Esikoinen on nyt seitsemän vuotta ja kaikki nämä vuodet olen pelännyt että sairastun vakavasti ja kuolen. Miten perheen käy kun äitiä ei enää ole, miten surullisia lapset ovat, miten mieskin jaksaa heitä hoitaa kun minä olen kuollut. Aivan kamalia ajatuksia ja tiedän että tämä kaikki liittyy jotenkin lasten syntymään ja siihen että äitinä koen olevani korvaamaton heille. Ennen lasten syntymää en ole tälläisiä miettinyt.
Ensiksi minulla oli muka aivokasvain...sitten rintasyöpä...seuraavaksi iski als ja kauhulla ajattelin miten kuolen tukehtuen. Joskus on ollut aikoja jolloin elän onnellisesti ajattelematta näitä sairausjuttuja ja jopa naureskelen niille, kunnes pelko taas iskee. Pari vuotta sitten kesällä pelkäsin melanoomaa, sitten "iski" suusyöpä ja sydänkohtauksen pelko.
Kävin lääkärissä tänään ja pyysin että hän tutkisi imusolmukkeet kaulasta sillä ne ovat turvonneet. Ajattelin että haluan vain lääkärin sanovan "nämä ovat ihan normaalit", mutta ei. Turvonneet ovat ja jatkotutkimuksiin on nyt mentävä. Huomenna saan tietää verikokeiden tulokset. Pelko on täällä taas. Miten käy lasten, miten käy miehen? Haluan nähdä lasteni kasvavan, en voi luopua elämästä vielä.
Eikä tule kysymykseenkään että tämä on esim jotain viatonta tulehdusta, syöpähän se on tietenkin!
Tämä on K A M A L A A !!
Ensiksi minulla oli muka aivokasvain...sitten rintasyöpä...seuraavaksi iski als ja kauhulla ajattelin miten kuolen tukehtuen. Joskus on ollut aikoja jolloin elän onnellisesti ajattelematta näitä sairausjuttuja ja jopa naureskelen niille, kunnes pelko taas iskee. Pari vuotta sitten kesällä pelkäsin melanoomaa, sitten "iski" suusyöpä ja sydänkohtauksen pelko.
Kävin lääkärissä tänään ja pyysin että hän tutkisi imusolmukkeet kaulasta sillä ne ovat turvonneet. Ajattelin että haluan vain lääkärin sanovan "nämä ovat ihan normaalit", mutta ei. Turvonneet ovat ja jatkotutkimuksiin on nyt mentävä. Huomenna saan tietää verikokeiden tulokset. Pelko on täällä taas. Miten käy lasten, miten käy miehen? Haluan nähdä lasteni kasvavan, en voi luopua elämästä vielä.
Eikä tule kysymykseenkään että tämä on esim jotain viatonta tulehdusta, syöpähän se on tietenkin!
Tämä on K A M A L A A !!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuttu tunne. Minullakin on vuosien varrella "ollut" HIV, imusolmukesyöpä, kohdunkaulansyöpä ja monia muita vakavia sairauksia. Imusolmukkeeni on jopa kuvattu ultralla, mutta eihän niissä tietenkään mitään ollut :) Aina löytyy jokin syy huolestua, eikä auta yhtään, että netistä voi lukea taudinkuvia ja muiden kokemuksia. En osaa neuvoa sinua, kun en aina osaa auttaa edes itseäni. Mutta tiedät ainakin, että tässä maailmassa löytyy muitakin, jotka kokevat saman kuin sinä..
Kuvailemasi kaltainen elämä kuulostaa todella tutulta. Olen pelännyt noin kymmenen vuoden ajan sydämeni takia ilman sen suurempaa syytä. Kuolemanpelko ja elämän epävarmuus riipaisevat. Täytyy lasten ja miehen takia yrittää olla reipas ja iloinenkin, vaikka mieli tuntuu välillä olevan aika matalalla. Kun uskaltaisi luottaa, että elämä kantaa. Toivotan sinulle voimia jaksaa edelleen!
pelkäsin itsekkin paniikkini jossakin vaiheessa kuolemaa. En pääsyt ajatuksesta irti millään.
Yhtenä kertana päätin miettiä asian ihan loppuun asti, kun en nähnyt mitään järkeä aina vatvoa sitä.
Olin siis torjunut sen ajatuksistani, tyyliin, ei ole mitään järkeä ajatellä näitä, nyt ajattelen vaikkapa sisustusta...
Minuutissa olinkin saanut itseni paniikkiin. Mietin sen mitä kaikkea pelkään, mutta sen alta sitten aloin miettimään sitä, mikä sen pelon oikeasti aiheuttaa, mistä se tulee?
Paniikkihäiriöisillähän on kova kontrollintarve, monessa pitää onnistua täydellisesti, muuten ei muka ole hyvä ihminen, eikä kukaan voi välittää.
Kuolema on kuitenkin juttu, jota ei voi kontrolloida ja siksi se on peloista kamalin.Kuolemanpelko jotenkin näyttää raaimmillan sen toisten ihmisten hyväksynnän tarpeen. (jos kuolen, petän kaikki, eikä kukaan välitä) Mietin myös elämääni. Lapsuus ja pitkälle aikuisuuteen elämäni on ollut yhtä kaaosta, kamalia tapahtumia toisensa perään.En voinut hallita näitä tilanteita ja tunsin suurta turvattomuutta.Uskon, että kuolemnapelkoni kumpusi siitä. pelkäsin, että joudunkin tilanteeseen uudestaan mitä en voi hallita. Pelon alla siis on oikeita taakse jätettyjä pelkoja, jotka näyttäytyvät tässä muodossa.Nämä kun mietin pohjamutia myöten hävisi kuolemanpelkoni.
Lisäksi paniikkihäiriöönhän kuuluu ajatella aina se kaikkein pahin mahdollisuus, hakemalla haemme niitä kauhuja, joita emme voisi kontrolloida.
Todennäköisesti myös sinunkin elämässäsi on takana jokin todellinen pelko, joka elää yhä, irti vain oikeasta yhteydestä.
Tällaisia minä pohdin..jaksamisia: )
Kamomillos
Hei
Kuinka sinä kolmen lapsen äiti voit tänään?
Minä olen aivan samanlainen kun näköjään moni muukin täällä! Oikein helpotti, ole luullut että olen vallan outo tapaus tässä maassa, mutta en näköjään olekkaan. Voimia teille kaikille sillä ainakin itse tiedän kuinka kamalan rankkaa tämä on!
Samanlaista on mulla! Nuorin lapsi 2v sit 6 ja 8v. Haluan nähdä heidän varttuvan ja tyttö ja poikaystävät ja perheenperustamiset. Paniikki vaan on itsellä päällä. Syön sepramia 10mg/päivä. Voisinpa nauttia elämästä niin kuin muutki!