Että tällainen tapaus.
Suhteen alussa suhtauduin avovaimoni tyttöön, joka on viisivuotias ja siis "haastavassa" iässä, ihan ok. Ei ollut sen kummemmin negatiivisia kuin ihmeemmin positiivisiakaan tunteita tuota uutta pikkuihmistä kohtaan. Olinhan täysin uudessa tilanteessa, en ennen ole ollut lasten kanssa ja nyt olin muuttamassa saman katon alle asumaan.
Aikaa on kulunut nyt vajaan vuoden verran ja olemme jo muuttaneet yhteiseen asuntoon muutama kk. sitten. Kotimme on siis yhteinen mutta silti tunnen edelleen olevani se ulkopuolinen tulokas eikä yhteinen kotimme tunnu minusta omalta kodilta. Yhteistä aikaa on vähän ja lapsi miltei aina läsnä, isänsä ottaa hyvin harvoin vaikka samalla paikkakunnalla asuu. Harvemmin pitää yötä.
Nyt olen tilanteessa että lapsiperhe-elämä alkaa pikkuhiljaa vituttamaan. Yölläkin lapsi tulee sänkyymme nukkumaan, vaikka hänellä on jo oma huone ja asia ärsyttää minua suunnattomasti. Olen avokilleni tästä puhunut ja hän ymmärtää minua mutta mitään ei tunnu vain tapahtuvan... asiat jatkavat entistä rataansa kuten ovat menneet tähänkin asti. Tuntuu että tunteeni ja tarpeeni ovat toissijaisia ja että avokkini ei edes osaa niitä ymmärtää. Ehkä hän ei osaa ajatella että se oma rakas pikku kullannuppu onkin minun näkökulmasta vieras lapsi - lapsi johon alan pikkuhiljaa kyllästyä. Kaikesta tästä huolimatta rakastan avovaimoani todella paljon kuten hänkin minua.
Ehkäpä tämä on vain normaalia kehitystä uusperheessä...
Uskon että moni teistä on kokenut samansuuntaisia asioita. Miten olette saaneet ne ratkaistua siten että yhteinen koti olisi koti kaikille osapuolille?
Suhteen alussa suhtauduin avovaimoni tyttöön, joka on viisivuotias ja siis "haastavassa" iässä, ihan ok. Ei ollut sen kummemmin negatiivisia kuin ihmeemmin positiivisiakaan tunteita tuota uutta pikkuihmistä kohtaan. Olinhan täysin uudessa tilanteessa, en ennen ole ollut lasten kanssa ja nyt olin muuttamassa saman katon alle asumaan.
Aikaa on kulunut nyt vajaan vuoden verran ja olemme jo muuttaneet yhteiseen asuntoon muutama kk. sitten. Kotimme on siis yhteinen mutta silti tunnen edelleen olevani se ulkopuolinen tulokas eikä yhteinen kotimme tunnu minusta omalta kodilta. Yhteistä aikaa on vähän ja lapsi miltei aina läsnä, isänsä ottaa hyvin harvoin vaikka samalla paikkakunnalla asuu. Harvemmin pitää yötä.
Nyt olen tilanteessa että lapsiperhe-elämä alkaa pikkuhiljaa vituttamaan. Yölläkin lapsi tulee sänkyymme nukkumaan, vaikka hänellä on jo oma huone ja asia ärsyttää minua suunnattomasti. Olen avokilleni tästä puhunut ja hän ymmärtää minua mutta mitään ei tunnu vain tapahtuvan... asiat jatkavat entistä rataansa kuten ovat menneet tähänkin asti. Tuntuu että tunteeni ja tarpeeni ovat toissijaisia ja että avokkini ei edes osaa niitä ymmärtää. Ehkä hän ei osaa ajatella että se oma rakas pikku kullannuppu onkin minun näkökulmasta vieras lapsi - lapsi johon alan pikkuhiljaa kyllästyä. Kaikesta tästä huolimatta rakastan avovaimoani todella paljon kuten hänkin minua.
Ehkäpä tämä on vain normaalia kehitystä uusperheessä...
Uskon että moni teistä on kokenut samansuuntaisia asioita. Miten olette saaneet ne ratkaistua siten että yhteinen koti olisi koti kaikille osapuolille?
Vastaukset 100
Vanhimmat
että vaikeaa on. Olen nyt kolme vuotta asunut uusioperheessä, miehelläni on lapsi. Asia ei muutu jos et pysty sopimaan avovaimosi kanssa pelisäännöistä. Kyllä tuon ikäisen lapsen pitäisi jo nukkua omassa sängyssään. Kerrot rehellisesti miltä itsestäsi tuntuu.
kun itselläni ei ollut lasta, ärsytti minuakin suunnattomasti,kun mieheni 5-vuotias kömpi viereemme. Nyt kun oma lapsi on 5_vuotta ja kömpii viereen (joka ikinen yö) otan hänet kainalooni eikä ärsytä yhtään, päinvastoin.. Eli omaa lasta rakastaa, mutta muiden ei. Surullista mutta niin tott.
positiivista ainakin kirjoituksessasi on se, että kirjoitat avoimesti ongelman syyn, eli se että on "alkanut pikkuhiljaa v. ttaa..".
kyllä ne viisivuotiaat kömpii vanhempiensa sänkyyn ei se oo niin että "pitäisi jo nukkua omassa sängyssä..". olen varma, että jos oma lapsesi kömpisi sänkyysi yöllä, ottaisit hänet kainaloon ja tyytyväisenä jatkaisit uniasi.
olen samaa mieltä, että avokkisi ei varmaan käsitä, ettet voi tuntea lasta kohtaan samaa lämpöä/rakkautta kuin hän lapsen äitinä. kerro se hänelle suoraan.
vaikea neuvoa mitenkään, mutta pakkohan on lasta aina näissä jutuissa ajatella, siksi sanon, että lapsi on oikeutettu omassa kodissaan saamaan rakkautta tai hyväksymistä vaikka hän ei sinun olisikaan. jos rakastamaan lasta ei oppisikaan, pitäisi oppia muuttamaan asennetta niin, että tajuaa lapsen käytöksen kuuluvan asiaan ja oppia hyväksymään lapsi. vaikkei oma olekkaan. et voi etkä mielestäni saa yrittää muokata perheen elämää mieleiseksesi niin, että tärkeysjärjestys olisi: ensin sinä ja avokkisi ja sitten lapsi, vaan niin että lapsi ja sitten te. tietenkään ei eletä täysin lapsen ehdoille-se vie katastrofitilanteisiin vaan tarkoitan, että esim. jos lapsi kapuaa yöllä syliin, on hänet syliin otettava.
ei ole lapsen vika, ettei hänen isänsä huolehdi tapaamisista ja että vanhemmille tuli ero.
en tarkoita moittia sinua älä ajattele niin lukiessasi. mielestäni on hyvä että kirjoitit asian niin kuin se on etkä lähde siitä, että mollaisit lasta kuin hän olisi jotain pahaa kovastikin tehnyt. (palstoilla saa lukea niitä paljon)
itse ajattelen omalla kohdallani asian niin, että jos en pysty omaa asennettani muuttamaan ja pysty avokilleni asioita kertomaan ja viimeistään sitä kautta lähteä purkamaan tilannetta kaikille suotuisaksi. -lähden pois. ihmisillä ei ole kuin yksi elämä, sitä on turha pilata-ei omaa eikä lapsen, saati sitten lapsen äidin.
:) muista että kaikki mitä kirjoitin on pelkästään rakentavaan ja positiiviseen sävyyn kirjoitettu!
mutta kun se lapsi ei olekkaan oma! Pitäisi äidin ostata suhtautua asiaan miehenkin kannalta, vaikka kuinka olisi ottanut koko paketin. Ei kukaan halua toisen lasta riesakseen - sisimmässään.
Minäkin olen sitä mieltä, että lasten on nukuttava omassa sängyssään.
Menköön sitten äiti sinne lapsen viereen, jos kerran yksin nukkuminen ei onnistu.
Ei ole lapsen, muttei myöskään uuden puolison vika, että ydinperhe on eronnut!
Siinä vaiheessa, kun uusperhettä perustetaan, pitää kaikki siihen kuuluvat ottaa huomioon!
Ei uutta puolisoa voi vaatia elämään pelkästään lapsen ehdoilla. Myös lasten pitää ottaa huomioon uusi aikuinen.
yhdyn täydestä sydämestä Liisan viestiin! Kumpa kaikki ajattelisivat noin.
"myös lasten pitää ottaa huomioon uusi aikuinen.." mieti! 5-vuotias näkee painajaisia, alkaa pelottaan, äidin viereen tekee mieli.. jos olisi kysymys sinun omasta lapsesta mitä tekisit?
sanoinkin, että ei lapsen ehdoilla voi elää se menee katastrofiksi.. lukekaa kunnolla kirjoitus!!
aikuinen on aikuinen, lapsi on lapsi. lapselta ei voi tuossa iässä vaatia ottamaan huomioon aikuisen tarpeita. opettaa voi ja pitää tietenkin.
voin vain ihmetellä teidän mielipiteitänne miten 5-vuotiaan lapsen pitäisi osata ottaa huomioon tilanne mihin hän on joutunut. kun tuo lapsi on vasta opettelemassa elämään.
ei ole uuden puolisonkaan vika että ydinperhe on eronnut ei tietenkään, mutta asian ydin mitä yritän sanoa.. aikuinen on päävastuussa siitä, huolimatta omasta ärsytyksen tunteesta lasta kohtaan, että lapsi saa jatkaa uusperheessä turvallista elämää ja kyllä hänen on minun mielestä hyvä elää siinä tunteessa, että hänestä välitetään ja otetaan huomioon hänen vielä niin pyyteettömät vaatimukset, eli esim. -jos pelottaa- tieto siitä, että äidin viereen saa käpertyä yöllä, on pieni vaatimus uudelta aikuiselta siitä tunteesta, minkä lapsi siinä kokee.
katkeraa tekstiä yksinhuoltajalta. voi jeesus, miten ärsyttävää, kasva AIKUISEKSI sinäkin vihdoin! Lässyn, lässyn. ei ihme että maailma on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan kun ei muuta tehdä kuin paapotaan ja lässytetään.
hei jutta. olen ollut yksinhuoltaja. :) pitkään. lapseni ovat isoja asuvat tällähetkellä isänsä luona. olin heidän yksinhuoltaja 9vuotta. nyt tehtiin päätös lasten isän kanssa, että he muuttavat hänen luokseen. :) olet aivan hirveän väärässä. en ole katkera mistään. meidän ero meni niin hyvin kuin ero voi mennä.
en halua kovin paljon kirjoittaa omasta tilanteesta koska se on helposti tunnistettavissa.
muistan kuitenkin selvästi ajan jolloin lapseni olivat tuon ikäisiä ja en olisi hennonut missään tapauksessa käännyttää heitä pois vierestäni. ehkä sinäkin kun saat omia lapsia ymmärrät mistä puhun.
asun kuitenkin avoliitossa missä on miehelläni tuon ikäinen lapsi. en pystyisi häntäkään pois ajamaan, muistan omani liian hyvin.
edelleen muistutan etten ap:tä missään tapauksessa moiti. kirjoitin vain oman mielipiteeni. joka on minun.
hyvää alkavaa talvea sinullekin Jutta!
hyvää talven alkua myös sinulle - minä -? Tsemppiä lasten kanssa olemiseen - ei kateeksi käy. ( en ole lapseton )
Ei tätä lasta pelota eikä pahoja unia nää... kyseessä on vain tapa johon lapsi on tottunut ja mielestäni ei ole kohtuutonta alkaa opetella tuosta tavasta pois. Tietenkin jos pelottaa tai näkee painajaisia niin ihan eri asia...
Ei pahoja unia voi nähdä joka yö!
Jos näin on, taitaa olla vika jossain muualla?
Onkohan lapsi vain oppinut, että tätä syytä voi käyttää hyväksi, että pääsee äidin viereen nukkumaan.
Samalla pääsee näyttämään uudelle puolisolle, että on voittanut tämänkin erän...taas kerran!
ymmärrän tilanteesi,omalla miehellä edellisestä liitosta tyttö enkä pysty suhtautumaan tyttöön positiivisesti.vaikka itselläkin samanikäinen poika(4v).tyttö on joka vkoloppu.meidänkotona,ei tottele mitään,rikkoo kaikki mitä käteensä saa.eikä isä välitä mitää!jos kiellän tyttöä hän juoksee isänsä luokse ja valehtelee et minä olen lyönyt!mitä tehdä siinätilanteessa??oma lapseni nukkuu omassa sänkyssä,tytöllekkin on oma sänky.mutta nukkuu aina meidän sänkyssä.vaatii mieheni peiton ja tyynyn.mies suostuu kaikkeen mitä tyttö haluaa.ei ole helppoa hyväksyä toisten lapsia vaikka kuinka yrittäisi... mutta mies on hyväksyny minun pojan todella hyvin,ja rakastaa poikaa aidosti.ehkä siksi koska on ollut pojan elämässä vauvasta asti.ja hän on pojalle ainoa isä... yritä tutustua lapseen,ehkä opit pitämään hänestä.jos et ,kannattaa miettiä onko suhde sen arvoinen että joudut elämään ns.ylimääräisenä...
voi nähdä painajaisia montakin yötä,luuletko että pieni lapsi on niin psyko että se tulee viereen vaan näyttääkseen uudelle puolisolle kuka on kuka.turvallisuuta se hakee eikä tule kiusatakseen muita.äidin kainaloon pitää päästä silloin kun siltä tuntuu.
