siis yleensäkin aivan yksinkertaisesta asiasta: tuleeko exiin pitää yhteyttä jos sen voi hyvin välttää (esim. asumalla suuressa kaupungissa, jossa ei välttämättä joka päivä kassajonossa törmätä), miksi pitäisi pitää yhteyttä (jos ei ole lapsia) ja miksi ei anneta exän uudelle sen vertaa kunnioitusta, että jätettäis rauhaan kun suhde kumminkin on loppu? Itselläni on suhteita ollut ja mennyt, en ole ikinä yrittänytkään pitää minkäänlaisia yhteyksiä yhteenkään exään ihan vaan siksi koska tiedän, miten pahalta se tuntuu sitten siitä uudesta, eikä minulla ole mitään tarvetta todistella kenellekään yhtään mitään.. yhdenkin exän vanhemmat oli tosi ihania ja pyytelivät kylään eron jälkeen, mutta enpä mennyt koska se ei ollut enää minun asiani vierailla heidän luonaan, vaan uuden tyttöystävän oikeus. Tietenkin lapset muuttavat kaiken..
mitäpä mieltä?
gertrude
81421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun seurustelukumppanini on aina ollut sillä hetkellä myös paras ystäväni. Kun olemme eronneet, ja varsinkin jos ero on tapahtunut molempien päätöksestä, mihin se ystävyys yhtäkkiä häviäisi? Samat kiinnostuksen aiheet säilyvät. Sama sanaton yhteys, joka ystävien välillä on, säilyy. Lyhyet seurustelusuhteet ovat tietysti eri asia. Niiden aikana ei niin kiinteätä yhteyttä ehdi muodostua.
Kuin omasta kynästäni :) Täysin samaa mieltä Tanen kanssa! Puhun kokemuksestani.
Puhut todellakin asiaa!! Näin juttujen mun mielestä pitää kans mennä! Mitä turhia vanhoja kaivelemaan. Suhdetta on vaikea ajaa tavallaan alas päin siitä mitä se on ollut, eli rakkaussuhteesta kaveruuteen, vaikka koko ajan oltaisiinkin oltu "parhaita kavereita" (myös sängyssä). Exät ei mielestäni kuulu kaveri listalle, saan kavereita muualtakin. Hyvissä väleissä voi olla exän kans, mut turha yhteyden pito ja kaveruus on mielestäni epäasiallista varsinkin, jos jompi kumpi seurustelee. Mut törmätessä voi vaihtaa kuulumisia, jos välit niin hyvät.
Yhteydenpito riipuu aika paljon suhteesta ja siitä miten se on päättynyt. Jos ero on yhteinen päätös, eikä mukana ole kolmansia osapuolia (tai muuta draamaa), voi soittelu ja mailailu tuntua ihan normaalilta. Jos on seurustellut pitkään ja tavallaan kasvanut yhteen toisen kanssa, voi eroprosessi tapahtua pikkuhiljaa. Yleensä yhteydenpito hiipuu ajan myötä, kun toinen löytää uuden tai muuttuu jollain tavalla niin että symbioottinen yhteenkuuluvuuden tunne vähenee.
Eri asia on taas se, kun toinen haluaisi pitää yhteyttä ja toinen taas jatkaa omaa elämäänsä esim. uuden rakkaan kanssa. Omalla kohdallani tämä otti hermoon, kun mieheni exä mailaili ja tekstaili sitkeästi. Välillä oli kausia ettei tästä kuulunut mitään ja välillä taas tuli kunnon ryöppyä. Itseäni asia ei olisi paljoa haitannut jos viestit olisivat olleet asiallisia. Mutta kun ne sisältivät kaikenlaisia uteluja minusta ja meidän suhteesta, niin minulle alkoi tulla epämieluisa olo. Se miten olen suurinpiirtein tietoinen kaikkien näiden viestien sisällöstä johtuu siitä, että mieheni keskusteli minun kanssani niistä. Hän itse olisi voinut vaihtaa kuulumisia asialliseen tyyliin, mutta exän ylimielinen ja loukkaava tyyli lähinnä ahdisti häntä. Tätä jahkaamista jatkui noin kaksi vuotta, kunnes hän sai sanottua exälleen, että ei enää halua pitää yhteyttä. En voi väittää ettenkö olisi ollut tyytyväinen asiaan, sillä tämä ihminen lähinnä ahdisti minua. (esim. kapungilla ja baareissa käydessä pelkäsin törmääväni häneen) Yleensä suhteen lopettaminen ottaa koville ja jos kaikkea ei saada puhuttua (kun toinen ei kuuntele/ymmärrä), niin jotain voi jäädä hampaankoloon ja sen takia täytyy piinata vielä vuodenkin jälkeen maileilla menneestä suhteesta.
