aina puhuttaessa syömishäiriöistä mainitaan vai se tajuton laihuus. hyvin vähän puhutaan muunlaisista häiriöistä, niinpä ajattelin ottaa omakohtaisen meneillään olevan kokemukseni esille.
en ole vuosikausiin syönyt säännöllisesti, koska ei vain ole nälkä. haluaisin olla laihempi jotta jaksaisin enemmän vaikken nytkään ole ylipainoinen, pelkästään pulska. voin helposti olla päivänkin huomaamattani syömättä ja vasta illalla nukkumaan mennessäni tajuan ettei sitten tullut syötyä mitään. olen pitänyt ruokapäiväkirjaa seuratakseni syömisiäni ja hyvin harvoin syön edes lämmintä ateriaa päivässä. jotta ette kuvittelisi että minä en syö mitään tuonkin nyt esille tavan jolla useinmiten syön. Ahmin. esimerkiksi kaupassa käydessäni minun on pakko ostaa karkkia ja sipsejä ja limpsaa, hakea hesemoskaa ja tehdä tajuton kasa vaaleaa leipää voilla ja lihalla höystettynä. kotiin päästyäni syön ja juon tuon kaikki plus maitoa ja vettä ja mehua jne... en tee tätä joka päivä mutta päivittäinen syömiseni on muutenkin sellaista että syön päivän ruuat (eli mitä ikinä olenkaan päivän aikana valmis pistämään suustani alas) kerralla...
syömisen jälkeen iskee aina huono omatunto... inhoan itseäni ja näen itseni peilistä taas lihavampana kuin aikaisemmin.. haluaisin itkeä ja vaipua itsesääliin, mutta jos näin teen niin jostain kumman syystä käteeni sattuu aina joku suklaapatukka jota sitten mässyttelen siinä samalla kun säälin itseäni.. naurettavaa eikö? ei mitään itsekontrollia... käsi ja suu tekevät mitä haluavat eivätkä tottele aivojeni käskyä lopettaa syömistä. syömisen jälkeen huonon omatunnon lisäksi myös fyysiset oireet ilmaantuvat. tuntuu että olisin räjähtämässä kun mahani turpoaa enkä pysty kuin makaamaan seuraavan tunnin. tuon tunnin aikana väsymys alkaa painamaan ja loppupäivä menee haukotellessa.
olen yrittänyt säännöllistää ruokavaliotani ja syödä kaksi lämmintä ateriaa päivässä sekä terveellisiä välipaloja, mutta en pysty siihen kuin korkeintaan päivän tai kaksi, sitten lipsahdan taas.
yksin en pysty itseäni muuttamaan ja siltikin olen niin tyhmä että apua en kehtaa pyytämään.. joskus toivon että avomieheni lukisi jostain kirjoituksiani tai jotenkin muuten saisi selville ongelmastani sillä kaiken lisäksi vielä piilotan tämän ongelmani niin etteivät muut sitä tajua. toisaalta taas on kohtuutonta olettaa että avomieheni jaksaisi päivästä päivään vahtia syömisiäni ja kuunnella kuinka kumminkin kiukuttelisin jos hän sanoisi milloin saan syödä ja minkä verran ja patistaisi minut kanssaan lenkille... kyllä liikkuminenkin on oikein mukavaa. varsinkin kun on jonkin liikunta suorituksen jälkeen käynyt suihkussa ja istahtaa sohvalle. silloin on psyykkisesti ja fyysisesti hyvä olo... mutta kaiken lisäksi olen niin laiska että harvoin saan itseäni niskasta kiinni että edes kävisin siellä kaupassa kävellen...
*huokaus*
joskus vaan helpottaa kun saa jonnekkin purkaa ajatuksiaan....
en ole vuosikausiin syönyt säännöllisesti, koska ei vain ole nälkä. haluaisin olla laihempi jotta jaksaisin enemmän vaikken nytkään ole ylipainoinen, pelkästään pulska. voin helposti olla päivänkin huomaamattani syömättä ja vasta illalla nukkumaan mennessäni tajuan ettei sitten tullut syötyä mitään. olen pitänyt ruokapäiväkirjaa seuratakseni syömisiäni ja hyvin harvoin syön edes lämmintä ateriaa päivässä. jotta ette kuvittelisi että minä en syö mitään tuonkin nyt esille tavan jolla useinmiten syön. Ahmin. esimerkiksi kaupassa käydessäni minun on pakko ostaa karkkia ja sipsejä ja limpsaa, hakea hesemoskaa ja tehdä tajuton kasa vaaleaa leipää voilla ja lihalla höystettynä. kotiin päästyäni syön ja juon tuon kaikki plus maitoa ja vettä ja mehua jne... en tee tätä joka päivä mutta päivittäinen syömiseni on muutenkin sellaista että syön päivän ruuat (eli mitä ikinä olenkaan päivän aikana valmis pistämään suustani alas) kerralla...