Näitä viestiä lukiessa huomaan kuinka ihanan miehen olenkin löytänyt.
Kyllä saan olla onnellinen..
Meillä mies rakastaa lastani (4v)kuin omaansa.
Lapsikin sanoo miestä isiksi. Leikkivät enemmän yhdessä mitä minä kerkeisin lapseni kanssa leikkimään.
Meillä oli alussa jo puhe että minun on ajateltava ensiksi lastani ja sitten vasta meitä.
Ja hänelle se oli päivän selvä asia.
Mies rakastaa lapsia ja yhteistä ollaan yrittämässä, ja siitäkin hän on sanonut että jos ja kun meille tulee yhteinen lapsi, hän pitää sitä yhtä tärkeänä ja rakkaana kuin tämä tyttökin on.(vaikkei tämä tyttö ole biologisesti hänen oma) Muuten kyllä on.
Hän on jopa ehdottanut että jos joskus menemme naimisiin, niin tytöllekin tulee hänen sukunimensä jos minä ja tyttö halutaan.
Mutta ymmärrän tietysti miehiä ja naisia joille on asia toisenlainen.
Meillä on onnex tytön kanssa käynyt helpompi tie.
Ehkä asiaan vaikuttaa sekin että tyttöni oli vuoden kun tavattiin.
Vielä voisin sanoa, että mies vielä kaiken lisäksi ostaa lapsellini vaatteita, vahtii sitä joskus että saan itse harrastaa myös, ja jouluisinkin hänelle on tärkeintä että lapsi on onnellinen ja ostaa hänelle paljon lahjoja ynm.
Mutta ihmisethän ovat erillaisia.Minulla on onneksi käynyt tuuri!
Hei Minä. Olit kirjoittanut tosi aikuisella tavalla aiheesta. Älä turhaan polta älyllistä kapasiteettiasi näille sivuille viestien vastaamiseen. Itse olen uusioperheen äiti, 2 pientä ja 2 isoa lasta ja meillä menee kaikki loistavasti, johtuen varmasti siitä että mies ei ole mikään kakara enää joka vaatii minun jakamatona huomiotani jatkuvasti, vaan osaa seistä omilla jaloillaan. Seksiäkin voi harrastaa muina aikoina kuin vain yöllä, sängyssä, niin mahdollisuudet kasvaa paremmiksi :) Onkohan nyt kuitenkin alkuperäisen kirjeen kirjoittajalla muita ongelmia kuin se 5-vuotias lapsi?
kirjoitat asiaa. jos kyseessä olisi ns. ydinperhe, jossa lapsi kapuaa vanhempien vuoteeseen yöllä, siitä ei kukaan nostaisi äläkkää. silti - parisuhteen vaalimiseksi, niin ydin - kuin uusperheessäkin pitää järjestää tilanteita, joissa voi olla kahden kumppaninsa kanssa. lapset ovat lapsia ja heistä huolehditaan, mutta omista tarpeista/haluista/tunteistakin voi huolehtia - jos haluaa - järjestämällä niihin aikaa muulla tavoin. tsemppiä kaikille!
..siis sinäkin jo hieman aikuisuuteen ja selvitä ne ongelmat.
Etkös sinä ole se aikuinen siinä perheessä..
lapsi ei niitä kykene ratkomaan kuvailemiasi ''ongelmiasi''.
Kuulostaa todellakin pieniltä ne probleemasi, oletkohan olut liian kaua yksinäsi ja nyt on vaikeaa ottaa muut huomioon?
Opiskelehan itseäsi
Lapsesi kutsuu SINUN uutta miestä isäkseen....?
Jos menette naimisiin muutat lapsellesi SINUN miehesi nimen.....?
Kivaa on että hommanne toimii ja hyvä niin mutta kuullostaa hiukan oudolta, koska onhan lapsella isä onko hän ex isä ??????
Lapsella on mielestäni yksi isä.....vai kuinka?
Kiitos "minä":lle ajatuksista. Elän uusperheessa johon vuosi sitten syntyi lapsi ja minulla on ongelmia mieheni 12-v lapsen kanssa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Tosiasia kuitenkin on että tunteet ottavat vallan joskus liikakin ja tilanteet räjähtävät käsiin.
Puhut ehdottomasti asiaa jota täytyisi soveltaa käytännössä ja ottaa yhteiselämisen perstaksi.
Uskon että kun nuo kirjoittamasi asiat pysyvät mielessäni, niin ongelmani pienenevät pikkuhiljaa...
Kuules, minäkin olin joskus 5-vuotias ja taijusin silloin erittäin hyvin miten saada mitä haluan. Pienet lapset eivät ole viattomia ja höpsöjä, kyllä ne osaa tahallaan tehdä.
Kuules, minäkin olin joskus 5-vuotias ja taijusin silloin erittäin hyvin miten saada mitä haluan. Pienet lapset eivät ole viattomia ja höpsöjä, kyllä ne osaa tahallaan tehdä.
Osaat kertoa tunteistasi, mikä on hyvä asia. Minun lapsuudessani sitä ei opetettu.
Sinun tapauksessasi muutit ilmeisesti avokkisi ja hänen lapsensa asuntoon, siksi tunnet itsesi ulkopuoliseksi. Mitenkähän olisi ollut, jos he olisivat muuttaneet sinun asuntoosi? Olisit voinut näyttää silloin kaapin paikan.
Minulla oli aikoinaan isäpuoli ja ulkopuolisuuden tunne jäi minulle tutuksi lopun elämää. Syystä, että asuin yläasteikään asti isovanhempieni luona, jonka jälkeen muutin äitini ja isäpuoleni valmiiseen kotiin. He olivat hankkineet pari yhteistä tenavaakin.
Heidän kotinsa tuntui vain isäpuoleni kodilta, jossa äidilläni oli vain pieni sananvalta. Kun se aika koittaa, että heidän tavaransa jaetaan, en tule haluamaan mitään heidän yhteisestä kodistaan. Heidän kamoissaan on isäpuoleni haju.
Lapsi on tosiasia, joka on ollut olemassa suhteenne alusta asti. Teitä on kahden sijasta kolme. Tilanne vaatii totuttelua, mutta eiköhän se suju, jos avoimesti puhutte asiasta. Lapsella on oikeus äitiinsä, kuten sinulla puolisoosi. Yrittäkää saada tilanne tasapainoon, ettei avuton ja tilanteeseen syytön lapsi joudu kärsimään.
en ajatellut enää ottaa kantaa tähän keskusteluun.. kylläkin käyn tässä lukemassa mielipiteitä mutta oli selvyyden vuoksi kirjoitettava, ettei mene kirjoittajat sekaisin.. ajatellaan kyllä samoin asiasta, mutta täsmennetään vielä nimimerkkiä..
"alkuperäinen" minä en kirjoittanut tätä..
:)
Minusta tuntuu luettuasi viestisi, että oikeastaan toivoisit enemmän kahdenkeskistä aikaa avovaimoltasi. Ei kai kukaan aikuinen mies voi oikeasti olla mustasukkainen viisivuotiaalle lapselle, jos alkaa ihan järki kädessä asiaa pohtimaan..? Avovaimosi ottaa siis oman lapsensa huomioon, ole onnellinen. Hänestä tulee hyvä äiti myös teidän mahdollisille yhteisille lapsillenne. Kyllä se lapsi vaan tulee etusijalla, niin sen pitäisikin olla. Huomaat sen jos sinulla on joskus omia. Entä jos hankkisitte lapsenvahdin ja tekisitte tilaa parisuhteellenne?
Halusin vain lisätä, että kyllä tosiaan viisi vuotiaan pitäisi jo voida pääasiassa nukkua itsekseen omassa huoneessaan... ja tuo että rakastat avovaimoasi, olet varmaan valmis vielä yrittämään? Muuten kai et täältäkin hakisi neuvoja. Tuo asia on semmoinen, josta on varmaan vaikea jutella ilman että tulee riitaa. Sinusta tuntuu siis, ettei avovaimo huomioi tarpeitasi riittävästi. Voisihan olla että hänkin ilahtuisi kovasti lapsenvahdista ja illasta/yöstä kahden kanssasi. Se tuppaa olemaan vähän niin että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan... entä jos aloittaisitkin siis huomioimalla häntä sen sijaan että voivottelisit tilannetta lapsen kanssa?
"Se tuppaa olemaan vähän niin että metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan... entä jos aloittaisitkin siis huomioimalla häntä sen sijaan että voivottelisit tilannetta lapsen kanssa?"
Se puoli on järjestyksessä. Hellyydestä ja toisen huomioinnista ei todellakaan ole pulaa. Ymmärrän täysin että yhteinen aika on vähäistä. Siksi minulle olisikin tärkeää että edes yöllä saisi olla kahden kesken kaikessa rauhassa rakkaani kanssa - enkä tarkoita nyt seksiä.
"Tuo asia on semmoinen, josta on varmaan vaikea jutella ilman että tulee riitaa"
Ei suinkaan... asiasta on keskusteltu mutta emme kumpikaan tiedä miten asia ratkaistaisiin. Katso tuo alempi vastaukseni.
Sopeutumisvaikeuksia varmaan on, ei voi kuvitellakaan ennen yhteenmuuttamista kaikkia asioita. Jos todella rakastat ja haluat parisuhteen jatkuvan, siihen on hyvät mahdollisuudet. Ensinnäkin viisivuotiaalla on pelkotiloja, mutta että joka yö, ei normaalia vaan tapa (ja joku kirjoitti, että 5v ajattelee voittaneensa tämän erän ja ehkä vielä niinkin, että kohta tuo häiritsevä olio häipyy äidin elämästä, kun vain kiipeän tänne tarpeeksi usein, noin älykäs olisi jo DI), vaadi vaimosi viemään lapsi takaisin omaan sänkyyn ja olemaan siellä niin kauan, että lapsi nukahtaa. Muita käytännön neuvoja, järjestä teille kahdenkeskistä aikaa, eikö lapsella ole isovanhempia tai muita sukulaisia tai sinulla, että voisi mennä joskus yökylään, tee itse asian eteen jotain. Tutustu lapseen, tee sinun juttuja, ei sinun tarvitse leikkiä barbeilla, pelaa vaikka korttia tai mene retkelle kahdestaan eväiden kanssa, voivat olla aika mielenkiintoisia pakkauksia, kun vain itse heittäytyy lapsenmieliseksi ja miehiltähän se onnistuu. Miksi koti ei tunnu kodilta, siihen sinun pitää itse vastata, onko väärän väriset verhot, etkö saa valloittaa keittiötä ja tehdä hurjan epäonnistunutta kiinalaisruokaa vai onko kysymyksessä pelkästään se, että siellä on lapsi ja ette heti voi kaatua sänkyyn. Toivotan onnea, muista että sinulla on sekä oikeuksia että velvollisuuksia.
"vaadi vaimosi viemään lapsi takaisin omaan sänkyyn ja olemaan siellä niin kauan, että lapsi nukahtaa."
Hän tekee sen, mutta vartin päästä lapsi hipsii takaisin... jne. Varmaan hipsii sata kertaa jos hänet sata kertaa sinne kantaisi. Jos lapselle sanoo että nyt pitää jatkaa unia omassa sängyssä, seuraa kiukkukohtaus jonka kuulee taatusti koko taloyhtiö! Toistaiseksi ei ole voinut muuta kuin parin oman sänkyyn kantamisen jälkeen vain antaa periksi ja antaa tenavan nukkua meidän sängyssä - muuten emme itse nuku ollenkaan! Tämä tosiaan käy hermoille, mutta en tiedä mitä tehdä - kait tässä asiassa täytyy antaa periksi ja olla lapsen ehdoilla vaikka kuinka ärsyttää. Muistutan vielä että kyseessä ei ole mitkään pelkotilat yksin omassa huoneessa olemisesta vaan opitusta tavasta josta lapsi ei aio luopua.
Lapset ovat kyllä taitavia manipuloimaan.
(Ihan pienetkin lapset)
Äidit ja isät eivät yleensä sitä huomaa...ulkopuolinen näkee sen hyvin selvästi.
Minullakin on kokemusta viisivuotiaasta, joka käytöksellään saa isän tekemään ihan mitä vaan.
Minulle riiviö näyttää sitten kyynelten keskeltä hymynaamaa...isän selän takana!
Älkää antako periksi tuossa nukkumisasiassa.
Lapsen on toteltava aikuista!
Vaatii ison työn aikuiselta, että saa lapsen tottelemaan.
Jos haluaa valita itselle helpon tien, antaa lapselle periksi. Saattaa kostautua sitten myöhemmin???