Mielestäni yhteyttä voi pitää, jos kumpikin osapuoli on siihen kypsä ja välttämättä haluaa vaihtaa kuulumisia. Jos tuntuu että ei ole mitään puhuttavaa, niin sitten ei.
Aivan !!! Me olimme exmiehen kanssa 9vuotta yhd. ja sitten tuli ero monien asioiden takia. Ja olimme siis naimisissakin kerinneet olemaan muutaman vuoden. Ero oli henkisesti vaikea ja teimme sita n. vajaan vuoden ajan. Mies tekstasi soitteli jne. Ja olin usein vierailulla " ihan kaverina " uudessa asunnossa ... Jne ((Ei ollut lapsia " onneksi "))
Lopulta en jaksanut vaan halusin eroon lopullisesti ja asiaan vaikutti hyvin paljon uusi mieheni, johon olin rakastunut.
Virallinen yht. tapaaminen oli hieman ennen eroamme. Mies sanoi, MILLOIN TAHANSA JOS KAIPAAT MINUA NIIN SOITA, EN KOSKAAN ITSE TULE RAKASTUMAAN TOISEEN NAISEEN KUTEN RAKASTIN SINUA, OTAN SINUT AINA TAKAISIN VAIKKA OLISINKIN PARISUHTEESSA.
No mies tapasikin naisen, mutta tekstaili edelleen ja soittele ja vakuutti, ettei suhteessa ole rakkautta ja halusi edelleen minut takaisin. Olin pahoillani uuden naisen takia, mutta nainen ei luullakseni tiennyt miehen soitoista ja tekstareista minulle.
Mutta lopulta vihelsin pelin poikki. Halusin rauhaa ja halusin antaa uudelle naiselle mahdollisuuden exmieheni kanssa.
Nyt en ole kuullut exsta kolmeen vuoteen joten taisi viestini olla paikallaan.
ELI EXPUOLISOIDEN EI TODELLAKAAN TARVITSE OLLA SUHTEESSA JOS PARISUHE ON LOPPU. SE ON VAIN KAMALAA ITSE PETOSTA.
Ei pidä olla yhteyksissä. Lukuunottamatta jotain satunnaisia kohtaamisia jossain. Mun mielestä on ihan turhaa "hengailla" ns. kaverina exän kanssa, koska jommallekummalle voi tulla semmonen "I want him/her back"- fiilis. Jossain vaiheessa. Ja joku silmänisku tai hymy on muka sitten sen "ah mä haluun eksäni takaisin"- laukaisijana. Ei kiitos. Mä en pidä eksiini yhteyttä, vaikka numerot on säilyneet kännykässä. Ei nekään pidä muhun, mutta moikataan kun tavataan. Kun onhan sitä toista ihmistä joskus hyvänäkin pitänyt, ja sylissä loikoillut.. kuvitellen ehkä, että elämä on sitten tässä.
Me rakennumme myös menneestä. Se ei tarkoita menneisyyteen takertumista, mutta ei kaikkea ole pakko täysin taakseen jättää.
Minulla on ex-avomies, suhdetta kesti 12 vuotta. Erosta on nyt n. 10 vuotta! Ja soittelemme ja tapaamme edelleen. Meillä on myös osittain yhteinen tuttavapiiri, ystäviä 20 vuoden takaa.
Molemmat seurustelemme tahoillamme, emmekä todellakaan haikaile toistemme perään. Mies on ihan mukava, kaverina. Miehenä hänessä ei eron jälkeen ole mitään kiinnostavaa ollut. Olisimmehan muutoin yhdessä pysyneetkin.
Olemme tässä vuosien aikana tavanneet toistemme kumppaneitakin. On ollut niin yhteisiä tapaamisia mökillä kuin syntymäpäiväkutsuilla ja parisuhdekekkereillä. Mielestäni exäni kumppanit ovat olleet mukavia, enkä koe olevani mustasukkainen tms. Kaveri kuin kaveri.
Aikuisen ihmisen tulee käyttäytyä. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta toimeen voi yrittää tulla.
Tottakai silloin, kun viestit ovat kaipuuta puolin tai toisin, ne pitää saada loppumaan. Mutta ystävyyttä/kaveruutta exien välillä on täysin mahdollista olla.
Exän kans voi pitää yhteyttä ja olla kaveri vaikka seukkaaminen loppuu. Mä olen ollut exäni kaveri jo lie 6 vuotta kun suhteemme päättyi. Hän tunsi minut täysin ja minä hänet, hänen kans oli paras puhua asioista ja kuluttaa aikaa monesti, mutta suhdetta ei alotettu uudelleen, vaan molemmat jatkoi eteenpäin.
Niinpä sitä on uskouduttu asioista puolin toisin ja hän on hyvä ystävä. se on miesystäväni hyväksyttävä. edellinen ei hyväksyny , nykyinen hyväksyy ja tulee toimeen hänen kanssaan loistavasti.