syömisen jälkeen iskee aina huono omatunto... inhoan itseäni ja näen itseni peilistä taas lihavampana kuin aikaisemmin.. haluaisin itkeä ja vaipua itsesääliin, mutta jos näin teen niin jostain kumman syystä käteeni sattuu aina joku suklaapatukka jota sitten mässyttelen siinä samalla kun säälin itseäni.. naurettavaa eikö? ei mitään itsekontrollia... käsi ja suu tekevät mitä haluavat eivätkä tottele aivojeni käskyä lopettaa syömistä. syömisen jälkeen huonon omatunnon lisäksi myös fyysiset oireet ilmaantuvat. tuntuu että olisin räjähtämässä kun mahani turpoaa enkä pysty kuin makaamaan seuraavan tunnin. tuon tunnin aikana väsymys alkaa painamaan ja loppupäivä menee haukotellessa.
olen yrittänyt säännöllistää ruokavaliotani ja syödä kaksi lämmintä ateriaa päivässä sekä terveellisiä välipaloja, mutta en pysty siihen kuin korkeintaan päivän tai kaksi, sitten lipsahdan taas.
yksin en pysty itseäni muuttamaan ja siltikin olen niin tyhmä että apua en kehtaa pyytämään.. joskus toivon että avomieheni lukisi jostain kirjoituksiani tai jotenkin muuten saisi selville ongelmastani sillä kaiken lisäksi vielä piilotan tämän ongelmani niin etteivät muut sitä tajua. toisaalta taas on kohtuutonta olettaa että avomieheni jaksaisi päivästä päivään vahtia syömisiäni ja kuunnella kuinka kumminkin kiukuttelisin jos hän sanoisi milloin saan syödä ja minkä verran ja patistaisi minut kanssaan lenkille... kyllä liikkuminenkin on oikein mukavaa. varsinkin kun on jonkin liikunta suorituksen jälkeen käynyt suihkussa ja istahtaa sohvalle. silloin on psyykkisesti ja fyysisesti hyvä olo... mutta kaiken lisäksi olen niin laiska että harvoin saan itseäni niskasta kiinni että edes kävisin siellä kaupassa kävellen...
*huokaus*
joskus vaan helpottaa kun saa jonnekkin purkaa ajatuksiaan....
Vastaukset 3
Vanhimmat
huomauttaisin vielä että en koskaan oksenna syömisiäni vaan kaikki jää sisälle....
Ihan kuin teksti olisi minun näppikseltäni... Mikä ihme siinä on ettei voi syödä normaalisti?! Ensin horjumaton päätös, että nyt en enää ahmi. Syön vain kasviksia ja muita kevyitä ruokia ja juon päivittäin pari litraa . Tämä päätös kestää siihen asti kun tulen töistä kotiin ja avaan jääkaapin. Silloin peli on menetetty. Ahdan suuhuni kaiken mitä kaapista löytyy ja makaan loppuillan pahoinvoivana sohvalla. Heti kun pahoinvointi hellittää menen hakemaan jotain "pientä" mitä voi syödä samalla kun katsoo illan elokuvaa...
*syvä huokaus*
IHANAA!!! Vallan kaksi sielunsisarta!!! JEE!!!
No niin, ja takaisin maan pinnalle. Jännä juttu tosiaankin että lihavia tai lievästi ylipainoisia syömishäiriöisiä ei tunnuta huomioitavan ollenkaan samalla tavalla kuin anorektikkoja. Me kun olemme lihavia ja häiriintyneitä vain muiden kiusaksi, kuluttamassa verovaroja ihan omaa syytämme... Me emme saa ollenkaan samanlaisia sympatiapisteitä kuin luurangonlaihat tytöt.
Jännää myöskin se, että olen tavannut muutamia anorektisesti käyttäytyviä ylipainoisia jotka eivät ole tautiinsa saaneet mitään apua koska eivät ole vielä olleet alipainoisia... Pitääkö kroppa kuluttaa loppuun ennen kuin sielu saa apua, kysyn vaan... Eihän mielen sairaudella ole mitään tekemistä painon kanssa, vai mitä?
Elikkä tyttäkullat, oletteko kuulleet syömishäiriöstä nimeltä BED eli binge eating disorder eli suomeksi lihavan ahmimishäiriöstä? Lukekaapas täältä karua tarinaa: http://ahmatti.city.fi/ Tuntuuko tutulta??? Mulle ainakin kolahti.
Vieraskirjan Mari olen minä, ja sieltä löytyy myös sähköpostiosoite johon mielellään saa kirjoitella.....
*virnistys* ja jaksamista meille.