Ootteko kokeillu laittaa patjan sänkynne viereen?Sillai me tehtiin kun poika aina vaan kömpi viereen eikä isäpuoli oikeen osannu nukkua kun poika aina meni sen kainaloon...5 vuotiaalta voi olla tosi vaikee saada se tapa pois ja sen ikänen ja nuorempiki osaa jo käyttää tilannetta hyväkseen.Toivottavasti ongelma on vaan se vieressä nukkuminen etkä sä oikeesti inhoo sitä lasta muuten,koska ei uusperhe voi toimia jos aikuiset ei pidä toistensa lapsista tai lapsist yleensä.Meillä isäpuolen ongelma on "vaan" se ettei mun lapset ole sen omia vaikka haluaisi.Nyt meillä on myös yhteinen lapsi ja kaikilla on sama kohtelu.Toivottvasti asia ratkeaa ja saatte tytön pian nukkumaan omassa sängyssä.Tunnen nimittäin yhden perheen jossa poika nukkui ainakin vielä toka luokallakin vanhempien vieressä... :/
En käsitä oikein tätä miten voi pienestä lapsesta aiheutua noin suuri harmi. Luulen että et ole valmis elämään heidän kanssa et koskaan tule olemaan ensisijainen avovaimollesi. Koet sen pienen lapsen uhkana ja sinun onnen riistäjänä, vaikka itse vaadit lapsen äitiä. Lapsen ehdoilla ei pidä elää mutta opittu tapa (se vieressä nukkuminen) on opetettu. Siitä pääsee eroon pitkällä pinnalla ja päättäväisyydellä ei periksi antamalla ja 5- vuotias ymmärtää jo puhetta, jos lapsi huutaa niin antaa huutaa. Mutta jos tuo on jo noin suuri ongelma, niin tiedoksi että niitä tulee varmasti lisää siis ongelmia! Ja voihan olla että lapsi kokee myös sinut uhkana ja pelkää että viet äidin! Sinä pystyt puhumaan asiasta lapsi ei. En usko että avovaimosi voi rakastaa sinua koska pidät hänen lasta taakkana!!
Soittakaa avuksi super-nanny:)Oikeesti,ei tuon ikäisen tarvitse nukkua vieressä jatkuvasti.Tytölle tehdään selväksi,ettei teidän änkyyn ole asiaa ja viedään takaisin omaansa vaikka sata kertaa.Äiti voi sen tehdä aluksi mutta sinä myös.Sanotaan,että omassa sängyssä nukutaan ja sillä siisti.Jos saa raivarin niin mitä sitten?Kerrotte vaikka taloyhtiössä ilmoitustaululla,että teillä on lapsen koulutus meneillään ja pyydätte anteeksi häiriötä:)))Tyttö jallittaa teitä ja te annatte sen tapahtua.Samoin oli mun miehen lapset,jotka sai nukkua isänsä vieressä,kunnes minä tulin taloon.Ilmoitin kaikille samaan aikaan,että lapsillaon omat sängyt ja siitä päivästä lähtien siellä nukutaan.Ja me ollaan saatu nukkua ilman niitä ,eikä ukaan saanut traumoja.
"Ja me ollaan saatu nukkua ilman niitä ,eikä ukaan saanut traumoja."
Ja mites voit niin varmasti tietää ettei miehesi lapset saaneet sinun natsi toiminnoistasi traumoja? Melkoiselta sikanatsilta kuulostat! että sinä tulit taloon ja laitoit lapset järjestykseen... eikä traumoja tullut .. just just .. ja just tuollaisten äitipuolien jälkiä yritetään sitten lastenpsykiatrien vastaanotoilla paikkailla.. tai myöhemmin koulukuraattorien ja poliisien välityksellä.
Minulle on aina ollut itsestäänselvää, että jos lapsella on yöllä hätä, tai vaikka vaan ikävä, tai mitä tahansa - äidin viereen saa aina tulla.
No, eivät omani pienenäkään tapanaan pitäneet sitä, että vuoteeseeni olisivat kömpineet. Jos näkivät pahaa unta tms., silloin saatoin ottaa viereen, en muista enää. Sen muistan, että aamusella kumpikin kömpi viereeni. Oli kiva lojua lapset kainalossa, tai peuhata ja kikattaa, kiireettä viikonloppuaamuna.
Illalla he usein köllöttelivät minun sängyssäni. Muistan miten minustakin oli kiva lapsena olla äidin peiton alla, siinä tuoksui äiti.
Tämä loppui, kun mies tuli kuvaan mukaan. Siis ei lasten isä.
Hän ei sietänyt että lapseni olivat meidän sängyssä, vaikka he eivät olleetkaan hänen puoliskollaan.
Yöllä tai aamullakaan ei enää ollut "lupa" tulla. Kyllä lapset vaistosi. Se mies kyllä mukamas tykkäsi lapsistani ja hyväksyi heidät, mutta käytäntö osoitti muuta. Pienissä asioissa se tuli ilmi, tämä oli yksi, siinä olisi ollut sellaista perheyhteyttä ja läheisyyttä, mihin hän ei kyennyt.
No, me erosimme. Etenkään loppuaikana hän ei voinut sietää lapsiani. Hän kohdisti lapsiini sen, mitä ei voinut minuun kohdistaa: ivaa, välinpitämättömyyttä, ilkeyttä, vittuilua. Aikuinen (ikänsäkin puolesta), korkeasti koulutettu mies!!
Nyt olen tutustunut perheeseen, jonka lasten kuuluu olla isoja ja itsenäisiä. Painajaisunet selvitellään ihan itse, samoin pikku itkut ja ikävät. Ja ikää on lapsella alle 5 v. Äiti ei huoli viereen, äiti ei halua että tärkeä uni keskeytyy, äiti ei siedä avuttomuutta ja tarvetta, johon hänen pitäisi empaattisesti vastata tai huomioida.
Isälle tämä ei tuota ongelmia, mutta äkkiähän lapset oppii: koska kotona, äidin kanssa eläessä, on pärjättävä yksin, ei isänkään luona turvata aikuiseen.
Lapset ovat nyt isompia kyllä, mutta silti.. minä en ymmärrä miksi kouluikäisenkään (alaluokat) pitäisi selvitä yksin ja itsenäisesti ikävästään, hellyyden tarpeestaan, peloistaan.
Ristiriitaisen siitä tekee swen, että lapset ovat kuitenkin niin pieniä "ette te osaa", etteivät osaa kuoria perunoita, käyttää veistä ja haarukkaa, lusikka on nyrkissä kuin 2-vuotiaalla vaikk lapsi on jo koulussa ja silti, niin isoja että nämä, missä kaivataisiin fyysistä läheisyyttä, pitää pärjätä itse..
Enhän minäkään selviä. Minäkin voin tarttua turvalliseen ja vahvempaan käteen. Myös yöllä.
EHKÄ se lapsi haluaa samaa kuin sinäkin: äidin läheisyyttä MYÖS yöllä. EHKÄ hän kaipaa sinunkin läheisyyttä. EHKÄ se, mitä on päivällä, ei riitäkään, jää vaje. Se otetaan yöllä.
Ja tuosta ulkopuolisuuden tunteesta: anna itsellesi ja lapselle ja lapsen äidille aikaa. He ovat olleet sen 5 vuotta kahdelleen, sinä ihan oikeasti olet ulkopuolinen ja tullut siihen väliin.
Näin oli ainakin minun ex-suhteessani. Se mies tavallaan rikkoi jotakin minun ja lasteni väliltä ja olen vihainen siitä, että annoin sen tapahtua.
Perheellä yleensä, ns.ydinperheellä, on aika vähän kahdenkeskistä aikaa, kun lapset ovat pieniä.
Jos lasta ei saa hoitoon koskaan kellekään, sitä yhteistä aikaa todellakin on vähän!! Saatteko lapsen mummolaan? Tai sinun vanhemillesi? Sinun siskollesi???
Vanhemmuuteen kasvaa pikkuhiljaa. Uusperheessä pitäisi muistaa että tarvitaan AIKAA siihen kasvuun sekä tutustumiseen siihen lapseen.
Vastuullisuus ja vanhemmuus ovat ihan eri asioita, kun puhutaan puolison lapsesta ja vastaavasti kun puhutaan omista lapsista.
Ehkä lapsiperhearki vituttaa vähemmän niitä miehiä ja naisia, joilla on omia lapsia - ovat eläneet sitä samaa arkea. Ja osaa suhtautua puolison lapseen ehkä erilailla, ainakin ymmärtää mistä on kyse. ?
Jos avokkisi vaatii että lapsen on oltava omassa sängyssä - hän tavallaan nousee omaa lastaan vastaan.
Hänellä saattaa olla kovin ristiriitainen olo: hän rakastaa teitä molempia. Lapsella on varmastikin ollut tapana tulla äidin viereen. Nyt ei enää saisikaan.
Miksi sen lapsen pitäisi sopeutua ja oppia uudet tavat tuosta vaan poks, - eikä mikä tahansa tapa, vaan luopua äidin läheisyydestä (ja samalla sinä saat sen!!).
Tuottahan tämä uusi kuvio vaikeuksia sullekin, ongelmia sopeutumisessa. Miksi se ei sitä olisi niin lapselle kuin äidillekin !
"Hän ei sietänyt että lapseni olivat meidän sängyssä, vaikka he eivät olleetkaan hänen puoliskollaan.
Yöllä tai aamullakaan ei enää ollut "lupa" tulla."
Meillä lievemmin. Minä vaan en pidä että lapsi tulee samaan sänkyyn vaikka ei myöskään tule minun puolelleni. En kuitenkaan kiellä lasta. Olen vain sanonut puolisolleni että haluaisin "lapsettoman" yön edes joskus.
"...siinä olisi ollut sellaista perheyhteyttä ja läheisyyttä, mihin hän ei kyennyt."
On ymmärrettävää jos ei tunne vieraita lapsia kohtaan samaa läheisyyttä kuin oma vanhempi. Kompromissin löytäminen voi olla vaikeaa...
"sinä ihan oikeasti olet ulkopuolinen ja tullut siihen väliin."
Tiedän sen ja siksi koen sen myös niin. Eli en asu omassa kotona vaan avokkini ja hänen lapsensa kotona. Nimeni vain on vuokrasopimuksessa.
"Miksi sen lapsen pitäisi sopeutua ja oppia uudet tavat tuosta vaan poks, - eikä mikä tahansa tapa, vaan luopua äidin läheisyydestä (ja samalla sinä saat sen!!)."
Näinhän se on! Minä olen lapsivihamielinen itsekäs paska joka haluaa kiilata lapsen ja äidin väliin. Vankilaan kuuluisin :-)))
on nämä uusperhejutut. Itse lapsettomana naisena todellakin kokenut nämä jutut. Mutta kaikesta huolimatta meillä jokaisella on oikeus tuntea niitä kiellettyjäkin tunteita. Emme voi niille mitään. Käyttäydymme varmasti eri tavoin eri tilanteissa. Itse älykkäänä ja fiksuna naisena en milloinkaan olisi kuvitellut käyttäytyväni näin (esim. mustasukkaisena) tai tuntea joskus näin kiellettyjä tunteita. Olen oppinut että toisen lasta ei tarvitse rakastaa, kunhan kunnioittaa toista ja on hyvä kaveri. Kyllä tällaisissa kuvioissa saattaa joskus käyttäytyä todella lapsellisesti mutta kaikki juontaa jostain juurensa. Emme voi tunteillemme mitään, ei kukaan varmasti tahallaan tunne kiellettyjä tunteita. Oppia ikä kaikki. Olen kasvanut valtavasti henkisesti tänä uusioaikana. Merkitystä todellakin on paljon miten puoliso käyttäytyy. Missään nimessä kenenkään ei saa tuntea olevansa ulkopuolinen perheessä. Tosin välillä olen niin väsynyt tästä kaikesta että tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Mutta aika näyttää miten kaikki sujuu.
Tekstisi kuulosti aika kyyniseltä ja kylmältä. Puhuit entisestä miehestäsi aika töykeästi, kun sanoit, että "hän tuli meidän väliimme". Voin ymmärtää jokseenkin miehen käyttäytymisen, koska sinä koit hänet ulkopuoliseksi ja samalla hän koki olonsa varmasti todella kurjaksi kanssanne.
Muista, että suhde on molemminpuolinen, kyllä sinäkin hänet tahdoit elämääsi, kun kerran suhteeseen aloitte. Aika itsekästä syyttää miestä siitä, että hänen oli vaikea suhtautua lapseesi, kun kohtelit häntä itse kuin vierasta, vaikka olit itse hänet valinnut.
Tuolla asenteella on parempi pysyä kaksin lapsen kanssa, jos ei osaa ymmärtää, ettei se mies tuosta vaan onnistu käsittelemään uutta tilannetta kuin vanha tekijä. Hän olisi tarvinnut sinulta tukea asiaan. Ei ole olemassa "aikuista miestä" , jonka voit vaan pakottaa olemaan hiljaa ja taipumaan tahtoosi. Kyllä hänelläkin on oma tahtonsa ja tunteensa, aivan kuin jokaisella meistä.
