Suureeseen perheeseen synnyin. Ja perhe oli köyhä. Persetin köyhä. Mutta olivat niin hurskaita, että totta kai otamme kaikki lapset vastaan. Laitoksella oli sanottu jo neljännen kohdalla, että häntä ei kannata ehkä ottaa, kun teidän mielenterveytennekin on niin koetuksella. Äidillä oli tuolloin masennusta, isä työtön ja arava-talo rakenteilla. Paikallinen puhujavelikin oli suositellut äidille ehkäisyä, mutta äiti nousikin tätä puhujaveljeä vastaan todeten, että sinusta on elävä usko kuollut. 70-luvun hoitokokouksissa tämä mielestäni järkevä pujujaveli erotettiin tehtävistä ja hän vaikuttaa nykyään rauhansanan piirissä.
kymmenennen lapsen kohdalla (tuolloin minäkin olin jo syntynyt) isä totesi, että eiköhän meidän lapsimäärä ole sitten tässä. Äiti vihaisena siihen, että me annamme Jumalan hoitaa asiat ja otetaan kaikki lapset vastaan mitä meille annetaan. Tuon kuullessani olin ite vielä 5-vuotias. Ihmettelin, voiko vanhemmat todella päättää, ottaako lapsia vai ei. Myöhemmin kuulin, että isä oli kertonut äitille tuolloin, ettei hän isompaa perhettä voi enää elättää, kun ovat eläneet luotolla jo tosi kauan ja rahaa ei enää riitä mihinkään. Ja isäni oli pelännyt, että talomme joutuu pakkohuutokauppaan, johon monien vaikeuksissa olleiden talot joutuivat. Äiti oli itsepintainen, hän oli sitä mieltä, että lapsia otetaan ja äiti painosti isää sänkypuuhiin, koska "Jumalan lapsi" ei voi elää selibaatissa.
Itelle lapsuus oli hirveetä. Meidät vietiin väkisin seuroihin. Kauheissa ryysyissä, koska ei ollut varaa parempiin. Piti kuitenkin näyttää niin pirun pyhiltä. Äiti silitti meille farkkuja ja ahdistavat kauluspaidat laitettiin seuroihin. Vapaa-ajalla pidimme reikäisiä ryysyjä joiden takia koulussakin jouduin kohtaamaan kiusaamista. Pyöriä ei kaikille riittänyt. Nekin, joilla oli pyörä, ne olivat rämiseviä jostain kaatikselta dyykattuja ruostekasoja. Hävetti saatarasti mennä jarruttomalla ylisuurella romupyörällä kouluun. Isä vain, että oo onnellinen, että sulla on pyörä, kaikilla ei ole! Monesti menin kuitenkin mieluummin kävellen kouluun, koska häpesin sitä romupyörääni, joka mulla oli melkein koko ala-aste iän.. Ekaluokalla aivan liian iso, kutosella niin pieni, että variksetkin nauroivat!
Aloin vihaamaan seuroja. Kuitenkin pelkäsin samalla, että joudun helevettiin, kun en pysty seuroista nauttimaan. Olimme ns. penkkihiiriä.... äitin ja isän viereen mentiin rivissä... olimme varustettu heikoilla itsetunnoilla. Miksi? Ehkä siksi, kun meitä niin paljon kiusattiin. Äiti ja isä ei käynyt missään kylässä, koska olivat ilmeisen masentuneita. Ja minä jatkan niiden perintöä. Minusta ei koskaan tullut ehjää aikuista. Lapsuudessa mulla oli ties mitä vaikeuksia. Nykyisin koen olevani mielivammainen. Aivoni ei toimi lainkaan. En edelleenkään usko Jessukseen, mutta käyn seuroissa, koska alitajunnassa yhä pelko: jos menetät tämän joukon, joudut helevettiin ja et ehkä ikinä voi uskoa saada takasi. Nyt kun olet kuvioissa mukana, parannuksen teko on hädän tullessa helepompaa. Kuulostaa älyvappaalta ja sitä se onkin!
Perhettä en ikinä halua perustaa, koska en usko, että minusta tulis ikinä kunnon äitiä. Jos minusta tullee samanlainen hihhuli ku omasta äitistä? En jaksais hoitaa lapsiakaan niin kuin ei minunkaan äiti. Aika heitteillä saatiin olla.
