Synnytys pelottaa

Vaavintulevaäiti

Hei! Minun vauvani laskettu aika on jouluaattona, ja synnyttämään lähtö lähestyy. Minua pelottaa se, että sattuuko se hirveän paljon. Voisitekko kertoa miten teidän synnytys meni ja miten paljon sattui, jotta minun pelkoni helpottaa.

4

217

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pojan äiti

      Tossa alempanahan on tuo synnytyskertomusketjukin. Sieltä löytyy varmaan paljon tarinoita.

      Oma synnytys oli pitkä (29 tuntia). Noin 20 tunnin jälkeen laitettiin epiduraali ja oksitosiini, koska lapsiveden puhkeamisesta oli jo yli 12 tuntia. Synnytyksestä toivuin erittäin nopeasti, koska en revennyt yhtään.

      Kaikki synnytykset on tietysti erilaisia, eikä tulevaan juuri voi varautua. Omasta synnytyksestä on kulunut jo reilu kolme vuotta. Kipu ei ole missään vaiheessa ollut vahvana mielessä. Kipua oli kyllä siinä tilanteessa, mutta näin jälkeen päin ajateltuna se ei ole mitenkään hallitsevana muistoissa. Itsellä on edessä seuraava synnytys alkuvuodesta ja voin sanoa, että ei pelota. Olen oikeestaan aika kiinnostunut näkemään, kuinka se tällä kertaa sujuu.

      Itselle avautumisvaiheessa kylpyamme oli hyvä paikka. Siellä oli paljon parempi olo. Ei vielä ihan niin kipeissä supistuksissä pyysin miestä painamaan korvan lehdistä. Se kai vei keskittymisen pois itse supistuksen aiheuttamasta kivusta. Kovempien supistusten aikaan pyysin miestä hieromaan rystysillä selästä. Kaikilla on varmasti ovat toiveensa, mikä helpottaa oloa. En minäkään ollut näitä kivunhelpotusmenetelmiä mitenkään valmiiksi miettinyt, mutta siinä tilanteessa ne tuntui hyville.

      Onnea koitokseen!

      • kestämätöntä

        Jälkeenpäin kipuja ei enää muista, onneksi. Synnytyksessä ajattelin, että saa olla kyllä viimeinen kerta, niin hirvittäviä kivut olivat. En pysty niitä edes kuvailemaan, mutta onneksi loppuvat lapsen synnyttyä.


    • älä pingota

      Älä pelkää vaan mene sinne avoimin mielin. Yksikään nainen ei voi kuitenkaan ennustaa miten synnytys etenee ym..
      Jännitys kuuluu asiaan... Kun H-hetki on käsillä, itellä ainakin katos koko jännitys. Ei vaan osannu enää jännittää. Sitä niin keskitty ottamaan supistuksia vastaan ym ettei ollu enää älliä edes jännätä..
      Suurella todennäkösyydellä kaikki menee kuitenkin hyvin.

    • Hei tulevaäiti,
      ja hyvää synnytystä! Voihan toki olla, että olet jo vauvan saanut syliin, mutta joskus ne mokovat viihtyisivät yksiössään vielä kauan arvioidun ajan jälkeen.

      Synnytykseen kuuluu lähes kaikilla kipua, joka koetaan kovaksi tai jopa sietämättömän kovaksi. Synnytyskipu on kuitenkin kovin erilaista muista kivuista siinä mielessä, että sillä on hyvä tarkoitus. Supistusten välillä on tauko, ja ne ovat tavallaan aaltojen kaltaisia. Kipua voi helpottaa monin keinoin, kuuntelemalla kehoa ja liikkumalla tavalla joka tuntuu hyvältä, se auttaa vauvaa kulkemaan alaspäin synnytyskanavassa. Lämmin vesi suihkussa tai altaassa voi auttaa, ja synnytyssairaaloiden kätilöillä on usein monenlaista ehdottaa avuksi. Moni ensisynnyttäjä saa epiduraalipuudutuksen, kun synnytys kestää ja se säästää voimia.

      Hyvää joulua sinulle, se on varmasti aika jännää aikaa!

      Sinikka-pappi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1264
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      18
      887
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      738
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      592
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      549
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      511
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      502
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      72
      456
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      427
    Aihe