Sanoit myös, että mies kohdisti lapseen tunteensa, en ihmettele jos hän koki vihaa lapsia kohtaan, kun sinä vähät välitit miehen tunteista. Tottakai hän koki ilkeänä tilanteen, jossa lapset olivat aina etusijalla. Ajattelitko koskaan tekeväsi poikkeusta ja olisit ajatellut, että mies olisi tahtonut olla lähelläsi, ilman, että lapset ovat aina välissänne?
nono:lle ja henkalle muutama vastaus.
Henkan loppukaneetti "vankilaan joutaisin.. " kuvastaa minusta vain sitä, että hän on vielä aika keskenkasvuinen koko asian suhteen eikä kykene asettumaan toisten asemaan.
Marttyyriksi heittäytyminen ei paranna eikä korjaa mitään tilanteessa.
Pitäisi osata myös kastoa itseään peiliin. Ihan todella, niin että se näkyy käytännössäkin. Tosin muutos on hidas. Muutokset ovat aina hitaita.
Nono harmitteli että eipä ihme että mies tunsi itsensä ulkopuoliseksi kun hänet sellaiseksi laitoin.
Omasta tapauksestani siis sen verran, että tuo kommentti, että mies tuli minun ja lapsen väliin, oli miehen oma kommentti. Hän itse siis tajusi sen. Myös lapset olivat sitä mieltä. Vasta sen jälkeen itsekin sen tajusin.
On vaikeaa luovuttaa vastuuta, jos sitä on vuosiakausia itse yksin kantanut. Minä olin hoitanut kotia ja lapsia ... montamonta vuotta, ennenkuin tämä mies kuvioon tuli. Yksin.
Kovin hanakasti hän ei siitä ruvennut ottamaan "siivuja" itselleen. Se olisi vaatinut nimittäin aktiivisempaa ja napakampaa otetta jo alun alkaenkin.
Lyhyesti vain: hän haki äitihahmoa, hoitajaa, lohduttajaa, huoletijaa. "äiti" on hyvä sellainen. olinhan siis äiti omilleni. LApsettomana, ja ettei hän voisi ehkä saada lapsia, minä lapsineni myös tulin täyttämään tätä puutosta.
Nämä jutut tajusin vasta jälkeenpäin. Eron jälkeen. Senkin, että hän ihan todella tuli minun ja lapsen väliin. Välit lapseen parani eron jälkeen.
Me siis erosimme.
Syyt ovat muita kuin lapseni. Tai en tiedä oliko se hänen kannaltaan yksi syy. Ei kiinosta pohtia, ihan hyvä että erosimme, koska välit ovat nyt hyvät lapseen.
Ja haluan, että täysi-ikäisenä, kotoa jo pois muuttaneena lapsellani olisi kuitenkin mahdollisuus tulla kotiini kylään, viettämään joulunpyhiä sekä silloinkin palaamaan kotiin vaikka asumaan, jos maailma kolhii.
Tämän miehen aikana se ei olisi ollut mahdollista.
Nyt se on.
Onko Henkka, vaimosi lapsella mahdollsuus tulla takaisin kotiin kun hän on täyisi-ikäisenä jo maailmaa, ja maailma kolhii?? Miten jaksat, kun lapsi on murrosiässä ja huutaa ja paiskoo ovia? Jaksatko? Tai kun menee kouluun ja alkaa intää omia mielipiteitään? Tuo ruman harmaan isänpäviäkortin, jossa muistuttaa, että ole edes ihminen ihmiselle - siis kohtele minua kuin ihminen ihmistä!
Tämmöisen kortin lapseni teki miehelleni. Eikä hän reagoinut siihen mitenkään !!! Ei keskustelua, ei mitään. Pahvinpala vain hyllylle.
Häntä ei kiinnostanut. Siksi.
Niinpä - - minulla on siis jo taas uusi liitto "lapsellisen" miehen kanssa. Hän on ottanut lapseni ihan eri tavalla. Hän ei ole tullut väliin. Hän on antanut aikaa hänen ja lapsen väliselle suhteelle. Lapsi on jo iso. Isähahmoa ei miehenstäni hänelle tule. Mutta ystäviä , hyviä kavereita he ovat. Neuvoja voi kysyä, ja niitä saa. Pilkallisuutta ja ylimielisyyttä "minä tiedän - etkö sinä mitään tajua" ei ole.
Yhdessä he tekevät kaikenlaista.
Siksi lapsi arvostaa tätä miestä.
Ehkä mies osaa toimia näin koska on isä omille lapsilleen.
"Henkan loppukaneetti "vankilaan joutaisin.. " kuvastaa minusta vain sitä, että hän on vielä aika keskenkasvuinen koko asian suhteen eikä kykene asettumaan toisten asemaan."
Etkö huomannut viestissäni ollutta sarkasmia? Laitoin vielä varmuuden vuoksi kunnon hymiönkin perään...
"Onko Henkka, vaimosi lapsella mahdollsuus tulla takaisin kotiin kun hän on täyisi-ikäisenä jo maailmaa, ja maailma kolhii??"
Oletetaan että itse olen silloin viisikymppinen ja tämä lapsi on silloin viehkeä parikymppinen neito... Tietenkin!!! ...ja saa tulla sänkyymme nukkumaan, vaikka väliimme... ;-)))
...voisi kuvitellakaan kiinnostuvani lapsettomasta miehestä... Miksiköhän???
Minä taas ottaisin mielummin lapsettoman miehen!
Ei vain tunnu sellaisia löytyvän.
Kyllä elämä olisi paljon, paljon helpompaa!
Minä olen täällä! Kokeillaanko? ;-)))
Hih!
Eiköhän me jatketa kumpikin omalla tahollamme tätä uusperhe taistelua.
Voimia sinulle!
Yritetään...
Tsemppiä sinulle! :-)
Ajattelin minäkin vastata, vaikka en jaksanut koko viestiketjua läpi lukea.
On tosi hyvä, että olet herännyt ajattelemaan ihan itse suhteenne ongelmia. Tai ainakin sinun ja tämän "uuslapsen" välisiä ongelmia.Kertoo, ettet ole ihan kamala ihminen.
Suoraan sanottuna ei oikein hyvältä näytä. Kokemuksesta voin sanoa, että jos et pysty puolisosi lasta hyväksymään osana perhettänne, ja pidät häntä "vieraana" niin olisi parasta varmaan alkaa etsimään uutta asuntoa ja muuttolaatikoita.
Minulla on myös takana suhde, jossa miehellä oli ongelmia hyväksyä minun lapseni. Juuri esim. tuo viereen kömpiminen yöllä oli hänestä ahdistavaa. Eihän se äidllekään mikään taivas ole, kun mukelo kömpii keskellä yötä viekkuun, mutta se on osa sitä vanhemmuutta sekin, sen vain kestää. Muutenkin tämä exäni napsi mieluummin vain ne "parhaat" palat minun ja lapseni perhe- elämästä. Hankalista asioista hän valitti ja marisi tai sitten murjotti. Tai sitten lähti kavereidensa kanssa pois. Hänestä minun lapseni ei olisi saanut mitenkään häiritä esim. meidän kahden menemisiä ja tulemisia. Häntä rasitti kovin jos lapsi oli kipeä. Hän ei koskaan tarjoutunut esim. viemään lasta mihinkään esim. harrastuksiin, vaan se olin aina minä, joka huolehdin kaikki lapseen liittyvät jutut, apua sain aina pyytää. Oli siis muodostunut kolmen ihmisen yhteisasuminen, jossa lapsi ja äiti muodostivat yhden parin ja mies ja nainen yhden parin. Kyllähän se oli aivan selvää miten siinä kävi; mies sai lähtöpassit. Ei kukaan mies ole niin tärkeä, että veisi lapsen paikan.
Nykyisin elän uusperheessä, jossa molemmilla on lapsia, ja molempien lapset elävät meillä. On ollut ihanaa tavata ihminen, joka hyväksyy minun lapseni. Hän elää täysillä mukana myös lapseni ongelmissa, mutta saa kyllä sitten taas monin verroin kaiken takaisin lapseni iloista!!
Minä hyväksyn hänen lapsensa 100%: sti, en osaa edes kuvitella elämää ilman heitä! He ovat osa miestäni, siis myös osa minun elämääni. Ja miten paljon jo nyt olenkaan saanut myös heiltä.
Siis neuvoni on;
jos et pysty mitään itseltäsi lapselle antamaan, et myöskään mitään lapsen kanssa elämästä saa, on paras että luovutat ja lähdet pois.
Lapsen kanssa pitää elää niin, että antaa jotain itsestään vilpittömästi ja pyyteettömästi, jos siihen kykenee, niin "palkkio" on valtava, se on lapsen luottamus ja kiintymys.
Lapsen luottamusta ja kiintymystä "vieras" (siis ei-äiti tai ei-isä) ei ihan helposti pysty voittamaan, ja sitä ei myöskään vilpillä voi saada. Siihen tarvitaan koko ihmisen sydän. Jos et siihen uskalla lähteä, niin tee teille kaikille palvelus: lopeta moinen perheen "leikkiminen", sillä sinä et siihen kykene!!!!!!
"Äiti ja äitipuolen" kirjoitukseen kommenttia:
Juuri noinhan se on, että mahdotonta on elää perheenä, jos uusvanhempi ei täysin hyväksy lapsia. Kyllä silloin on tehtävä äidin (tai isän) selväksi, ettei tilanne voi jatkua. Lapsemme kun ovat ainoita, jotka meitä todella tarvitsevat, joille me olemme "kaikki". Heídän ei todellakaan tarvitse kärsiä kylmää ja väheksyvää suhtautumista uusvanhemman taholta!
Itsellänikin n. 3 vuoden kokemus seurustelusta (ei yhdessäasumista) lapsettoman n. 40v miehen kanssa, joka ei osannut suhtautua kahteen pieneen lapseeni mitenkään lämpimästi. Totesi vain, ettei osaa suhtautua, "koska meillä ei ole yhteistä lasta!!!" Halloo. Kuka nainen haluaa yhteisen lapsen miehen kanssa, joka ei vaikuta vuosienkaan tuntemisen jälkeen järin paljoa naisen lapsista kiinnostuvan.
Mutta tuohon vieressänukumiseen kommentoisin, että kyllähän 5-vuotias olisi syytä omaan huoneeseensa VÄHITELLEN opettaa nukahtamaan. Itse silloin vielä ydinperheessä eläessäni ensin vierotimme lapsen patjalle vanhempien makuuhuoneeseen ja siitä omaan huoneeseensa. Kyllähän se onnistuu. Voi vaikka luvata alkuun, että muutamana yönä saa nukkua vieressä, muutamana mentävä omaan vuoteeseen. Siitä sitten vähitellen lisätä omassa huoneessa nukkumista. Ainakin oma tyttäreni ei sitten enää jonkin ajan kuluttua edes halunnut samaan huoneeseen nukkumaan. Tunsi itsensä kai "isoksi tytöksi".
Miehen kannattaisi miettiä, onko valmis yrittämään muuttaa asennettaan. Ja sanoisin, että jos ei naisen lasta täysin hyväksy, onkohan se rakkautta ollenkaan se tunne, mitä naista kohtaan tuntee.....???
Hyvää jatkoa, koittakaa selvittää!! Monesti olen ajatellut, että toivottavasti vielä löydän sopivan miehen, jolla itsellään lapsia. Paljon helpompi sopeutua, ymmärrystä lasten maailmasta jne. Tietysti aikuisten kahdenkeskisiä hetkiä on järjestettävä. Itselleni niitä ei helpolla järjesty, paitsi maksusta. Mutta maksankin siitä ilosta silloin tällöin aivan mielelläni!
"Minulla on myös takana suhde, jossa miehellä oli ongelmia hyväksyä minun lapseni. Juuri esim. tuo viereen kömpiminen yöllä oli hänestä ahdistavaa. Eihän se äidllekään mikään taivas ole, kun mukelo kömpii keskellä yötä viekkuun, mutta se on osa sitä vanhemmuutta sekin, sen vain kestää."
Myönnät että et itsekään pitänyt siitä että lapsi kömpii viereen... ja sentään olet lapsen äiti!! Miten voit odottaa että mies nauttisi tilanteesta? On aivan luonnollista että hän ei tuntenut samaa läheisyyttä lastasi kohtaan kuin sinä ja siksi yöllä viereen kömpiminen koetaan ahdistavana. Oletko ajatellut asiaa silloin aikoinaan miehesi kannalta? Jospa hänellä olisi ollut lapsi joka tulee viereenne yöllä, olisitko kokenut sen miellyttävänä vai ahdistavana? Veikkaan kyllä jälkimmäistä...
Haluan tällä vain sanoa, että te äidit ette kykene useinkaan näkemään asiaa puolisonne, siis sen joka ei ole lapsen isä, kannalta vaan koette luonnollisen vierastamisen siten että puoliso ei siedä lastanne. Ei uudelta puolisolta voikaan odottaa samaa sietokykyä kuin omalta vanhemmalta.
Kuulostaa aika lailla tutulta. Miehelläni on kolmivuotias lapsi ja samalla tavalla mustasukkainen kuin avokkisi lapsi,uskoisin...