Aikuiselämässä eteentulleet monet monituiset ongelmat varmasti johtuvat taustoistani. En edelleenkään ole löytänyt omaa paikkaani... Olen sentään jo kohta 30 vuotias. Työttömänä rämpimistä. Välillä tuntunut, että jee, nyt se paikkani vihdoin löytyi... Mutta sitten taas iskeny masennus. Aivoni vain ei leikkaa. Voinee johtua myös siitä, että lapsena en saanut tarpeeksi ravitsevaa ruokaa, virikkeitä ei ollut ollenkaan ja kotonamme kuritettiin piiskalla. En edes tiennyt sen olevan laitonta!
kymmenennen lapsen kohdalla (tuolloin minäkin olin jo syntynyt) isä totesi, että eiköhän meidän lapsimäärä ole sitten tässä. Äiti vihaisena siihen, että me annamme Jumalan hoitaa asiat ja otetaan kaikki lapset vastaan mitä meille annetaan. Tuon kuullessani olin ite vielä 5-vuotias. Ihmettelin, voiko vanhemmat todella päättää, ottaako lapsia vai ei. Myöhemmin kuulin, että isä oli kertonut äitille tuolloin, ettei hän isompaa perhettä voi enää elättää, kun ovat eläneet luotolla jo tosi kauan ja rahaa ei enää riitä mihinkään. Ja isäni oli pelännyt, että talomme joutuu pakkohuutokauppaan, johon monien vaikeuksissa olleiden talot joutuivat. Äiti oli itsepintainen, hän oli sitä mieltä, että lapsia otetaan ja äiti painosti isää sänkypuuhiin, koska "Jumalan lapsi" ei voi elää selibaatissa.
Itelle lapsuus oli hirveetä. Meidät vietiin väkisin seuroihin. Kauheissa ryysyissä, koska ei ollut varaa parempiin. Piti kuitenkin näyttää niin pirun pyhiltä. Äiti silitti meille farkkuja ja ahdistavat kauluspaidat laitettiin seuroihin. Vapaa-ajalla pidimme reikäisiä ryysyjä joiden takia koulussakin jouduin kohtaamaan kiusaamista. Pyöriä ei kaikille riittänyt. Nekin, joilla oli pyörä, ne olivat rämiseviä jostain kaatikselta dyykattuja ruostekasoja. Hävetti saatarasti mennä jarruttomalla ylisuurella romupyörällä kouluun. Isä vain, että oo onnellinen, että sulla on pyörä, kaikilla ei ole! Monesti menin kuitenkin mieluummin kävellen kouluun, koska häpesin sitä romupyörääni, joka mulla oli melkein koko ala-aste iän.. Ekaluokalla aivan liian iso, kutosella niin pieni, että variksetkin nauroivat!
Aloin vihaamaan seuroja. Kuitenkin pelkäsin samalla, että joudun helevettiin, kun en pysty seuroista nauttimaan. Olimme ns. penkkihiiriä.... äitin ja isän viereen mentiin rivissä... olimme varustettu heikoilla itsetunnoilla. Miksi? Ehkä siksi, kun meitä niin paljon kiusattiin. Äiti ja isä ei käynyt missään kylässä, koska olivat ilmeisen masentuneita. Ja minä jatkan niiden perintöä. Minusta ei koskaan tullut ehjää aikuista. Lapsuudessa mulla oli ties mitä vaikeuksia. Nykyisin koen olevani mielivammainen. Aivoni ei toimi lainkaan. En edelleenkään usko Jessukseen, mutta käyn seuroissa, koska alitajunnassa yhä pelko: jos menetät tämän joukon, joudut helevettiin ja et ehkä ikinä voi uskoa saada takasi. Nyt kun olet kuvioissa mukana, parannuksen teko on hädän tullessa helepompaa. Kuulostaa älyvappaalta ja sitä se onkin!
Perhettä en ikinä halua perustaa, koska en usko, että minusta tulis ikinä kunnon äitiä. Jos minusta tullee samanlainen hihhuli ku omasta äitistä? En jaksais hoitaa lapsiakaan niin kuin ei minunkaan äiti. Aika heitteillä saatiin olla.
Aikuiselämässä eteentulleet monet monituiset ongelmat varmasti johtuvat taustoistani. En edelleenkään ole löytänyt omaa paikkaani... Olen sentään jo kohta 30 vuotias. Työttömänä rämpimistä. Välillä tuntunut, että jee, nyt se paikkani vihdoin löytyi... Mutta sitten taas iskeny masennus. Aivoni vain ei leikkaa. Voinee johtua myös siitä, että lapsena en saanut tarpeeksi ravitsevaa ruokaa, virikkeitä ei ollut ollenkaan ja kotonamme kuritettiin piiskalla. En edes tiennyt sen olevan laitonta!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei tunnistin monet asiat jotka kirjoitit. Ite olen ex lesta ison perheen isä. Kyllä ei ole sullakaan helppoa voi kun saisit apua jostain.Kyllä se näin on ettei ole helppoa mitä kerroit, sitä eivoi tunnistaa jos ei ole itse kokenut näitä asioita. TOIVOTTAVASTI SULLA elämä aukenee ja saat elämäniloa ja löydät jonkun kivan pojan samastuin sinuun koska tiedän tilanteesi itse olen alle 60v mies.Jospasaisit puhuttua näistä asioista kavereillesi se auttais hyvää joulua sulle kumminkin se on jo paljon kun on terve, näkee ja voi kävellä omilla jaloilla sitä olen yrittänyt sanoa lapsilleni kun hekin joskus valittavat, vanhempasi ovat varmaan yrittäneet mutta eivät ole jaksaneet tarpeeksi!!!!KIRJOITELLAAN JOSKUS LISÄÄ HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE PALJOSTA voisilti olla onnellinen toivottavasti kaikki järjestyy sinun kohdallasi terv ison perheen väsynyt isä
Niin lestat sanoo että pidetään yhtä ja autetaan en tiiä miten se nykään onnistuukun kaikki ajattelevat vain omaa napaa. Paljon on samassa tilanteessa olevia kuin sinäkin taisitte toisista turvaa. LESTAT on niin omahyväisiä että ei voi kun ihmetellä touhua . Kaikkea hyvää sulle koita etsiä hyviä puolia elämässä että jaksatv eteenpäin kyllä elämä voittaa..toivotaan kaikkee hyväää
Aloittaja elättäisi hyvin itsensä satukirjailijana. Alkusatu on siitä hyvä esimerkki.
