kun hana oli asennettu, niin tupareissa sen päälle oli unohtunut tiskirätti. Minusta tämä oli kardinaalitason designmunaus.
Kun ihmisellä on palava kattokruunu päässään, hän on sekä avuton että koominen, lähes alaston oman neuvottomuutensa kanssa.
(hymiö)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Challenger
"Amerikkalainen paholainen jyrähti käyntiin huoltoaseman katoksen alla. Kaikki päät kääntyivät viidenkymmenen metrin säteellä katsomaan äänen lähdettä. Punaisen auton ratissa istui tumma nainen aurinkolasit päässään. Hän työnsi automaattivaihteen pakille ja käänsi kasvonsa vielä kerran tulosuuntaan. Kone jymisi laajan pellin alla, kun auto kaarsi kahden farmarin väliin. Sitten nainen sammutti savukkeensa, heitti sen ulos ja veti vaihteen päälle. Tankatessa ei saisi polttaa, hän ajatteli. Sitten hän painoi kaasua ja huoltoasema peittyi savuun ja kuminkäryyn.
Maaseutu vilisi kaikkialla ympärillä, menneisyys. Jokainen pellon heilahdus kesätuulessa vaati häntä jarruttamaan, kääntämään auton ympäri ja palaamaan. Kaikki oli kuitenkin niin tasaista, että näki aina Jumalan selän taakse asti vain arvatakseen loput. Auto kiskoi häntä eteenpäin kuin härkä. Se oli niin vahva, että sille ei mahtanut mitään. Se vei, vaikka hän sitä ajoi. Hiljalleen valo alkoi muuttua kirkkaammaksi, ja ahdistus hänessä hellittää. Tuo puristus sydämen ympärillä oli kestänyt niin kauan, että hän pelkäsi elimen joutuneen kuolioon. Mutta se ei ollut kuollut. Se oli selvinnyt kaikesta siitä, mitä sille oli eteen tuotu, mihin se oli laitettu ja mitä siltä oli vaadittu ja mihin se oli pakotettu. Ja tämän se oli tehnyt särkymättä ja elossa. Sillä tämä loistava valo hänen ympärillään oli vapauttanut sen, lämmittänyt sen ja antanut sille anteeksi.
Tampereen jäädessä taakse, hän sai silmäänsä roskan, mutta vauhtia hän vain lisäsi, koska se oli sallittua.
(hymiö)
(Paljas perse)
Kaikki paitsi kirjoittaminen on turhaa.
Tuolla aiemmin totesit, että haluat herätellä kanssalukijoita kirjoittamaan ja ottamaan kantaa muullakin tavoin, kuin pingispalloja heittämällä.
Tällä keskustelupalstalla taitaa toimia parhaiten tuo pingispallojen heitto. Napakat, lyhyet mielipiteet jaksaa lukea paremmin. Varsinkin, jos haetaan mielipiteitä ja vastauksia esitettyyn avaukseen.
Perustelut päälle on aina plussaa, joo.
Mutta novellit - jaksaako niitä kaikki lukea. Toisaalta onko se pohjimmainen tarkoituksesi.
Niin kuin totesin tuossa alussa ja elämässäni yleensä: kirjoittaminen on tärkeää!
Se, ettei jengi kirjoita täällä yleensä maratooneja, ei tarkoita sitä, ettei se ole löytänyt kirjoittamisen ihanuutta.
Allekirjoittanut esimerkiksi kirjoittaa muualla, yksityisesti sekä julkisesti. Täällä yritän pitää vastaukseni mahdollisimman simppelinä.
Kun alkuun päästiin niin kysynkin: toivotko keskustelua avauksistasi? Mitä haet?
Kannattaisiko myös jossain novellisaiteilla kirjoittaa?
Niissä saattaa hyvällä säkällä saada palautettakin ja ihmiset, jotka kaipaavat pitkiä tarinoita luettavakseen ajautuvat tietoisesti sinne, missä tarinoita tarjoillaan :)
Kirjoittamisen iloa!
Joo siis ei.
Tossa on paljon asiaa. Kun nyt kysyit, että mitä haen, niin en oikein itsekään osaa siihen vastata. Siis mulla on sellainen fiilis, että mä en näe jotain, joka on jossain tässä silmieni edessä. Siis mua vaivaa mun oma henkilökohtainen sokeus.
Tiedäthän sä tilanteen, että etsit pöydältä jotain joka siinä varmasti on, mutta et näe sitä, muista nostaneesi sitä pöydältä pois. Mutta sun pointit on hyviä.
Funtsin asiaa.
Sonne ! Luo valosi lukijaihmisille - tämä on keskustelupalsta .