Tuossa iässä lapsi pelkää menettävänsä huomion äidiltään sinulle. Uskon, että yöllä sänkyyn kopuaminen on merkki siitä. Lapselle tulee kuitenkin tehdä selväksi se, ettei äiti ole pelkästään lasta varten, vaan myös sinua varten. Ei ole oikein antaa periksi, jos lapsi saa mustasukkaisuuskohtauksia vaikka teidän halatessa tai istuessa lähekkäin. Meillä näin käy aina. Lapsi on vihainen jos isä istuu minun vieressäni sohvalla ja yleensä lähtee toiseen huoneeseen murjottamaan jos isä halaakin minua. Se on välillä todella raivostuttavaa, mutta ainakin olemme/olen yrittänyt toimia niin, ettei mustasukkaisuuteen reagoida, vaan annetaan lapsen suuttuan ja murjottaa. Pyrimme olemaan lähekkäin kohtauksista huolimatta. Tosin asian voisi hoitaa kai järkevämminkin...
Jokatapauksessa mikäli kyse on mustasukkaisuudesta, niin muistakaa, että on tärkeää tehdä lapselle selväksi se, ettei hän sanele teille kuinka toimitaan, vaan vanhemmat toimivat esimerkkinä!Lapsen on hyvä tajuta yksilöllisyytensä ja avuttomuutensa, eikä vajota vääriin kuvitelmiin siitä, että hän on kaiken keskipiste!Tuosta käsityksestä voi tulla ongelmia tulevaisuudessakin!
Tämä viesti pitäisi saada minun miehelleni perille!
Meillä lapselle on annettu niin suuri valta, ettei isä osoita minulle minkäänlaista hellyyttä, silloin kun lapsi on käymässä.
Emme voi edes istua vierekkäin sohvalla...ISÄ ei halua!
Ihan kateeksi käy tuo sinun miehesi tapa toimia!
Ei liikaa valtaa lapsille, Kannatetaan!
Ihanko tosissaan! Kuulostaa järjettömältä.
Tässä sulle vielä vähän faktaa:)
4-vuoden hujakoilla lapsella on menossa ns. oidipaalikriisi, jossa lapsi haluaa syrjäyttää kilpailijavanhempansa(=sinä) oidipaalivanhemmaltaa(=tässä tapauksessa isä). Jos lapsen annetaan elää kaikkivoipaisuuskuvitelmissaan, ei hänelle muodostu tervettä käsitystä itsestään.Ongelmia voi olla vaikkapa tulevissa seurustelusuhteissa, joissa lapsi kuvittelee voivansa omistaa toisen, aivan kuten isän. Ja kuvitella voi kuinka tällainen kuvitelma tuhoaa suhteen ja lapselle tästä voi tulla ylipääsemätön ongelma. (Tämän jutun totesi aikanaan jo Sigmund Freud)
Nyt meillä on jo faktaa asiasta ja sen voit hienovaraisesti yrittää selittää miehellesi...
Lapsen on tervettä nähdä, kun hellyyttä osoitetaan. Niin hän ei opi siihen, että siinä olisi jotakin kiellettyä, siis tunteiden näyttämisessä. Kyllä se niin vaan on, että mitä enemmän pusuja ja haleja vanhempien ja lasten välillä on, sen terveempi kasvatus. Sen ymmärrän, että ennenvanhaan sellaista ei ollut, mutta nykyaikana hyvänen aika!!! Mistä tuollaisia kuvitelmia syntyy!?
Mitä höpötät kaikkine faktoines nuija. Jos ei tuu toimeen lapsien kanssa niin ei tuu.
Mistä sarjakuvista olet tietosi ottanut kun noin typerältä kuulostat.
Kaveri yrittää luoda uutta suhdetta ja lapsi on selvä rasite. Siinä sulle faktaa viisastelija.
selittelemään sinulle koulutuksestani, mutta jos asiat mielestäsi ovat niin mustavalkoisia, niin toivotan onnea elämässäsi eteenpäin.
Mikäli olet huomannut, ihmisillä voi olla eriäviä mielipiteitä asioista, enkä todellakaan väitä olevani oikeassa, koska täysin oikeaa vastausta ketjun aloittajan ongelmaan tuskin löytyy. Älä sinä vaivaa päätäsi minun "sarjakuvatiedoillani". Mutta jos oikeasti olet kiinnostunut, niin kehotan joskus käymään kirjastossa. Sieltä löytyy usein aika mielenkiintoista asiaa ja faktaa!
Freud on aikalailla kiistelty psykoanalyytikko, joten jos olet hänen teoriaansa vastaan, olet luultavasti enemmistön puolella. Tosin en minäkään teoriaa usko sanasta sanaan, mutta ihan tosi elämässä todettua ideaa siinä on, kun sitä hiukan muotoilee.
Varatkaa neuvolasta aika. Pohtikaa ammattilaisen kanssa syitä siihen, miksi lapsi joka yö tulee sänkyynne. Ja keinoja asian korjaamiseen. Kysykää, voiko tuon ikäisen viedä uniklinikalle.En ole itse varma, onko se tarkoitettu vain vauvaikäisille. Eihän hän kovin hyvin nuku jos herää joka yö. Jos on opittu tapa, se voidaan kitkeä uniklinikalla ehkä pois.
Aikuisina varmasti kuitenkin haluatte hoitaa asian niin, ettei ainakaan aiheuta vaurioita pienen ihmisen kehitykseen?
Aika hankalalta tilanteelta vaikuttaa ja vaikea alkaa neuvomaan koska ihmiset on niin erilaisia.
Itselläni on myös ns.uusioperhe.
Minulla on melkein 4-vuotias tyttö ja uuden mieheni kanssa ollaan asuttu yhdessä melkein 2-vuotta.
Itsellä ei ole ollut mainittavia ongelmia sillä uusi mieheni on pitänyt tytärtäni alusta asti kuin omanaan.
Tyttö on isällään jokatoinen viikonloppu ja joskus myös pidempiä aikoja.
Ja sit tää nukkumis järjestely niin kyllä 5-vuotiaan pitäisi nukkua ainakin omassa sängyssä jos ei omas huonees,käy pian niin että vielä ala-aste iässäkin nukkuu teidän kans samas sängys.
Onko avokkisi tehnyt exänsä kanssa tapaamis-sopimusta sossus?
Jos ei ole niin sellainen täytyy tehdä jos on yhteishuoltajuus ja tapaamiset ei muuten suju.
Jos sopimus tehdään niin että isällä jokatoinen viikonloppu niin silloin isä on velvollinen lapsensa ottamaan koko viikonlopuksi ja näin ollen teille avokin kanssa järjestyy yhteistä aikaa ja kuulostaa siltä että yhteistä aikaa te tarvitte että saatte puhua asioista ja nauttia toisistanne sillä muuten teillä tuskin on toivoa yhteisestä jatkosta.
Jaksamisia!
Päivää, tämä palsta oli tarkoitettu miehille, jotka keskustelevat uusperhe ongelmista eikä ruikuttaville av(i)opuolisoille...
Saatte lukea, mutta säästäkää kommenttinne!!!
päätin miekin osallistua tähän keskusteluun ja kertoa kokemuksestani.
oli muuttamassa naiskaverin kanssa yhteen ja sillä oli lapsia jotka minä hyväksyin aivan hyvin.mix en hyväksyis? kuuluihan ne kaverilleni.
minä taas olin vain viikonloppu isä omille lapsille.
muutto homma kun lähestyi alkoi kaveri puhua et kun minun lapset tulee aina käymään hän lähtee muualle siksi aikaa. eli se ei hyväksynyt minun lapsia ollenkaan. no nyt se asuu yksin lapsiensa kanssa. en vaan voinut hyväksyä sitä ettei se yhtään hyväksynyt minun lapsia. syyksi sanoi et kun ne on miun ex:än tekemiä.
onko naisilla sit vaikeempi hyväksyä miesten lapset?
en oo kyl varma onko tää oikee viestiketju mihin tään laitoin mut ainakin sivuaa aihetta läheltä.
Olen jo aikuinen,mutta olin se uusperheen lapsi itsekkin.Olin 6vuotias ,kun meille muutti uusi mies.Äitini muuttui myös,isäpuoleni tuli minulle mustasukkaiseksi.En saannut koskaan enään tulla äidin viereen ,nukuin kyllä sängyssäni ,mutta joskus kävin kysymässä saanko tulla äidin viereen.Kerran heräsin painajaiseen ja minua pelotti hirveästi.Kävin kysymässä ,isäpuoleni sanoi painu nyt vittuun!!sen jälkeen en ikinä enään käynyt kysymässä viereen.Henkka odota pliis parivuotta jos,todella rakastat avovaimoasi.
Lapsi kasvaa ja ei tule enään kauaa viereenne.Mutta älkää myöskään tehkö yhteisiä lapsia ,itselläni allerginen lapsi joka valvotti toista vuotta ja seksi jäi miehen kanssa silloin vähiin.Jos et kestä arkea(ei pahalla).Lapsi perheessä ei oikeestikkaan aina ole aikaa omille hormooneille vaikka haluaisikin.Vaikka sinä et,varmasti tilannut lapsi perhettä ,mutta ei sille voi mitään milloin rakkaus kolahtaa.Avovaimosikin tuntee syyllisyyttä lapsen ja sinun takia.Hänhän on kahden rakkaan välissä.Jos lähdet niin mieti löydätkö ,ihmistä jota voisit rakastaa.Seksiä saat mutta entäs muu.Avovaimosi tyttö on vielä pieni avaa silmäsi ja katso niitä pieniä suloisia kasvoja ,voisitko sittenkin tuntea ikävää häntäkin kohtaan jos lähdet.Ja et usko sinäkin tulet vaikuttamaan tytön koko elämään.Onnea teille ja Henkka odota vielä parivuotta!!
Hei sinä uusioperheellinen,älä ota asiasta 'hernettä nenään'samainen asia lasten suhteen tapahtuu JOKAISELLE,ANNA AJAN KULUA,kyllä se siitä. :)
Moi Henkka!!!!
Toisaalta ymmärrän sua paremmin kuin hyvin, vaikka nainen olenkin!!!! Mä itse sain aikanaan miehen ja 2 tytärtä siinä sivussa, ja vieläpä se entinen eukkokin silloin pyöri ympyröissä enemmän ja vähemmän....Lapset muutti meille samoissa ovissa kun saimme ekan yhteisen kämpän.. Toinen 4v ja toinen 2v. Se siitä yhteisestä ajasta... No, nyt siitä on jo 20v.. Suht hyvin olen pysynyt kasassa kun ottaa huomioon et mä hoidin noita lapsia silloinkin kun ukko kävi köyrimässä niitten äitiä... Tosin tuon sain kuulla vasta muutama vuosi sitten ja syyskuussa pistin eron vireille..... Elämä kun on liian lyhyt tuhlattavaksi turhuuteen....
Joten mieti hartaasti ja pitkään ennenkuin teet lopullisia päätöksiä... Ja muista, se pieni tyttö on viaton ja syytön tilanteeseen.... nimim: kaiken kokenut
äidin sängyn viereen, ja sanonta jos haluat nukkua samassa huoneessa, men patjalle..=)
jos ei oo muita pahempii ongelmii ni sul on tosi hyvin hommat hanskassa lapsi oppii luottaa ja tottuu hommaan ja muista sul on helppo lähteäkin kun ei oo oma skidi (kadehdin asemaasi)jos parisi ei osaa huomioida tilannetta parin vuoden päästä et ees muista tollasii juttui mut taas tulee sama esii myöhemmin ku ei oo oma skidi se on fakta. tsemppiä sulle ja pää kylmänä
Moi
Mä en kanssa jaksanut ihan kaikke lukea läpi, mutta tuli vaan mieleen että voisko perimmäinen ongelma olla kuitenkin se ettei teillä ole yhteistä aikaa, sellanen on tärkeetä myös ydin perheessä ja varsinkin kun noin nuorta suhdetta muodostetaan, puhuisit avolles ja yrittäsitte keksiä ratkaisuja miten voitte olla yhdessä KAHDESTAAN. JOs isä ei pidä lasta niin miten sitten mummo tai joku ystävä.
Ehkä mä itse olen samassa tilanteessa joskus, kun se aika tulee...yh minäkin, mutta hiukan eri tavalla kun lasten isä pitää lapsia yhtä paljon kuin minäkin.
Mä toivon että löydätte yhdessä ratkaisun ja sitä kautta ehkä pääset myös mukaan tytön elämään, ei sillä oo kiirettä..luulen että ajan kanssa totut...eihän lapseton mies edes heti voi ymmärtää kaikea, mutta luulen että kun oikeen haluat löydät oikeet ratkasut.
hyvää talven jatkoa :)
Lapsiperheissä jokaisessa, myös niissä, joissa lapset ovat biologisesti omia, kohdataan hyvin samantyyppisiä haasteita kuin uusperheissäkin. Eli toivottavasti se jo lohduttaa asiaa pohtivia. Perhe-elämä tarjoaa aina haasteita ja jatkuvasti mietitään mm. mikä on oikea ikä nukkua omassa sängyssä, voiko lapsen ottaa vielä viereen nukkumaan jne. Ja tuo nyt on kysymyksistä vielä aika helppo. Vaikeammaksi se saattaa muuttua, jos perhedynamiikka ei jousta, jos perheessä on suuria vaikeuksia aikuisten välisessä kommunikoinnissä, exät eivät hoida omaa osuuttaan eli isyyttään tai äitiyttään ja vielä vapaaehtoisesti ja jos aikaisempia ihmissuhteita ja eroja ei olla puolin ja toisin läpikäyty.