Seuraavaan satuun kannattaa tarkistaa taustatietoja hieman tarkemmin ja jäsentely kuntoon niin hyvä tulee.
Mutta hyvä alku!
Olet oikeassa.
Yksikään vanhoillislestadiolainen ei voi huonosti. Tämä on SRK:n määräys. Rikkautta riittää ja uusi lapsi putkahtaa pirttiin yleensä joka vuosi.
Aaah tuota vl-ihanuutta!
VAIN ME.
Näin se vaan on.
Kun asiat alkaa mennä pieleen jo lapsena jonkin toisen tahon kautta, ehjistyminen loppuelämässä on todella vaikeaa.
Kirjoituksestasi minulle jäi tunne, että olet todella uhri.
Mutta vanhempasikin olivat uhreja, ei todellisuudessa syypäitä, vaan seurausta heihin kohdistuneesta opista, sekä painostamisesta, jonka takana on Vl/ saata.na.
Jeesushan tuota ei tahdo.
Saata.nan tulokset ovat aina syyllistymisiä, johon Sinä olet joutunut, vailla omaa tahtoa.
Jeesus on ilo, anteeksi antaminen ja viisaus. Hän antaa ihmiselle viisutta sopeuttaa perheen koonkin niin, että se muodostuu iloksi, eikä sitä tarvitse selitellä.
Kirjoituksesta tulee esille saatan.alli.nen SRK opetus. Naida pitää aina, sänkyhommiin aina, voimavaroista viis, sehän on Jumalan lahja?
Kenen lahja se on jos mielenvikaiseksi saarnattu äiti on persouteen asti vailla pentuja, että näyttää kaulukset tärkättyinä ”pyhältä” seuroissa?
SRK;ssa ei järki paina, ”se vangiksi ottakaatte”?
Jos Isä olisi pakotettu viisauteen, samoin puhuja, lahko ajaa heidän yli täydellä teholla, jättäen alleen kaiken elävän, tehden allijääneistä ihmisistä pelkkiä marionetteja, täysin vaille ihmisyyttä olevia olioita.
Mutta se on sielunvihollisen taktiikka. Ensin kaulukset pystyyn ja näyttelemään, uskotaan sokeasti olevansa näin itse ansaittuna lapsia tekemällä ylivertaisia Jumalan edessä, mutta tilaisuuden tullen heti syyllistämään, joka vie Jeesusten antaman elämän alta pois. Olet ollut sen uhri.
Jumalan Sana sanoo; - Heitä pois mikä pahentaa!!
Olet varmaankin jo heittänytkin pois sen lahkon opin, sekä sitä kaksin käsin kiinnipitävät ihmiset.
Anteeksi tulee antaa, siihen saat voimia Jeesukselta, ja apuja uudestisyntyneiltä lähimmäisiltä, mutta unohtaa ei tarvitse, ettet tee itse samaa omalle jälkikasvullesi.
Pahoja ihmisiä ja lahkoja vain on ollut maailman sivu.
Lestadiolaisuudessa on myös kristittyjä, uudestisyntyneitä, mutta miten tunnistaa heidät? Toinen seikka on myös se, ettei heille voi hevin tunnustaa ongelmia, koska kohta ne on koko piirin tiedossa, joten se on väärä tie.
Mutta miten selviät?
Anna todella anteeksi ja etsi Jeesus, sillä todellisuudessa Hän on jo kärsinyt puolestasi ongelmasi Golgatan ristillä.
Rukoile, rukoilemisesta päästyäsi Hänen läheisyyttä ja jätä Hänelle ko. ongelma sanoen; Rakas Jeesus, en jaksa enää tätä painetta, enkä katkeruutta, ota Sinä nämä kantaaksesi nämä ja anna minulle merkki, että se on nyt Sinun hallussa ja näytä minulle uusi hengellinen Koti, missä voin palvoa ja ylistää Sinua vapaalla mielellä.
Sieltä tulee apu ja löydät ilolla elämän.
Siunauksella
Kes.