Mutta mielestäni se on kyllä aikuinen, jonka pitää olla asiassa niin kypsä, että tajuaa lapsen tarpeet, vaikkei lapsi "oma" olisikaan. Uusperhe ei toimi eikä tule koskaan toimimaankaan, jos uusi puoliso hyväksyy vain kumppaninsa olemassaolon, mutta lapset saisivat mielummin olla vaikka kaapissa. Ei voi edellyttää lapselta luottamusta, mikäli sitä ei itse osoita tai mikäli ei itse osoita kunnioitusta lasta ja tämän tunteita kohtaan. Omaa kumppaniaan pitää myös kunnioittaa myös sen verran, ettei kyseenalaista hänen tunteitaan omaa lastaan kohtaan.
Jos lapsi ei ole biologisesti oma, ei se tarkoita, etteikö sitä kohtaan voisi oppia tuntemaan hellyyttä ja rakkautta, kun antaa tunteille ja sopeutumiselle aikaa. Lähtökohta on kuitenkin se, että uusperhe asetelmana ja onnistuakseen vaatii aikuisilta ihmisiltä kypsyyttä ja aitoa halua ottaa perhe kokonaisuutena vastaan, ei sitä voi jakaa ja ottaa vai kermat päältä. Valitan, mutta niin se on ja parhaimmissa tapauksissa tulokset ovat aivan ihania.
Jos aikuinen kokee olevansa mustasukkainen lapsesta tai kokee vitutusta ja harmia nähdessään lapsen, on silloin mentävä itseensä ja lujaa. On kysyttävä itseltään mm. seuraavia kysymyksiä: Haluanko minä tämän onnistuvan? Mitä itse tekisin puolisoni asemassa? Mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen inhimilliseksi ja rakastavaksi aikuiseksi? Rakastanko todella puolisoani ehdoitta? Uskallanko näyttää tunteitani lapselle? Uskallanko ottaa vastaan lapsen tunteenilmaisut? Sallinko lapselle mahdollisuuden ilmaista tunteitaan ja ymmärränkö, että lapsi ei voi käyttäytyä ja ymmärtää asioita aikuisen lailla? Olenko ollut avoin puolisoani kohtaan ja kertonut tunteistani ja mieltäni askarruttavista asioista? Olenko jäänyt vaille hyväksyntää perheessä ja olenko itse hyväksynyt perheen? Olenko saanut osoittaa tunteitani avoimesti? Miten itse haluaisin aikuisen kohtelevan minua, jos olisin vielä lapsi?
Kysymyslistaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään vain, mutta kuitenkin on jokaisesta itsestään kiinni, haluaako oppia tuntemaan uusperheen kaikki perheenjäsenet ja haluaako antaa kaikille osapuolille mahdollisuuden. Lapsi ei vie tilaa aikuiselta, vaikka joskus niin tuntuukin. Lapsi antaa aikuiselle mahdollisuuden kasvaa ja oppia uutta myös itsestään, jos ottaa mahdollisuuden vastaan. Halusta ja tahdosta monet asiat ovat kiinni eikä asioiden ole aina tarkoituskaan olla helppoja, onhan uusperhekin muotoutuakseen useimiten vaatinut jo eroja ja miettimistä eikä mitään uutta ja erilaista mallata yhteen pienessä hetkessä, uusperhe on valtava haaste.
Lapsella on oikeus omaan äitiinsä ja isäänsä, on aikuisesta itsestään kiini, käyttääkö tämän suuren mahdollisuuden vai ei. Jos biologinen vanhempi ei halua tavata lastaan (mikä on hänen menetyksesnsä), voi joskus perheen puoliso, joka ei ole biologinen vanhempi, ottaa kasvattajan roolin perheessä ja lapsi omaksuu tämän henkilön symboliseksi isäkseen tai äidikseen. Eikä siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Mielestäni se ihminen, joka on aidosti kiinnostunut lapsesta ja osallistuu tämän elämään ja kasvatukseen, voi yhtä hyvin olla äiti- tai isähahmo lapselle. Joka tapauksessa tälle aikuiselle pitää antaa oikeus kasvattaa lasta samalla auktoriteetilla kuin mikä on biologisellakin vanhemmalla. Moni äiti tai isä ei ymmärrä sitä, että uusi perheenjäsen pitää ottaa perheeseen tasavertaisena ihmisenä, jolla on myös sekä oikeus että velvollisuus kasvattaa lasta. Toinen aikuinen ei saa syödä toisen aikuisen auktoriteettia lapsen silmissä tyyliin: "vain minä saan kasvattaa lastani" Lapsen pitää uskoa ja totella molempia, mutta hänellä on myös oikeus saada helyyttä molemmilta, siihen ei vaadita biologista vanhemmuutta.
Helppoa se ei välttämättä ole ja aikaa se vaatii, mutta niin tekee moni yksinkertaisempikin asia elämässä. Parhaimmillaan se antaa paljon, mutta aikuisen pitää olla rehellinen itselleen ja puhua tunteistaan, jos haluaa pattitilanteeseen muutosta ja kehitystä. Äiti tai isä eivät taas välttämättä ymmärrä aina arvostaa ja kiittää riittävästi uuden puolison yritystä ja panostusta olla aikuinen ja vanhempi perheessä, sillä uuden "tulokkaan" rooli ei ole helppo ja se vaatii paljon kompromisseja kaikilta. Se vaatii myös tilaa eli perheessä pitää uudelle puolisolle antaa mahdollisuus ja tilaa olla perheenjäsen. Yhteistä jakahdenkeskistä aikaakin pitää joskus järjestää ilamn lapsia, mutta niin se on kaikissa muissakin parisuhteissa. Jos lapsi on läsnä aina ja jatkuvasti, syö se kaikkia osapuolia. Lapsellekin tekee välillä pieni rtiotta ja vaikka kyläily sukulaisissa hyvää, kun siitä ei tulee ainaista. Puolisot eivät voi koskaan huomioida toisiaan liikaa. Huomioinnin ei tarvitse olla kuitenkaan jatkuvaa yhdessä olemista, vaan huomiointia voi toteuttaa niin monella tavalla ja saada toisen mieli hyväksi. Esimerkiksi vaikkapa ottamalla toisen lapsi syliinsä ja lukemalla tälle sadun. Samalla tulee ikään kuin ilmaistua puolisolleen, että haluaa osalistua perheen arkeen ja auttaa siinä ja hyväksyy lapsen olemassaolon. uskokaa tai älkää, mutta äideille ja isille merkitsee hyvin paljon, jos toine aikuinen suhtautuu myönteisesti omaan lapseen. Samalla tulee hyväksyneeksi myös sen, että puolisolla on jo elettyä elämää ja kokemusta, mikä osaltaan on edellytys sille, että ollaan nyt yhdessä..
Hei!Luin mielenkiinnolla sinun kirjoittamia tekstejä.Meidän uusioperheessä samankaltainen tilanne.Keskustelemme lapsen kasvatuksesta ja siitä miten meidän pitäisi toimia lapsen kanssa lähes päivittäin.Asiaa ei ole aina helppo käsitellä mutta jos toista ihmistä rakastaa niin jaksaa löytää ratkaisun.Ymmärrän myös hyvin sen että lapsi yrittää kaikintavoin romuttaa suhteenne.Koska äiti on aina äiti.En tarkoita että puoltaisin tässä ketään mutta tuossa ikä vaiheessa tulee "normaali"perheessäkin ongelmia.Eli toisin sanottuna lapsi on mustasukkainen jommasta kummasta vanhemmasta.Uusioperheessä tämä ilmiö näkyy selvemmin koska tavallaan yksi aikuisista on "vieras".Mutta tässä tilanteessa on meidän aikuisten oltava fiksuja ja tietenkin vahvoja.Tottakai jos lapsella on paha olo tai itkettää jne.on lapselle annettava turvallisuuden tunne.Ja tietysti antaa sitä rakkautta.RAKKAUTTA JA RAJOJA on myös oltava lapsella.Minusta täytyy mennä lapsen ehdoilla mutta rajansa siinäkin.Ei saa antaa lapsen määrätä perheessä.Me aikuisethan ne ohjeet sanelemme.Jos vielä palataan tuohon nukkumistilanteeseen-Antakaa lapsen huutaa siellä sängyssään.Ei aina voi saada kaikkea periksi.Ja vaikka koko taloyhtiö heräisi,onhan ennenkin lapset huutanu.Eli minusta vaikuttaa että avokkisi antaa liiaksi periksi lapselleen ettei se huutaisi.Minusta teillä pitää olla yhteiset pelisäännöt ja järkevät sellaiset.Tiedän myös että me naiset olemme hankalia siinä että emme anna nykyistemme sanella sääntöjä mutta pistämme ne varmasti korvantaakse ja pohdimme niitä hetken aikaa.Ei tästä elämästä uusioperheessä tulee mitään jos ei keskustele ja mieti ratkaisuja itsensä ja tietysti sen pikku "pirulaisen"parhaaksi:)JOten vinkkinä minulta jatkaa vaan keskustelua ja lapselle rajat!!Voimia!
Jos 5- tai 6-vuotiaan lapsen käyttäytyminen lapsen kotona alkaa "vituttamaan", on aikuinen väärässä paikassa, ja yrittää elää sellaista elämää, johon ei ole kypsä. Hopi hopi takaisin poikamieselämään, ennenkuin tulee pilatuksi lapsenkin elämä.
Olen täysin samaa mieltä! Jos aikuinen ei "kestä" 5- vuotiaan käytöstä ei se kyllä sitten jatkossa kestä sitä 8- vuotiaana tai 13- vuotiaana, puhumattakaan 16- vuotiaana.
Tuosta vieressä nukkumisesta: onhan se tietysti rasittavaa aikansa. Meillä lapset hipsineet öisin viereen nukkumaan, etenkin jonkun painajaisen jälkeen. Eivät hipsi enää. Kyllä ne yölliset vierailut aikuisten vuoteessa vähenevät siinä koulun alkamisen myötä, ja jäävät sitten lopulta kokonaan pois. Eikä se kyllä koskaan niin paljoa "vituttanut", että siitä olisi alkanut parisuhde rakoilemaan. Toinen juttu on jos lapsi nukkuu koko yön alusta asti vanhempien vuoteessa, se alkaa jo nakertamaan varmaan parisuhdetta... Meillä nämä yölliset retket tapahtuivat joskus aamuyöllä, klo 3- 4. Ei siihen edes kunnolla herännyt, varatyyny oli jo valmiina. Tehkää jotain jo ennalta tilannetta helpottavia ratkaisuja, meillä esim. tuo ekstra tyyny vuoteessa auttoi jo paljon. Isompi vuode voisi myös helpottaa, ei sitä 120cm leveässä sängyssä hyvällä tahdollakaan mahdu lapsen kanssa nukkumaan hyvin. Olosuhteet ovat ne mitkä ovat, mutta niitä voi tehdä mukavemmiksi.
Tsemppiä teille! Olipa ratkaisunne mikä hyvänsä. En usko äidinkään voivan hyvin, kun sinä ja lapsi tavallaan "kilpailette" äidistä. Ole sinä kuitenkin se aikuinen kumppani, älä toinen lapsi!
Tässä homman ydin tosihyvin sanottu.
Henkka ota hyvä mies neuvosta vaari kuten sanotaan, =).
kimpsut ja kampsut ja nokka toiseen suuntaan jos kerta jo nyt tässä vaiheessa alkaa lapsen olemassa olo vituttaa.et sit pilaa kun oman elämäsi,anna lapsen saada tuntea äitinsä läheisyys.luuletko ettei lapsi vaistoa ilmapiiriä ja tunteita,täytyy olla aika fakiiri jos pystyt jymäyttää lasta,ne vaistoaa kaiken.anna heidän elää omaa elämää etsi itsellesi lapseton sinkku.
en nyt puutu kirjoituksesi sisältöön sen kummemmin, muuta kuin että tuo asia on ihan tavallista myös ns. ydinperheissä! lapset tulevat siihen parisänkyyn yöllä milloin mistäkin syystä. sen takia vanhemmilta/avopareilta/kumppaneilta vaaditaankin mahtavaa mielikuvitusta! lapset on otettava huomioon, joten --- pakko kysyä, vaikka sitä varmaan on jo moni muukin kysynyt, että onko yö teillä sitä ainoata yhdessäoloaikaa? itse olen jo siinä ydinperheessäkin joutunut käyttämään "ranskalaista" mielikuvitusta vaikkakin ilman eiffeltornia ja hissejä ihan suomalaiseen tapaan...enempää en kerro, koska on ihan sinun valinnassasi, mitä kaikkea mukavaa keksit saadaksesi avokkisi nauttimaan rakkaudestasi...
Hae apua neuvolasta tai kasvatusneuvolasta. Jos sieltä ei löydy niin ainakin osaavat neuvoa mistä löytyy. Lapsi hakee turvaa isossa elämänmuutoksessa. Käyttäytyminen on ohimenevää. Kärsiällisyyttä.
Mielestäni olet erittäin typerä,etkä edes yritä itse tutustua lapseen.Lapsi, on se sitten oma tai toisen puolison ja vielä kaiken lisäksi noin pikkuinen ihmistaimi,on koko perheen myös "uuden isän" jos sinua voi sellaiseksi edes sanoa,koko perheen sydän ja valopilkku.Tietenkin vain jos uusisä tai uusäiti haluaa yrittää ja rakastaa puolisoaan oli sitten avio-tai avoliitossa rakastaa myös sitä pientä osaa,(mielestäni suurta)
lasta,tai edes hyväksyy tämän.
Mitä enemmän "syrjit" lasta, sitä enemmän tulee olemaan vaikeuksia pitää perhettä koossa.
Minun mielestäni sinä olet liikaa siinä perheessä juuri sen takia kun sinua ärsyttää lapsi.Ehkä et itse ole kokenut lapsuuttasi rakastettuna lapsena,ja siksi et osaa lasta rakastaa,joka on täysin syytön sinun tunkeutumiseesi kotiin jossa on tämä turvaton lapsi,jota sinä pidät ylimääräisenä.Rakasta ja hyväksy tai lähde on maailmassa parempiakin isäpuolia,kuten minun lapsillani oli "uus isä" parempi oma isä koskaan pystyi olemaan.
En ymmäärrä kyllä äitikään joka sinut on kotiinsa tuonut ja antaa lapsukaisen tuntea ehkä jopa pelkoa sinua kohtaan.
Terveisin
"uusperheen äiti ja isä"
Tänään on tullut yli 30 kommenttia tähän ketjuun... mikä lie saanut ihmiset yhtäkkiä kirjoittamaan. Nyt alkaa otos olla riittävän kokoinen jotta voidaan vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä. Tämänpäiväisiin kommentteihin en ole ennättänyt syventymään kovin mutta jokaikisen luin läpi.
Taitaa tämä aihe olla akuutti monessakin perheessä ja täytyy myöntää että ratkaisun löytäminen on vaikeaa.
Itse olen asiaa miettinyt ja todennut että loppujen lopuksi se ei ole maailmaa (tai suhdetta) kaatava vaikka ärsyttääkin. Tärkeintä on että ei ärsytä enää niinkuin ennen... kiitos teidän kannanottojenne!!
Hyvät kommentit ovat auttaneet ajattelemaan tätä asiaa eri näkökulmista ja ymmärtämään että kyseessä todellakin on lapsen normaali käytös josta voi ajan kanssa totutella pikku hiljaa pois... tai sitten ei. :-) Olen koettanut "ohjelmoida mieleni" toiselle taajuudelle ja ottaa positiivista asennetta asiaan. Todellakin auttaa se että puuhaa lapsen kanssa jotakin, kuten pelaa vaikka tietsikalla kun äiti tekee jotain muuta.
Mielenkiintoista huomata vastaajien skaala. Toiset ymmärtävät tilannettani täysin ja toiset taas pitävät minua lapsivihamielisenä kusipäänä joka itsekkäästi pyrkii syrjäyttämään lapsen. Täytyy tunnustaa että jyrkän linjan tiukkiksille tekee mieli vastata kärjistetysti takaisin, mutta silloin ollaan jo aiheesta ulkona ja yritetään vain saada toinen kirjoittaja suohon kommentteineen. Siitä taas ei ole mitään hyötyä kenellekään. Täällähän nimenomaan ollaan hakemassa ongelmaan muiden mielipiteitä ja ratkaisuehdotuksia ja itse koen nyt jotain saaneeni.
Kiitokset siitä kaikille kirjoittajille!!
sehän on totta että mikään tai kukaan ei ole lastansa tärkeämpi vanhemmalle. kevein askelin ei astuta lapsiperheeseen elämään. lapsi ei siihen kuole jos ei joka yö saa viereen tulla. oletko henkka koittanut kantaa nukkuvaaa lasta takaisin omaan sänkyyn? Kannappa yksi kerta enemmän kun mitä hän sinne kömpii niin loppuu kömpimiset, tai antaa lapsen nukahtaa ns. äitinsä sänkyyn ja kantaa nukahdettuaan omaaan sänkyyn, harva 5 v siihen herää. ja avokille otat asian niin selvästi puheeksi että hänkin herää ajatukseen että jotain on tehtävä asialle, tommonen tapa ei kumminkaan lapselta heti lähde pois. Asia on sinulle outo, että puhe asiasta ja enemmän lapsesta auttaa.
Hei taas
Syy tämän keskustelun suureen suosioon taisi olla ensimmäiseksikin se, että olit päässyt kirjoituksellasi suomi24:n etusivulle, josta vain klikkasin juttusi auki... Yleensä vierailen yksinhuoltajien keskusteluissa , sinkuissa jne. Uusperhe-aihe saattaa olla tulossa lähiaikoina itsellenikin ajankohtaiseksi, koska olen aloittelemassa seurustelua miehen kanssa, jolla 2 lasta. Itselläni on myös kaksi.
Ja lisäksi aihe tosiaan on vakava ja yleinen, onhan meitä yksinhuoltajia melkoiset määrät ja siitä seurauksena uusperheitäkin (toivottavasti!!).
Kuten itsekin näytät ymmärtäneen, lapsi on lapsi ja tarvitsee rakastavaa ja huolehtivaa aikuista vielä n. 15 vuotta, sinun "lapsipuolesi" siis.
Ja koska äiti rakastaa lastaan, on sinun vain yksinkertaisesti opittava hyväksymään lapsi ja MYÖS OSOITTAMAAN HYVÄKSYMISESI LAPSELLE SUORAAN!!
Tiedät varmasti, miten tärkeää aikaa lapsuus on ihmisen koko elämälle ja persoonallisuuden kehittymiselle. Tuskin haluat pilata rakastamasi naisen lapsen elämää. Ja kuten joku tuossa totesi, mitä huonommat välit sinulla on tuohon lapseen, sitä huonommat ovat teidän liittonne tulevaisuudennäkymät. Et varmasti halua riitoja ja piinaavan kylmää ilmapiiriä kotiinne??
Anna arvo naisellesi ja hänen lapselleen, uskalla olla mies ja näyttää tunteesi!!
Minä toivotan sinulle hyvää jatkoa Henkka.Toivottavasti asiat kääntyvät parempaan päin.Aikaahan se vie..:)Minusta olet tosi fiksun tuntuinen mies vaikka toiset tosiaan haukkuvat sinua.Mutta tuskin sinä tänne palstalle vuodattaisit asioitasi jos sinua ei vähäkään kiinnostaisi.Mutta meitä on niin moneen mäkeen tässä elämässä!:)Toivottavasti kerrot joskus miten on edistytty..:)
Ei se lapsi ikuisesti pieni ole, eikä ikuisesti viereen halua tulla. Aika aikaa kutakin. Hyvää jatkoa sinulle ja pienelle perheellesi :-)
Tuntuu että parasta teidän tilanteessa olisi jos pystyisit täydestä sydämestäsi ottamaan tuon pienen tytön joka "kuuluu pakettiin" kuin omaksi lapseksesi... Rakastaisit häntä kuin omaasi. Nimittäin pienellä lapsella on suuret tarpeet ja lapsi tuntisi itsensä todella syrjäytetyksi jos äiti uuden miehen löydettyään vähentäisi läheisyyttä hänen kanssaan..
Lapsiperheessä kuitenkin lapset määräävät arjen rytmistä suurimmaksi osaksi. Yhteistä aikaa aikuisilla on vähän, oli sitten kyse yhteisistä tai ei yhteisistä lapsista.
Tsemppiä!
Asiaa voisi lähestyä mielestäni myös tällaisesta näkökulmasta kuin:
Voisitko ajattelevasi koskaan adoptoida lasta/lapsia yleensä (en tarkoita kysymyksellä puolisosi lasta / kyseistä lasta)?
Jos ed. vastaus on ei, olisiko hyvä miettiä suhteen tulevaisuutta tarkemmin, kestääkö se?
Jos vastaus on kyllä ensimmäiseen kysymykseen,
onnea yhteiselle tulevaisuudellenne!
Mielestäni lapsi on ansainnut perheessä aina rakkautta kaikilta perheenjäseniltä. Ja puolisoa ei voi rakastaa ellei rakasta myös hänen lapsiaan, sillä muuten rakkaus on vailinaista puolisoa kohtaan. Ajatellaanhan asiaa myös tämän jo lapsellisen puolisonkin kannalta. Ja kuka voisi olla niin kylmä ettei voisi rakastaa kaikkia perheensä jäseniä? En minä ainakaan!
Sinä olet aikuinen näytä myös se ja anna lapselle myös rakkautta, sekä hyvä vanhemmuuden malli, isyyden ja miehen kuva =).
Olen seuraannut tuota tilannetta.
Eronnut nainen "myy koko pakettia" ja se on vaativa tilanne.
Nainen on lapsen kannssa kiinni poikkeuksellisen voimakkailla siteillä koska avioero on jo päässyt häiritsemään lapsen / lasten psyykkeä.
Se näkyy lisääntyvänä turvan ja hyväksynnän hakemisesna äidiltä ( ja myös isältä mutta onko hän siinä?).
Nainen voi olla todella ihana mutta tilanne on perseestä.
Tuollainen suhde on yleensä tuhoon tuomittu.
On tietenkin sellaisia suhteita, joissa toinen on aikaisemmasta aivan rikki. Silloin voi olla tulevaisuus.
Uusioperheet ovat entiostä perhettä varmasti pahempia. Niissä ero tuleekin usein alle viiden vuoden.
Katsokaa tilastoja.
Naisen kannalta tilanne vain pahenee. Yksi lapsi kun yleensä ilmestyy kuvioon "sinettinä onnelle".
Ehdottomasti ei pidä kieltäytyä mutta uusioisä on se joka lentää ulos kun lapsi itkee.
Siinä ei huumori auta. Tai jos vankilasta tykkää niin sitten.
Mutta ei tuosta auta pahemmin puhua. Tantat hyppii silmille. Vastuu rakastaminen ja kaikille avoin syli ja ymmärrys ovat nykyisin miehille kohdistettu vaatimus. Liioiteltu ja ylimitoitettu.
Vastuita lykätään. Missä oikeudet?
Luin kaverin kertomuksen ja täytyy sanoa että että rehellinen mies koska tuo ongelman julki.
Mitä adoptioon tulee niin en iknä huolisi vierasta ja muualta otettua lasta itselleni.
En ole rasistinen vaan rehellinen.
Voisin tuntea olevani kasvattaja jos lapsi olisi jollakin lailla tuttu ennestään.
Kummilapsia minulla on 3 ja olen ylpeä heistä ja kunniasta joka minulle on suotu.
Naiset,arvostakaa selkärankaa miehessä.Mies joka on pelkuri ansaitsee nöyryytyksen.
Tervetuloa joukkoon. Tulin täysin ummikkona 7 vuotta sitten isähahmoksi tähän ns. perheeseen.Sata kertaa olen tehnyt lähtöä ja toisen saman olen sitä suunnitellut.
2 lasta oli valmiina samaa ikäluokkaa kuin sinun kohdalla ja nyt on 1 yhteinen 3 vuotias.
Jos tilanne on sietämätön niin lähde rohkeasti lätkimään, sen kestää ja aika parantaa.
Itse vartun oikeaa saumaa vieläkin, enkä tunne olevani liian vanha aloittamaan puhtaalta pöydältä omaa kulkua.
Sana vituttaa on tarttunut puheeseeni jo aikoja sitten, se kuvastaa koko hommaa varsin selkeästi.
onneksi saan katsella peilistä ainakin toistaiseksi virkeää olemusta,sillä moni on perhe ongelmissa vaipunut stressin ja masennukseen.
tee ratkaisu pian, itse jämähdin paikoilleen,mutta tilanne vielä kääntyy. Harkitse tarkkaan ja tee oika ratkaisu.
on se,että emme muuta saman katon alle!
Olen 7-vuotiaan tytön yksinhuoltajaäiti,ja lapsen isä asuu 500km:n päässä,joka toinen viikonloppuvapaa ei ole siis mahdollista.
Nykyisen mieheni kanssa olemme seurustelleet 1,5 vuotta ja molempien "haaveisiin" ei kuulu saman katon alle muuttaminen,kai ollaan sitten niin itsekkäitä tjn..
Miehelläni ei ole lapsia,ja eikä välttämättä niitä haluakkaan,itsekkin olen tulllut tulokseen,että 1 riittää(tyttö ollut vauvasta asti kiltti ja ns.helppo lapsi,ei voi toista kertaa onnistaa ;)
Ja rakkauttamme ei tarvitse "kruunata" yhteisellä lapsella.
Yleensä jaksamme odottaa lapsen nukahtamista,kärsivällisyyttähän se vaatii,mutta onhan "palkinto" sen arvoista :)
Pisin aika,minkä olemme viettäneet kolmisin saman katon alla,on puolitoista viikkoa,ja ainakaan sinä aikana ei ilmennyt mitään ongelmia kenenkään kolmen henkilön viihtyvyydessä.
Ja mitä sitten ajattelen "uusi mies-oma lapsi"-suhteesta?
Sen verran "vaadin",että mies vain tulisi toimeen lapseni kanssa.Ei häntä tarvitse rakastaa,mutta kun kohtelee oikeudenmukaisesti(neuvoo,auttaa,komentaa tarvittaessa),se riittää.
Lapseltani puolestaan "vaadin",että antaa meille rauhan,silloin kun tapaamme,ja ainakin nyt kun hän on tuossa iässä,että kaverit alkavat olla tärkeitä,onkin hyvä ollut vedota esimerkkiin,että jos äiti koko ajan sekaantuisi kaverusten leikkeihin (joskus tahallani tehnyt tämän,jolloin tyttö suuttunut ja ajanut minut tiehensä,ja huutanut että ANNA MEIDÄN OLLA RAUHASSA!!),on hän myös antanut meille rauhan,jolloin yksin ollessaan katselee videoita,piirtelee,askartelee tms.Tosin asiaa en ilmaise huutamalla,vaan nätisti pyytäen,ja ainakin tähän asti se on toiminut.
Yhteistä aikaa vietämme keskittyen vain siihen olennaiseen ;),harrastusten parissa (musiikin kuuntelu,keikoilla käynti ja elokuvat),silloin tällöin kaikkein mukavinta on vaan olla,istua lähekkäin ja katella tv:tä jne.,ja tyttö tietysti joko keskellämme tai äidin toisessa kainalossa.
Lapsenlikkana ovat olleet mummo,kaverit ja kummit(toivottavasti en ole heitä kovasti kuormittanut),mutta suurin osa yhteisestä ajasta menee kolmisin,ja tällä ratkaisulla ei ole ongelmia ollut.
Heh,ei tää tainnut ketään auttaa,mutta näin meillä :)
eli n.1.5v sitten muutin avokkini kanssa yhteen ja hänellä oli aikaisemmasta liitosta 2 poikaa ..
Vanhempi poika oli ns.isäntä talossa ja ikää pojalla 8v:tta .
Siinä oli oma taistelunsa saada oma "asemansa" talossa.. herkkäuskoisempi olisi lyöny hynttyyt läjään ja lähteny huitsiin..
Poikien oma isa asui tuolloin ulkomailla.. ja lieneekö kiireinen paluumuutto suomeen johtunut minusta , en tiedä..
Kuitenkin kaverilla oli "ajatus" jotta hän voi tavata lapsiaan minun ja rakkaani yhteisessä kodissa jossa olen pojille isäpuolena..
Tuo ajatus kuvotti minua jotta kuinka jollain on edes pokeria..
Totesin tuohon ajatukseen jotta "se ei tule kysymykseenkään , nimittäin emännän entiset heilat ei rupee juoksemaan samalla jääkaapilla kuin minä , nopeesti menee puurot ja kiisselit sekaisin"..
Aluksi luonnollisesti minua pidettiin "pimeenä" kun lausuin tuollaista poikien omalle isälle..
Mutta minkäs minä sille mahdan mitään jos minulla on pissaa päässä ja tunnen tilanteen "uhkaavaksi" ja "epäoikeudenmukaiseksi"
Tilanne nykyisin se jotta kaikki on rauhottunu ja pojat tapaavat säännöllisesti omaa isäänsä viikonloppuisin..
Nyt on alkanu vituttaa KAIKKI...=(
Jos et kerta kestä tuota pientä ihmistä, niin sinähän voit aina lähteä sieltä kodistasi. Alat pian kuitenkin ilkeilemään tuolle lapselle ja joudut joka tapauksessa lähtemään, sillä jos äiti on normaali, niin rakkaus lapseen menee sinun edellesi.
On täysin normaalia, että pieni lapsi tulee yöllä vanhempiensa sänkyyn nukkumaan, minä ainakin monesti nukuin aivan sänkyn reunalla, kun tein tilaa lapselleni. Jos lapsi olisi omasi, niin hyväksyisit lapsen sänkyyn tulon täysin,,, ainakin niin luulisin.
Olen itse asunut 10v samassa tilanteessa, mutta koskaan ei ollut asiassa mitään ongelmaa, sillä rakastin tuota pientä lasta ja hän minua.
Teet viisaasti, kun häivyt sieltä, sillä sen tulet kuitenkin tekemään. Äidin rakkaus voittaa aina ja sinä jäät toiseksi lapsen tarpeet menevät aina sinun edellesi.
Etkö sinä hyvä ihminen ymmärrä että samalla kun otit itsellesi naisen niin otit myös lapsen. Itse otin 22 vuotta sitten nykyisen vaimoni ja hänen silloin vajaat kaksivuotiaan tytön. Rakastin silloin niin kuin nykyisinkin kumpaakin,en ole koskaan erotellut häntä millään tavalla biologisesti omista lapsistani. Kun minulta on kysytty montako lasta minulla on olen aina ilmoittanut myös hänet yhdeksi lapsekseni. Minulla on nykyään neljä lasta joista vanhin ei ole minun biologisesti mutta olen hänelle silti isä joka olen kasvattanut hänet.Tiedän että hän rakastaa enemmän minua isänä kuin omaa isäänsä jonka kyllä myös tuntee ja on hänen kanssaan tekemisissä mutta minua hän kutsuu isäkseen ja häntä etunimellä. Jollet pysty rakastamaan sitä ihanaa pientä lasta jonka elämään pystyt vaikuttamaan ota jä häivy ettet pilaa ihanan pienen lapsen lapsuutta ja elämää. KASVA AIKUISEKSI.
eivät kaikki vaan osaa olla yhtä suurisydämisiä kuin sinä, valitettavasti. En minäkään. Kyllä se vituttaa välillä kun saat istua makuuhuoneessa kun muut istuvat olohuoneessa. Kun saat jäädä kotiin yksin kun lapset ja isi lähtevät omiin juttuihinta. Ei se aina niin helppoa ole. Riippuu tasan tarkkaan isinkin/äidinkin suhtautumisesta tilanteeseen.
tässäpä henkalle oiva esimerkki mihin pitäisi pyrkiä,oikein tuli hyvä mieli tätä lukiessa
Tyypillistähän tuo on. Et ole joutunut ottamaan muita huomioon kuin itsesi ja nyt kun lapsi, joka on äidilleen ja rakastamallesi naisellesi se kaikista RAKKAIN asia maailmassa onkin sinua tärkeämpi, niin noinkin siinä sitten reagoi pitkään yksin ollut.
Ethän sinä mikään isä sille lapselle koskaan tule olemaankaan, vaan äidin mies ja kaveri lapsoselle.
Ikävä kyllä..näitä vain kuulee liiankin kanssa noita ''aikuisen'' sopeututumattomuuksia. Keskenkasvuisuuttahan se on..
tämä on hankala tilanne. olen itse se yh äiti ja olen nykyisen miehen kanssa kihloissa ja asumme yhdessä. lapsi on pian 2 vuotias. ymmärrän tilantaan, sillä meillä on ihan samanlaista, eikä siitä ongelmasta olla ainakaan vielä päästy irti...toivottavasti joskus. on se aika kinkkinen juttu molempien kannalta!!suunnattomasti ihailen miestä, joka "uskaltaa" hypätä yh:n kelkkaan...
ei helppoa ole. Olen ehdottomasti sitä mieltä että myös sen yh-äidin/isin pitäisi koettaa suhtautua tilanteeseen erilailla jos on uusi ihmissuhde. Ei uuden puolison tarvitse rakastaa kenenkään toisen lasta, riittää että on kaveri ja kunnioittaa lasta. Aina sanotaan että kun on alkanut seurustelemaan lapsellisen ihmisen kanssa, on otettava koko paketti! Mutta ei se silti ole helppoa!! Jokainen taatusti tietää että lapsi tulee olemaan aina kuvioissa mukana. Sitä nyt vain on sattunut ihastumaan/rakastumaan lapselliseen ihmiseen. Ei todellakaan ole helppoa ottaa omakseen toisen lasta. Koittakaa nyt lapsellisetkin ihmiset käsittää se ja myös käyttäytyä asiaankuuluvalla tavalla!!
Tiedän tilanteen..mutta asiaa pitää ajatella toiseltakin kantilta..eikö kannattaisi tuossa tilanteessa erota jos asia käy noin sietämättömäksi??Jos alat tuntea lasta kohden epämiellyttäviä tunteita..lapsi aavistaa sen ja se tulee vaikuttamaan loppuelämäänne..jos lapsi ei sitä nyt näytä hän näyttää sen sitten teini iässä!Kannattaa miettiä..kenenkään ei tarvitse kärsiä..ja tiedän että teidän suhteessa kärsii jokainen osapuoli kun asiat ovat jo tuolla mallilla!
Itse olen äiti ja asun uuden avokkini kanssa.Olen huomannut että hänen on tehnyt mieli nostaa lapseni seinälle mutta ei ole sitä tehnyt.Tietysti sanoo asioista mistä normaalisti myös sanotaan.Välillä oli jo aikoja että meinasin ehdottaa että erotaan kun tuntui että mies ei halua olla kotona silloin kun poika on luonani..
Siinä kärsimme molemmat ja myös lapsi,hän huomasi ettei avokkini välittänyt hänestä kovinpaljon ja käyttäytyi sen mukaisesti.
Mutta asiat alkaa järjestyä,mies on ottanut eri asenteen lapseen tai sitten hän alkaa kasvamaan tähän perhe-elämään?!
Kannattaa sinunkin vielä puhua asiasta ja jos et pysty saamaan lapseen minkäänlaista välittämis suhdetta niin ei suhdettanne kannata jatkaa vaikka kuinka välitätte puolisosi kanssa toisistanne..tiedän että lapsi tulee aina olemaan puolisosi elämässä etusijalla..senhän tietää tyhmäkin!!
Ja jos lapsi olisi sinun niin varmaan ottaisit lapsen viereesi ja ajattelisit hänen parastaan,hänhän on vain viaton lapsi joka kaipaa ja tarvitsee huolehtivaa ja rakastavaa perhettä!!
voi lapsiraukkoja!
Kun kerran välität lapsen äidistä kovasti, niin elä nyt anna asian siihen kaatua, että pieni lapsi kaipaa läheisyyttä välillä.
Ensinnäkin lapsi on sen verran pieni, että sinusta voi tulla hänelle erittäin tärkeä henkilö ja läheisempi kuin isästään, jos elämänne menee suht. tasapainossa eteenpäin ja toisekseen mä ymmärrän näitä tuntemuksia täysin, koska oon taiteillut lapsettomana naisen kanssa, jolla on kaksi lasta ja joilla on viikottainen yhteys sukuunsa. Kyllähän sitä on saanut asioita pohtia, mutta ei voi madella siinä hankalassa välimaastossa, vaikka väliiin suivaannuttaakin.
Kyllähän nyt yhden kanssa pärjää.
jaa et oo kiintyny lapseen. kannattais varmaan erota heti jos susta ei ole yksinkertaisesti mihinkään positiiviseen, eikä välittämään.
Ottakaa yhteistä aikaa lähtemällä jonnekin yhdessä viikonlopuksi ja yrittäkää saada tyttö hoitoon isällensä tai johonkin muualle. Tapaako tyttö kuitenkin säännöllisesti isäänsä? Jos tapaa, järjestäkää yhteistä aikaa silloin. Voit mielestäni perheen miehenä ottaa tiukemman otteen ja sanoa tytölle, että öisin nukutaan omassa sängyssä ja te haluatte nukkua yhdessä. Olen itse samanlaisessa tilanteessa eli oma lapseni asuu meillä ja tapaa isäänsä harvoin. Olemme yhdessä tehneet pelisäännöt esim. juuri tuon nukkumisen suhteen koska tiedän mieheni siitä ärsyyntyvän jos lapseni tulee viereen joka yö enkä itsekään pysty hyvin nukkumaan kun lapsi potkii ja pyörii vieressä. Eli omaan sänkyyn mars ja äiti voi käydä hyssyttelemässä hänet uudelleen uneen jos pelottaa tms.
Ehkäpä tilanne on muuttunut KUUDESSA vuodessa.
Lopettakaa nyt näiden vuosia vanhojen kirjoitusten nosto !!!!!!!!
..on vaikeaa. Ei ole helppo mennä toisen kotiin jossa toisilla omat rutiinit. Uskon että ärsyttää kun toisen lapsi kokoajan "pyörii jaloissa", ja olen sitä mieltä että teidän kannaisi tosiaan puhua.
Itsellä vähän samankaltaisia ongelmia menneisyydessä ja ero tuli. Ei ole helppoa kahta perhettä yrittää yhdistää. Luulen että jos teillä ei meininki muutu niin sä lähdet joku päivä käveleen eli kannattaisko ihan vaikka perheterapiassa käydä.Voimia sulle..
Tää on taas näitä ikivanhoja kirjoituksia joita jonkun on iiiiiihan pakko nostella.
Ehkä tämä ko. ongelma on jo kuudessa vuodessa ratkennut.